mikä vaivaa klaukkalaisia? Aina ruuhka-aikoina vauhti hidastuu klaukkalan kohdalla kun vasemmalta kaistalta tungetaan klaukkalan liittymään. Eikö voisi jo aikasemmin ryhmittyä oikealle kaistalle kuin vasta viime tingassa.
Ei luulisi niin pitkä työmatka klaukkalaisilla helsikiin olevan että pitää vielä viimeisten rekkojen ja autojen ohi päästä vaikka liittymä jo sadan metrin päässä.
Tämän takia työpäiväni pitenee pitenemistään kun jalan nostaa kaasulta aina klaukkalan kohdalla.
Sama juttu kun klaukkalaiset tulevat moottoritielle, kiihdytyskaistalta tullaan kuin tykin suusta ja vasemmalle kaistalle suoraan ilman taustapeiliin katsomatta. Siinä sitten junnataan kehä III:lle/ kehä I:lle asti ja vauhti on kuitenkin hidasta ja oikealle kaistalle ei mennä vaikka tilaa olisi.
Ei taida nurmijärveläisetkään olla kovin fiksumpaa sakki kun sieltäkin helsinkiin asti joku aina kuppaa vasemmalla kaistalla.
En aio jäädä jatkossakaan taakse odottamaan vaan menen ohi oikealta kun ei ylikään voi hypätä piste

Vastaukset 10
Vanhimmat
MAALAISJUNTTEJA!
Kävin viime lauantaina Klaukkalan uudessa Lidlissä ja oli kyllä kummallista porukkaa sielläkin. Kaikki vieläpä oli aina jaloissa.
Klaukkalalainen
Mutta jos tässä tarkoitettiinkin Klaukka-nimisen paikan asukkaita?
Lue se viesti, älä puutu oikeinkirjoitukseen...pönttö. Ei täällä mitään äidinkielen esseitä olla kirjoittamassa.
Olen samaa mieltä että Klaukkalaiset on pönttöä sakkia!
Eivät osaa ajaa, hitureita
Klaukkalalaista äidinkielen opea kun heitä haukutaan.
Mutta tosiasiahan on että he ovat mulkeroita.
Kohta se valittaa et lausetta ei kuulu aloittaa mutta-sanalla.
kun sut pystyy ohittamaan just ainoastaan Klaukkalan kohdalla vasemmalta. Siihen astihan sinä ja sukulaissielusi ajatte vasenta kaistaa n.80-85km/h. Klaukkalalaisillahan autot kulkee jopa 100 km/h ja se liittymän kohta on ainoa missä niin lujaa voi ajaa kolmostiellä.
Kyllä klaukkalalaiset pääsisivät hyvin moottoritielle, mutta kun saman verran lisää tulee Klaukkalan takaa.
Kotiin tullessa en minäkään ymmärrä niitä vasemmalta viime hetkessä koukkaavia, kun kuitenkin liittymästä eteen päin madellaan taas samassa jonossa. Eihän siinä voita sataa metriä.
Aamuruuhka taas alkaa jo Klaukkalan keskustassa ja samassa jonossa ajetaan Helsinkiin saakka. Siinä moottoritien liittymässä tämä yhtenäinen jono liittyy vain moottoritielle mukaan. Ehkä joskus tulevaisuudessa saadaan oma kolmas kaista, mikä jatkaa suoraan Helsinkiin saakka. Nyt liikenne puuroutuu, kun kahdelle moottoritien kaistalle tulee kolmas (liittymästä) lisää. Pakko siinä on yritää pienempäänki rakoon, kun takana puskee kilometrien jono.
Tuleehan Klaukkalaan joskus uusi ohitustie, mutta taitaa liikenne kasvaa vielä paljon ennen kuin se on käytössä.
Niin ja ollanhan me klaukkalaleiset varsinaisia juntteja. Suurin osa entisiä helsinkiläisiä, vantaalaisia ja espoolaisia. Kyllästyttiin vain asumaan ahtaasti kerrostalokopissa ja hankittiin samalla rahalla reilumman kokoinen asunto omalla pihalla. Olisi muuten mennyt ihan hyvin, mutta kun meidän perässä on tullut jatkuva virta muitakin. Ahtaaksihan ne tiet käyvät.
Kunnollinen helsinkiläinen toimitusjohtaja ja veronmaksaja kuolla kupsahti kun suoni katkes päästä klaukkalan liittymän kohdalla armottomassa perjantairuuhkassa. No joutui siitä sitten taivaanportille jonon jatkoks, mikä ei perjaitaisin yleensä kovin lyhyt ole. Tottakai siinä jonotellessa toimitusjohtajaa alkoi kusettamaan niin perkeleesti, että rupes sieltä jonosta huhuilemaan"anteeksi, mutta missähän täällä mahtaa olla vessa" . Pyhä pietari , joka oli jo hieman ruuhkasta ärtynyt vastasi että "ei täällä mitään vessaa ole, kuse siitä pilven reunalta" toimitusjohtaja käveli pilven reunalle ja kurkkasi alas " enhän mä tonne voi kusta, siellähän on ihmisiä alhaalla". Pietari kurkkas alas ja tokaisi " anna mennä nyt vaan, eihän siellä ole ku klaukkala alapuolella"
Älä kuule morkkaa kalukkalalalalalaisia! Mun kaveri asuu siellä ja se on iso ja vihanen ja se tulee ja antaa sulle turrrpiin.
omanapa se nöyhtänen napa