hallituspalkkioasiassa
Sirpa Paaterolta hyvä ja viisas päätös
etunen
356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikka hän olisikin ollut toista mieltä, olisi sen ilmaiseminen ollut poliittinen itsemurha. Eli ei tuossa nyt mistään erinomaisesta päätöksestä ollut kyse. Yhdestä vaihtoehdosta valinta ei liene tuottanut suurta tuskaa.
Olihan kokoomuksen Ben Zyccekin jyrkästi sitä mieltä, että näihin palkkioihin on puututtava. Oli muuten edellisen Matti Vanhasen porvarihallituksen aikanakin. Tottakait silloin tämä ajatus hyssälöineen ja risikoineen oli mahdottomuus. Eipäs nyt ollut ja rotia tähän asiaan löytyi Paateron kautta. Jotenkin tuntuu siltä, että tuo Antti Rinne on saanut ryhtiä SDP:n toimintaan ja naisillakaan ei luututa pöytää.
Kovin on ollut vaikeata puuttua noiden isojen kihojen kohtuuttomiin palkkioihin. Liisa Hyssälä kuuluu tuohon Fortumin palkkioiden korotusjengiin ja nyt jälkeenpäin ymmärtää hyvin hänen myötämielisyyden. Jotenkin Sinikka Mönkäreelläkin oli samanlaista myötämielisyyttä "herroja" kohtaan. Aivan kuin olisivat kuuluneet siihen Esko Ahon kehumaan Hyvä veli-järjestelmään, vaikka toista sukupuolta edustavatkin. Kumpaisellekin kuintekin järjestyi ministerisuran jälkeen, tai Liisa Hyssälälle kesken ministeruran, huippuvirat värkkeineen.