Vapaaehtoinen velkajärjestely

Ratkaisua_etsivä

Hei kaikki!
Koitin jo aiemmin kysellä tästä palstalla mutta ajattelin että vapaaehtoisesta velkajärjestelystä voisi avata ihan omankin ketjunsa.

Millainen kokemuksenne on vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä, suostuvatko Ellos -lainojen ja muiden kulutusluottojen myöntäjät yleensä tähän menetelmään?

Olen talousneuvojan kautta hakeutumassa vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn koska omat tuloni riittävät velkojen takaisinmaksuun suht. nopealla aikataululla (mikäli nykyiset, järkyttävän korkeat korot ja kk-maksut luotoistani saataisiin pysähtymään).

Velkaneuvoja kuitenkin varoitti ettei uudesta lakimuutoksesta huolimatta velkojilla ole sinänsä pakotetta suostua järjestelyyn. Sosiaalinen luototus eikä takuu säätiön -järjestely ole mahdollisia minun tilanteessani.

Hieman taustaani: olen siis paininut muutaman ylihintaisen pikalainan kanssa jo runsaan kahden vuoden ajan. Velkaa on n.12 000, olen maksanut kaikki erät ajallaan viimeisen vuoden ajan kun sain vihdoin vakituisen työn ja tulot kuntoon. en ole velkaantunut lisää ja tilanne sinänsä hyvällä mallilla; ongelma on vain se että koska olen tyhmyyksissäni ottanut näitä kulutusluottoja big bankilta ja muilta, on monta korkeakorkoista lainaa tällä hetkellä. Vaikka pyrin maksamaan isoja lyhennyseriä, melkein puolet menee aina korkoihin eikä lainamäärä tunnu pienenevän.

Pelottaa vain että omasta halustani huolimatta velkojat eivät suostu tähän järjestelyyn, heillehän kannattavampaa on velottaa minulta niitä huikeita korkoja joihin olen sitoutunut aikoinaan lainoja ottaessani.

Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Tai kerrottavaa vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn hakeutumisesta, siinä elämisestä tms?

Kiitos kaikille asiallisista vastauksista!

47

5755

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perintämilla

      Mulla on tavallaan vapaaehtoinen velkajärjestely kun olen päästänyt kaikki vipit perintään ja maksan nyt pienemmissä erissä. Tällöin korko pienenee tavalliselle tasolle. Tällainen voi olla hankalaa jos on paljon velkaa ja useita velkoja.Noin 1000 euron lainan saa noin 70 euron kuukausieriin. Paljonko sinulla on maksuvaraa, jos noin 700-800 voisi sun velkasi hoitua tällaisella tavalla. 12000 maksetaan pois alle kahdessa vuodessa ja sen jälkeen on niisrä vapaa, luottotiedotkin säilyy.

      • eihätää

        Velkajärjestely http://bit.ly/2Gpyc5S on aina parempi vaihtoehto, kuin luottotietojen menettäminen ja ulosotto. Lakisääteinen yksityishenkilön velkajärjestely on kuitenkin viimesijainen vaihtoehto, ensin on selvitettävä muut tavat selvitä veloista. Tavallisesti yksityishenkilön velkajärjestely kestää 3 vuotta.

    • Juuhpuuh

      Hmm. Siis mikä nyt on se ongelma? Saat tuloillasi maksettua velkasi, eikö velkajärjestely ole tarkoitettu niille, joilla tuo ei ole tulojen puolesta mitenkään mahdollista?

      Ikävä tietenkin maksaa korkeita korkoja, mutta tuo 12.000e ei ole paljon mitään. Meillä on 330.000e velkaa, josta 13.000e kulutusluottoja. Kaikki kulutusluotot tarkoitus maksaa asuntolainan lyhennyksen ohessa pois tämän vuoden aikana. Tiukka budjetti on nyt laadittu ja myyn koko ajan tavaraa netissä. Minimalismiin tutustuminen on helpottanut entisen kirpputorishoppailun vähentämistä, suosittelen!

      Jos nyt velkaneuvojan kanssa tekisit maksusuunnitelman hieman tiukennetulla ohjelmalla ja vetäisit kulutuksen aivan minimiin niin selviäisit tuosta sotkusta omin avuin (jos kerran velkajärjestelyn saaminenkin on epävarmaa-> epätodennäköistä?). Lopussa kiitos seisoo! Ja kunhan saat velat pois, niin ala säästämään velanmaksuun kulunut summa vaikka asuntoa varten, asp-tilinkin saa nykyään avata alle 40-vuotiaat :)

      • 527

        Aloittaja puhuikin "vapaaehtoisesta velkajärjestelystä", ei käräjäoikeuden vahvistamasta velkajärjestelystä. Ei kai vapaaehtoista velkajärjestelyä oli edes mitenkään tarkkaan määritelty, mutta käytännössä tarkoittaa juuri tuota velkaneuvojan avulla neuvoteltua maksusuunnitelmaa tai Takuu-säätiön antamaa lainantakausta, jolla velat kuitataan kaikki kerralla.

    • Sydänveri78

      Meillä meni kaikki läpi..oli ellosta, gothiaa, lindorffia, ym ym. Ei ole vielä alkanut..saa nähdä kuinka tiukilla tullaan olemaan. Toisaalta tiukilla ollaan joka tapauksessa. Ja nyt ainakin hommat hoituu ja velat tulee maksuun

    • Maksan

      Minulla alkoi joulukuussa velkaneuvojan avulla neuvoteltu vapaaehtoinen velkajärjestely. Velkaa n. 65000 ja ulosottoon maksoin niitä kolme vuotta melkeinpä turhaan, korot ja kulut olivat niin suuret, että en olisi saanut maksettua niitä vielä kymmenen vuoden päästäkään. Koska minulla on hyvät ja vakinaiset tulot, saan nyt maksettua kaikki velkani vähän yli kolmessa vuodessa. Tiukkoja vuosia, mutta kyllähän tuota näköjään selviää jotenkin. Harmittaa, kun alun perinkin päästin asiat uloso-ottoon. Jos olisin mennyt ajoissa velkaneuvontaan ja hakenut vapaaehtoista velkajärjestelyä (tai jos se ei olisi onnistunut, niin sitten yrittänyt käräjäoikeudelta yksityishenkilön velkajärjestelyä), niin olisin jo vapaa. Nytkin jotkut velkojat olivat vastaan, mutta taipuivat perustelujen edessä, kun saavat näin rahansa ja lyhyemmässä ajassa. Velkataakkani oli niin suuri, että tämä järjestely oli kaikkien kannalta paras. Korkoja ja maksuja velkojat ovat saaneetkin vuosien saatossa mielestäni ihan liikaakin. On suorastaan nautinto maksaa taas tällä viikolla tämän kuun velkaerät. Yli 1500 euroa yhteensä, mutta kaikki lyhentävät itse VELKOJA, eivät korkoja ja keksittyjä kuluja.
      Kyllä sitä voi neuvotella kaikenlaisista veloista vapaaehtoista velkajärjestelyä. Pitää vain olla varmat tulot, joista maksaa. Eikä kannata antaa periksi. Itsekin kannustin jopa velkaneuvojaani olemaan sinnikkäämpi neuvoteluissa ja siitä oli hyötyä. Tsemppiä, ala maksamaan velkasi pois, tuohan on pieni summa.

      • 469b45iujkkgjl

        "Velkaa n. 65000 ja ulosottoon maksoin niitä kolme vuotta melkeinpä turhaan, korot ja kulut olivat niin suuret, että en olisi saanut maksettua niitä vielä kymmenen vuoden päästäkään."

        Pitäisikö mielestäsi velkojan sitten antaa korotonta maksuaikaa kaikille, jotka eivät kykenekään maksamaan velkojaan eräpäivänä?

    • Ratkaisua_etsivä

      Kiitos hienoista vastauksista!

      Odottelen edelleen velkojien vastauksia sormet ristissä. Olisi mahtavaa jos ehdotus menisi läpi ja voisin maksaa vain ja ainoastaan jäljellä olevat velkasummat pois, ilman niitä hurjia korkoja, tilimaksuja ym.
      Minulla on onneksi näyttöä maksuhalukkuudesta: muutamaa velkaa olen lyhentänyt isommalla summalla viimeisen vuoden aikana, mm. lomarahoista, veronpalautuksista ja kirpputorilta saaduista rahoista.

      Tiukat vuodet eivät sinänsä haittaa sillä olen saanut shoppailut jätettyä tajutessani miten tyhmästi olen toiminut. Mieheni auttaa asuinkustannuksissa ja ruokaostoksissa, näin saan mahdollisimman paljon omista tuloistani velkojen maksuun.

      Vielä kysymys: vaativatko velkojat teille merkintää luottotietoihin? Velkaneuvojan mukaan vapaaehtoisesta järjestelystä ei tule automaattisesti merkintää, ellei joku velkojista sitä vaadi. Olen siis onnistunut pitämään luottotiedot kunnossa ja toivoisin niin olevan jatkossakin. Toisaalta; pari vuotta on lyhyt aika, eihän maailma yhteen merkintään kaadu.
      Tärkeämpää minulle on että kaikki velkojat suostuisivat järjestelyyn!

      Palaan kertomaan miten kävi :)

      Tsemppiä kaikille velkajärjestelyissä eläville!!!

    • Ratkaisua_etsivä

      No niin, kahdesta paikasta jäi kiinni joten velkajärjestely ei toteudu :(
      Nämä kaksi luotonantajaa eivät myöskään suostuneet keskustelemaan järkevämmästä maksusuunnitelmasta, haluavat että makselen noita tähtitaivaallisia korkoja seuraavat 4 vuotta jolloin kaikenkaikkiaan maksettavaa tulee monta tuhatta yli tuon alkuperäisen lainamääräni.
      Omaa tyhmyyttähän tämä on.

      Eniten ehkä masentaa se ettei velkaneuvojalla ole enää ehdottaa mitään ratkaisua: sosiaaliseen luototukseen tuloni ovat liian hyvät, takuu-säätiön lainaan ne eivät riitä. En edes tiennyt että tällainen tilanne olisi mahdollinen. :(

      • 9-6

        Miksi et hakeudu käräjäoikeuden kautta velkajärjestelyyn? Se voidaan määrätä vaikka osa velkojista vastustaa.

      • perinnänkautta

        Hei ei ne voi vaatia tähtitieteellisiä korkoja monta vuotta. Kun et maksa velka menee perintään, ja yleensä pystyy sopimaan perinnän kanssa maksuohjelma. Mulla ainakin korko on heti tippunut normi viivästyskoron tasolle (kai 7,5% vuosikorko). Jotkut väittää että alkuperäistä korkoa saisi periä 180 päivää,mutta sen jälkeen korko nyt ainakin tippuu.

      • MitäIhmettä_
        9-6 kirjoitti:

        Miksi et hakeudu käräjäoikeuden kautta velkajärjestelyyn? Se voidaan määrätä vaikka osa velkojista vastustaa.

        Tämä on velkajärjestely:

        "Viimesijaisena velkojen järjestelykeinona on yksityishenkilön velkajärjestely, jonka vahvistaa tuomioistuin.

        Yksityishenkilön velkajärjestely on mahdollinen vain, jos olet pysyvästi tai pitkäaikaisesti maksuykyvytön niin,etteivät vapaaehtoiset sopimukset velkojien kanssa onnistu eikä sinulla ole muitakaan keinoja selviytyä veloistasi kohtuullisessa ajassa esimerkiksi myymällä omaisuutta tai ottamalla järjestelylainaa."

        Miksi ihmeessä mikään käräjäoikeus myöntäisi aloittajalle velkajärjestelyn kun hänellä on vakituinen työpaikka ja hän joka tapauksessa saa maksettua velkansa ihan järkevässä jassa eli neljässä vuodessa? Ei MINKÄÄNLAISIA mahdollisuuksia velkajärjestelyyn noilla speksellä.

        Sitä paitsi velkaantuminen on ollut ilmeisen kevytmielistä joten sekin vaikuttaa.

    • Ratkaisua_etsivä

      Juuri näin; olen kuitenkin vakitöissä tällä hetkellä. Tiedän että olen itse vastuussa virheistäni ja typeristä veloistani, elättelin kuitenkin toivoa että joku apu tilanteeseen löytyisi.
      No,koska tällaista ei ole, päätin hakea lisätyötä jotta saan lyhennettyä velkoja isommilla kk-erillä. Jossain vaiheessa lainan loppusummankin on pienennyttävä vaikka tällä hetkellä tuntuu että jokaisesta maksetusta satasesta yli puolet menee pelkkään korkoon. :/

      Tsemppiä kaikille vielä kerran!

    • Maksan

      Ei käräjäoikeudelta saatu velkajärjestely ole ainoa. Ihminen voi järjestellä esim. velkaneuvojan avulla (saa yleensä paremmin neuvoteltua velkojien kanssa kuin itse) velkansa velkojiensa kanssa ja näin saada velat maksettua. Velkaneuvojan vain pitää olla peräänantamaton ja yrittää uudemman kerran, jos jokin velkoja vastustaa. Pitää perustella, että velat tulevat niin lyhyemmässä ajassa maksettua. Vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä on oltava vakituisissa töissä. Mitä velat ovat, ei ole merkitystä. Jos joku velkoja puolustelee vastustamistaan käräjäoikeudessa vedoten "kevytmieliseen velkaantumiseen", joutuu lopulta kuitenkin myöntymään ennemmin tai myöhemmin, ainakin, jos suurin osa velkojista siihen suostuu.

      • Anonyymi

        Eihän vapaaehtoinen velkajärjestely mene käräjäoikeuteen

    • Hölmö

      Olen ylivelkaantunut n.100000 kulutusluottoja.pankit ei anna yhdistely lainaa.olen vaki työssä lainojen jotka olen ottanut netissä lyhennykset on n.2000 kuukaudessa palkka 1760 kk mitä teen,onko vapaaehtoinen velkajärjestely mahdollista?

      • Seppojk

        Totta kai,olen itse ollut tilanteessa missä ,koko tili meni velan maksuun joka kuukausi ,ainoastaan veronpalaukset kerran vuandessa antoivat lohtua tilanteeseen.Kun vuonna 2014 sain ison veromätkyn niin totesin nyt sai riittää tämä.Menin kaverin tukemana Malmön kruununvoudille koska asun täällä,vastaanotto oli ystävällinen ,annettiin paperi mihin sain ilmoittaa kaikki tiedot niinkuin eräänlainen veroilmoitus.Kun tuli aika jättää se sai kuulla asian kestävän pitkänajan ,nyt pyysin nopeakäsittelyä vetoamalla lakisuojaan ,minua pyydettiin odottamaan hetki kunnes käsittelivät ehtivät paikalle ,tulivat pian kaksi neuvojaa ,joille kerroin viime vuosien tilanteeni,he lupasivat nopean käsittelyn pyynöstäni johtuen.Tämä antoi minulle mahdollisuuden ilmoittaa luottolaitoksille tulevasta mahdollisesta sanerauksesta ja samalla jäädyttää kaikki velan maksut .Sain aikapian päätöksen pääsystä asian käsittelyyn,ainoa viivytystä oli kesäloma ,syksyllä tuli ilmoitus mikä minun tuli hyväksyä ,eli kuinka paljon maksan kuukausittain kaikista veloista.Se oli minulle kaksikymmentä prosenttia eli viidesosa koska tilini on pieni ,minulle jää puolet laskujen jälkeen.Nyt on vain puolivuotta viidestä jäljellä ja 40000 on kuitattu 9000 oma maksulla tämä käytäntö antoi minulle mahdollisuuden uuteen elämään !

      • Hölmö
        Seppojk kirjoitti:

        Oliko tuo Seppo vapaaehtoinen velkajärjestely eli ei käräjäoikeuden kautta vaan velkaneuvojan?
        Mitenhän kiinteistön kävisi josta omistan puolet ja asuminen on halvempaa kuin vuokralla.

      • seppojk

        Sepon vastaus Hölmölle,menin suoraan itse voudille koska en luota velkaneuvojiin Täällä on tvohjelma mainoskanavalla, siinä asian ammattilaiset itkettävät moittien asiakasta heti saatuaan valtakirjan tehdä mitä tahansa oman mielensä mukaan.Heidän teemansa on estää lainsuoma saneraus,mikä menee näin ,nämä ammattilaiset tekevät diilejä velkolien kanssa saadakseen velkabudjetin mikä on epäedullinen asiakkaalle.Semenee näin ,suuret kuukausierät,yli viiden vuoden maksuaika korot lisätään vaikka täällä on 0 korko kokoajan .Olen .seurannanut näitä tv pellejä nyt viisi vuotta ja en nsuosittele.Omasuudesta jää mielestäni riittävästi vaikka niukasti.Ota tietoa ennen mitää sitomusta,koeta tehdä oma diili suoraan velkolijen kanssa.

    • seppojk

      Sepon vapaaehtoinen velkaneuvettelu meniussnäin,kaikki luotot voimassa kunnes sanerauspäätös jäädytti luottokortit,samoin kaikki korot ja muutmaksut.Täällä krununvouti hoitaa perimysasiat,vouti on viranomainen suurella vallalla ,kuin perintä konkurssiasiat (accort),eli kuinka paljon pidätetään velasta.Voudilla on myös suomenkielellä sivut kaikkine tietoineen (krf).

      • seppojk

        Vapaaehtoinen velkajärjestelyn ruotsissa hoitaa kronofog virasto joka on viranomainen suurella päätösvallalla,voit itse hakea apua niin veloissa kuin saatavissa.Oma velkasi hoidetaan maksutta tarpeesi mukaan anomuksella,täytät eräänlaisen kuin veroilmoitus heille hakien velkasaneraukseen,voit pyytää apua,nevottelua ilman moraalisaarnoja,he ovat ystävällisiä tosi ammattilaisia,varustaudu huolella menneeseen ja nykyaikaan,tulet saamaan päätöksen 3-6 kuukauden aikana,Itse pyysin nopea käsittelyä, tämä hyväksyttiin ja näin voin ilmoittaa jokaiselle luotottajalle jäädyttäväni kaikki maksut päätöstä odotellessa.Ainoa kortti oli pankkikortti suoraveloituksella,näin hoitui tarpeelliset asiat.Suomen uuttalakia tunnen huonosti ,siitä ei paljon ole kokemusta.Takusäätiön toimet ovat bisnettä,täysin hampaattitomia verraten kronofog.

    • Nostoa

      Nostetaas. Onko Suomessa kukaan päässyt vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn?

    • pöpiläinen

      Hei
      Selailen näitä, koska omat paperit lähti 15.12-18 vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn. Nyt odotellaan vain, jono on pitkä. Ensin kesti vuosi siitä, kun kävin velkaneuvojalla ja siinä laitettiin takuusäätiön paperit, se jäi siitä kiinni, että omat tulot ovat muutaman sata euroa liian pienet ja laina-aika olisi siten venynyt kymmeneen vuoteen.
      Tilanteeni on siis aivan sama kun alkaa velkajärjestely, kun asunto säilyy, niin maksuaika on kymmenen vuotta.
      Mutta en valita, olen elänyt kurjuudessa jo 6 vuotta ja jos tää helpottaa joskus, niin hyvä. Siis jos jäisi elämiseen edes se vähin minimimäärä, joka kuuluu jokaiselle sosiaalihuollon asiakkaalle.
      Tällähetkellä sitäkään ei jää, tuo velkajärjestely on siis helpotus joillekin.

      • Hölmö

        Eipä osannut oikeusaputoimistossa hölmölle neuvoa kuin myykää asunto koska siitä ei ole velkaa eikä kiinnityksiä mutta kun vuokralla asuminen tulisi kalliimmaksi .Mikään rahoituslaitos ei anna yhdistelmälainaa onhan tuo huomattava summa 100000. Mies ei tiedä velkasummaa enkä ilkeä kertoakkaan kun olen hölmöillyt.

      • Anonyymi
        Hölmö kirjoitti:

        Hei itse olen samassa tilassa ja odotan saako tuo oikeusaputoimiston täti mitään aikaseksi.
        Onko sinulla tilanne jo muuttunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei itse olen samassa tilassa ja odotan saako tuo oikeusaputoimiston täti mitään aikaseksi.
        Onko sinulla tilanne jo muuttunut?

        Tilanne ei ole vielä muuttunut,olen viimeinkin ollut yhteydessä toisen paikkakunnan velkaneuvontaan ja puhelin aika on 7.12.2021 saas nähdä miten etenee olen laskenut kaikki valmiiksi asumiskulut,velat yms. siellä vastasi sähköiseen asiointiin ystävällinen nainen odotan puhelua innolla.

        Olisi hyvä jos pääsisi vapaaehtoiseen maksuohjelmaan teen lisätyötä ja olen sinnitellyt jotenkin tähän asti,eläkeikä tulee eteen kolmen vuoden kuluttua tuli hätä saada asiat kuntoon.Aiempi yhteyden otto Kuopion velkaneuvontaan oli masentava mies henkilön ääni puhelimessa oli" ei ymmärtävä" sanoi et ikinä tule selviämään noista veloista, en nyt sanoisi niinkään jos mahdollista pienemmät velat ensin mutta odottavatko isommat velkojat saataviaan pitkään.

        Eipä velkaneuvonnasta tullut apua,pelivelkoja ja autokauppoja "kevyt mielinen velkaantuminen" pitäisi mennä hoitoon ja saada lääkärintodistus ettei enää pelaa"ole riippuvainen"en ole ollut riippuvainen omasta tahdosta kuukauteen en edes lottoa ole tehnyt enkä tee,kaikki pelifirmat huijareita ensiksi kasinolla annettiin reiluja voittoja jopa viikonlopussa parikymmentätuhatta ja kun saivat toivomaan lisää voittoja loppui voitot kuin seinään enää parisataa silloin tällöin eikä lopulta sitäkään,sillä saadaan ihmiset peliriippuvaiseksi.Velkaneuvoja kehoitti ulosottoon mutta sieltä ei saa neuvoja kun et vielä ole asiakas,pelottaa laskea ulosottoon jos iskevät kiinni vakituiseen asuntoon joka on puoliksi avomiehen kanssa.Onko kenelläkään kokemusta voiko säilyttää vakituisena asuntona olevan kiinteistön jos maksaa palkasta vaikka 900€ kuukaudessa velka 154000€ kaikkiahan ei tarvitse laskea ulosottoon jos maksaa perusturvasta vaikka autoa.

        154 000 euron velassasi on 7 prosentin viivästyskorko, joka tekee n. 900 euroa kuukaudessa pelkkiä korkoja. Ulosottomies varmasti vaatii sinulta uskottavaa takaisinmaksutahtia.

        Esim. 154 000 euron velan takaisinmaksu kymmenessä vuodessa kustantaisi ilman taulukkomaksuja 1788 euroa/kk. Todennäköisesti uo-mies vaatii sinulta tätä ripeämpää lyhennystahtia tai sitten asunnon myyntiä.

        suojaosuus pitää jäädä palkasta ja eläkkeestä menipä sitten vaikka elinikäni eihän kymmenen vuotta ole takaraja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        suojaosuus pitää jäädä palkasta ja eläkkeestä menipä sitten vaikka elinikäni eihän kymmenen vuotta ole takaraja

        asunto on puoliksi avomieheni kanssa eikö todellakaan ole iso velkaisia linjalla vastaamassa nuo 7000 ja sitä luokkaa tuntuu pikkuveloilta.Velkaa noin 124000-145000

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        suojaosuus pitää jäädä palkasta ja eläkkeestä menipä sitten vaikka elinikäni eihän kymmenen vuotta ole takaraja

        Joo tai enemmänkin pitää jäädä kuin suojaosuus. Suojaosuus ei ole sama kuin palkasta ulosmittaamatta jätettävä määrä. https://ulosottolaitos.fi/fi/index/tietoaulosotosta/tietoavelalliselle/mitenulosmitattavamaaralasketaan.html

        Lisäksi pakolliset ulosottomenot otetaan huomioon toimeentulotuen laskelmassa hyväksyttynä menona, joten saatat olla myös oikeutettu toimeentulotukeen, mikäli et tee säädettyä isompaa ulosottolyhennystä. Työssä käyvillä toimeentulotukinormi on sitä paitsi käytännössä 150 euroa normaalia suurempi, koska palkkatuloista lasketaan tuloihin mukaan vain 150 euroa ylittävä osa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä velkaneuvonnasta tullut apua,pelivelkoja ja autokauppoja "kevyt mielinen velkaantuminen" pitäisi mennä hoitoon ja saada lääkärintodistus ettei enää pelaa"ole riippuvainen"en ole ollut riippuvainen omasta tahdosta kuukauteen en edes lottoa ole tehnyt enkä tee,kaikki pelifirmat huijareita ensiksi kasinolla annettiin reiluja voittoja jopa viikonlopussa parikymmentätuhatta ja kun saivat toivomaan lisää voittoja loppui voitot kuin seinään enää parisataa silloin tällöin eikä lopulta sitäkään,sillä saadaan ihmiset peliriippuvaiseksi.Velkaneuvoja kehoitti ulosottoon mutta sieltä ei saa neuvoja kun et vielä ole asiakas,pelottaa laskea ulosottoon jos iskevät kiinni vakituiseen asuntoon joka on puoliksi avomiehen kanssa.Onko kenelläkään kokemusta voiko säilyttää vakituisena asuntona olevan kiinteistön jos maksaa palkasta vaikka 900€ kuukaudessa velka 154000€ kaikkiahan ei tarvitse laskea ulosottoon jos maksaa perusturvasta vaikka autoa.

        ” Onko kenelläkään kokemusta voiko säilyttää vakituisena asuntona olevan kiinteistön jos maksaa palkasta vaikka 900€ kuukaudessa velka 154000€”

        Kun pelkät velan korot tekevät saman verran kuin maksukykysi on, olisi aika outoa jos saisit säilyttää asuntosi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei itse olen samassa tilassa ja odotan saako tuo oikeusaputoimiston täti mitään aikaseksi.
        Onko sinulla tilanne jo muuttunut?

        Saitko mitään apua

    • Anonyymi

      Itse olen vain seuraaja. Itsellä ei ole ollut velkaa vuoden 2002 lokakuun jälkeen.

      Olen varmaan joskus sanonut, että vapaaehtoinen järjestely on sama kuin maksaa velat mukisematta kuittien mukaan. Erikoista tehdä tai siis miettiä että velkaa antanut suostuu esitykseen ja asettuu panttivangiksi tahtomattaan. Tietääkö kaikki luotonantajat toisistaan? Tuolla oli jossain velkojen summa 120000€, jos noin niin pitää olla melkoinen Einstein että saa kaikki hoidettuakuittien mukaan. Jos aikoo maksaa kuittien mukaan, niin miksi tulee tänne avautumaan? No, mikäs minä olen sanomaan kun olen velaton!

      • Anonyymi

        Olen lukenut joitakin blogeja että velkojien kanssa olisi mahdollista tehdä vapaaehtoinen velkajärjestely eli sopia vaikka että maksaa ensin pienemmät velat ja sitten rahaa jäisi vaikkapa enemmän isompien lyhennysten maksuun mutta eipähän velkojat taida helposti odottaa lyhennyksiään ainakin iisoot.. korot tahtovat.
        Hyvä sinä seuraaja jos ei ole enää velkoja minäkin olin nuorempana tarkka että asuntolaina tuli maksettua ja vihasin sukulaisteni pelaamista mutta mikä lie saanut kokeilemaan vanhemmiten että minkahanlaista tuo pelaaminen on ja tässä nyt ollaan.On mukavaa että on vertaisia näissä Blogeissa vaihtamassa mielipiteitä ja pitää ottaa positiivisena asiana eikä turhana avautumisena.

    • Anonyymi

      Ulosmittausjärjestys ulosottokaari 4 luku 24 § https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070705#L4P24
      Omaisuus ulosmitataan seuraavassa järjestyksessä:
      1) raha tai rahasaatava taikka palkka, eläke tai muu toistuvaistulo;
      2) muu irtain omaisuus;
      3) kiinteä omaisuus;
      4) omaisuus, jota velallinen tarvitsee vakituiseksi asunnokseen tai välttämätöntä toimeentuloaan varten, sekä velallisen liike- tai elinkeinotoiminnan jatkamiseksi välttämättömät tuotantovälineet.

      Jos omaisuutta on samalla sijalla ulosmittausjärjestyksessä, omaisuutta valitaan ulosmitattavaksi noudattaen, mitä 25 §:ssä säädetään.

      Ulosottokaari 4 luku 25 § 3 mom https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070705#L4P25M3 ”Ilman velallisen suostumusta hänen vakituinen asuntonsa saadaan ulosmitata ennen muuta omaisuutta vain painavasta syystä.”

      • Anonyymi

        Mitenhän tuo pitäisi ymmärtää eli jos palkasta tai eläkkeestä pystyy maksamaan tietyn summan niin pitävät näppinsä erossa vakituisesta asunnostani eli kiinteistöstä ja paljonkohan palkasta oleva summa pitää olla jos velka on 134000€

        Jonkinlaista osviittaa saat, kun lasket 134 000 euron korkokulut kuukaudessa. 7 prosentin korolla ne tekevät 9380 euroa vuodessa eli 782 euroa kuukaudessa. Yli sen pitäisi maksella, jotta velka ylipäätään lyhenisi, muuten se vain kasvaisi, eikä voitaisi enää parhaalla tahdollakaan puhua velanmaksusta.

      • Anonyymi

        Mikähän on painava syy? Ulosottokaaressa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän on painava syy? Ulosottokaaressa

        Oikeuskäytäntö on näköjään se, että sekä velkajärjestelyä puoltavat että ei-puoltavat seikat lasketaan yhteen, ja siitä katsotaan kumpaa tyyppiä on enemmän.

        Esim. iäkkyys tai nuoruus 1
        Velkaantuminen on johtunut piittaamattomuudesta -1
        Yrittänyt ponnistella velkojensa maksussa 1

        Erotus on 1, joten velkajärjestely myönnetään.

        Ketjun aihe on vapaaehtoinen velkajärjestely, ja kommenttini, johon yritin vastata, koski ihan eri asiaa eli ulosottokaaren mukaista asunnon myyntiä painavasta syystä. Kommenttini koski lakisääteistä velkajärjestelylakia, joten vastaukseni meni hieman ohi.

        Selitykseni meni selvennyksen jälkeen vieläkin epäselvemmäksi, joten parempi että poistun kiireesti palstalta.

      • Anonyymi

        Asunto saadaan ulosmitata ennen muuta omaisuutta vain painavasta syystä,minä on tuo painava syy??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jonkinlaista osviittaa saat, kun lasket 134 000 euron korkokulut kuukaudessa. 7 prosentin korolla ne tekevät 9380 euroa vuodessa eli 782 euroa kuukaudessa. Yli sen pitäisi maksella, jotta velka ylipäätään lyhenisi, muuten se vain kasvaisi, eikä voitaisi enää parhaalla tahdollakaan puhua velanmaksusta.

        Kiitos asiallisesta vastauksesta

    • Anonyymi

      Olen itse ihmetellyt noita asunnon säästäviä velkajärjestelyitä.

      Miksi ulosottomies ei ole ulosmitannut asuntoa ennen velkajärjestelyn alkua? Hänenhän pitäisi olla puolueeton eikä mikään sosiaalityöntekijä.

      • Anonyymi

        Asumiskulut, onko halvempi asua omassa vai vuokralla siten jää enempi velkojen lyhennyksiin ja varmaankin asunto velka vaikuttaa.
        ??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      414
      4238
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      236
      2090
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1550
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1367
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      66
      1039
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1025
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      132
      995
    8. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      238
      992
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      898
    Aihe