Elomo - muutosjohtaja

Tutokannataja

Tulevaisuus näyttää, mutta vaikuttaa siltä, että Elomo jää historiankirjoihin valmentajana, joka käynnisti muutoksen syvään kriisiin ajautuneessa seurassa. Elomo uhrasi itsensä välttämättömän edessä. Paljasti mädännäisyyden, joka seuraan oli pesiytynyt pysyvästi. Laastarimiehiksi palkatut smolenakit, tukoset ja nummeliinit eivät tänäkään vuonna tuottaneet toivotaan toivotaan menestystä. Elomo tuli A-pojista ja sinne hän palaakin kauden päätyttyä. Lyhyen pestinsä aikana hän on kuitenkin pakonkin sanelemana luonut vision tulevaisuudesta. Seuran omaan juniorikoulutukseen tulee satsata entistä enemmän. Ennen pidettiin mahdottomana, että edustusjoukkueessa pelaa 1-2 omaa kasvattia mutta Elomon ryhmässä heitä pelaa noin 10. Perusturkulaisena katsojana seuraan mieluummin oman kylän poikia kuin pelihaluttomia dollariselkärankaisia.

9

822

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • simo_kuopoistoa

      Elomo on täys pelle niin kuin TPS. Hakisivat perkele vaihtia sieltä mestiksestä. Ei tollasella porukalla oo mitää virkaa. Perseeseen ja perseeseen. Osoitetta ei paljon tarvitse muutella. Säälittävä, kurainen ja toivoton Tepsi. Laschin kuulemma lähti kun ei kiinnostanut asustella kyrpä-Turussa. Sitä vitutti. Smolea vitutti. Hyi saatana.
      Turkulaiset on kyllä saaneet kokea leikittelevästi sanottuna "pienen" perspanon. Taitaa rektaali rööri paukkua punaista?

      • pullasorsatar

        Onpas simo pahalla päällä. Kielenkäyttönsä alatyylistä. Taitaa nimimerkin taa kätkeytyä pettynyt TurunPullaSorsa -fani.

        Rahalla ei PullaSorsat pysty ratkaisemaan ongelmiaan. Seuran talousalue on rajallinen , eikä uutta taloudellista toimintaa/sponsoreita ole näköpiirissä. Puitteet ovat vastaavat kuin Tampereella ja Oulussa. Espoo ja Helsinki ovat edellä.
        Siksi toimenpiteet tulee kohdistaa henkilöstöosaamiseen kaikilla tasoilla. Päätöksenteko, toiminallinen johto, urheilusektori. On fraasi sanoa, että toiminnan tasoilla, joilla tähdätään tulokseen, on oltava yhteinen visio ja tavoite. Narsistit, menneisyydessä elävät ja muut oman edun tavoittelijat pitäisi ulkoistaa viipymättä.

        Maksava yleisö on tukenut seuraa kaikista vastoinkäymisistä huolimatta yllättävän pitkämielisesti mutta kuluvan vuoden aikana on mitta alkanut täyttymään. Jos PullaSorsat menettää yleisönsä, ei jäljelle jää muuta kuin kultaiset muistot.


      • Podelkov

        Lätkä on niin väsynyttä touhua. Koko laji joutaa unohdukseen. Todellinen muutosjohtaja lakkauttaisi Palloseuran. Tuskin kukaan jää kaipaamaan. Maailmassa on tärkeämpää tekemistä kuin luistella kiekon perässä. Kunpa vaan hölmö yleisökin alkaisi tajuta.


      • Anonyymi
        Podelkov kirjoitti:

        Lätkä on niin väsynyttä touhua. Koko laji joutaa unohdukseen. Todellinen muutosjohtaja lakkauttaisi Palloseuran. Tuskin kukaan jää kaipaamaan. Maailmassa on tärkeämpää tekemistä kuin luistella kiekon perässä. Kunpa vaan hölmö yleisökin alkaisi tajuta.

        Miksi ihmiset jaarittelevat vain mitä teki ja kuka oli. Me emme koskaan olleet kuulleet mutta se kiinnostava aihe oli se kuoliko "yllättäen" ja missä ja milloin.
        Muuta tietoa ei kiinostanutkaan kuulla, mutta eipähän ole kerrottu.
        Mikä salakerho tässä pyörii jatkuen 2021 tammikuusta alkaen?


    • anteeksnieminen

      Tänään edessä tärkeä SaiPa-matsi. Viimekertainen on hyvin muistissa. Kolmas erä oli sitä unohtumatonta Palloseurahistoriaa. Mutta muistakaa Elomon sanat: Me emme pyydä keneltäkään anteeksi. Siinä on todellisen muutosjohtajan puhetta!

    • portieeri

      No vielä tämäkin. Tottakai on käynyt ilmi, ettei Molomo ole järin fiksu mies muttaettä .... Eipä ole kovin tasokkaita miehen kaljapaikat. Hannikainen tunnetaan siitä, että poliisiputkasta aamulla vapautetut suuntavat kulkunsa tuonne Hectorin laulusta nimensä saaneeseen kuppilaan. Reijo Mäen Vares-dekkareissa kyseisessä juottolassa sattuu ja tapahtuu.
      Ja seuraavaksi Koronaan, jota ei sitäkään voi kutsua eliitin ravitsemusliikkeeksi. Laitapuolen kulkijaa enimmäkseen.
      Pitkäksi on Molomon ja seuralaisensa juhlinta 3-0 voiton jälkeen venähtänyt. Onko sitten tintattu läpi yön, mene ja tiedä. No ehkä on tarvittu pari tasoittavaa pahimpaan voitonkrapulaan.

    • Polomolo

      Muutosjohtajan tarina sai päätepisteensä. Jäi hieman kaivelemaan kapakka-casen yksityiskohdat. Miksi Molomo ja avecinsa olivat liikkeellä aamuvarhaisella ja Hannikaisen nurkilla. Eivät kai sentään olleet tulossa juoppoputkasta. No sitä en halua uskoa.

      Jääkiekon parissa toimii edelleen tyyppejä, joiden alkoholinkäyttö on sitä, että vedetään naamat ja munataan itsensä totaalisesti Tästä esimerkkinä Nupe Nurmisen kuolematon törmäily. Onhan näitä.

      Elomon ura valmentajana Suomessa lienee ohitse.

    • woittomeille

      Uusi lehti kääntyi molomon, tuton ja tepsin saagassa. sitten turun palon jälkeen ei ole tapahtunut vastaavaa mullistusta kaupungin alueella. ennen tuomiokirkko luhistuu kuin minulta menee usko turkulaisen jääkiekon paremmuuteen. nyt on tekijämiehet puikoissa ja tulosta alkaa tulemaan, ennenkuin kukko laulaa kuudesti.

    • Anonyymi

      No eipä oltu kuultu koskaan hänestä. Kiinnosti vaan taas katsoa oliko roskalehdet kertoneet avoimesti kuoleman syyn?
      Olipa vain joutavaa jaaritusta kuin ompelukerholaiset eikä tule siihen tärkeinpään pointtiin lainkaan: Miten kuoli, missä kuoli ja oliko ottantu näitä "tutkittuja turvallisia ja tehokkaita?"
      Se nimenomaan kiinnostaa tuli se "yllättävä" sydänkohtaus joita on tuhansittain jo ollut muttei yksikään aviisi uskalla kajota aiheeseen aiheuttaja!!!
      Miksi ne sydämen elvyttimetkin tuotiin jopa kouluihin - kovin ollaan hiljaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1244
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      845
    3. 68
      742
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      735
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      698
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      635
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      570
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      528
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      520
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      494
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      492
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      483
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      435
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    18. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      70
      428
    19. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    20. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    Aihe