Kauhun ystävät saattavat tuntea Silent Hill-pelisarjan, ainakin sellaiset jotka pelailevat. Eihän tämä varsinaisesti tänne osastoon kuulu, mutta pelottavuudessaan kyseinen pelisarja päihittää aika monta kauhuelokuvagenren edustajaa. Pelkästään jo se, että pelissä ollaan itse päähenkilön housuissa nostaa tunnelmaa muutamalla pykälällä. Siihen kun vielä lisätään uskomattoman ahdistava tunnelma, psykologisen kieroa kauhua ja häiritsevä äänimaailma, klassikko on syntynyt! Pelisarjastahan ollaan suunnittelemassa elokuvaa, mutta minulla on vähän huonot aavistukset. Pelkään, ettei pelin fiilistä saada kaapattua oikein valkokankaalle. Ohjaajaksi on povattu Susien Klaanin ohjaajaa, mikä toisaalta antaa toivoa. Susien Klaani oli vähintäänkin mielenkiintoinen ja visuaalisesti vaikuttava ranskalaisleffa, joten kuka tietää.
Silent Hill
Saeba
11762
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei onnistu resident evilkään siinä:( pelit on puolet parempia ja jännittävempiä.Siis peliistä käännetty kauhuleffaksi
Eipä vielä ole tullut elokuvaa joka olisi parempi kuin peli. Siis jos on pelistä tehty elokuva. Vaikka pakko myöntää että toi SH 4:n oli aika pettymys peli...
En ole itse vielä pelannut SH4:ää, eikä arvosteluiden perusteella oikein huvittaisikaan. Siinä tuntuisi olevan mielenkiintoisia ideoita, mutta toisaalta ne on vissiin mokannu aika pahasti pilaten pelisarjan vahvuudet. Esim. se inventaariosysteemi kyllä on jo niin vanhentunut ja paska; miksi konamin piti pölliä Resident Evilistä yksi pelin huonoimpia puolia, ja tehdä siitä itse asiassa vielä huonompi. Käsittämätöntä!
Toivotaan että kyseinen leffa tulee onnistumaan paremmin kuin ressat.
SH 4 oli pettymys, tuntui vähän siltä että tekijät oli kyllästynyt aiheeseen.
Meillä SH 3 jäi pelaamatta - se oli niin helvetin ahdistava, että ei tehnyt enää mieli avata koko peliä. SH2 oli AIVAN LOISTAVA mutta, hitto, siihen jäi se pelinautinto. Ei vaan kykene... huh. Se maailma on todella TWISTED.
Olipa tosi jännä toi kakkososa.. Hei, me ollan tälläsii örkkejä, joilla on torson paikalla kylpyamme. Hui ku pelottaa!! ykkönen oli ainoa tasokas osa.
Eka osa oli kans hyvä, mutta kyllä kakkonen paransi. Aika vaikea käsittää, kuinka haukut kakkosen hirviödesignin lyttyyn, vaikka ykkösessä se on paljon huonompi. Esim. Bossit. Ketä pelottaa iso toukka tai ylisuureksi kasvanut koiperhonen, joka vain kiertelee ympärinsä? Totta on, että kakkosessakin voisi olla paremmin suunniteltuja ököt, mutta ykkösessä ne eivät ole yhtään sen parempia. Itse tunnelma on kuitenkin molemmissa hyvä ja jatko-osassa vielä parempi. Myös juonen osalta kakkonen vie voiton, vaikkei ykkösessäkään tosiaankaan ole valittamista sen puoleen.
ehän siinä semmosia kyppärielukoita ees näkyny. puhutaankohan samasta pelistä. Olen käsittäny ettei SH1- nimistä peliä edes olis olemassa.
Puhuin siis ekasta ilmestyneestä pelistä, jonka nimi on SH2.
korjatkaa jos olen väärässä.
Kyllä SH1 on olemassa. On tullut pelattua muutaman kerran läpi. Itse pelasin sen pleikka ykkösellä ja sen jälkeen tulleet SH:t on ilmestyneet pleikka kakkoselle joten grafiikka on kyllä parantunut. Itse pidin kovasti juuri tästä ykkösestä, hyvä juoni, pelottava ja tosi mahtava äänimaailma musat. :)
kertoisitteko että miten sh ykkösessä saa onnellisen lopun koska mä en ainakaa saanu siinä onnellista loppua että mitä pitää tehdä?
no niinpä näyttää olevan. täytyy ruveta etsiin eka osaa ku niin ylistätte