Kumartele emme enää junttipyrkyripolitrukeille!

Vaan vääjäämättömästi valitsemme Rabarberi-Ranjith'in. Annamme sydämen äänen sydämen äänelle, valon tuojalle, aivan uuden kulttuurin luojalle, hoivan suojalle!
49133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Kauniisti sanottu, tosi kauniisti. Olen myyty. Olen mukana.
Kerrankin voi olla koko sydämellä.

Äänestä

Rapsu on kohta paikkakunnan kingi. J.Koskinen on tämän kakkossijalla.
Niin Kiemunki on kokovartalotollo, paras paikka olisi sille kun pääsee puumanainen raunion avustuksella tapaturmapuistoon vessanvahdiksi. Sen järjenlahjoille sopiva homma.

Äänestä
  • Nyt kun on jo lähes täysin selvää, että Kiemunki ei mene läpi ja Koskinenkin voi olla vaarassa, ovat demarit näköjään keksineet tämän ihan uuden tempun. Aletaan mainostaa Rapsua, jotta saadaan sen avulla paljon ääniä. Sitä ei kuitenkaan kukaan hauku.

    No, konnat on aina konnia, siis demarit.

    Äänestä

Huu Haa pyrkyreitä ovat: Kiemunki, Filatov, Kaunisto, Rautio, Kirsi Ojansuu,
Mitään "lemmenpareja" ei eduskunnassa tarvita. Jos joku sattuu näitä huuhailijoita äänestämään, niin hukkaan meni arvokas ääni!

Äänestä
  • Entäs tää Juho Kusti Isosuo?

    Äänestä

Mitä lemmenpareja täällä taas Iisakkitautiset huutelee? Iisakki on meidän valinta!

Äänestä

Valitan puolestasi, olet edelleenkin huono-onninen. Tee järkevä teko, vaihda Iisakin tilalle kunnon ehdokas,Rabarberi.

Äänestä
  • Sen teen! JA SATAVARMASTI!

    Äänestä

Mitta on täysi näitä "ammattipolitiikkoja" Se on Raparberi tai Kylli jos on ehdolla. Kylli ei uskonut SCC:henkään päivääkään, joten on jotenkin oivaltava siis kaukaa viisas.

Äänestä

Rabarberi on ykkönen täällä. Häntä äänestäkäämme me!

Äänestä
  • Jaan mielipiteesi!

    Äänestä

  • Ylivoimainen kautta aikojen!!!

    Äänestä

  • Voin tulla talkoisiin mukaan! Oikein hämäläistalkoot! Rabarberi eduskuntaan!

    Äänestä

Rabarperi ehdottomasti. Demarikentälläkin huhutaan sen puolesta. Sillä on tilausta, eikä taatusti ole minkään SCC:n ryvettämä.

Äänestä
  • Kohta huhutaan muillakin kentillä, sillä Rabarberi saa kaikkien puolueiden ääniä!

    Äänestä

  • Huhun kumu kuuluu jo, kuuluu, kuuluu

    Äänestä

Tärkeintä kaikista on nuorisokasvatus, jota kaljanhuuruväkivaltabisneksen piirissäkin ansiokkaasti harjotetaan. Mutta tähän jääkiekkonuorisokasvatukseen ei pidä kenenkään äidin lastansa panna! Miksi nuoret pitäisi jo aivan lapsesta opettaa tappelemaan, kiroilemaan, sylkemään, nuuskaamaan ja ryyppäämään ja nokkapulveria käyttämään? Siksikö, että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa:

http://yle.fi/urheilu/loi_kuristi_toni_ja_potki_-_poliisin_dokumentit_nhl-puolustajan_epaillysta_pahoinpitelysta_julki/7783215

Äänestä
  • Laittamattomasti sanottu!

    Äänestä

Rabarberi on suoraselkäinen HUOM. työntekijä Hämeenlinnan vanhuspalveluissa, siksi hän tietää toimintavajauksen. Tämä on mm. yksi syy saada hänet eduskuntaan vanhusten oikeuksien puolesta.

Äänestä
  • Kiemunki ei tiedä toiminnanvajauksesta mitään, sitä ei ole, vaan tyytyväisyyskyselyt ovat näyttäneet aina plussaa. Jos kannatat hyvää vanhustenhoivaa, riittävästi auttavia käsiä ja tarpeeksi vaippoja, äänestä Raparberi, jos haluat uusia kauppakeskuksia tai AC/DC:n äänestä Kiemunki.

    Äänestä

  • Valintakysymys kirjoitti:

    Kiemunki ei tiedä toiminnanvajauksesta mitään, sitä ei ole, vaan tyytyväisyyskyselyt ovat näyttäneet aina plussaa. Jos kannatat hyvää vanhustenhoivaa, riittävästi auttavia käsiä ja tarpeeksi vaippoja, äänestä Raparberi, jos haluat uusia kauppakeskuksia tai AC/DC:n äänestä Kiemunki.

    Hyvin kirjoitit

    Äänestä

Eikös ac/dc:n pojat ole jo aika iäkkäitä. Eli ääni Iisakille on myös ääni vanhuksille.

Äänestä

Kumartele emme, siksi on valintamme on varma:
Rabarberi-Ranjith
RABARBERI-RANJITH !!!

Äänestä

Rapsu on hieno mies, mutta valitettavasti vielä vähän untuvikko näissä hommissa. Jos haluatte oikean kansanedustajan, niin Iisakki on valinta. SIlloin aikoinaan, kun Iisakki pakolaiskeskuksen Lammille perusti, hän osoitti päättäväisyyttä ja peräänatamattomuutta. SIltä ajalta on jäänyt mieleeni Iisakin
filosofia. Tuleva kansanedustajamme on omien sanojensa mukaan aina vastannut hyvään hyvällä ja pahaan pahalla. Sanaan sanalla ja nyrkkiin nyrkillä.
Tunnustaa toki, ettei ehkä ole ihanteellisinta, mutta ei ala poskeaankaan kääntämään. Iisakki on myös kertonut, että pyytää anteeksi vaikka syntymäänsä, jos sellaiseen on tulee tarvetta. Tähän mennessä ei ole vielä kertaakana tullut tarvetta pyytää anteeksi, joten se kertoo vain se, että hieno mies ja aina oikeassa! Häntä me äänestämme, antaa Rapsun vielä hetken aikaa hankkia kokemusta.

Äänestä
  • Jp sinulla on taasen iisakkitautinen päivä!

    Äänestä

Iisakkitauti, Luluskandaali, hikoileva liikemies kari... EIkö mitään uutta tule mieleen?

Iisakki kirjoitti pari päivää sitten HäSa:n blogissaan seraavasti:

Ei meitä johdeta äyskimällä komentoja kuin Lammio, vaan etulinjasta – esimerkillä ja yhteistyötä tehden.

Tästä voimme siis päätellä, että Iisakki siis osaa tehdä yhteistyätä toisin kuin moni virheellisesti tuntuu luulevan. Hänelle siis ääni.

Äänestä
  • Samoin minulta. Iisakki Kiemunki eduskuntaan!!!!!

    Äänestä

Neuvottelut Ritaluomankin kanssa sujuivat 4 vuotta ilman riitaa.

Äänestä
  • Liikemies Kari liikkeellä kerrankin ilman riitaa kun vastassa liikemies!

    Äänestä

äänestäisin mielelläni Raparperiä, mutta valitettavasti hän on väärässä puolueessa. Jos ei sattuisikaan pääsemään, niin ääneni nostaisi ehkä Kiemungin tai Koskisen eduskuntaan. Siis ei ääntä sille puolueelle, vaikka itse isä jumala olisi ehdolla.

Äänestä

Iisakki on usein sanonut, tästä opitaan. Eipä ole mitään oppinut tokaisipa se oli vahinko.
Väitänpä näin: suurin vahinko on se, että Iisakki on syntynyt. Demareiden pitää ottaa asia vakavasti jos haluat pärjätä tulevissa vaaleissa sekä eduskunnassa ja kaupunkivaaleissa.
Iisakille kenkää, tommonen pelle ei käy edes ääntenlaskijaksi.
Erkki Niemistö uudelleen puolueen toimintaan mukaan mieluiten johtoasemaan.
Rapsu menee eduskuntaan, eikä aika riitä paikallispoliikkaan yhtään sen enempää kuin Koskisellakaan.

Äänestä

Tännäin juur Keskonkin toteama kotimaisen kysynnän romahdus viittaa vankasti siihen, ettei ole Kreikan tauti kaukana täältäkään, vaikkei kukkaan oo mittään ainaska sumuttannu! Hämeensanoma ei missään tapauksessa, Eikä muukaan media, koska ne ovat tutkivia journalisteja siellä kaikki tyynni. Että tosta vähän ennakkomakustelua siitä mikä meitä nurkan takana odottaa;

http://areena.yle.fi/tv/2469367

Äänestä

Homekoulujen korjausta/remppausta suunniteltiin Kiemungin mukaan varmuudella tehtävän SCC:n tuomilla rahoilla ja tuloilla ja korjauksia pitkiteltiin. SCC-farssin takia menetimme monta aivan korjattavissa olevaa koulua ja nyt muka aiotte äänestää tämän miljoonatuhooja Kiemungin palkinnoksi eduskuntaan? Hän ei älyä edes hävetä. Ei SCC ollut vaan SCC, vaan tappiot ovat mittavat ja kertautuvat kaupungin menoissa joka suuntaan, mainettakaan ei kovin helposti saa takaisin.

Äänestä
  • Kumman vika SCC case oli liikemies Karin vai Kiemungin? Liiikemiehen olisi pitänyt tuntea toisen liikemiehen ketkut eikä tukea hanketta.

    Äänestä

  • Kari-kompastui kirjoitti:

    Kumman vika SCC case oli liikemies Karin vai Kiemungin? Liiikemiehen olisi pitänyt tuntea toisen liikemiehen ketkut eikä tukea hanketta.

    Iisakki päätti. Siinä syyllinen. Helppoa.

    Äänestä

Se ajattelee vain omaa etuaan, mukana listassa hyvät kaverit joille pitää saada pikkutuloja. Samaa mieltä Kyllänäinpitääolla:n kanssa. Täysin turha inehmo kaupunginvaltuustossa. Niin tyhmä ettei älyä erota ajoissa kaupunginvaltuuston pj hommasta, nyt vain erotetaan.

Äänestä
  • Hyvin kirjoitit Lulusta! Voin yhtyä joka sanaan.

    Äänestä

Pettymys Iisakkiin on suuri. Alas on vajonnut tuo kaiken kyseenalaistava radikaali. Kaikki uppoo, konsulttien kotiinpäinvetoiset laskelmat, Ritaluoman maaninen solkotus. Ei jumalauta.

Äänestä
  • Enemmän liikemies Ritskun puheet upposi liikemies Kariin!

    Äänestä

  • Hyvä veto! Tuo on myöskin Suomen tie jos perzyikit pääsee hölmöilemään valtaan.

    Äänestä

Ei suomessa, ei hämeenlinnassa huonommin menisi vaikka meitä edustaisi ja päättäisi asioista, akvaariokala tai apina.

Äänestä
  • Pääsisit äänestään vertaisia.

    Äänestä

On yhdentekevää päättääkö akvaariokala taikka apina. Niiden päätökset ovat viisaampia kun Iisakin tekemät päätökset. Veronmaksajat huokaisevat helpotuksesta kun näin käy.

Äänestä
  • Liikemies Kari tuki akvaariokalojen esitystä SCC autotalosta.

    Äänestä

Kyllin päätöksiä ei tukenut kukaan?

Äänestä
  • Kyllin esitys kyllin hyvä,
    kyllin olemuskin on jo pyhä ...

    Kaljanhuurubisnespyhättömoskeijassa on sikakattomo,
    Kyllin sikahatun alla aikamoinen ajatushautomo ...

    Cheerleadereihin ei otetakaan enää vanhempaa luuskaa,
    mälli pojjiill on huuless, vaan vedetään näiss piireiss muutaki kuni nuuskaa ...

    Hattelmalass ilmineeraa ihmeellinen Innoveissön Steissön,
    viel ihmeellisempi itää siell innovaattorin iso innoveissön ...

    Juho luottaa maalimankauppaan Katajistossa,
    jokku joikhaa vaan Verkatehtaan Suistossa ...

    Astraaliajatolla panee Parkkipaten fiudet pihast häätään,
    ornitologiass tunnetaan viskisieppo ja kiljuhanhi, eli päädytäänki si haisunäätään ...

    - Karin Lyösti -

    .

    Äänestä

  • Kari se fuskaa vaik ei oo luuskaa.

    Äänestä

Rabarberi eduskuntaan, Koskinen kaverina, Vainokin käy. Pitkätukkainen toimittaja ja työttömyysministeri Filatoff työkkäriin kokeilemaan omia vähäisiä lahjojaan kun kukaan ei enää viitsi lahjoa niitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rabarberi-Ranjithfani kirjoitti:

Vaan vääjäämättömästi valitsemme Rabarberi-Ranjith'in. Annamme sydämen äänen sydämen äänelle, valon tuojalle, aivan uuden kulttuurin luojalle, hoivan suojalle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu