Alkoholi ja mielenterveysongelmat liittyvät melkein aina yksi yhteen. Suomessa ihmiset juovat muuhun Eurooppaan verrrattuna aivan kamalia määriä. Yliopistokoulutus tukee Suomessa tämänlaista kulttuuria. Tietyissä piireissä löytyy joka illalle omat bileet. Tämän myötä moni sairastuu alkoholismiin ja mielenterveysongelmiin. Monelle miehelle asioista puhuminen esimerkiksi omalle puolisolle voi olla niin vaikeaa, että he näkevät alkoholin ainoana keinona lievittää oloansa. Muualla Euroopassa alkoholia käytetään enimmäkseen nautiskelujuomana ja pysytään niissä rajoissa, joita terveydenhuolto on määritellyt järkeväksi käytöksi. Alkoholi tuo elämään paljon pahaa: pettämistä, puhumattomuutta, jättämistä ja muita kauheita asioita. Olisi hienoa, jos meidän kulttuuri osattaisiin puhua ongelmista edes vähän avoimemmin. Monetkin miehet kaipaavat naisia ihan vain kaveriksi. Naiset ymmärtävät monia asioita, joita ei välttämättä "jätkäpiireissä" oikeen puhuta.
Puhumattomuus johtaa usein alkoholismiin
alcoholisbad
251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Anteeksi alcoholisbad on tosi vaikea sulatella viestiä joka on luultavasti tämän vuoden parhain.
Muna vai kana, mielenterveys tai päihdeongelmat edes ammattilaiset eivät aina tunnista kumpi oli ensin.
Yleensä pyritään eliminoimaan se päihdeongelma mikä on tietysti oikein mutta hieman huolimatonta eli,,,
Näin se menee,,,'Olet juomatta päivän, kuukauden, vuoden' mutta koko homma kusee siihen että saat tukea vain siihen että pystyt olemaan selvä.
Mikäli tsydeemiä käsiteltäisiin kokonaisuutena jossa otetaan myös mielenterveysjutut mukaan saataisiin ehkä selville minkä vuoksi alun perin edes ryyppää...
Esim. pelkkä unettomuus (josta itse kärsin) voi laukaista alkoholismin se on just like that alkon lääkekäytössä. Lekurit panttaa unilääkkeitä niin kai,,,
Hetkinen nyt.
Skype.
Tasa-arvo ei taida toteutua äijät voi vetää viinaa kaksin käsin mutta vain naiset ovat juoppoja.
Anteeksi raaka mielipide mutta tuohan on totta krapulaiselle äijälle nauretaan kun taas darramuija saa paheksuvia katseita.
Monet kuitenkin tulevat järkiinsä noiden yliopistopippaloiden jälkeen ja ne naapurin katin serkut unohtuu,,, tai millä varjolla niitä bileitä vietetään.
Vittu Skype... joku moukka soittaa koko ajan.. palaan asiaan.
Kun tuo entinen tissuttelija saisi aina selvänä ollessaan, oikealla nikillään tuoda käsityksiään ilmi, ilman älyttömyyden asteelle meneviä provokaatioita. Tässäkin A.P. lähti lässyttämään ja harvinaisen fiksu vastaus sai paikkansa...