MIND THE GAP.
(Varo kuilua)
EUROOPPA MUUTTUU.
Kirjoittaja toteaa aluksi, että on vaikea tajuta, miten kauas Eurooppa on ajautunut painopisteensä perinteisestä keskuksesta viimeisen puolivuosisadan aikana.
Melkein huomaamatta, mutta kiihtyvällä nopeudella Neuvostoimperiumin romahtamisen jälkeen, se on käynyt läpi useita muutoksia poliittisella, taloudellisella ja sosiaalisella tasolla. Todellisuudet ovat muotoutuneet uudelleen, eikä niiden vaikutus tunnu vain siinä, miten Eurooppa kokee itsensä, vaan myös siinä, miten se suhtautuu toisiin – eikä vähiten Yhdysvaltoihin ja Israeliin; sananparren mukaisesti ”kanarialintu alas kaivoskuiluun”.(se menehtyi ensimmäisenä, jos kuilussa oli kaasua)
Sodan jälkeisen köyhyyden tilalla on laajalle levinnyt yltäkylläisyys; runnellut kaupungit on rakennettu uudelleen pilvenpiirtäjillä kunnianosoituksena varallisuudesta; perinteinen teollisuus on muotoiltu haitek-keskuksiksi; alentunut syntyvyyden taso on korvattu maahanmuuttajilla, jotka muotoilevat maanosan demografisia kasvoja; kirkko on syrjäytetty ihmisoikeusjärjestöjen runsaudella; miekat on taottu auroiksi ja Eurooppa on omaksunut rauhan kulttuurin.
Perinteiset instituutiot, kuten kirkko, poliittiset järjestöt ja joissakin tapauksissa monarkiat, jotka takasivat turvallisuuden, on tyhjennetty sisällöltään, mikä on jättänyt eurooppalaiset alttiiksi poliittisen tarkoituksenmukaisuuden ohimeneville oikuille.
Kolme esimerkkiä valottavat tätä.
- Brysselissä Euroopan parlamentti tyrmäsi vetollaan Italian konservatiivisen katolisen Rocco Buttiglionen pääsyn Euroopan komissioon, koska se vihasi hänen traditionaalisia käsityksiään avioliitosta ja seksuaalisesta käyttäytymisestä.
- Hollannissa viranomaiset repivät protestoijien plakaatit, joissa sanottiin: ”Älä tapa”, sen jälkeen kun islamilaiset teloittajat raa´asti murhasivat filmintekijä Theo Van Goghin, koska plakaatin teksti oli niiden mielestä kiihottava.
- Ruotsissa protestanttinen pappi vangittiin kuukaudeksi, koska hän Raamattua lainaten saarnasi homoseksualismia vastaan.
KIRKON ASEMA.
Ensimmäisen kerran Rooman imperiumin jälkeen kristillistä kirkkoa pidetään turvapaikkana pienelle, vainotulle uskollisten joukolle. Ja Euroopassa, ainakin kardinaali Joseph Ratzingerin mukaan, joka on yksi katolisen kirkon suurista pampuista (beast, peto, raaka ihminen, eläin, kuormajuhta; Beast =Antikristus), on ”sekularistisen ideologisen aggression ” puristuksessa, joka tunkee kristillisyyden Euroopan elämän äärilaidoille.
Ratzinger, joka on Vatikaanin pääideologi ja jota pidetään mahdollisena paavi Johannes Paavali II:n seuraajana, oli tarpeeksi järkyttynyt asioiden tilasta kertoakseen Italian päivälehdelle La Rebubblica edellisellä viikolla, ”ettei sekularismi ole enää sellainen puolueettomuuden elementti, joka sallii vapauden kaikille. Se on muuttumassa ideologiaksi, jota politiikan kautta toteutetaan.
Uusi sekularistinen uskonto ei tarjoa mitään tilaa kristilliselle näylle”, hän vakuuttaa ja varoittaa, ”kamppailu on käynnissä, ja meidän tulee puolustaa kristillistä vapautta ideologialta, jota pidetään ainoana järjellisyyden äänenä. Jumala on tungettu kokonaan sivuun, ja poliittisella areenalla on melkein sopimatonta puhua Jumalasta. Olemme menneet kristillisestä kulttuurista hyökkäävään sekularismiin. Ehkäpä kirkon tulevaisuus on jossain muussa maanosassa kuin Euroopassa.”
INSTITUUTIOIDEN ASEMA.
Euroopan instituutioiden tuhoutuminen voi näyttää merkitykseltään pieneltä, mutta sitä se ei ole. Euroopan suunnattomien sosiaalisten muutosten ilmapiirissä Eurooppa tarvitsee epätoivoisesti kiinteitä asemia turvallisuutensa vuoksi. Mutta uskonnon hylkäämisen prosessissa se on menettänyt tärkeimmän moraalisen kompassinsa. Luonto kauhistuu tyhjää tilaa, ja demagogit tulevat, kuten ne ovat tehneet menneisyydessä, jonottamaan täyttääkseen syntyneen tyhjiön.
Kaiken sen valossa, mitä on jo muuttunut, on mahdollista, että muutosprosessi on vielä varhaisessa alkutilassa. On oletettavissa, jopa luultavaa, että Euroopan kasvot tulevat entistä muodottomimmiksi. Ylemmän luokan keskusteluissa esiintyy jopa kuiskauksia, että Eurooppa hylkää demokratian.
”Se voi tuntua apokalyptiseltä”, huomauttaa tunnettu brittikommentaattori Janet Daley, ”mutta uskon, että demokratian kokeilu, joka alkoi Euroopassa pari sataa vuotta sitten, on päättymässä.”
Hänen mielestään Euroopan Unioni on luomassa toiveensa mukaan hyväntahtoista oligarkiaa, todellisen poliittisen vallan palatessa eliitille, joka hoitaa toimiaan vallan käytävillä mieluummin kuin neuvostoissa. Tosiasia, että sellaisia näkymiä esittävät kaikki vakavasti otettavat kommentaattorit, on osoituksena siitä, miten kauas Euroopan johtajat, Tony Blairia lukuun ottamatta, on etääntynyt Atlantin takaisesta liittolaisestaan.
On totta, ettei ole olemassa merkkejä siitä, että Euroopan demokratia on romahtamassa välittömästi, mutta kuilu Euroopan ja USA:n välillä kasvaa, ja kun Bush vierailee Euroopan pääkaupungeissa varhain ensi vuonna voidakseen parantaa Irakin sodan aiheuttamia haavoja, hän tulee tapaamaan yhteisön, jossa kolme vertauskuvallista F:ää: flag, family, freedom (lippu, perhe, vapaus) saa enää vähän vastakaikua.
Kuilu Atlantin yli oli todellinen Aspen Instituutin kokouksessa Roomassa viime viikolla, jossa yleisesti todettiin, että repeämä Euroopan ja Amerikan välillä on sekä merkittävä että rakenteellinen, ei vain ohimenevä ilmiö. Laajasti todettiin, että Nato, joka liimasi yhteen Atlantin takaiset yhteistyökumppanit puolen vuosisadan ajan, on jatkuvassa taantumistilassa.
EUROOPAN PUOLUSTUS.
Euroopan paistatellessa Amerikan suojaavan puolustuskilven suojassa Naton ansiosta, Euroopan kansalliset hallitukset sallivat omien puolustusvoimiensa taantua vaarallisen alas (Euroopan 25 valtion yhteiset puolustusmenot ovat vain murto-osa USA:n puolustusmenoista). Eikä ole mitään halukkuutta uusia vanhentuneita taisteluaseita pursuavien hyvinvointibudjettien kustannuksella.
Mutta Eurooppa ei ole vain laiminlyönyt puolustuksensa, vaan se on myös suuresti laiminlyönyt taistelun säilyttääkseen kulttuuriarvonsa ja perintönsä. Ei ole ihmeteltävää, että islamin tuntijat uskovat al-Qaidan huomanneen Euroopan kylvöalustana tulevalle kasvulle ja houkuttelevana kohteena.
”Terrorismin varsinainen päämäärä – kaapata valta muslimimaissa pelkän jihadin röyhkeyden innoittaman kansan mobilisoinnin kautta – ei ole toteutunut,” kirjoittaa ranskalainen islamekspertti Gilles Kepel uudessa kirjassaan ”The war for Muslim Minds: Islam and West”.
Mutta jihadin aika ei ole ollenkaan ohi, ja taistelutanner siirtyy Eurooppaan, jossa on laaja ja kasvava muslimikansa valmiina tukemaan ääriaineksia ja tarvittaessa toimimaan marttyyreina.
”Tärkein taistelu muslimimielestä seuraavan vuosikymmenen aikana ei taistella Palestiinassa tai Irakissa”, kirjoittaa Kepel, ”vaan uskovien yhteisöissä Lontoossa, Pariisissa ja muissa Euroopan kaupungeissa”.
Jos Eurooppa ei enää usko itseensä, jos se on hylännyt oman vaikutusvaltansa ja valtansa keskukset, miten se voi toivoa taivuttavansa toisia – jotka tietävät tarkoin, mitä he haluavat – pitämään puukkonsa tupessa?
Jerusalem Postin Up Front sapattiliitteessä 26.11.04 oli Douglas Davisin kirjoittama edellisellä otsikolla varustettu artikkeli. Esittelen seuraavassa artikkelin pääkohtia.
(Varo kuilua)
EUROOPPA MUUTTUU.
Kirjoittaja toteaa aluksi, että on vaikea tajuta, miten kauas Eurooppa on ajautunut painopisteensä perinteisestä keskuksesta viimeisen puolivuosisadan aikana.
Melkein huomaamatta, mutta kiihtyvällä nopeudella Neuvostoimperiumin romahtamisen jälkeen, se on käynyt läpi useita muutoksia poliittisella, taloudellisella ja sosiaalisella tasolla. Todellisuudet ovat muotoutuneet uudelleen, eikä niiden vaikutus tunnu vain siinä, miten Eurooppa kokee itsensä, vaan myös siinä, miten se suhtautuu toisiin – eikä vähiten Yhdysvaltoihin ja Israeliin; sananparren mukaisesti ”kanarialintu alas kaivoskuiluun”.(se menehtyi ensimmäisenä, jos kuilussa oli kaasua)
Sodan jälkeisen köyhyyden tilalla on laajalle levinnyt yltäkylläisyys; runnellut kaupungit on rakennettu uudelleen pilvenpiirtäjillä kunnianosoituksena varallisuudesta; perinteinen teollisuus on muotoiltu haitek-keskuksiksi; alentunut syntyvyyden taso on korvattu maahanmuuttajilla, jotka muotoilevat maanosan demografisia kasvoja; kirkko on syrjäytetty ihmisoikeusjärjestöjen runsaudella; miekat on taottu auroiksi ja Eurooppa on omaksunut rauhan kulttuurin.
Perinteiset instituutiot, kuten kirkko, poliittiset järjestöt ja joissakin tapauksissa monarkiat, jotka takasivat turvallisuuden, on tyhjennetty sisällöltään, mikä on jättänyt eurooppalaiset alttiiksi poliittisen tarkoituksenmukaisuuden ohimeneville oikuille.
Kolme esimerkkiä valottavat tätä.
- Brysselissä Euroopan parlamentti tyrmäsi vetollaan Italian konservatiivisen katolisen Rocco Buttiglionen pääsyn Euroopan komissioon, koska se vihasi hänen traditionaalisia käsityksiään avioliitosta ja seksuaalisesta käyttäytymisestä.
- Hollannissa viranomaiset repivät protestoijien plakaatit, joissa sanottiin: ”Älä tapa”, sen jälkeen kun islamilaiset teloittajat raa´asti murhasivat filmintekijä Theo Van Goghin, koska plakaatin teksti oli niiden mielestä kiihottava.
- Ruotsissa protestanttinen pappi vangittiin kuukaudeksi, koska hän Raamattua lainaten saarnasi homoseksualismia vastaan.
KIRKON ASEMA.
Ensimmäisen kerran Rooman imperiumin jälkeen kristillistä kirkkoa pidetään turvapaikkana pienelle, vainotulle uskollisten joukolle. Ja Euroopassa, ainakin kardinaali Joseph Ratzingerin mukaan, joka on yksi katolisen kirkon suurista pampuista (beast, peto, raaka ihminen, eläin, kuormajuhta; Beast =Antikristus), on ”sekularistisen ideologisen aggression ” puristuksessa, joka tunkee kristillisyyden Euroopan elämän äärilaidoille.
Ratzinger, joka on Vatikaanin pääideologi ja jota pidetään mahdollisena paavi Johannes Paavali II:n seuraajana, oli tarpeeksi järkyttynyt asioiden tilasta kertoakseen Italian päivälehdelle La Rebubblica edellisellä viikolla, ”ettei sekularismi ole enää sellainen puolueettomuuden elementti, joka sallii vapauden kaikille. Se on muuttumassa ideologiaksi, jota politiikan kautta toteutetaan.
Uusi sekularistinen uskonto ei tarjoa mitään tilaa kristilliselle näylle”, hän vakuuttaa ja varoittaa, ”kamppailu on käynnissä, ja meidän tulee puolustaa kristillistä vapautta ideologialta, jota pidetään ainoana järjellisyyden äänenä. Jumala on tungettu kokonaan sivuun, ja poliittisella areenalla on melkein sopimatonta puhua Jumalasta. Olemme menneet kristillisestä kulttuurista hyökkäävään sekularismiin. Ehkäpä kirkon tulevaisuus on jossain muussa maanosassa kuin Euroopassa.”
INSTITUUTIOIDEN ASEMA.
Euroopan instituutioiden tuhoutuminen voi näyttää merkitykseltään pieneltä, mutta sitä se ei ole. Euroopan suunnattomien sosiaalisten muutosten ilmapiirissä Eurooppa tarvitsee epätoivoisesti kiinteitä asemia turvallisuutensa vuoksi. Mutta uskonnon hylkäämisen prosessissa se on menettänyt tärkeimmän moraalisen kompassinsa. Luonto kauhistuu tyhjää tilaa, ja demagogit tulevat, kuten ne ovat tehneet menneisyydessä, jonottamaan täyttääkseen syntyneen tyhjiön.
Kaiken sen valossa, mitä on jo muuttunut, on mahdollista, että muutosprosessi on vielä varhaisessa alkutilassa. On oletettavissa, jopa luultavaa, että Euroopan kasvot tulevat entistä muodottomimmiksi. Ylemmän luokan keskusteluissa esiintyy jopa kuiskauksia, että Eurooppa hylkää demokratian.
”Se voi tuntua apokalyptiseltä”, huomauttaa tunnettu brittikommentaattori Janet Daley, ”mutta uskon, että demokratian kokeilu, joka alkoi Euroopassa pari sataa vuotta sitten, on päättymässä.”
Hänen mielestään Euroopan Unioni on luomassa toiveensa mukaan hyväntahtoista oligarkiaa, todellisen poliittisen vallan palatessa eliitille, joka hoitaa toimiaan vallan käytävillä mieluummin kuin neuvostoissa. Tosiasia, että sellaisia näkymiä esittävät kaikki vakavasti otettavat kommentaattorit, on osoituksena siitä, miten kauas Euroopan johtajat, Tony Blairia lukuun ottamatta, on etääntynyt Atlantin takaisesta liittolaisestaan.
On totta, ettei ole olemassa merkkejä siitä, että Euroopan demokratia on romahtamassa välittömästi, mutta kuilu Euroopan ja USA:n välillä kasvaa, ja kun Bush vierailee Euroopan pääkaupungeissa varhain ensi vuonna voidakseen parantaa Irakin sodan aiheuttamia haavoja, hän tulee tapaamaan yhteisön, jossa kolme vertauskuvallista F:ää: flag, family, freedom (lippu, perhe, vapaus) saa enää vähän vastakaikua.
Kuilu Atlantin yli oli todellinen Aspen Instituutin kokouksessa Roomassa viime viikolla, jossa yleisesti todettiin, että repeämä Euroopan ja Amerikan välillä on sekä merkittävä että rakenteellinen, ei vain ohimenevä ilmiö. Laajasti todettiin, että Nato, joka liimasi yhteen Atlantin takaiset yhteistyökumppanit puolen vuosisadan ajan, on jatkuvassa taantumistilassa.
EUROOPAN PUOLUSTUS.
Euroopan paistatellessa Amerikan suojaavan puolustuskilven suojassa Naton ansiosta, Euroopan kansalliset hallitukset sallivat omien puolustusvoimiensa taantua vaarallisen alas (Euroopan 25 valtion yhteiset puolustusmenot ovat vain murto-osa USA:n puolustusmenoista). Eikä ole mitään halukkuutta uusia vanhentuneita taisteluaseita pursuavien hyvinvointibudjettien kustannuksella.
Mutta Eurooppa ei ole vain laiminlyönyt puolustuksensa, vaan se on myös suuresti laiminlyönyt taistelun säilyttääkseen kulttuuriarvonsa ja perintönsä. Ei ole ihmeteltävää, että islamin tuntijat uskovat al-Qaidan huomanneen Euroopan kylvöalustana tulevalle kasvulle ja houkuttelevana kohteena.
”Terrorismin varsinainen päämäärä – kaapata valta muslimimaissa pelkän jihadin röyhkeyden innoittaman kansan mobilisoinnin kautta – ei ole toteutunut,” kirjoittaa ranskalainen islamekspertti Gilles Kepel uudessa kirjassaan ”The war for Muslim Minds: Islam and West”.
Mutta jihadin aika ei ole ollenkaan ohi, ja taistelutanner siirtyy Eurooppaan, jossa on laaja ja kasvava muslimikansa valmiina tukemaan ääriaineksia ja tarvittaessa toimimaan marttyyreina.
”Tärkein taistelu muslimimielestä seuraavan vuosikymmenen aikana ei taistella Palestiinassa tai Irakissa”, kirjoittaa Kepel, ”vaan uskovien yhteisöissä Lontoossa, Pariisissa ja muissa Euroopan kaupungeissa”.
Jos Eurooppa ei enää usko itseensä, jos se on hylännyt oman vaikutusvaltansa ja valtansa keskukset, miten se voi toivoa taivuttavansa toisia – jotka tietävät tarkoin, mitä he haluavat – pitämään puukkonsa tupessa?
Jerusalem Postin Up Front sapattiliitteessä 26.11.04 oli Douglas Davisin kirjoittama edellisellä otsikolla varustettu artikkeli. Esittelen seuraavassa artikkelin pääkohtia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vielä jäivät tulkintaa vaille Peto, Portto, Lohikäärme, Karitsa, Karhu, Kymmen- ja Kaksipäinen hirviö, mutta oikein hyvä avaus oli.
Suomihan on mennyttä, kun KD myöskin sortui EU-valheeseen. Nyt lopulta liitovaltion perustuslaki pakottaa luopumaan vapaasta kristillisyydestä, demokratiasta, sanavapaudestakin? Yksi merkki siitä on, että ei mainita kristinuskoa-vaan muutetaan Raamatullisuutta! Toinen merkki, että ollaan kuin neuvostoliitossa-Eu:ta ei voi ilmanseurauksia asiallisestikaan kritisoida, julkisuudessa media on lahjottu? Ja lopulta olemme EU-joukkojen mukana Israelia valloittamassa. Muka EU on rauhanliike? Mietipä vähän "yli-kiltti" uskovainen "kristillisdemokraatti"! EI millään pahalla, mutta valhetta kumartaessa lopulta joutuu valheen omakso, vaikka kuinka olsi sovitteleva myöstäilijä? Jos ei niin kertokaa?