Minulla on muutaman viime vuoden ollut päähänpinttymä omasta tyhmyydestäni!
Älkää naurako, olen tosissani. :D
Uskon olevani muiden ihmisten mielestä vähän yksinkertainen ja TYHMÄ. Täytyy myöntää, että tässä suuri yleisö EI kyllä ole täysin väärässä; EN ole penaalin terävin kynä enkä yritäkään teeskennellä muuta. Ongelma on siinä, että en osaa jättää asiaa omaan arvoonsa!!! Etsin (ja löydän) jatkuvasti muiden ihmisten puheista ja eleistä ylimielisiä ja alentuvaisia sävyjä. Koen, että minuun ja sanomisiini suhtaudutaan usein vähätellen, vaikka sitten loppujen lopuksi olisinkin oikeassa asiasta x. Joskus minulle myös puhutaan ja minua yritetään komennella kuin mitäkin kakaraa, vaikka olen jo aikoja sitten täysi-ikäistynyt ja itsenäistynyt. Juhlissa minut on useammankin kerran laitettu istumaan lasten pöytään, erilleen aikuisista. Läheiseni nähtävästi ovat liian älykkäitä ja sivistyneitä suhtautuakseen minuun tasavertaisena itsensä kanssa. :D
Juttelin kerran tästä "TYHMÄyskompleksistani" varovasti erään mielenterveystyötä tekevän sukulaiseni kanssa, ja hän lausahti minulle, että murehdin turhaan, koska olen kuulemma keskivertoa fiksumpi. Loukkaannuin tästä niin että kiukku kirveli p*rseessä asti, koska _TIEDÄN_ että asia ei _ihan oikeasti_ ole näin. Tämä työkseen valehteleva ammattiymmärtäjä puhui mukavia ihan vaan minua tsempatakseen. Muutenkin valehtelee ja lässyttää minkä ehtii, prkl!
Mitä minun pitäisi ajatella?? Pitäisikö minun vaan hyväksyä se, että olen TYHMÄ, kasvaa kiinni minulle alati tarjottavaan harmittoman hölmön rooliin? Vai pitäisikö vuorostani minun ylimielistyä ja ruveta ajattelemaan, että kaikki muut ovat TYHMIÄ?? Vai pitäiskö minun kyseenalaistaa oma mielenterveyteni; olenko sittenkin vaan vainoharhainen ja näen ylimielisyyttä sielläkin, missä sitä ei ole?
Tiedän olevani pinnallinen ja itsekeskeinen kun keskellä yötä mietin tämmöisiä, mutta... Mitä muuta TYHMÄ:ltä voisi odottaakaan?? ;)
Älkää naurako, olen tosissani. :D
Uskon olevani muiden ihmisten mielestä vähän yksinkertainen ja TYHMÄ. Täytyy myöntää, että tässä suuri yleisö EI kyllä ole täysin väärässä; EN ole penaalin terävin kynä enkä yritäkään teeskennellä muuta. Ongelma on siinä, että en osaa jättää asiaa omaan arvoonsa!!! Etsin (ja löydän) jatkuvasti muiden ihmisten puheista ja eleistä ylimielisiä ja alentuvaisia sävyjä. Koen, että minuun ja sanomisiini suhtaudutaan usein vähätellen, vaikka sitten loppujen lopuksi olisinkin oikeassa asiasta x. Joskus minulle myös puhutaan ja minua yritetään komennella kuin mitäkin kakaraa, vaikka olen jo aikoja sitten täysi-ikäistynyt ja itsenäistynyt. Juhlissa minut on useammankin kerran laitettu istumaan lasten pöytään, erilleen aikuisista. Läheiseni nähtävästi ovat liian älykkäitä ja sivistyneitä suhtautuakseen minuun tasavertaisena itsensä kanssa. :D
Juttelin kerran tästä "TYHMÄyskompleksistani" varovasti erään mielenterveystyötä tekevän sukulaiseni kanssa, ja hän lausahti minulle, että murehdin turhaan, koska olen kuulemma keskivertoa fiksumpi. Loukkaannuin tästä niin että kiukku kirveli p*rseessä asti, koska _TIEDÄN_ että asia ei _ihan oikeasti_ ole näin. Tämä työkseen valehteleva ammattiymmärtäjä puhui mukavia ihan vaan minua tsempatakseen. Muutenkin valehtelee ja lässyttää minkä ehtii, prkl!
Mitä minun pitäisi ajatella?? Pitäisikö minun vaan hyväksyä se, että olen TYHMÄ, kasvaa kiinni minulle alati tarjottavaan harmittoman hölmön rooliin? Vai pitäisikö vuorostani minun ylimielistyä ja ruveta ajattelemaan, että kaikki muut ovat TYHMIÄ?? Vai pitäiskö minun kyseenalaistaa oma mielenterveyteni; olenko sittenkin vaan vainoharhainen ja näen ylimielisyyttä sielläkin, missä sitä ei ole?
Tiedän olevani pinnallinen ja itsekeskeinen kun keskellä yötä mietin tämmöisiä, mutta... Mitä muuta TYHMÄ:ltä voisi odottaakaan?? ;)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Varmasti todella ikävä tunne. Haastaisin kyllä sinua vähän miettimään, onko kysymyksessä tyhmyys vai joku muu erilaisuus. Omaperäiset, eri tavalla ajattelevat ja itseään ilmaisevat leimataan helposti tyhmiksi, mm. koska ihmisten sanavarasto on rajoittunut, ja ensimmäinen mikä tulee mieleen on 'tyhmä'.
Vaikutat minusta ennemminkin epävarmalta ja siltä, että itsetuntosi ei ole kovin vahva, koska kiinnität paljon huomiota siihen mitä ihmiset sanovat ja varsinkin mitä LUULET heidän ajattelevan. Tosiasia on, että ihmiset eivät juurikaan ajattele toisista yhtään mitään, ja jos ajattelevat niin entä sitten?
Aikoinaan kärsin siitä, että en ollut oikein samalla aaltopituudella useimpien ihmisten kanssa. Heidän puheenaiheensa eivät kiinnostaneet minua lainkaan, mistä johtuen kärsin sosiaalisista tilanteista, ja olin vetäytyvä. Olen kuitenkin kiinnostunut erilaisista asioista, ja harrastusten ja työn myötä olen tutustunut ihmisiin, joiden kanssa synkkaa, ja muista en pahemmin piittakaan.
Siksi suosittelen kaikille, sinullekin, että kannattaa tehdä itselle kiinnostavia asioita. Se vie ajatukset pois mm. siitä mitä muut ajattelevat minusta.
Hei, saitkin jo kivan vastauksen. Kyse ei ole varmastikaan tyhmyydestä älyllisessä mittakaavassa vaan siitä, millaisen merkityksen annat muiden ihmisten arvostelulle. Olipa äo:si mikä tahansa, ei kukaan saa sinua nimittää tyhmäksi eikä kohdella alentuvasti - et myöskään sinä itse.
Ryhdy tietoisesti kasvattamaan itsetuntoasi. Se ei tapahdu niksnaks vaan tietoisella harjoittelulla. Ryhdy antamaan itsellesi positiivista palautetta kaikesta minkä voit. Vaikka se ei 'tuntuisi' miltään, se muokkaa sinun omakuvaasi. Kirjoita vaikka päivittäin vihkoon yksi asia minkä teit kivasti tai jossa olit tyytyväinen itseesi. Se ei tarvitse olla mitään suurta, vaan ihan arkipäiväistä. Vaikka, että autoit jotakuta, osasit valita kivannnäköiset vaatteet, olit ystävällinen jne. Voi myös pyytää läheisiltä, luotettavilta ihmisiltä palautetta siitä, mitä he sinussa arvostavat. Tarkoitus on, että pystyt kasvamaan siksi ihmiseksi, joka sinä jo olet, vertaamatta muihin, pyrkimättä mittaamaan arvoasi muiden toiminnasta vaan luottaen itseesi ja elämään! Tarvittaessa itsetunto-ongelmiin voi hakea apua myös terapeutilta tai muulta keskusteluavun tarjoajalta
Meiju, diakoni
Kiitos vastauksistanne. Oikeastaan sain niistä sitä, mitä salaa toivoinkin: komppausta epäilylleni, että kyse onkin ensisijassa omasta epäluuloisuudestani, itsetunnostani jne. Onhan mulla itsetunto-ongelmia ennenkin ollut, ja vaikeuksia lainkaan uskoa edes läheisteni vilpittömyyteen, hyväntahtoisuuteen jne (no, nyt kyynikko pääni sisällä huutaa, että eihän vilpittömyyttä ole olemassakaan)... Usein tuntuu, että piikikkäin ylenkatsonta tulee juuri läheisteni taholta, ja tällöin sille on kovin vaikea olla antamatta merkitystä tai antaa anteeksi.
Noh... Enhän minä kyllä itsekään äärimmäisen helppo ja mukava ihminen ole, ja olen elämäni aikana loukannut yhtä jos toistakin ihmistä, sekä vahingossa että tahallani. Kasvun paikkako? Saattaapa olla, ettei tämä yöllinen kriiseilyni nyt ihan hukkaan mennytkään. :)