Meneekö hyvin Suomi ? Kiitä siitä mediaa, joka johti kansaa Haavistoon ja - Niinistöön. Paavo Väyrynen olisi nyt oikea presidentti.
Niinistö on väärä presidentti, Väyrynen oikea
Media vastuussa ?
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Putin on meille oikea ja tuleva presidentti ikinä, viisas Tarjakin on aina ollut sitä mieltä.
Parasta olisi liittyä vapaaehtoisesti, säästyisimme niiltä puuarkuilta.
Totta kai Suomen ja muiden länsimaiden suuri ongelma on nimenomaan se, ettei lännessä ole johtavissa asemissa Putinin (ja Lavrovin) tasoisia valtiomiehiä vaan ainoastaan surkeita narreja ja kroonisia epäonnistujia (Merkel, Hollande, Cameron, Stubb jne.), joita ei voi ottaa vakavasti ja jotka ajavat maitaan kriisistä ja onnettomuudesta toiseen.
Urho Kekkosessa Suomella oli aikoinaan viimeinen Putinin veroinen presidentti (suomalaisella mittapuulla katsoen). Ja Ranska kaipaisi uutta de Gaullea (vahvaa johtajaa, joka rohkenisi puolustaa Ranskan kansallisia intressejä USA:sta riippumatta). Saksan entinen liittokansleri Helmut Schmidt on valittanut Merkelin Saksan onnetonta alistumista kaikessa USA-NATO:n tahtoon ja kritisoinut ankarasti Merkelin nykyistä Venäjän-politiikkaa. -- Eurooppa on alennustilassa. Euroopan poliittinen eliitti on prostituoinut itsensä USA:n "uudelle maailmanjärjestykselle". Samaan aikaan massojen keskuudessa kasvaa kaikesta huolimatta kapinallinen kansallismielisyys ja EU-kriittisyys. Venäjällä uskotaan yhä tavallisiin eurooppalaisiin. Eurooppalaiset ovat parhaillaan heräämässä huomaamaan poliittisen luokkansa ja valtamediansa koko ajan harjoittaman petoksen. Ehkä vyöry lähtee kohta liikkeelle. Kreikan tapahtumat ovat rohkaisevia.
Väyrysellä olisi kyllä enemmän auktoriteettia pressaksi ja paremmat kyvyt hoitaa ulkomaanpolitiikkaa
Paavo Lipponen olis ollut paras, mutta sai vain 6% äänistä kun omatkin pettivät ja menivät Niinistön taakse.
Epäreilua.
olisi 4v.
Vai Väykkä olisi oikea valinta presidentiksi? Silloinhan me oltaisiin jo annettu venäläisille vuokralle tukikohtia Lapista ja etelärannikolta. Ja a vot,(ka) venäläisillä olisi jo viisumivapaus ja rupla olisi käypä valuutta Suomessa. Ankara mediasensuuri tukkisi (toisin)ajattelijoiden suut. Vihreäpukuiset duunarit venäjältä häärisivät monenlaista monissa kohteissa. Eu:sta Suomi olisi erotettu ja yksi markka vastaisi yhtä ruplaa. Pääministerinä olisi desantti Bögman ja ulkoministerinä ex-pappi Mularius. Repikää siitä!
"Ankara mediasensuuri tukkisi (toisin)ajattelijoiden suut."
Sehän juuri on tilanne lännettyneessä, eurottuneessa ja yhä pahemmin natottuvassa nyky-Suomessa, jonka mediailmapiiri on yhtä yksiviivaisen propagandistinen kuin konsanaan sota-alkana yli 70 vuotta sitten. Paasikiven-Kekkosen linjan vankkana kannattajana Paavo Väyrynen on yksi toisinajattelijoista, joita Suomen länsimielinen valtamedia on vuosia järjestelmällisesti parjannut ja jopa demonisoinut. Mutta totuus voittaa! Uskon että Suomen kansan hiljainen enemmistö on Väyrysen linjalla eikä sen kokoomusjohtoisella länsimielisellä linjalla, jolle Suomen kansa kohta eduskuntavaaleissa antaa jyrkän tuomionsa. Edes se koko viime vuoden tauotta jatkunut NATO-propaganda, jota on väkisin ja valtavin resurssein kaadettu suomalaisten kurkuista alas, ole kyennyt kääntämään suomalaisten mielipidettä sotaliitto NATO:n kannalle. NATO-sodanlietsojat ovat yrittäneet kaikkensa mutta epäonnistuneet. Ryhtyvätkö he epätoivoisiin tekoihin Kokoomuksen nyt romahtaessa? Organisoivatko USA:n suurlähetystö ja CIA Suomessa jonkinlaisen kaappauksen, Suomen oman "Maidanin"? Ukrainan vallankeikauksen jälkeen ei mikään enää tunnu mahdottomalta, valitettavasti...
Keskustapuolue saa vallan avaimet itsestään käsiinsä Kataisen ja Stubbin ajettua Suomen pahimpaan kriisiin sitten 1990-luvun alun (osavastuun kantaa presidentti Niinistö, joka on passiivisena antanut tämän kaiken tapahtua). -- Kunpa vain Keskustan johdossa olisi aatteen ja toimen mies Väyrynen eikä hoiperteleva ja epäilyttävä Sipilä.
Niinistö kampanjoi itsensä mittavalla summalla tehtävään johon ei kuulu
Kuka valitsi Niinistön, ketkä valituttivat Niinistön? Ne tahot, jotka Niinistöä katsoivat tarvitsevansa. Tosin vielä mieluummin nuo tahot olisivat tahtoneet Haaviston presidentiksi. Siihen suomalaiset eivät onneksi olleet vielä kypsiä.
Vaikka Hautala olisi.
Liian fanaattisen russofobisuutensa vuoksi Hautala ei kelpaa keulakuvaksi edes vihreille.
iso summalla