Rakkaus ja kärsimys

Vaisnava

Kärsimyksen ongelma on vaivannut minua kovasti viime aikoina.

Gita antaa vastauksen siihen, miksi maailmassa on niin vaikeaa: Jumala ei ota vastuuta teoistamme. Eihän suurin osa meistä edes halua Jumalaa elämänsä keskipisteeksi. Olen kuitenkin ajatellut, että jos annan elämäni Hänelle, Hän pitää minusta huolta.

Jos on viikon kuumeessa sairaalassa kaukana vauvoistaan eivätkä lääkkeet tepsi, rupeaa miettimään, miksi niin täytyy olla. Ja vielä enemmän miksi niin paljon minua paremmat uskovaiset, pyhimykset ja marttyyrit, ovat kärsineet huomattavasti karmaisevampia tuskia? Minun ohimenneet tuskani ovat pientä, ja esikuvieni esimerkit siksi pelottavia. Kuinka valtavan valaistunut sitä pitää olla ennen kuin Herra saapuu auttamaan? Kuinka ikinä opin todella, myös käytännön tasolla, luottamaan siihen, että kyllä Hän on koko ajan läsnä ja että uskovaisten kärsimyksellä on tarkoituksensa?

Jumala rakastaa palvojiaan. Mutta jos rakastaja näkee rakastettunsa kärsivän ja voisi tätä auttaa, eikö rakkaus pakotakaan niin myös tekemään? Onko muka pakko juottaa väkipakolla kalanmaksaöljyä ymmärtämättömälle lapselle jos samat vitamiinit voi saada helpomminkin?

Tämän ongelman kanssa olen ymmälläni.

Toisaalta olen huomannut saman ilmiön ihmisten suhteen. Voimme rakastaa toisiamme vimmatusti ja silti käytännön tasolla jättää tekemättä niin paljon sellaista hyvää, mitä voisimme tehdä. Jatkuvasti valmiita auttamaan ovat usein vain ne, joilla on vahvoja itsekkäitä motiiveja, esimerkiksi monella äidillä on pakkomielteenomainen takertumisongelma täysikasvuiseen lapseensa.

9

688

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ngawang

      Pysymättömyyden oikeanlainen pohdinta: auttaa ymmärtää elämän perusarvoja. Jos on todella saanut mieleensä että kaikki liikkeet ovat pysymättömiä: tulevat ja menevät. Silloin mikään ei vaivaa. Koska tietää tilanne voi muuttua koska tahansa.
      Jos on kipua, luin jostain että kannattaa yrittää paikallistaa kivun keskipistettä, näin voi todeta etteí sellaista ole olemassakaan.
      Mitä olis rakkaus ilman kärsimystä?
      Harvoin elämä on sellaista niinkun on sen kuvitellut, kaikkea parasta ja pikaista paranemista!!

      • Vaisnava

        "Silloin mikään ei vaivaa. Koska tietää tilanne voi muuttua koska tahansa."

        Näitten viisaitten sanojen kohdalla on ongelmana se, että minäkin toistelen niitä tyytyväisenä kuin papukaija mutta hädän hetkellä ennemmin tai myöhemmin sorrun kuitenkin ja ahdistun.

      • ngawang
        Vaisnava kirjoitti:

        Kaikki muu on siedettävää ja helppo ymmärtää,
        paitsi fyysinen kipu.
        Tähänki on lääke meditaatio.
        Itse meditaatio on helppoa hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa, kummatki opettavat ensin keskittymiskykyä, ongelmana lienee löytää yksinkertaiset totuuden mukaiset ohjeet.

      • Vaisnava
        ngawang kirjoitti:

        Henkisiä kärsimyksiä, sydänsuruja, menetyksiä yms. on tosiaan paljon helpompi kestää joogan keinoin kuin fyysistä kipua. Minusta on inhaa kun ruumis häiritsee mielen toimintaa.

        En tosin ole ylpeä siitä, että yritän olla pelkkä pää. Täytyisi osata olla kiitollinen koko ruumiistaan ja huoltaa sitä paremmin.

        Näen sen tietynlaisena naisten jumppana. Yogalla on harvoin tekemistä meditaation kanssa. Yoga suuntautuu kehon liikkeisiin, taas meditaatio suuntautuu mielen liikkeisiin. Kaikki ovat mielen liiikettä tai jumalan liikettä, keho asuu mielessä, mieli asuu kehossa. Voimme murtaa mielen/kehon kahleet, miten? Me itse päätämme joka hetki mitä ajattelemme tai mitä keho tekee.
        Näin ollen meillä on voimaa muokata kohtaloamme.
        Suurinta on tulla "jumalaksi" Näin on tapahtunut kautta aikojen, mun on pakko totea lopuksi rumasti: ainoa tie jumalan luoksi on "meditaatio"

        namo Shivaya..

        Pyydän anteeksi epäselvyyttäni... Itse viittaan sanalla jooga Yhteyteen sielun ja Jumalan, tai miksi Yhtä haluat kutsuakin, välillä. Minulle tämä Yhteys on ennen kaikkea mentaalinen, se on tärkeämpää minulle kuin fyysinen jooga. Eli meditaatiosta puhuin :)

      • Hatha81
        ngawang kirjoitti:

        Näen sen tietynlaisena naisten jumppana. Yogalla on harvoin tekemistä meditaation kanssa. Yoga suuntautuu kehon liikkeisiin, taas meditaatio suuntautuu mielen liikkeisiin. Kaikki ovat mielen liiikettä tai jumalan liikettä, keho asuu mielessä, mieli asuu kehossa. Voimme murtaa mielen/kehon kahleet, miten? Me itse päätämme joka hetki mitä ajattelemme tai mitä keho tekee.
        Näin ollen meillä on voimaa muokata kohtaloamme.
        Suurinta on tulla "jumalaksi" Näin on tapahtunut kautta aikojen, mun on pakko totea lopuksi rumasti: ainoa tie jumalan luoksi on "meditaatio"

        namo Shivaya..

        Minusta Joogaa ei saa sekottaa uskontoon. Jooga on ennen kaikkea noituutta. Länsimaissa ihmiset muodostavat itse oman käsityksensä asiasta. Minusta vaan ei kannata ruveta hihhuloimaan.

    • radhika-dasi

      aineellinen maailma on AINA täynnä kärsimystä,olit sitte bhakta tai ei.krsna antaa bhaktoilleen kumminkin vähemmän karmaa kun olisi syytä,eli Hän poistaa osan siitä.se on armoa jolla hän vähentää karmaamme.mutta voimme laulaa hare krishna matraa ja olla kaiken tämän yläpuolella.joten chant : HARE KRSNA HARE KRSNA KRSNA KRSNA HARE HARE HARE RAMA HARE RAMA RAMA RAMA HARE HARE :) !

      • Hatha81

        Minä tutustuin Hare Krisna- liikkeeseen lukion uskonnon tunnilla tehdessäni tutkielmaa Paavi Johannes Paavali II:sta. Videolla, jonka katsoin hänestä kerrottiin liikkeestä. Harrastan Joogaa ja idänuskonnot erityisesti Hindulaisuus kiehtovat minua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe