Olen tässä jo jonkuu aikaa tuntenut oloni yksinäiseksi, vaikka tässä ylemmässä koulussa olenkin. Kouluun on kiva joka päivä mennä, kun näkee opiskelu tovereitakin, mutta hyvin nopeasti huomaa, että ei noiden muitten kanssa ole juuri minkään näköistä yhteistä puheenaihetta; puhuvat lähinnä jostain peleistä, joista tunnen olevani kasvanut ohi aikoja sitten. Toki joukossa on muutama poikkeus, joiden kanssa käydään ihan järkevääkin alaa-liittyvää tai muuta keskustelua kahvipöydässä. Mutta kuitenkin kotiin kun tulee päivän päätteeksi, alkaa taas tuntua yksinäiseltä. Tämä kai johtuu siitä, kun olen ollut melkein koko elämäni hieman ujo ja yksinäinen ja nyt sitä haluais seuraa välillä iltaisinkin.
Nais seuraakikn on tullu etittyy ainakin näistä perinteisistä internetin treffipalveluista, kohtalaisen huonoin tuloksin. Toki muutamasta kontakteista on tullut ihan Facebook kavereitakin, mutta kun heistä ei tähän menessä kukaan ole jostain syystä suostunut ulos lähtemään, että tavattais ihan oikeasti, vedoten aina johonkin kiireeseen tai muuhun vastaavaan. No jos ei tämmönen, jolla muuten asiat on kohtalaisen hyvin kelpaa, ei tässä viitti itteään kellee tyrkyttää.
Baariinkaan ei ole juurikaan koskaan varaa mennä kun tässä kumminkin omassa talossa asun, niin tämän maan tukipolitiikka ei suo kuin pienet tuet. Lainaahan en ota, että pääsisin juomaan. Ja eipä täällä kyllä pahemmin työpaikkojakaan ole, että sais palkkaa. Mutta kun sen harvan kerran, kun satuin istumaan omassa suosikki baarissa, jossa on vähän vanhempaa, mutta samanhenkistä seuraa, tulee paikalle oikein ihana about samanikäinen tyttönen. No tämän kanssa sitten tietysti juteltiin tutustuttiin ja juteltiin ihan mukavia. Välillä kuunneltiin, kun muut asiakkaat vähän alkoivat kinaamaan, jostain aivan jonninjoutavasta asiasta. No kumminkin illan edetessä tämä tyttönen sitten pussasikin minua yllätäen. Siinä sitten alkoi päässäni valtava tunne myrsky, koska koskaan tätä ennen minua ei ole pussattu. Ja voitte kuvitella miltä tuntuu, kun hän sanoi aivan kysymättä, että sä olet hyvännököinen eikä sussa ole mitään vikaa ja olet muutenkin mukava ihminen. Aivan ihanalta, koskaan ennen en tätäkään ollut kuullut...
No valomerkin aikaan sitten vaihdettiin tytön kanssa numeroita, ja lähdin toki herrasmiehenä saattamaan häntä koti rapulleen, koska koskaan ei tiedä, että ketä tuolla kaduilla liikkuu pimeään aikaan. No hän vielä pyysi mua rappukäytävään sisälle saakka ja suudeltiin sitten siinä vielä. Sitte hän totesi: "Saisit tulla mun luo nukkumaan, mutta mun mies lyö suo turpaan jos tulet". Nyt voitte vaan arvata, että miltä tuntui. Tässä taas meni luultavasti ketuilleen tämä ns. yksinäisyyden poisto yritys ja kas kummaa, taas tuntuu yksinäiseltä.
Mikähän mussakin on vikana
8
116
Vastaukset
- quakeDemon
Vedä käteen tanakammin ja lopeta syntisissä baareissa pyöriminen, tai jumala tuomitsee sinut tuonpuoleisessa, senkin irstainen pakana. Helvetin tulien käristäessä ihoasi ei enää itku ja pillitys auta. Siellä huorat ja lutkat palavat kanssasi samalla kun demonit twerkkaavat laavassa.
- 3788
Älä välitä tuosta aiemmasta vastauksesta. Kaikkea sitä näkee....
Ei sussa mitään vikaa ole viestisi perusteella.
Aika outoa että joku suostui "näyttelemään" että olis vapaa vaikka olikin varattu. Mitähän tuon neitosen päässä liikkui?
Ja ei noista naisista koskaan ota selkoa...jotkut on ujoja, vaikkei siltä vaikuttaiskaan. :S- DemonienRuuvvaama
ELä valehtele, demoni! Hkram dalikh bahrkam, dakkus poH! HYyys! Takaisin manalaan!
- 22v
Joo ei ole tapana ottaa nokkiinsa tollaisista jutuista. Näkee juttujen tasosta selvästi, että quakeDemonin ja tän toisen sankarin(mahd. Sama henkilö) henkinen kehitys on ollut sangen hidasta.
- 22v
En kyllä välttämättä varsinaisesti tunne, että itsessäni olis jotain vikaa. Mutta pidemmän päälle on vaan alkanut miettimään, että mitähän muut ajattelee asiasta...
- töks
Olipas surullinen loppu...
- 22v
Näinpä, ketuttaa vaan kun tuntuu nykyisin aina melkee joka asia töksähtävän lähes täysin itsestään riippumattomista syistä...
Yksinäisyyden poistokeinona "naisenhaku" ei ehkä ole paras mahdollinen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831536
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1961367Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431119Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43823- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30701Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36681
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20640Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617