Kuinka tarkkaan käytännössä pystyy veneellä (oli purje tai moottorivene) ajamaan tiettyä kompassisuuntaa pelkällä kompassilla, siis ilman sopivaa maamerkkiä ja ilman GPSää ja plotteria? Ja kun kompassi on ihan tavallinen perusvenekompassi, jossa esim. minun veneessäni on viivat 5 asteeen välein?
Tarkoitan nyt tavallisen "normaaliperämiehen" keskiarvoa, en mitää huippuarvoja. Keli vaikuttaa tietysti, ihan tyynellä tulee tarkempaa kuin reilussa aallokossa, mutta mikä on virhemarginaali? Onko kellään kokemuksia tai oikeaa tietoa?
Tarkoitan nyt tavallisen "normaaliperämiehen" keskiarvoa, en mitää huippuarvoja. Keli vaikuttaa tietysti, ihan tyynellä tulee tarkempaa kuin reilussa aallokossa, mutta mikä on virhemarginaali? Onko kellään kokemuksia tai oikeaa tietoa?
Vastaukset 44
Vanhimmat
Kompassisuunta vaihtelee helposti plus miinus 15 astetta purjehduksen aikana. Keula on jatkuvasti hiukan väärään suuntaan, mutta koska heittoa on satunnaisesti kumpaankin suuntaan, on keskiarvo yllättävän hyvä. Ahvenanmeren ylityksessä lopputulos on heittänyt alle 2 astetta. Tällainen muistikuva on minulla ennen 90-lukua, jolloin gps muutti koko suunnistuksen.
Vanha piiruasteikko on minusta se tarkkuus, jota voisi keskiarvona pitää, eli juuri tuo n. 15 -16 astetta. Autopilotti ajaa kyllä tosi suoraan kevyessä kelissä.
Ihan tarkkoja arvoja ei tietenkään kukaan voi esittää, koska, kuten itsekin ilmaisit asian, se on yksilöllistä miten kokenut ja taitava pinna- tai ruorimies kulloinkin on. Lisäksi tietysti magneettikompassia käyttäessä (jokaiselle kompassille erikseen ja mielellään kerran kaudessa) tulee laatia eksymätaulukko ja laskea eranto, joiden yhteisvaikutus voi olla useitakin asteita. Sivutuulessa ajettaessa varsinkin, täytyy vielä huomioida sortokin.
Käytännössä ruorimies pystyy ohjaamaan (kelistä riippuen) ehkä n. 1-3 asteen tarkkuudella. Tämä tarkoittaa sitä, että reittiä etukäteen suunnitellessa on hyvä valita reittipisteet riittävän läheltä toisiaan, koska silloin saa suuntaa korjattua tarpeellisen usein. Avomerellä, jossa syväys riittää, ei ole tietenkään yhtä tarkkaa kuin karikkoisessa saaristossa.
Jos taasen liikut vain hyvin merkityillä saaristoväylillä, on oleellisempaa osata tulkita merikorttia. Kompassia tarvitsee lähinnä, jos näkyvyys heikkenee.
Haluasin kyllä nähdä sen ajajan, joka ajaa, ja varsinkin purjehtii, huviveneellä 1-3 asteen tarkkuudella ilman maamerkkejä pelkän kompassin avulla. Jo sorron ja/tai virran arvioinnissa tulee tuollainen virhe ja tyypillistä huvivenekompassia ei edes pysty lukemaan tuota tarkemmin edes veneen ollessa paikallaan. Eksymätaulukonkin tekeminen tuolla tarkkuudella vaatii hyvin huolellista työtä ja varsin monta pistettä taulukkoon.
Sanoisin, että 5 asteen sisään on erinomainen suoritus ja 10 astetta virhettä syntyy helposti, jos pitää katsoa muutakin (purjeita, aaltoja jne) kuin kompassia. Jos näkökentässä on hyvä kiintopiste, tarkkuus paranee oleellisesti.
.
Ainoa kompassi, jolla minä uskoisin pääseväni siihen 1-3 asteeseen ilman kiintopisteitä on mastolle sijoitettu sähkökompassin zoomattu (esim -30 astetta tavoitesuunnasta) viisarinäyttö. Sekin edellyttäisi olosuhteita, joissa keulasuunnan voi pitää vakiona eli ei liian aallokkoista, puuskaista tms.
Homman juju onkin satunnaisuus. Tuhansia vääriä suuntia kumoavat toisensa. Ei ole mitään järkeä edes yrittää aallokossa ajaa tarkkaa kompassisuuntaa, vaan keskittyä kompassisuunnan korjailuun.
Ei se tarkkuus kyllä minun mielestäni ole siitä näytöstä kiinni. Samalla tavalla ajaa tavallisella venekompassilla kuin zoomatulla tai diginäytöllä. Virheet tulevat ohjauksessa siitä, etteivät poikkamat lopulta olekaan samat molemmille puolille ja sormituntumalla arvioitavasta sorrosta. Ei -2 astetta normaalioloissa mikään ihmesuoritus ole, mutta tietenkin tarkkuus huononee tuulen ja aallokon noustessa. Ja nuo ovat ennen elektroniikan mukaan tuloa saadut kokemusperäiset virhemarginaalit.
Riippuuu tietysti kompassin paikasta, koosta ja istumapaikasta, mutta yleensä mastolla oleva selkeä näyttö on aika ylivoimainen, koska se on luonnollisesti näkökentässä. Vaimennuksella sen saa näyttämään vakaata lukemaa aallokossakin. Numeronäyttö tietysti toimii myös, mutta nuolen mukaan ohjaaminen on paljon helpompaa.
Alkuperäisessä kysymyksyssä oli maininta ilman maamerkkejä. Mielestäni tämä on hyvin oleellinen lisä. Jos ei ole kiintopisteitä (edes pilviä tms.), kurssi karkaa helposti kymmeniä asteita, jos ei katso kompassia tai tuulensuunta ole sellainen, että se näkyy heti purjeissa.
Kymmenien asteiden virheitäkin olen huomannut tekeväni. Joskus on ison pedestaalikompassin ruusu pyörähtänyt aallokon takia täyden kierroksen ja silloin on ohjattukin suunta vaarunut kymmeniä asteita. Toinen kerta oli erinäisiä vuosia sitten Suursaaren kierrossa kevyellä lenssillä, vastaisessa mainingissa ja sumussa. Silloin ei ohjauksessa ollut minkäänlaista tuntoa, ei pienintäkään ulkoista apua ja suhteellisen tuulenkin muutokset vaikeita havaita. Tasaisessakin pilvikatossa on aina jotain kontrasteja ja jopa aalloista saa tuntumaa ohjaukseen. Puhumattakaan auringon tai tähtien pilkottamisesta. Aina ohjaus tapahtuu kuitenkin enemmän muutoksen kuin varsinaisen hetkellisen suunnan perusteella ja yleensähän siinä on perstuntuma mukana. Jos ei mitään näe, pysyy suuntanäyttöä tuijottamalla ja perstuntumalla vielä hyvin suunnassa. Keskittymistä se tietenkin vaatii.
jos ajaa reittipisteeltä toiselle niin eihän se ole mitään kompassilla ajoa. kompassilla ajo on sitä että ajaa vaan kompassin avulla. Tällöin voit huomata että se ei onnistu ihan 1-3 asteen tarkkuudella.
Nämä muutaman asteen tarkkuudet ovat ihan ok suoritus juuri noista edellämainituista syistä. Mutta PERIAATTEESSA kompassi näyttää täsmälleen oikein jos nuo eksymät ja erannot tunnetaan täysin ja otetaan huomioon.
haloo - oletko ikinä kokeillut ajaa pelkällä kompassisuunnalla?
siis pelkällä kompassisuunnalla esim. tunnin. ei se vaan ole merenkäynnissä ihan noin tarkkaa..
Esitit oikeita näkökohtia. Sorto on käytännössä 5° luokkaa, mutta jopa kotivesillä esiintyy jonkinverran virtauksia. Aloittajan kompassin viiden aseteen joitus riittää mainiosti. Pääasia on suunnan pitäminen, mikä gps:n avulla ei välttämättä ole läheskään yhtä helppoa kuin kompassia seuraamalla (jos veneessä on toimiva gps, se näyttää miten suunnan pitäminen onnistuu).
Eksymätaulukkoa ei tarvise laatia, jos eksymä on vähäinen. Se on helppo tsekata vertaamalla kompassia gps:n näyttöön, kun vene on liikkeellä. Erannon näet kartasta.
Saaristossa suunnistaessa ei välttämättä tarvitse syöttää reittipisteitä gepsiin. Melkein helpompi on seurata näköhavainnoilla minkä meri- tai maamerkin kohdalla milloinkin mennään ja missä näkyy seuraava (sumussa voi suunnistaa merimerkiltä toiselle). Avomerellä purjehtiessani käytän harvoja reittipisteitä, Itämeren ylityksessä Hangon jälkeen esim. Gotska Sandön itäviitta ja seuraava vaikkapa Olands Norra Grundin länsiviitta. Samoja waypointteja käytin jo ennen gps:n aikakautta...
Asiat tuossa olivat niin kuin ne itsekin näen. Plotterin voi helposti asettaa "go to"-tilaan, joka on useimmiten käyttökelpoisempi kuin reitin rakentaminen. Sitten ohjaus kompassin mukaan seuraten plotterista, COG pysyy oikeana. Ohjauksen tarkkuus ei ole ongelma, oli sitten perinteinen viiden asteen jakoineen tai sähköisen kompassin digitaalinäyttö. Sorron arviointi on suurin kysymysmerkki. Gps:n näytön mukaan ohjaaminen on juosten kustua, oli sen asetukset mitkä hyvänsä.
Ei sorron arviointi, eikä merivirrankaan, sittenkään ole kovin konstikasta, kun vertaa kompassin näyttämää suuntaa gps:n COG suuntaan (kunhan tietää kompassin mahd. eksymän). Virran näkee vertaamalla lokin nopeutta (=nopeus veden suhteen) gps:n SOG-lukemaan.
Olen täsmälleen samaa mieltä gps:n näytön mukaan ohjaamisesta silloin, kun näkyvissä ei ole kiintopisteitä joita kohti ohjaisi. Kompassin hyöty korostuu. (Tietysti käytännössä laittaa automaatin ohjaamaan, joko pinnapilotin tai tuuliperäsimen).
Ei se arviointi enää ole temppu ollenkaan. Ja samantekevää, onko sorto tai virtaa, kun gps kertoo COG:n. Sitten vain ajetaan sellaista kompassisuuntaa, että COG pysyy oikeana. Tai pikemminkin XTE pysyy pienenä. Mutta ennen arviointi oli pelkkää mutua. Ja sen tapaista kai aloittaja oikeastaan kyseli.
niin. Aloittaja kyseli kompassisuunnalla ajamista. Ymmärrän sen niin että ilman muita vempeleitä. Eli vähän niin ennen vanhaan.
Kannattaa ottaa huomioon, että erinäisistä syistä johtuen samankin ruorimiehen tarkkuus voi vaihdella merkittävästi. Muutaman lähes täydellisen suorituksen perusteella ei voi olettaa, että myös seuraavalla kerralla tarkkuus on sama.
Yksi helposti turhan vähälle huomiolle jäävä tekijä on virtauksen vaikutus. Usein kuvitellaan, ettei ilmiö koske Suomea, eihän meillä ole vuorovettäkään. Silti vedenkorkeus vaihtelee toisinaan melko vauhdikkaasti, joten kyllä niitä virtauksia esiintyy. Suomenlahdellakin voi veden virtausnopeus olla yli solmun. Ilmiötä ei välttämättä edes havaitse, jos ei vertaa lokia ja GPS:n nopeustietoa.
Muista sorto.Tuuli tuo ja virta vie,merenkulun perussääntöjä.
Kiitos vastauksista. Tiedän eksymän, erannon sekä tuulen ja virran aiheuttaman sorron.
Tarkoitan seuraavaa: Olen lähdössä pisteestä A ja menossa pisteelle B. Kaikki yllämainitut virheet huomioden määritän kartalta että B.lle on matkaa vaikka 5 mpk:ta kompassisuuntaan 278 astetta. Jos nyt pystyisin ajamaan tarkalleen suuntaan 278 astetta 5 solmun nopeudella niin olisin täsmälleen tunnin päästä täsmälleen pisteellä B. Mutta kun en pysty kuitenkaan ajamaan täsmällleen 278 astetta, niin mikähän mahtaa järkevä, keskiarvoinen virhemarginaali suunnalle (ja sitä myöten etäisyys pisteestä B). Ja oletuksena on siis että ollaan avomerellä tai vastaavalla ilman kiintopisteitä ja tuulen ja virran sorto on tavallaan pois laskettu.
Tämä on siis tämmöistä aikalailla akateemista pohdintaa navigoinnista ennen GPSää. Oikeasti minulla on veneessäni GPS joka hoitelee asiat. Suunnan ajamisen virheet kiinnostavat eniten, mutta jos jollain on tietoa nopeuden/matkan arvioinnista pelkällä peruspotkurilokilla niin kyllä sekin kiinnostaa.
Jos olsii kesä niin kokeilisin itse käytännössä, mutta nyt ei oikein onnistu :)
Eksymä varmistetaan aina kauden alussa, sekä selvitetään mikä on login tarkuus. Meillä +/- 10% luokkaa plus virtauksien mahdollinen vaikutus päälle.
Ahvenanmeren tai Suomenlahden yli mennään aina kompassilla. Ja lokin ilmaiseman matkan perusteella tiedetään, koska pitäisi olla vastarannalla. Ei mitään ongelmia esim. Ruotsiin mennessä "osua" Tjärvenin ja Söderarmin väliin ja Ahvenanmaalle mennessä tarpeeksi tarkasti välylän alkupäähän tähyilemään poijuja. Sortuma arvioitu ja oletettu että virtausta ei sanottavasti ole. Tarkkuus siis varmaan +/- 10 asteen luokkaa.
Jos nousee kunnon sumu, GPS avuksi ja pois laivaväylän läheltä. Muuten GPS on ainoastaan siinä käytössä, että tasatunnein kirjataan paikka paperille, kuten myös suunta ja nopeus. Jos tulisi se sumu + blackout laitteisiin, on käsitys siitä missä ollaan.
Kun suuntalaskut on tehty - tarkoitan siis koko rimpsua ja on saatu tarkka KS -lähdetään reitille. Jos keli on kuoppainen ruusu pyörii edestakaisin X määrän asteita. Nyt pitäisi arvioida tästä keskiarvosuunta.
Suunnanpitotarkkuus on tietysti paras tyynessä ja heikkenee kuoppaisuuden mukaan. Kun minä aloitin navigoinnin ennen GPS aikaa niin silloin opettetiin, että ruusun pörähtämisestä otetaan keskiarvo ja sitä ohjataan.
Kuten tuossa edellä jo tuli esiin on tarkkoja arvoja vaikea antaa ja nekin mitä arvioidaan riippuvat ohjaajan taidoista ja kurinalaisuudesta. Jos pitää joku arvo sanoa niin tuskin keskiarvoveneilijä purjehduskelissä alle kahden asteen pääsee.
Ahvenanmaalta täydessä sumussa osuin kompassikurssilla Tjärveninja Söderarmin väliin. Jyllannista samoin Norjaan aiottun majakan luo. Ja Hangosta Gotska Sandö löytyi. Kyllä ennen gps ja decca -aikaakin löytyi kohde ihmeen hyvin vaikka kompassi aallokossa heilui vähintään /- 10 astetta. Piti vain arvata oikein sorto, virta ja tuntea eksymä, mitä koko ajan tarkkailin saariston linjoja ajaessa. Tarkkuus purjehtiessa kompassikurssilla oli muutama aste. Nykyään navigaatiotaidot taitavat muillakin olla yhtä degeneroituja kuin minulla. Aina voi katsoa missä ollaan ja minne todellisuudessa mennään. Eksymätaulukolla ja kompassin kompensoimisella ei ole niin väliä.
Kauan sitten opin nyt jo edesmenneeltä, jo 1950-luvulla avomeripurjehdusta harrastaneelta veljeltäni tavallaan tilastotieteeseen perustuvan kompassinluvun:
"Katso kompassia säännöllisin välein, esimerkiksi arviolta viiden minuutin välein. Merkitse juuri senhetkinen lukema muistiin. Laske lukemiesi kompassisuuntien keskiarvo vaikkapa puolen tunnin tai tunnin välein. Tulos on hyvin lähellä todellista purjehdittua suuntaa."
Näin juuri, kompassilla olen mennyt hernerokassa Visbyyseen, ruotsista maarianhaminaan ja tiukin paikka oli osua christiasjön saarten väliin kun en tiennyt sumutorven tarkkaa sijaintia. DDF:n radiosuuntimalaite uutuusostoksena oli sensaatio, kerran nykyinen vaimo, silloinen tyttöystävä asiokkaasti esti jonkunlaisen pohjakosketuksen ruotsiintultaessa, kun kuuli keulassa tähystäessään liplatusta, radiosuuntimalaite ei kerro aallonmurtajalla olevan lähettimen etäisyyttä.
Kompasilla pääsee merenkulussa riittävään tarkkuuteen; pariin asteeseen, saaristossa pärjää sumussakin merkintälaskulla (hyvä jos näkee silloin tällöin merimerkin tarkan paikan määrittämiseksi), avomeripurjehduksen jälkeen satamiin meno on riski, jota en enää nollanäkyvyydellä ottaisi. Nuorena olin jälkikäteen ajatellen hullu, jolla oli tarkkaavainen suojelusenkeli.
Perämies ajaa annettua kompassisuuntaa eikä vaivaa päätänsä sorroilla ja virroilla. Sen tekee navigaattori. Ajettaessa pitempään kompassisuuntaa, on siinä perämiehelle ihan tarpeeksi puuhaa. Muut saa silloin hoitaa varsinaisen navigoinnin.
Pinnapilotti saa hoitaa suunnassa pysymisen isommilla ylityksillä ja yleensä pienemmilläkin. Ei ole ideaalia huvipurjehtimista tuijottaa kompassia kovin pitkään.
Silloin ennen gepsiä, 90- luvulla, kun purjehdin perämerta ristiin rastiin hyvin löydettiin perille. Hämmästyttävän tarkasti vielä. Eksymätaulukkoa ei ollut, eranto huomioitiin. Avomerelläkin on useimmiten jotain kiintopistettä ohjailun avuksi, aurinko, joku pilven reuna, tähdet, kuu ja lopulta majakat ja maamerkit. Toki on vesisateita ja harvemmin sumuja.
Saaristossa, kun mutkittelen, on mulla tapana katsoa (tai jopa mitata) kartasta suurin piirtein tuleva suunta. Kompassista saa sitten nopeasti katsottua uuden suunnan. Siitä sitten alkaa maamerkit vähitellen löytää paikkansa. Sama, kun vesisade tai sumu lähestyy, katson ensin kompassista suunnan ja useimmiten näkyvyys onkin jo parantunut ennen seuraavaa väylän mutkaa.
1800 - luvulla oli käytössä tämä piiruasteikko ja hyvin silläkin on pärjätty. yksi piiru on noin 10 astetta (11,25). Piirun tarkkuudella pärjää hyvin kompassilla navigoitaessa edelleen.
Ohjailukompassi kertoo keulan suunnan ja tämän mukaan ajaminen pitää keulan tietyllä tarkkuudella "oikeassa" suunnassa. Suotuisissa olosuhteissa ja harjoittelun myötä pääsee kyllä alle 5 asteen tarkkuuteen. Kun kyseessä on keulan suuntaa osoittava ohjailukompassi (COG) niin sorto tekee oman vaikutuksensa mihin suuntaan vene oikeasti tekee matkaa. Jos mahdollinen sorto on tiedossa tämän voisi ottaa huomioon tavoitesuunnassa...
GSP kompassi kertoo suunnan mihin vene liikkuu, jolloin sorto on otettu huomioon (Heading). Tarkalla ohjaamisella voidaan vene pitää tiukasti "oikealla" kurssilla kohti tavoiteltua kulkusuuntaa. Toki GSP näyttää reaaliajassa missä suunnassa tavoiteltu kohde on. Silti ohjaamisen tarkkuus on se. mikä vie perille:)
Hienoa, sait sotkettua melkein kaiiki käsitteet sekaisin. Lueppa nyt jostain uudestaan seuraavat:
Course (COG)
Heading
GPS
Google voi auttaa :)
Täällä on monta "todistelua" siitä, että autopilotti ohjaa ja gps näyttää..jne. Näin tietysti onkin useimmiten. Avomerellä purjehtiessa tilanne voi äkkiä muuttua, kun autopilotti esim. alkaa piippailla ja ilmoittaa "drive stop" tai ei pysty merenäynnin takia ohjaamaan kunnolla. Helpoin suunnan näyttäjä silloin on kompassi. Jos joku ei usko, kokeilkoon pitää käsiohjauksella suuntaa pekän gps:n avulla!
Ei ole kovin suurta merkitystä sillä, miten tarkkaa kompassikurssia pystyy pitämään - jos sijainnin määritykseen on käytettävissä muitakin keinoja kuin merkinnänpito paperikarttaan (edes joku näistä on käytössä: näköhavainnot, gps, tutka, kaiku, kuulohavainnot..).
Ehkä me, jotka olemme aloittaneet navigoinnin ennen elektronisen navigoinnin aikaa, olemme paremmassa asemassa? Koska merten ylitykset, sumussa suunnistukset ym tilanteet totuttiin selvittämään perinteisin menetelmin, autopilotin tai gps:n oikuttelu ei aiheuta erityistä päänvaivaa.
Et ole koskaan tainnut ajaa avomerellä. Ei kukaan pysty ajamaan gps:n avulla. Sillä on erinomainen kyky kertoa paikka esim. tunnin välein. Kompassi on kyllä aika ylivoimainen hetkellisen suunnan pitämiseen.
Garminin gps:llä ei ainakaan ollut mitään vaikeuksia ajaa lyhyitä tai pitkiä matkoja. Ensin kirjoitetaan määränpään koordinaatit ja sitten GO TO-toiminnolla ajetaan tietä pitkin. Sivunuolet kertovat mihin suuntaan tulee ohjata, jotta pysyy tien keskiviivalla.
Oletko kokeillut avomeriaallokossa ja verrannut kumman kanssa on helpompi pitää vene suunnassa, gepsillä vai kompassilla?
Eiköhän jokaisessa perus-gps:llä ole samanlainen toiminto kuin garminissa. Kun meri on tasainen, käsiohjaus gps:n valtatiekuviolla tai nuolilla onnistuu helposti.
Ennen gepsi-aikaa ajettiin aina kompassilla, hyvinkin pitkiä legejä; Normaali pinnamies pystyy pitämään kompassilukeman 5-10° sisällä, tällöin toteutunut kurssi osuu kyllä aina vähintäänkin 3° sisään, useimmiten alle 2°. Tämä oli helppo tarkastaa 4 tunnin vahtivuoron jälkeen navikkapöydässä olevasta satnavista. Tämä ajotarkkuus toimi hyvin myös eteläisillä merillä missä kompassi oli selkeästi "epävarmempi" johtuen magneettikentän heikkoudesta (?).Tässä on siis erotettava toisistaan haluttu kompassisuunta ja haluttu kurssi "over ground", mutta se on siis navigointia.
- Kyllä kompassi-tarkkuudella pärjää hyvin itämeren alueella, ainahan gotland runttiin mennessä purjehdittiin Hanko-Sandhamn pelkällä kompassilla, suoraan avomerelle Russaröstä ja 120 mpk:n jälkeen Almagrundet löytyi osapuilleen oikeaan aikaan oikeasta suunnasta (tosin joissain isoimmissa veneissä oli radio-suuntimat).
- Tämä muistutukseksi että elektroniikka on kivaa mutta ei välttämättömyys, gps on vähän eliminoinut navigoinnin "dead reckoning" - taidon purjehduksesta, ennen se oli oleellinen osa-alue esim runtissa tai kotoisissa fem-fyrareissa pärjäämisessä.
Vara venettä kaada (jos ei muut merellä kulkijat).Reittisuunnitelma ja tarkistukset säännöllisin väliajoin että kurssi pitää.Nykylaitteet hyviä mutta perus merenkulku taidot on hyvä tietää ja osata.Aina sää ei ole sees eikä merellä ole liikkeellä yksin.
Näin toki. Merten ylityksillä olen 1-4 kertaa vrk:ssa merkinnyt sijainnin paperikarttaan (ihan vaan kaiken varalle) sekä lokikirjaan. Kurssin pitämisellä varmaankin tarkoitit avotuulta, jossa suunnan voi pitää suoraan waypointia kohti. Merta ylittäessä vastatuuleen vanha kikka on luovia vuoroin kummallakin halssilla niin, että pysyttelee n. 10° sektorissa waypointista. Tätä sektoria voi modifioita sen mukaan, mihin tuulen suunta on muuttumassa (kesäisellä Itämerellä tuuli usein kääntyy auringon mukana).
Tietysti reittisuunnitelmaa voi joutua muuttamaan, jos olosuhteet muuttuvat. Jos lounaistuuli yltyy Utön ja Gotska Sandön waypointin välillä, voi olla helpompi kääntyä Sandhamniin ja jatkaa Ruotsin rannikon saaristoväylää etelään. Mahdollisiin suojasatamiin on hyvä perehtyä jo ennen merelle lähtöä.
Ei merellä saa liikkua hetkeäkään ettei tiedä missä on,kyllähän meriteiden säännöissäkin on mainittu asiasta.Viimeistään haverin sattuessa meriselityksessä puntaroidaan merimiestaidot.Toki niitä inhimillisiä erehdyksiä voi aiheuttaa itse tai muutkin.
Juuri sen takia sijainti onnkin aika ajoin hyvä merkitä paperikarttaan. Karttamerkinnöistä voi milloin tahansa päätellä nykysijainnin kompassikurssin ja kulkunopeuden kuljetun ajan perusteella. Merkinnänpito kannattaa! Viimeksi viime kesäkuun lopulla plotteri pimeni yllättäen avomerellä. Pari vuotta sitten plotterini oli jossain vaiheessa hyytynyt näyttämään vanhentunutta sijaintia ja tietoja. Mikään nappula ei toiminut. Aika pieni lohdutus oli lomareissun aikana se, että karttaplotterin takuu oli vielä voimassa.
/- 5 astetta on erittäin tarkka. Kompassisuuntahan tarkoittaa veneen keulan pitämistä ko. suunnassa, siihen vaikuttaa tuuli ja aallokko, ei sorto taikka virta.
Minun maailmassani ohjaaminen /- 5 asteen tarkkuudella ei tarkoita, että pinnamiehen olisi ajettava kuin kiskoilla sitä tarkkuutta. Eli keulasuunta ja kompassikurssi pakosta vaihtelevat enemmän, etenkin isossa valtameriaallossa ja autopilotilla myötäiseen ajaessa. Riittää kun lopputuloksena on eteneminen /- 5 asteen sektorissa.
Näinhän se merten ylityksissä on. Voi olla tyytyväinen, jos tuulen suunta sallii lähes oikeaan suuntaan purjehtimisen. Paikanmäärityksen (gps) mukaan sitten korjataan kurssia (ehkä tehdään vastakäännös tai jiippi). Kun ajelen tuuliperäsimellä, koetan tietysti asettaa kurssin mahdollisimman lähelle oikeaa. Harvoin se kuitenkaan pysyy edes yhtä yötä täsmälleen saman, koska tuulen suunta muuttuu (jopa pasaatissa). Silloin tällöin pitää tsekata, ettei olla menossa aivan väärään suuntaan. Tuo /- 5° ohjaaminen on aika teoreettinen pitemmillä etapeilla.
Jossain erikoistilanteissa, vaikkapa tiheässä sumussa väylän lähellä, voi olla tärkeä ajaa mahdollisimman suoraa kurssia ja oikeaan suuntaan.
Ennen vanhaa purjehdittiin sumussakin satamiin, kompassi ja ruorimies on riittävän tarkka yhdistelmä merenkululle. Laivaliikenne ei ole purjelaiva-aikanakaan ollut pysähdyksissä huonon näkyvyyden aikana. Tosin onnettomuuksia sattui.
Vaikka se ruusu heiluu ja kääntyy, niin keskimäärin suunta on oikea, parin asteen tarkkudella.
Vielä uskomattomampaa on, että purjeveneestäkin sekstantilla mittaamalla pääsee mailin tarkkuuteen, tulos on huono, jos tarkkuus on kolme mailia. Maili on minutti, joten taivaankappaleen korkeuden horisontista voi silloin mitata uskomattomalla yksi aste jaettuna kuuteenkymmeneen osaan tarkkuudella tilanteessa, jossa vene keikkuu. Ja tarkemminkin, sillä virhe voi tulla kellosta. Eli katso siitä kouluajan astelevystä yhden asteen koko ja jaa se mielessä 60:llä.
Mittatarkkuus sekstantisa riittää jakamaan asteen jopa kuuteensataan osaan, mutta ihminen tekee virheitä, ja tosiasiallinen tarkkuus ihmisen kädessä on maili eli siis asteen kuudeskymmenesosa, surkeimmillaan kolme mailia.
Tosiasiassa keikkuminen ei vaikeuta niin paljon kuin ensialkuun voisi luulla, horisonttihan keikkuu samaan tahtiin taivaankappaleen kanssa. Suurempi ongelma purjeveneesä on havaintopaikan vähäinen korkeus ja sen johdosta aallokossa ei aina näe horisonttia
Näyttää käyneen niin, että gps:n ansiosta navigointi onnistuu metrien tarkkuudella ja siksi perinteisiltä menetelmiltä odotetaan samaa. Silti tärkein ja varmin navigointimenetelmä on yhä ns. eyeball-navigation.
Kun perinteisellä kartta kompassi etc metodilla on päästy näköetäisyyden päähän tunnistettavasta kohteesta, esim. loistosta, navigoinnin tarkkuus on ollut riittävä. Joku kyseli, miten 5 mpk pituisen pätkän pystyy ajamaan kompassikurssilla. Pystyyhän sen vaikka sumussa, kunhan on joku näköhavainnolla tunnistettava kohde. Kyllä se lateraaliviitta tms. merimerkki alkaa erottua, kun on päässyt tarpeeksi lähelle. Saaristoväylillä viittoja on sen verran tiheässä (5 mpk matkalla voi olla useita), että viitalta toiselle eteneminen onnistuu kompassin kanssa sankassakin sumussa.
Ennen deccan ja gps:n aikaa, suunnistin hernerokkasumussa Jyllannin länsirannikolla kaikuluotaimen tuella. Ajoin Hvide Sandin aallonmurtajasta sisään sumutorvien äänien perusteella ja löysin venesataman ihmisääniä kunntelemalla. Vasta seuraavana päivänä sumun hälvettyä alkoi näkyä, minkälaiseen satamaan oli saavuttu. Myös lampaiden määkiminen on ollut sumussa hyvä merkki maan lähesiyydestä, samoin lehmien haju.