Uutiset
.
(29.1.1918)
Kansanvaltuuskunnan Julistus.
Suomen työmiehet, kansalaiset!
Jos teidän tahtonne on se, että meidän on yhdessä muodostettavan Työväen Pääneuvoston kanssa astuttava tällä kohtalokkaalla hetkellä täyttämään maan vallankumoushallituksen tehtäviä, niin tahdomme ne tehtävät horjumatta täyttää voimaimme mukaan. Kun köyhälistön hätä on niin hirveä, että työläistoveri siitä pelastuakseen nostaa kiväärin olalleen, ja kun hänessä yhteiskunnallisen vapauden jano on niin valtava, että hän sen takia astuu vaikka päin kuolemaa, niin tällöin on meidän jokaisen työväenliikkeenmiehen pyhä velvollisuus, missä toimessa vain tarvitaan, ponnistaa kaikki voimamme työväenluokan vapautuksen auttamiseksi niin pitkälle kuin suinkin mahdollista. Mutta jos tahdotte, toverit, toisia miehiä vallankumoushallituksen tehtäviä täyttämään, niin sanokaa se millä hetkellä tahansa yhteisten järjestöjemme kokousten kautta ja heti on jokainen meistä valmis siirtämään ohjat kenelle te määräätte.
Me olemme sosialidemokraatteja. Tiedätte siis, mikä on toimintaohjelmamme. Se on sosialistinen ohjelma.
Me uskomme, että Suomen työväki voittaa vihollisensa nykyisessä vallankumoustaistelussa, olkootpa sitten vielä edessä olevat ottelut kuinka vaikeita tahansa. Ja tällöin on joka tapauksessa paljon voitettu, niin nykyisten kuin tulevienkin sukupolvien hyväksi. Ei ainoastaan ole torjuttu synkkiä vaaroja, vaan myös vallattu elämän kohoamisen tärkeät perusehdot.
Meidän mielestämme on nyt Suomessa pyrittävä rohkein, harkituin ottein muuttamaan koko valtiojärjestystä. Virkavalta on nyt niin murrettava, ettei se enää myöhemminkään voi kansan herraksi päästä. Tuomioistuintenkin itsevaltiudesta on tehtävä kertakaikkiaan loppu. Koko valtiosääntö perustettava taatusti työväen etujen mukaisen kansanvallan pohjalla. Veroja ja rasituksia on siirrettävä vähävaraisten hartioilta riistäjäin kannettavaksi.
Vanhain ja työkyvyttömäin vakuutus alettava käytännössä jo ennen kuin varsinainen vakuutuslaki ehtii tulla säädetyksi. Kansanvalistusasiain johdosta on hävitettävä taantumuksellisuus. Torpparit ja mäkitupalaiset heti vapautettava kokonaan isäntiensä vallasta. Ja vieläkin syvemmältä on käytävä kapitalismin riistojärjestelmään käsiksi. Pankkipääoma alistettava yhteiskunnan valvontavaltaan ja sen kautta päästävä mahdollisimman pian pitämään kurissa teollisuus- ja kauppapääomaa. Vähävaraisten omaisuuteen ei ole kajottava, mutta millä alalla kansan yhteinen hätä jo selvästi vaatii suurten riistäjäin tuotantolaitostenkin ottamista yhteiskunnan haltuun, väistyköön heidän omistusoikeutensa.
Tällä tavoin on päivä päivältä, viikko viikolta astuttava herkeämättä eteenpäin sosialistisen kumouksen tietä. Se voi kumousaikana tapahtua ainoastaan vallankumouksellisten säännösten kautta, joita vallankumouksen valtaelimet antavat ja joiden toimeenpanosta pääasiassa vallankumouksellinen kansa itse, omine järjestöineen huolen pitää.
Suomen porvarien hallitus astui julkeasti taantumuksellisen valtiokaappauksen tielle. Nyt on Suomen työväenluokka vuorostaan käyttävä vallankumouksen oikeuttaan, yhteiskunnallisen edistyksen palvelukseen.
Porvarit tahtoivat "lujaa järjestysvaltaa", tahtoivat sitä omien pyyteittensä pönkäksi. Nyt tulkoon tähän maahan luja järjestysvalta, mutta köyhälistön turvaksi, sorrettujen avuksi!
Tämä on meidän kantamme. Ainoastaan tekomme saattavat osoittaa, mitä aikaansaadaan. Me emme ole enempää kuin tekään, lähteneet vallankumoukseen leikin vuoksi , vaan syvästä vakaumuksesta, että ainoastaan siinä on Suomen työtätekevän kansan pelastus, ja että sen eteen on uhrattava mitä ikinä vaaditaan.
Mutta sanokaamme samalla suoraan: teistä itsestänne, vallankumoukselliset työläistoverit, riippuu nyt kaikkein enimmin, kuinka isoja tuloksia aikaansaadaan. Ei mikään valtuuskunta voi omin päin todellista olojen kumousta tehdä. Siihen kykenee vain kansa itse suurten järjestöjensä avulla.
Voimaa ja yksimielisyyttä nyt kysytään! Suuria uhrauksia ja uupumattomuutta! Niistä riippuu nyt Suomen työväenluokan voitto.
Helsingissä, 29 päivänä tammikuuta 1918
Kullervo Manner. Jalo Kohonen.
Eero Haapalainen. I.H. Lumivuokko.
Lauri Letonmäki. Evert Eloranta.
Antti Kiviranta. O. Tokoi.
Yrjö Sirola. Konstantin Lindqvist.
Adolf Taimi. Emil Elo.
O.W. Kuusinen. Matti Turkia.
Lähde: Kansanvaltuuskunnan Tiedonantaja 1.2.1918

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kapinallisten komuloisten julistus kun pyrkivät syrjäyttämään juuri demokraattisesti valitun eduskunnan joka joutui pakenemaan Vaasaan. Oikeaa roistoporukkaa joka ei demokratiaa kunnioittanut tipan tippaa.
Joukossa oikeita suurrosvoja ja pettureita kuten Sirola ja Kuusinen joka vielä vuosikymmeniä myöhemminkin pyrki Suomen kunkuksi tai pääkomissaariksi punarosvoarmeijan avulla vaan saivat sen verran turpiinsa jotta suunnitelma epäonnistui.
Onneksi suomalainen työväki voitti ja nuo kurjat roikaleet luikkivat pakoon Venäjälle jossa sitten iso päällikkö niistä ainakin puolet lopetti niskalaukauksella. Se lienee kommunistille suuri kunnia!
KANSANVALTUUSKUNNAN JULISTUKSESSA EI VAADITA MAMUJEN TUONTIA SUOMEEN
Suomalaiset eivät syyllistä taviksia, jotka taistelivat oikeutettujen etujensa puolesta. Ei kai Leninin kanssa puuhastelu tukenut millään lailla suomalaista työläistä, kuten tuloksista 70-vuotisesta Nliitosta nähdää. Otetaan vaikka julistuksen allekirjoittajista ensimmäinen
Kullervo Manner
Monikulttuuriset eli venäläiset teloittivat hänet istuttamalla häneen viisikymppisenä syövän,
joka tuli radiumpitoisesta vedestä vankileirillä
jota hänen on täytynyt juoda
Litvinenko, jonka Putin murhasi Lontoossa Mänty-baarissa kuoli huomattavasti vaarallisempaan
poloniumiin, joka säteilee tuhansia kertoja enemmän
Polonium oli ujutettu hänen teekuppiinsa
Kansanvaltuuskunnan jäsenet eivät olisi IKINÄ HYVÄKSYNEET
ETTÄ MAAHAN TUODAAN MAMUJA JOILLE ANNETAAN ILMAISTA
RAHAA ELANNOKSI riistämällä kansalta veroja
Halla-ahon uusin HAASTATTELU, KANSANVALTA JA MAMUTUS
EUROOPAN UNIONISSA
EUROOPALLA EI OLE VARAA OTTAA MASSIIVISESTI IHMISIÄ, JOTKA EIVÄT KOTOUDU EIVÄTKÄ TULE TYÖMARKKINOILLE
EU:n maahanmuuttopolitiikka on skitsofrenista
Tuleminen EU:hun on vaikeaa, mutta täältä ei joudu juuri millään pois, se on vielä vaikeampaa
Siksi turvapaikkapolitiikkaa tulee tiukentaa ja perheenyhdistämiskäytöntöjä kiristää, koska pakolaiset pakenevat (ymmärrettävästi) köyhyyttä, minkä poistamiselle EU:lla ei ole varaa
Pieni määrä sopeutumattomia kiintiöpakolaisia tuodaan leiriltä ja jätetään suuret joukot sinne, tämä on vain anekaupan sovellutus, jolla yritämme tyynnyttää omaatuntoamme ostamalla aneen
Julkisen talouden ja yhteiskuntarauhan kannalta Eurooppaan ei voida
ottaa sopeutumattomia
Sosiaaliturva menee, EU tekee järjestelmän,
jossa suomalaiset pakotetaan ottamaan mamuja
EU-määräyksellä kulujen tasaamiseksi maiden välillä
Jos sanot, en välitä, mitäpä tuosta, ja
jos et äänestä Perussuomea, älä sitten valita,
kun et välitä asiasta
PAKOLAISUUS EI OLE TILAPÄISTÄ, ihmiset eivät palaa koteihinsa
Nimittäin mamutus johtaa varmasti pysyvään hyvinvointivaltion
alasajoon, mamutus on pysyvää eikä väliaikaista, mamu ei poistu
Jussi Halla-aho istuu EU:n valiokunnassa,
jossa näitä mamutus-asioita nimenomaan käsitellään eli
Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnassa LIBE
Halla-aho kertoo mistä on kysymys ja mitä on odotettavissa
Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta LIBE, EU
http://areena.yle.fi/radio/2539022
Kansanvaltuuskunnan julistuksessa tulee esille sosialistiset että demokraattiset uudistukset.
Siihenastisen eduskunnan avulla työväestö ei saanut juuri ollenkaan edistystä aikaan. Mikäli lakiesitys läpäisi eduskunnassa, porvarit hoitelivat tsaarin hovissa sen kumoon.
Työväenluokka lähti vallankumouksen tielle. Porvaristo ehti heitä ennen julistamalla raakalaismaiseksi osoittautuneen suojeluskunnan Suomen armeijaksi. Porvarit ottivat armeijansa päälliköksi tsaarin Venäjän kenraalin Mannerheimin palkkasotilaana. Mannerheim kävi vielä aivan vuodenvaihteessa Pietarissa tutkimassa, josko tsaarin valta palautuisi.
Mannerheim ja Svinhufud kutsuivat saksalaista sotaväkeä avuksi vallankumouksta kukistamaan. Siitä alkoi valkoisen Suomen traaginen historia fasistisen Saksan vasalliksi.
Oli se s.p se suojeluskunta kuitenkin parempi kuin punakaarti. Ei suomalainen mitään sosialismin kurjuutta kaivannut vaan vapaata demokratiaa joka oli tulossa kun 1917 vaaleissa sai porvarillinen puoli enemmistön eduskuntaan sen oltua aiemmin sosialisteilla.
Demokratiaahan tuon vallankaappauksen onnistuminen ei olisi lisännyt demokratian oleellisessa merkityksessä koska jo tuo julistus leimaa osan kansaa epäkelvoksi riistäjäksi. Tyypillistä näköjään sosialisteille ja myöhemmin kommunisteille, jos ei ole samaa mieltä ei ole oikeutta ainakaan vapaaseen elämään jos elämään lainkaan. Sekö se olisi ollut demokratian lisääntymistä?
Jos me lisäisimme demokratiaa sinun malliisi s.p niin ne muutama komu ja äärisosialisti jotka täältä saattaa löytää laitettaisiin piikkilankojen taakse lievimmässä tapauksessa ja julmemmat intoilijat kuopan reunalle. Se olisi sosialistista ja kommunistista demokratiaa muiden soveltamana.
1918 ajoista on turhaa Saksankaan yhteydessä puhua fasismista, koko fasismihan kehiteltiin paljon myöhemmin Italiassa josta se sitten levisi.
Fasismi ja kommunismi ovat, vaikka et ole vielä ehkä huomannut, kuin kaksi marjaa sivustakatsojan kannalta, molemmat pyrkivät diktatuuriin jossa vastustajat eli oppositio leiritetään ja molemmissa on vain yksi mies ja yksi ajatus. Vain liput ovat eri värisiä!
Suomihan se ei ollut Saksan vasalli edes jatkosodan aikana vaan molemmilla oli sama päämäärä johon pyrittiin eli kommunismin pitäminen poissa jaloista. Se nyt ei täysin onnistunut koska länsi, jonka NL ja Stalin heti pettivät kun Saksa oli nujerrettu, auttoi NL:a julmasti rahtaamalla sinne tuhansia tankkeja, lentokoneita, kuorma-autoja, tykkejä, ammuksia ym. sotamateriaalia.
On turhaa tänään s.p kuvitella kommunismin saaneen mitään voittoa mistään ja koskaan sillä jos niin olisi käynyt niin Neuvostoliitto porskuttaisi edelleen ja Kiinan ei olisi tarvinnut huutaa kapitalisteja apuun.
Kommunisti Työväenluokka lähti vallankumouksen tielle.
Vastaus: Älä naurata. TAI SIIS ITKETÄ
Kansanvaltuuskunnan julistuksen ensimmäinen allekirjoittaja Kullervo Manner
teloitettiin venäläisten keskistysleirillä juottamalla hänelle radiumia, kuten yllä
kuvasin
Toinen allekirjoittaja fil. kand. Jalo Kohonen napattiin venäläisten toimesta kiinni Petroskoissa, jossa hän oli ulkomaanosaston kielenkääntäjänä ja teloitettiin
keväällä 1935
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex5000.sh?hnro=910759
Hyvä kommunisti S. partakus, eikö kannattaisi lukea ensin kohtuullisen objektiivisia
analyyseja historiasta vähän eri puolilta jotta näkemys alkaisi tasaantua
ennen kuin melskaat päättömiä vallankumouksellisuudesta
Puheesi on romantisoivaa haaveilua. Kullervo Mantereella ja Jalo Kohosella
ja muilla suomalaisilla työväenliikkeen miehillä oli oletettavasti kaikki mahdolliset
taudit kidutusten jälkeen pasha valui punataudissa ruokaa ei ollut ja sitten he kuolivat
tai ammuttiin
Muutama hassu Leniniin uskova johtaja, joista suurin osa teloitettiin Venäjällä
EI OLE TYÖVÄENLUOKKA
Leninin seuraajat nykyisin haluvat kansalaispalkkaa eli riistää työtä tekevien
ja veronmaksajien palkasta itselleen biletysrahaa
ja mitä jää yli jakaa sen maassa asuville mamuille ja ulkkareille perheille
jotka eivät ole koskaan olleet Suomessa, jopa sellaisille
Työväenluokka äänestää nykyisin Perussuomalaisia
Suomen kokoisella pienellä maalla ei ole varaa maksaa lapsilisiä ja sosiaaliturvaa mamuille eikä muiden EU-maiden kansalaisille
http://www.lansivayla.fi/blogit/matti-putkonen/293298-tuulimyllyt-silpoivat-lapsilisat
Yhdistelmälupadirektiivi edellyttää, että lapsilisät ja koko suomalainen sosiaaliturva on ulotettava koskemaan maassamme työskentelevien EU-maiden keikkatyöntekijöiden ulkomailla asuvia perheitä, joiden lapset eivät ole koskaan asuneetkaan Suomessa.
Suomen kokoisella pienellä maalla ei ole varaa maksaa lapsilisiä ja sosiaaliturvaa muiden EU-maiden kansalaisille. Lapsilisät ja muu sosiaaliturva on ansaittava, ja vähintään kolmen vuoden kokoaikaisen työskentelyn pitäisi mahdollistaa näiden etuuksien maksaminen.
Muutoin suomalaisten lapsilisät ja sosiaaliturva joudutaan leikkaamaan kymmenesosaan nykytasosta ja lyömään se lopullinen naula hyvinvointivaltion arkkuun.