Venäjällä olisi kaikki mahdollisuudet kehittyä länsimaiden tasoiseksi hyvin kehittyneeksi ja rauhaa ylläpitäväksi demokratiaksi, mutta ei. Maahan on juuri ja juuri kehitysmaiden tason ylittävä sotaisen agressiivinen ei-demokratia.
En kirjoita diktatuuri, koska Venäjä on vasta matkalla diktatuuriin sensuroimalla tiedonvälitystä, estmällä vapaan tiedonkulun ja huikeasta valtiojohtoisesta propagandasta, jolla kansaa yksinkertaisesti kuzetetaan ja luodaan sotahysteriaa ja -kiihkoa. Lisöksi kritiikitön Putin ihailu, machomies, yms lapsellista ja naurettavaa pazkaa...
Venäjällä on valtavat luonnonvarat, mutta ei kykyä ottaa niitä hyötykäyttöön, kun osaaminen ja taloudelliset resurssit ei riitä. No ei tietenkään riitä, kun talous on vain noin Italian kokoinen ja aseisiin ja sodankäyntikykyyn uhrataan noin kolmannes (siis KOLMANNES) valtion budjetista. Järjetöntä, aivan käsittämätöntä. Ei demokratiassa tuollaista tehdä. Suomessa esim 2-4% vaihdellen vuosittain.
Venäjä selvästi varustautuu aloittamaan suursotaa tai hyökkäämään muihinkin kuin pieniin sotilaallisesti selvästi heikompiin naapureihinsa. Muuta selitystä ei oikein tuollaiseen sotavarusteluun köyhässä maassa oikein keksi.
Mitä tavallisten ihmisten hyväksi tai hyvinvointia varten venäläisiä tuotteita on olemassa? En kyllä äkkiä keksi pikeastaan mitään, mieleen tulee vain aseteknologia, avaruustekniikka, energia.
No autoja kyllä, mutta nekin on vuosikymmenen verran jäljessä länsiautojen laadtuun verrattuna.
Ehkä paras kuulemani hupijuttu yhdestä venäläisestä tyypillisestä kulutustavarasta, joka kuvaa loistavasti venäläistä laatua, asennettakin ja ongelmia niissä:
Tuote on kuuluisa venäläinen perzeenpäristin. Siinä on kaksi laatuongelmaa ja yksi vähän isompi.
Laatuongelmat ovat, ettei se pärise eikä se sovi perzeeseen. Se vähän isompi ongelma on, ettei kukaan oikein ole keksinyt tuotteelle hyötykäyttöä.
Muilta osin tuote on kunnossa...
Miksi Venäjä takapajuinen?
28
132
Vastaukset
- selvä-juttu
Bolsevikkimurhaajat veivät koko kansan katastrofiin !
Toipuminen on vielä kesken.- 815
Siellä järjestettiin tuo sosialismikokeilu,jonka toi maahan muualta tulleet.
Vie aikansa toipua noista vuosista.
Vei se meiltäkin vuosikymmeniä toipua sodasta ja nyt onkin sitten
eurooppahuumassa saatu kaikki tärvättyä.
- S.Alin
Luonnonvaroiltaan rikas maa olisi voinut olla kommunismin mallivaltio, mutta tappamiseksi meni heti ensi metreillä.
- selvä-juttu
- oikeassa olet
Luonnonvaroiltaan rikas maa olisi ollut minkä tahansa yhteiskuntajärjestelmän mallivaltio, jos sitä olisi johdettu järkevästi. Katastrofaalinen yhteiskuntakokeilu johti nykyisin nähtävillä oleviin seuraamuksiin.
- Janiinkapitalistinen
Miksi Viro on niin takapajuinen???
CIA-Trolli se vaan jaksaa paskaa syyttää..- Skitsofreenikkoja
Huomasitko muuten miten tuo britti-cia-trolli puhuu vastailee omiin posteihinsa.
- oliskoihansiksi
Koska 98% virolaisista on niin saatananköyhiä!
ja valtio niin köyhä että ei kykene mihinkään hyvinvointipaveluun.
Tasavero siitää vielä enemmän viron kansaa. Keskiaikaisella tavalla - rajat
Viroa rokotti 50 vuotta tämä kommunistinen Neuvostoliitti.
Eipä siinä paljon kehitykselle tilaa jätetty.
Mutta missä on tämä niin suuri ja mahtava Neuvostoliittu ?.Senhän piti olla ikuinen.
Viro elää ja toipuu kyllä, jos saa rauhan ve3näläisiltä.
- selvä-juttu
"Miksi Viro on niin takapajuinen???"
Vastaus oli jo yllä, neukut tuhosivat infran. Nythän se toipuu paljon Venäjää ripeämmin. - Ilmiselvää
Vastaushan Venäjän takapajuisuuteen löytyykin omasta kirjoituksestasi pääosin.
-Rahojen satsaus vain aseisiin ja sotatoimiin.
-Demokratiavaje, joka varsinkin nyt syvenee koko ajan
-Epäluotettava kumppani, valehtelee, huijaa, jyrää, kiristää...
-Osaamisvaje lähes kaikessa, paitsi sotatarviketuotannossa. Osaamisvajeeseen katson myös yleisen motivaation puutteen... - eivätkö-jo-opi
Kaikki maat olivat vielä 1800 -luvulla jokseenkin takapajuisia.
Miksi kehityksen jarru iski juuri Venäjään, eikä päästa sitä otteestaan ?- 1800-lukulaista
Putinin aikana Venäjä on henkisesti palaamassa 1800-luvulle, tsaarin aikaan. Venäläiset näköjään haluavat palata taantumukseen.
- Bror-Erik
Ensinnäkin yhtä yhtenäistä länsimaista demokratiaa ei ole olemassakaan käytännössä.
On perin erilaisia versioita ja toteutuksia mallista,esim.Ranskan tai Britannian demokratia on
ihan eri kuin pohjoismaiden.Joten älkäämme saarnatko Venäjälle `oikeata länsidemokratiaa`` kun itsekin olemme vajavaiset sitä tuntemaan.Sitä paitsi venäläinen
patrioottisuus on vahvempi voima kuin 20 erilaista demokratiaa Euroopassa.Tämä on syy-
tä muistaa kiihoittuneimman ryssävihaajankin.- Venäjävalitseeitse
Länsimainen demokratia on monimuotoista, se on totta. Ja kehittämisen varaa on länsimaisilla demokratioillakin, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän.Mutta kaikille yhteistä on kansalaisten perusvapaudet ja kansalaisoikeudet, ihmisoikeudet, ilmaisuvapaus, lehdistön vapaus yms.
Nämä ovat merkittäviä edellytyksiä kehitykselle, niin yhteiskunnallisen, talouden, teknologian saroilla ja muilla.
Venäläinen patrioottisuus voi olla joissain asioissa vahvempi voima kuin länsimaiset demokratiat. Se mikä juuri nyt näkyy ei kyllä ole miellyttävää katseltavaa.
Siinäkin yksi keskeinen syy Venäjän takapajuisuuteen noiden em demokratia- ja vapausvajeiden lisäksi...
Ei tarvitse olla ryssänvihaaja tuon todetakseen. Eikä mistään saarnaamisesta oe kyse, vaan pelkästä tosiasioiden toteamisesta.
Venäjä tekee omat valintansa itse ja tietysti kohtaa valintojen seurauksetkin...
- Chemist
Edistyksellinen Venäjä on! Kaliningradin alue oli joskus osa taantumuksellista Saksaa, hyvinvoinnin ja kulttuurin kehto heidän mielestään.. Venäläiset pistivät sen paremmaksi. Taantumuksellisten rakennusten annetaan rappeutua ja alueelle on rakennettu loistavia betonisia asuinrakennuksia v. 2074 alkavan homejuustoteollisuuden raaka-ainelähteiksi.
Jätevesipuhdistamoa on rakennettu ylu 40 vuotta lännen taantumuksellisten voimien hämäämiseksi. Itämereen päästetään koko venäläisen kansan jaloin tuote, jotta v. 2096 suunnitelmien mukaan voidaan ravita koko läntinen Venäjä Itämeren sinilevätuotannolla. Venäjän etevimmät biokemistit alkavat suunnitella sinilevän jalostamista ihmisravinnoksi v. 2095.- hienot_suunnitelmat
Eihän noin hienoja kauaskantoisia suunnitelmia tekevä maa voi olla takapajuinen.
- Putinperzeestä
hienot_suunnitelmat kirjoitti:
Eihän noin hienoja kauaskantoisia suunnitelmia tekevä maa voi olla takapajuinen.
No onhan se noinkin.
Kehitys on huimaa, sähkötkin on jo suuressa osassa Venäjän syrjäseutuja. Eihän Suomeenkaan niitä saatu syrjimpiin kolkkiin kuin vasta 60-luvulla eli viitisenkymmentä vuotta sitten...
Toisaalta aseet ja niihin liittyvä teknologia on kyllä kehittynyttä. Sekään ei ihme, niillähän toisia maita alistetaan. Nytkin kova pyrkimys alistaa Ukrainaa. Krimikin tuli ryöstettyä. Rahaa ja resursseja ei aseilta ole koskaan Venäjältä eikä sen edeltäjältä Neuvostoliitolta puuttunut.
- Erkki-rukalle
"On perin erilaisia versioita ja toteutuksia mallista,esim.Ranskan tai Britannian demokratia on
ihan eri kuin pohjoismaiden.Joten älkäämme saarnatko Venäjälle `oikeata länsidemokratiaa`` kun itsekin olemme vajavaiset sitä tuntemaan.Sitä paitsi venäläinen
patrioottisuus on vahvempi voima kuin 20 erilaista demokratiaa Euroopassa.Tämä on syy-
tä muistaa kiihoittuneimman ryssävihaajankin."
- on hienoa, että meillä lännessä on erilaisia versioita demokratian toteutumisesta
- saarnatkaamme Venäjälle jatkossakin näistä kansan hyvinvoitiin tähtäävistä järjestelmistä, sillä ne tuottavat tulosta, kuten jokainen rehellinen ajatteleva ihminen tietää
- venäläinen patrioottisuus on johtanut Euroopan nykyiseen konfliktitilanteeseen, se on todellakin syytä muistaa myös ilmiötä ihailevien suomalaisten
Suomalaiset eivät ole ryssävihaajia (ainakaan vielä), mutta turpaan tulee jos luvatta kyläilee. - muun_muassa
Takapajuisuus johtuu valtion johtamisjärjestelmän periytyvästä kulttuurista.
Viholliskuvaan perustuvasta kansan hallinnasta.
Talouselämän ja rahoitusmarkkinoiden kehittymättömyydestä.
jne ... syitä on paljon - Venäjäuppoaa
Länsimaista hyvinvointia ja kehittyneisyyttä ei saada satsaamalla vain aseisiin ja pyrkimällä alistamaan toisia maita. Länsimainen hyvinvointi ja kehittyneisyys edellyttää myös vapaata tiedonkulkua, demokratiaa, yhteistyötä, korruption vähäisyyttä tai mieluummin puuttumista, toimivaa oikeuslaitosta ja oikeudenmukaista lainsäädäntöä. Ja myös, ettei ihmisten tarvitse koko ajan pelätä valtion hallinnon mielivaltaa.
Nytkin Putin suorastan ryöstää kansaa, omat korruptiomiljardinsa on siirtänyt länsimaihin turvaan. Kuten oligarkkiystävänsäkin.
Ja kun em asiat puuttuvat Venäjältä, tai ovat todella heikossa hapessa, niin ei tarvitse ihmetellä....
Nytkin Venäjä keskittyy vain sotimaan ja valtaamaan alueita naapurivaltiosta. Ei hyvinvointi ja talouden&teknologian kehitys sotimalla onnistu. - Vie_aikaa
Vie vuosikymmeniä ennen kuin Venäjä nousee länsimaiden tasolle.
- agt
Olisi mukavaa boikotoida venäläisiä kulutustuotteita, mutta valitettavasti niitä on niin vähän :(
- 14plus13
Näin on.
Bensaa/dieseliä/lämmitysöljyjä/voiteluöljyjä jne ei kannata ostaa venäläisiltä yhtiöiltä. Siinäpä ne boikottimahdollisuudet pääosin onkin.... - heikko-kohta
14plus13 kirjoitti:
Näin on.
Bensaa/dieseliä/lämmitysöljyjä/voiteluöljyjä jne ei kannata ostaa venäläisiltä yhtiöiltä. Siinäpä ne boikottimahdollisuudet pääosin onkin....Lopetetaan venäläisten sinkkiämpäreiden ostaminen, menettäisivät vientiteollisuuden tukijalan...
- Uteleva
Niin, miksi Venäjän ympärysvallat, jotka olivat enemmän tai vähemmän sosialistisia, haluavat eroon Venäjästä, länteen vaikka millä keinoilla. Miksi Venäjä ei miellytä eikä houkuta? Heillä olisi kaikki mahdollisuudet kilpailla lännen ja USA n kanssa kaikilla rintamilla, mutta ei.. Miksi, patsimo, warum?
- Eiepäselvää
Jaa miksikö Venäjä ei kumppanina miellytä...
No ei tarvitse ihmeemmin ihmetellä. Katsopa entisiä Neuvostoliiton 'alusmaita'.
Niitä, jotka ovat irtautuneet Venäjän 'otteesta' ja niitä, jotka ovat jättäytyneet Venäjän vaikutusvallan piiriin. Kummat on pärjänneet paremmin taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja ihan missä asiassa tahansa?
Hyvä vertailukohde on esim Puola ja Ukraina. Kun molemmat vapautuivat Neuvostoliiton ikeestä, niin näistä olot olivat suunnilleen yhtä huonot, Ukrainassa kuitenkin paremmat.
Maat valitsivat eri tien, Puola suuntasi länteen, liittyi EU:hun ja Natoon. Ukraina jäi kaveeraamaan Venäjän kanssa.
Nyt Puolan elintaso, turvallisuus, vakaus, kehittyneisyys alkaa vastata useinpien länsieuroopan maiden tasoa.
Ukraina oli ennen Venäjän hyökkäystä elintasoltaan, kehitykseltään, turvallisuudeltaan huikeasti Puolaa heikommalla tasolla, suunnilleen Venäjän tasoinen. Tämä oli huomattu Ukrainassakin ja oltiinkin korjaamassa tehtyä virhettä pyrkimässä yhteistyöhön lännen kanssa. Putinin painostuksesta silloinen presidentti kuitenkin esti kansan tahdon vastaisesti suuntautumasta länteen ja loputhan tiedämmekin. Lopullinen niitti Ukrainalle oli Venäjän hyökkäys ja jatkuva sota.
Eiköhän ole selvää, miksi kukaan ei halua olla lähemmäsdä tekemisissä Venäjän kanssa...
- ninel2010
Venäläiset uskovat Venäjän myyttiseen tehtävään johtaa ja suojella slaaveja. Kun venäläiset aika-ajoin ryöselevät naapureitaan, Puolaa, Valko-Venäjää tai Ukkrainaa, kyse ei ole ryöstämisestä, vaikka siltä näyttäisikin, vaan venäläisten uhrautumisesta slaaven vihollisiavastaan. Vihollsten ei tarvitse välttämättä olla todellisia, normaalein aistein havaittavia. Olennaista on venäläisten uhrautuminen, ja muiden slaavien ojentaminen oikealle tielle.
Myytti-maailmassa on ongelmana se, että kansainvälinen kauppa, teollisuus ja ihmisten elintaso perustuvat tässä ympärillämme olevasta ja normaalein aistein havaittavasta maailmasta. Ja kun todellisen maailman hyvinvointi romahtaa, korjaus tehdään naaapureiden kustannuksella, ei muutamalla omia rakenteita. Iivanasta Putiniin jatkunut myyttisyys ei tunnu helpolla päättyvän
t. Ninel - Putinin_painajainen
Onhan se monille katkeraa huomata, että kaikki itänaapurimme vaikutuspiiristä irti päässeet valtiot kehittyvät entisen alistajansa edelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840