Uni romaniseurueessa

Miten jouduin romaniseurueeseen en unessani muista. Heimon miehet ottivat minut vaan suojatikseen. Olin avojaloin paikalle tullessani.
Vanhempi romanimies käski poikansa antamaan minulle parhaat ruskean kiiltävät kävelykenkänsä. Oltiin lähdössä maastoon, joka oli osin kevään mutaista, myös kiviltä kiville hyppimistä.
Aika haipakkaa kuljettiin. En jaksanut trampata nuorien miehien vauhtia, mutta se kengät minulle määrännyt mies tuli takanani ja puuskutti vaatien odottamaan.
Säälin niitä upeita kenkiä ja yritin olla astumatta niilä kivensäröihin tai mutaan. Jonnekin oli kiire. Mentiin koillisen suunnasta laakson kautta mäelle, jossa oli näkyvissä komea iso, keltaiseksi maalattu talo.
Romaniseurue pyysi pyytämällä minua osaksi seuruettaan. Emmin jatkuvasti. En voi jäädä, minulla on kiireisiä tehtäviä omissani. Ajattelin, että kaupoissahan minä heille jatkuvasti häviäisin.
Jostain syystä he olettivat, että minulla on seka rahaa että valtaa. Kumpa he uskoisivat, eihän minulla ollut edes kenkiäkään. Hyvä fiilis koko päiväksi tästä unesta mieleen.
Ajattelin romaneista, miten hyvää tarkoittavia ja sydämmellisiä ihmisä he oikeasti ovatkaan. Meidän omassa yhteisössäni olen syrjäytyneiden ja ahdistuneiden ihmisten kastia.