Olen ulkomailla ja kaipaisin apua itsediagnosointiin, jotta osaan pyytää lääkärin vastaanotolla oikeita testejä tehtäväksi.
Minulle on kahden kuukauden sisään todettu virtsanäytteestä kahdesti virtsatieinfektio (VTI) lievän lisääntyneen virtsaamistarpeen ja alavatsakipujen vuoksi. Molemmilla kerroilla olen saanut 5 päivän antibioottikuurin (eri lääke), jonka jälkeen oireet ovat palanneet 2-3 viikon jälkeen. Lisäksi kuuri on tuntunut tehoavan vasta 4. tai 5. päivänä. Usein VTI:ssa antibiootit kuitenkin auttavat jo 2. tai 3. päivänä. Tämä siis hieman outoa.
Toisella kerralla virtsan bakteerilöydös ei ollut selvä ja lähdin selvittämään asiaa. Löysin tietoa, että myös hiiva ja bakteerivaginoosi aiheuttavat vastaavia oireita. Minulla oli ensimmäisellä ja toiselle lääkärikäynnillä ärtymystä myös emättimessä ja ohimennen mainitsin kyllä asiasta, mutta tähän tietoon ei lääkäri sen kummemmin tarttunut. Tutkimuksieni mukaan virtsanäytteestä löydettyä VTI-bakteeria ei voi kuitenkaan sekoittaa gynegologisia tulehduksia aiheuttaviin bakteereihin, koska nämä bakteerit testataan eri menetelmin. Pitääkö paikkansa? Tämän mukaan siis VTI-löydös pitäisi paikkaansa.
Oirehdinta on alkanut toisella ja nyt kolmannella kerralla pian kuukautisten jälkeen. Virtsaamistarpeen sekä alavatsakipujen lisäksi emätin on lievästi kutissut ja nyt kolmannella kerralla myös tuottanut runsasta voidemaista valkovuotoa. Näistä syistä epäilenkin gynegologista tulehdusta VTI:n sijaan. Esimerkiksi ensimmäisellä kerralla on ollut VTI tai sitten ei missään vaiheessa ja nyt jokin muu, joka aiheuttaa samoja oireita. Tai sitten se on vain sitkeä VTI ja gynegologiset muutokset johtuvat antibioottien napsimisesta, joka horjuttaa emättimen luontaista bakteeritasapainoa. Mainittakoon vielä, jos joku tuo klamydian esille, että omalla kohdallani en näe tartuntaan mahdollisuutta.
Minkä diagnoosin sinä antaisit? Mitä testejä pyytäisit?
Kiitos etukäteen kaikille vastanneille!

Vastaukset 4
Vanhimmat
huh huh,tule suomeen jos mahdollista.papa kokeesta näkyy paljon asioita,eikö tehdä papaa?
Papa antaa noin 30 % vääriä vastauksia mitä koskee kohdunkaulansyövän diagnosointia
(voi olla väärä negatiivinen). HPV-testi on luotettavampi. Näytteen voi myös ottaa kotona ja labra tekee analyysin. Suomessa jotkut kunnat ovat luopuneet papa-sta ja siirtyneet HPV-testiin. www.qvintip.com - Qvintipin saa tilattua ainakin Euroopan maissa. Olen sen tehnyt omassa kylpyhuoneessa, voin suositella.
Onko Sinun virtsanäytteestäsi tehty antibiootien herkkyysmääritys eli sillä katsotaan mikä antibiootti puree. Kaikki ei tehoa kaikkeen.
Kutina ja valkovuoto viittaisi hiivaan. Ainakin Suomessa saa apteekista itsehoitolääkkeitä hiivaan.
Mahdollisesti Sinulla on nuo molemmat.
Antibioottien kanssa suositellaan otettavaksi maitohappobakteereja.
C-vitamiini ja Karpalokapselit muuttavat virtsan happamemmaksi, bakteerit eivät pysty elämään niin helposti.
Et maininnut missä maassa olet ja millaisella lääkärillä olet käynyt.
Jos kotimaahan tulet ja oireet jatkuu gynegologi olisi varmaan oikea osoite.
mene gynegologiin,et saa itsediagnióoseja suomi 24 sesta