Langon läheisriippuvuus

jatkuva riesa

Mieheni veljellä on valtava pelkotila yksin ollessaan. Hän pelkää myös omaa avovaimoaan ja pyrkii tästä olemaan erossa niin paljon kuin suinki mahdollista ja siksipä heillä onkin asunnot kahdessa eri maanosassa avovaimon ollessa ulkomailla suurimman osan ajasta on tämä mies täällä häiriköimässä yksin ollessaan miestäni jatkuvilla puhelinsoitoilla ja kyllä hän tunkeutuisi asuntoommekin jos minä en olisi pitämässä kuria ettei se jatkuvasti olisi yksinäisyyden pelossaan tunkeutumassa elämäämme.

Jotenkin vielä kestää sen kun n. 10 kertaa päivässä soittelee miehelleni milloin minkäkin asian takia, että vaan saisi kuulla edes mieheni äänen koska se yksinäisyys on hänelle jotain aivan hirvittävää. Pahinta kun se asuu meistä muutaman sadan metrin päässä, silti soittelee joka välissä. Ja ärsyttävää myös kun se näkee talonsa ikkunasta milloin mieheni tai minä yhdessä mieheni kanssa lähdemme tai tulemme ja sitten alkaa se soittelu taas perään mihin menemme tai mistä tulossa. Kyse on siis 60 ikäisestä miehestä.

Eli mistähän tässä on sitten kyse? Olisiko myös hiukan kade siitäkin kun hän näkee, että minulla ja miehelläni on avioliitto hyvä ja hänellä taas pielessä ja inhoaa ylikaiken omaa avokkiaankin kun ei voi tästä erotakaaan monien syiden takia niin yrittääkö jotenkin rikkoa meidän avioliittomme? Kyllä hän oikeasti myös kärsii yksinäisyyden peloista, eihän tuota jatkuvaa kyttäämistä ja soittelua voi muuten käsittää.

1

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämän tyyppiset pelkotilat ovat vanhempaa perua, syntyneet joko lapsuus- tai murrosiässä, myöhemminkin.
      Yhteistä niille on että ne saattavat aktivoitua, myöhemmin kun alkusyy on jäänyt hoitamatta. Lankosi tarvitsi nyt kevään aikana asiantuntija apua.

      Tiedän tämän kun itse kärsin sekä läheisriippuvuudesta, että syntymäkotiriippuvuutta. Se sitoo paljon energiaa.
      Pahimpaan pelkotilaan voi ottaa vaikka aspiriinia, se helpottaa ja rentouttaa. Itsellä parasetamolia 500 mg, 1 iso caps.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4404
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2948
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2815
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      114
      2557
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2489
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2228
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2180
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2068
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      2018
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1995
    Aihe