Luovutustappiot

Hei

Sain asunto-osakkeen myynnin yhteydessä luovutustappiota 2564e vuonna 2012. Muistaakseni minulla on aikaa "käyttää" tämä luovutustappio vuoteen 2017 asti, eli viisi vuotta? Muistanko oikein?

Vuoden 2013 verotuspäätöstä tarkastellessani huomasin, että tämä on poistettu. Eli siellä on maininta Luovutustappio 2012 2564e, käytetty verovuonna 2013 2564e, jäljelle jäävä osuus 0e. Vuonna 2013 olen myynyt osakkeita ja saanut niistä myyntivoittoa muutaman sata euroa, joten tässä taitaa olla virhe, jonka oikaisua minun tulee pyytää? Kiitos vastauksesta.
456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuosta tuli mieleen oma vanha tilanne jossa omassa pääasunnon ominaisuudessa olleesta talon myynnistä tuli melko paljon tappiota ja samaan aikaan myydystä kaava-alueen omakititalotontista kohtuulisesti voittoa (taisi olla vuosi 1995-1996).

Tuolloin ei edes tullut mieleen josko tappioita olisi voinut vähentään voitosta. Mikäli se olisi ollut mahdollista, niin nyttemmin ilmeisesti aikaa on kulunut liikaa jotta asiaan voisi saada korjausta / tarkistusta (?).

Äänestä

Virhehän tuossa selvästi on, jos ilmoittamasi luvut ja ajankohdat ovat oikein eikä mitään ole jäänyt huomaamatta. Jos vuoden 2013 voitot olivat pienemmät kuin edellisvuoden vahvistettu tappio, osan tappiosta olisi pitänyt siirtyä vuodelle 2014. Käytetyn tappion pitäisi olla yhtä suuri kuin voitot ja jäljelle jääneestä tappiosta pitäisi olla oma rivi verotuspäätöksessä.

Omalla kohdallani verottaja on kyllä osannut aina laskea oikein siirtyvät tappiot, joten tarkistapa omakin myyntikirjanpitosi vielä kerran ennen valittamista.

Äänestä

Mattimyöhäinen muistat tappion vähennysajan aivan oikein. Jos kyseessä tuloverolain tarkoittaman oman asunnon luovutustappio, se ei ole vähennyskelpoinen (TVL 48§).

Äänestä

Kiitos neuvoista. Kyseessä ei ole oman asunnon luovutustappio ja tämä oli jo verotuksessa huomioitu, että voin hyödyntää sen viisi vuotta. Teen selvityspyynnön verottajalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mattimyöhäinen kirjoitti:

Hei

Sain asunto-osakkeen myynnin yhteydessä luovutustappiota 2564e vuonna 2012. Muistaakseni minulla on aikaa "käyttää" tämä luovutustappio vuoteen 2017 asti, eli viisi vuotta? Muistanko oikein?

Vuoden 2013 verotuspäätöstä tarkastellessani huomasin, että tämä on poistettu. Eli siellä on maininta Luovutustappio 2012 2564e, käytetty verovuonna 2013 2564e, jäljelle jäävä osuus 0e. Vuonna 2013 olen myynyt osakkeita ja saanut niistä myyntivoittoa muutaman sata euroa, joten tässä taitaa olla virhe, jonka oikaisua minun tulee pyytää? Kiitos vastauksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu