Hostel elokuvat

Olen katsonut kaikki kolme Hostellia ja kyllä on hirveetä mutta samalla viihdyttävää katsella kidutusta. Onko kellään tietoa tapahtuuko tuollaista jossain oikeasti? Tuskin ainakaan Suomessa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No tuohan on ihan keksitty elokuva vaan ja mitään tuontapaista tuskin Suomessa tapahtuu, mutta kyllähän tästä maailmasta löytyy vaikka minkälaisia murhaajia ja sadisteja jotka nauttii toisten tuskasta/kivusta eli voisi olla hyvin mahdollistakin.
Hyvänä esimerkkinä on esim. keksitysleirit. Siellähän meno oli vähän samantapaista, että testattiin kaikkea kivuliasta vangeilla jasuoritettiin raakoja kokeita eli onhan tälläistä tapahtunut jo kauan aikaa sitten.
Tai toisena esimerkinä esim Rooma 300 eaa. Silloinhan oli ihan tavallista että orjia kuritettiin ja saatettiin ihan silkasta huvituksesta leikellä tai silpoa kuoliaaksi. Eli ei tämä ilmiö todellakaan mikään kovin uusi ole. Ajat vain ovat muuttuneet sekä tekotavat.

Äänestä

Hostel 3 on huono ku siinä ollaan Las Vegasissa eikä se metsästysseuran kidututtaminen sovi sinne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AHYT kirjoitti:

Olen katsonut kaikki kolme Hostellia ja kyllä on hirveetä mutta samalla viihdyttävää katsella kidutusta. Onko kellään tietoa tapahtuuko tuollaista jossain oikeasti? Tuskin ainakaan Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu