Nostetaan hattua
Näin teet nuorta maailmantuskaa: Ota yksi universumi, viipaloi, kuullota. Murskaa joukkoon kynnellinen kasvukipua, lisää kaiken kattava yleisepäilys, muutama inhimillinen huoli, kourallinen etäistä kärsimystä, mausta valikoidulla aatteella. Sekoittele, anna hautua. Koristele turhuuden turhuudella. Tarjoile tunnekuohussa ihmisviisauden lautaselta.
Tänä syksynä nuorten kesken olemme puhuneet paljon. Keskustelun roihauttaa usein joku lehtiartikkeli tai päivän sattumus. Puhumme Ukrainan kriisistä, äitiydestä ja sisaruudesta, median ryöpytyksestä, yksinäisyydestä, unissakävelystä, natsien näennäislääketieteellisistä ihmiskokeista, japanilaisesta työmoraalista ja ruotsin maahanmuuttajista. Puhumme evoluutiosta ja luomisesta, Tex Willereistä, raskausajan tupakoinnista, sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta ja virtahevoista olohuoneissa. Puhumme ripistä, rakkaudesta, verottomista pitsoista, vastuusta kolmansia maita kohtaan, pimeänpelosta ja heinäsirkkojen syömisestä.
Keskustelut ovat tilannehuumorintäyteisiä, välillä kiihkeitä, tilanteet laukeavat nauruun. Olemme tiedostavia laumalapsia lahjoinemme ja risteinemme. Toisinaan tekee hyvää mennä keskustelun taakse ja huomauttaa leikkisästi kuten joku meistä selatessaan älypuhelimella Jobin kirjaa: ”No olivatpa äänessä viisaat miehet! Kun te kuolette, kuolee viisaus maasta!" (Job. 12:2.)
Erikseen ovat hetket, joina kesken palavimman argumentoinnin joku nurkassa hiljaa istunut kiteyttää: ”Tässä kohtaa varmaan riittää, että nostetaan hattua.”
Sillä juuri tuohon turvalliseen näköalaan moniääninen maailmanparantamisemme tuntuu ilta illalta päätyvän: Tämä eikä tämäkään ole meidän nuorten paljonluulijoiden kädessä. Kaikkea emme voi eikä meidän tarvitse ymmärtää syvältä ja korkealta; emme voi tukahduttaa kaikkea maailman väkivaltaa, ahneutta, epäoikeudenmukaisuutta tai voimistuvia luonnon ääri-ilmiöitä. Voimme kuitenkin luottaa, että ilman Jumalan viisasta sallimusta ei tapahdu mitään pahaa.
Nenäliinan kokoisella alallamme saamme kukin viljellä ja varjella lahjaksi saatua maata. Samalla saamme nukkua yömme vapaina maailmantuskasta, sillä on kirjoitettu myös: ”Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa." (Matt. 6:34.)
Näin teet nuorta maailmantuskaa: Ota yksi universumi, viipaloi, kuullota. Murskaa joukkoon kynnellinen kasvukipua, lisää kaiken kattava yleisepäilys, muutama inhimillinen huoli, kourallinen etäistä kärsimystä, mausta valikoidulla aatteella. Sekoittele, anna hautua. Koristele turhuuden turhuudella. Tarjoile tunnekuohussa ihmisviisauden lautaselta.
Tänä syksynä nuorten kesken olemme puhuneet paljon. Keskustelun roihauttaa usein joku lehtiartikkeli tai päivän sattumus. Puhumme Ukrainan kriisistä, äitiydestä ja sisaruudesta, median ryöpytyksestä, yksinäisyydestä, unissakävelystä, natsien näennäislääketieteellisistä ihmiskokeista, japanilaisesta työmoraalista ja ruotsin maahanmuuttajista. Puhumme evoluutiosta ja luomisesta, Tex Willereistä, raskausajan tupakoinnista, sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta ja virtahevoista olohuoneissa. Puhumme ripistä, rakkaudesta, verottomista pitsoista, vastuusta kolmansia maita kohtaan, pimeänpelosta ja heinäsirkkojen syömisestä.
Keskustelut ovat tilannehuumorintäyteisiä, välillä kiihkeitä, tilanteet laukeavat nauruun. Olemme tiedostavia laumalapsia lahjoinemme ja risteinemme. Toisinaan tekee hyvää mennä keskustelun taakse ja huomauttaa leikkisästi kuten joku meistä selatessaan älypuhelimella Jobin kirjaa: ”No olivatpa äänessä viisaat miehet! Kun te kuolette, kuolee viisaus maasta!" (Job. 12:2.)
Erikseen ovat hetket, joina kesken palavimman argumentoinnin joku nurkassa hiljaa istunut kiteyttää: ”Tässä kohtaa varmaan riittää, että nostetaan hattua.”
Sillä juuri tuohon turvalliseen näköalaan moniääninen maailmanparantamisemme tuntuu ilta illalta päätyvän: Tämä eikä tämäkään ole meidän nuorten paljonluulijoiden kädessä. Kaikkea emme voi eikä meidän tarvitse ymmärtää syvältä ja korkealta; emme voi tukahduttaa kaikkea maailman väkivaltaa, ahneutta, epäoikeudenmukaisuutta tai voimistuvia luonnon ääri-ilmiöitä. Voimme kuitenkin luottaa, että ilman Jumalan viisasta sallimusta ei tapahdu mitään pahaa.
Nenäliinan kokoisella alallamme saamme kukin viljellä ja varjella lahjaksi saatua maata. Samalla saamme nukkua yömme vapaina maailmantuskasta, sillä on kirjoitettu myös: ”Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa." (Matt. 6:34.)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.