Työperäistä maahanmuuttoa hallitusti
EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevan ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta on
syytä pitää myös jatkossa kiinni, koska jo EU:n alueella vallitseva työvoiman vapaa
liikkuvuus täydentää riittävällä tavalla työvoiman tarjontaa suomalaisilla työmarkkinoilla.
Erityisosaamista omaavien henkilöiden tuloa on jo muun muassa EU:n sinisen kortin avulla
helpotettu tuntuvasti, eikä valtion ole syytä aktiivisesti houkutella Suomeen työvoimaa
Euroopan ulkopuolelta. Suomalaisia työnantajia pitäisi nykyistä enemmän kannustaa
palkkaamaan työttömiä suomalaisia tai maahanmuuttajataustaisia nuoria sen sijaan, että
työvoimaa alettaisiin hakea maamme rajojen ulkopuolelta.
Gettoutuminen kuriin
Ei-työperäiset maahanmuuttajat hakeutuvat niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa
mielellään suuriin kaupunkeihin. Koska heidän asumisensa jää suurelta osin julkisen sektorin
järjestettäväksi ja maksettavaksi, he kasautuvat tiettyihin kaupunginosiin. Tämä, samoin kuin
paikallisten koulujen "monikulttuuristuminen", puolestaan työntää maksukykyisiä asukkaita
pois näiltä alueilta. Lopputuloksena on lähinnä maahanmuuttajien asuttamia gettoja, jotka
toimivat kasvualustana mm. uskonnolliselle radikalismille, ja joiden sisällä asuvilla ihmisillä
on hyvin vähän kosketuspintaa muuhun yhteiskuntaan.
Paitsi että maahanmuuttajien kasautuminen lähiöihin ehkäisee integraatiota ja aiheuttaa muita
lieveilmiöitä, se myös pahentaa asuntopulaa. Työssäkäyvän pieni- ja keskituloisen
perheellisen on hyvin vaikeaa löytää kohtuuhintaista asuntoa esimerkiksi Helsingistä. Pitkään
jatkunut trendi on, että veronmaksajat muuttavat pois Helsingistä ja tilalle tulee työttömiä
maahanmuuttajia. Tällä on hyvin kielteiset vaikutukset kuntatalouteen.
Tulonsiirtojen varassa elävien maahanmuuttajien määrä pitää erilaisilla toimenpiteillä saada
laskemaan niin pieneksi, että heidät pystytään kohtuullisilla resursseilla kotouttamaan osaksi
yhteiskuntaa. Lisäksi tällaiset maahanmuuttajat tulee hajasijoittaa eri puolille Suomea sinne,
missä heidän asumisensa voidaan edullisimmin järjestää. Tällainen asutuspolitiikka ehkäisee
tulijoiden kasautumista ja siten edistää heidän integroitumistaan. Toimeentulo- ja
asumistukien tulee olla sidottuja siihen, että tulija asuu siinä paikassa, joka hänelle on
osoitettu. Omilla varoillaan hän luonnollisesti on oikeutettu valitsemaan itse asuinpaikkansa.
Monikulttuurisuuden keinotekoinen pönkittäminen kuriin
Monikulttuurisuuden nimiin vannovassa politiikassa on korostettu tulijoiden oman
identiteetin, kulttuurin, uskonnon ja erityislaatuisuuden säilyttämistä, tarvittaessa
yhteiskunnan tukitoimin, esimerkiksi järjestöille myönnetyin tuin. Katsomme, että
yhteiskunnan ja veronmaksajan tehtävä ei ole tukea tänne vapaaehtoisesti muuttavien
ihmisten identiteettiä tai uskonnonharjoittamista.
Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ympärille on rakentunut kuntien ja valtion
kustantama neuvojien, konsulttien, koordinaattoreiden ja moninaisuustutkijoiden verkosto,
joka elää maahanmuuton ongelmista. Tätä virkakuntaa tulee karsia ankaralla kädellä.Suomalaisen koulutusjärjestelmän palveltava Suomea ja suomalaisia
Suomalaiset korkeakoulut houkuttelevat vähävaraisia ulkomaalaisia opiskelijoita
maksuttomalla opetuksella ja usein englanninkielisillä opetusohjelmilla. Tämän
"kansainvälistymisen" väitetään edistävän Suomen kilpailukykyä ja nostavan
yliopistotutkimuksen laatua.
Maailman arvostetuimmat oppilaitokset eivät houkuttele huippuyksilöitä maksuttomalla vaan
laadukkaalla opetuksella, ohjauksella ja tutkimuksella. Laadun ylläpitäminen edellyttää
rahaa, jota kerätään usein varsin korkeillakin lukukausimaksuilla. EU-alueen ulkopuolelta
tuleville opiskelijoille pitää asettaa lukukausimaksut.
Suomen maksuton korkeakoulutus on suomalaisten rahoittama, eikä siihen siksi voi olla
subjektiivista oikeutta muilla kuin suomalaisilla. Maksuttomasti opiskelevat ulkomaalaiset
syövät oppilaitosten resursseja, vievät opiskelijapaikkoja, eivätkä käytännössä edes jää
valmistumisensa jälkeen Suomeen töihin, koska englanninkielinen opetus ei edellytä heiltä
suomen kielen opiskelua.
http://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/puolueohjelma/
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma
Hyvä_ohjelma
1
<50
Vastaukset
- Hyvä_Jussi
Hyvän ohjelman Jussi Halla-aho on tehnyt
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840