Pakkoruotsialoitteen aikataulu

Paskoruotsi

Viimeiset lakiehdotuksia koskevat mietinnöt valmistuvat valiokunnista keskiviikkona 4.3.2015.
Eli tasan kuukauden kuluttua tulee aloite tuoda eduskuntaan tai se raukeaa.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • svekodilemma

      Svekoilla on paha dilemma! Vaalit tulossa, joten aloitteen käsittely lisää kielikeskustelua ja kielivapauden kannatusta poliitikoilla. Aloitteen käsittelemättä jättäminen taas synnyttä kohun ja raivon kansalaisissa. Eli molempi pahempi.

    • Lukiolainen

      RKP saa saman kannatuksen, vaikka aloite tyrmättäisiin. Kokoomukselle ja Stubbille ja Sasille se olisi täyttä myrkkyä. Kokoomus Nuoret kärsivät pakkoruotsista eniten. Heidän urakehitykselleen ja elämälleen eniten haittaa.
      Vasemmistossa ja Vihreissä on myös akateemisesti kouluttautuvia nuoria, joita ruotsi ei puhuttele.
      Persuille sataa ääniä. Mikäli pääsevät hallitukseen seuraava kansalaisaloite virkamiesruotsin pakollisuuden poistamisesta etenee.
      Ahvenanmaalaiset ja ruotsinkieliset paikkakunnat kärsivät kansan ärtymyksestä.

    • 8520

      Yksi asia josta voi aloittaa on jätetään RKP hetkeksi kylmiöön hallituksesta. Silloin muut hallituspuolueet voivat rauhassa hioa taktiikan omalle politiikalleen. RKP:n kaksi vakiministeripaikkaa ei ole edes demokratian silmissä älykästä pitkän päälle.

      • Fasistit eivät tarvitse demokratiaa enää valtaan päästyään.


      • hälyähälyä

        Kielikiihkoilijat maalaavat täällä suuria kuvitelmia pakkoruotsiasian merkittävyydestä. Oli miten oli niin kielikysymys ei juuri keskustelun kynnystä ylitä eikä pakkoruotsin takia ole kukaan tosiasiassa kärsinyt mutta muissa keskustelun kohteissa on merkittävää sisältöä ihmiselämän kannalta ja todellisia kärsimyksiä taustalla. Pakkoruotsi on elintasofennojen nostamaa turhaa hälyä.


    • kieli-vaalit-tulossa

      Pakkoruotsittaja Vahasalo (kok) yrittää viimeiseen asti jarruttaa ja estää aloitteen etenemistä.

      Tästä on kyse: http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi

      Vaaleista tulee joka tapauksessa kielivaalit!

    • diudiu--

      http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vkx3000.sh?TUNNISTE=M 2/2014

      Asiantuntijoiden tai "asiantuntijoiden" kuulemiset ovat nyt ohi. On niin kauhea jutturuuhka, että eiköhän sieltä nopeasti haluta asia ulos ja sen luulisi onnistuvan helposti. Tässä kun ei säädetä mitään lain yksityiskohtia, vaan se on totaalinen kyllä/ei juttu.

    • Akka_Savosta

      Palstalla on niin typeriä ns. pakkoruotsista jankuttavia, että ihan piruuttani kannatan sen säilyttämistä, vaikka asia on minulle suunnilleen yhdentekevä. Itse opin ruotsin Ruotsissa, jossa asuin 33 vuotta. Olen paluumuuttaja. Ei se ruotsi kakaroita ainakaan tyhmennä! Omat jälkeläiset puhuvat kaikki neljää kieltä, vaikka Ruotsissa asuessa oli pakko oppia ihan oikeaa pakkoruotsia.

      • velaton

        Piruuttani ? Erikoinen logiikka, mutta tiedoksi, että Ruotsissa ei ole pakkoruotsia! Se on ihan suomenruotsalainen keksintö! Ruotsi ei tyhmennä, mutta se varastaa kallisarvoista aikaamme! Miksi meidän pitäisi uhrata aikaamme ruotsin alttarille yhtään sekuntia ? Olemmeko muka jotain velkaa suomenruotsalaisille ? Mitä velkaa me oikein maksamme ? Vanhusten luulisi tajuvavan, että aika on se ainoa todella niukka resurssimme, sitä ei ole tuhlattavaksi ruotsiin!


      • jooopaJoo

        Kertoo paljon ihmisestä, kun käyttää sanaa "kakara" lapsosista. Veikkaisin kyllä vaihteeksi svekoprovoksi.


    • sittenkeskustellaan

      Vahasalo tekee ison kuprun kokoomukselle jos yrittää jarruttaa aloitetta.. ja ison virheen henkilökohtaisesti jos luulee että asiaa jää sitten siihen...

    • Svekohinttari

      Palautetaan asia muistiin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4389
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3263
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. 152
      976
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      956
    8. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      21
      939
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe