Pystikselle

Kaipa Timo Kekkonen sellaiseen ratkaisuun päätynyt oli. Ja hyvä, että vahvistit hänen noin sanoneen.

Päätyminen ei suinkaan tarkoita välttämättä lopullista ja pysyvää ratkaisua, kuinka nyt noin hulluja edes viitsit esittää?
Päätyyhän ihminen useisiin ratkaisuihin elämässään ja saattaa myöhemmin päätyä uuden harkinnan myötä samassa asiassa eri ratkaisuun. Mutta tokkopa Timo Kekkonen tuon em asian suhteen olisi päätynyt muuttamaan aiempaa ratkaisuaan?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Spammaan nyt sitten minäkin samaa viestiä useaan ketjuun, kun spammauskeen oikein henkilökohtaisesti kutsut:

>>>Mutta tokkopa Timo Kekkonen tuon em asian suhteen olisi päätynyt muuttamaan aiempaa ratkaisuaan?<<<

Toisaalta jos on aikoinaan kannattanut monia puolueita, kuvaan sopisi, että kannatettavia ilmaantuu vielä lisää seuraavan 14 vuoden aikana. Toteat itsekin, ettei päätyminen johonkin ratkaisuun, ole välttämättä lopullista ja pysyvää.

Luotsi tehköön ratkaisunsa näiden spammausviestien suhteen.

Äänestä
  • Sorry. Alkujaan ei kelvannut tuo viesti tuonne ketjuun. Siksi laitoin avaukseksi. Ja sitten se oli kelvannut jo ketjuunkin. Ei minun moka.

    Äänestä

  • Onko Sipilä sinun mielestäsi lestadiolainen?

    Äänestä

Isoisä vihasi persujen edeltäjiä SMP:tä ja varmaan vihaisi junttimaisia persujakin kuten myös jälkipolvi. Eihän heistä kukaan pidä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aiempaanviitaten kirjoitti:

Kaipa Timo Kekkonen sellaiseen ratkaisuun päätynyt oli. Ja hyvä, että vahvistit hänen noin sanoneen.

Päätyminen ei suinkaan tarkoita välttämättä lopullista ja pysyvää ratkaisua, kuinka nyt noin hulluja edes viitsit esittää?
Päätyyhän ihminen useisiin ratkaisuihin elämässään ja saattaa myöhemmin päätyä uuden harkinnan myötä samassa asiassa eri ratkaisuun. Mutta tokkopa Timo Kekkonen tuon em asian suhteen olisi päätynyt muuttamaan aiempaa ratkaisuaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu