SM-karsinta

karsinta

Aloitetaan tälle oma ketjunsa kun nyt joukkueet ovat selvinneet.

Elikkäs Kuortane ja KJT ja Mestiksestä sitten haastamaan Lukko ja LL89.

Kuortane on jo pitkään ollu varma karsija ja heillä ei putoamispeikkoa ole harteilla (kiitos liitolle siitä).
KJT pupelti loppukauden täydellisesti, Kalpalle kaksi tappiota ja täydellinen sulaminen Kuortanetta vastaan viimeisessä pelissä. Mikä sitten ongelmana Keravalla niin joku viisaampi voi kertoa.
Lukko näytti hallitsevan Mestistä, mutta meno alkanut hyytymään (pari tappiota ja tasapeliä). Toki varmasti kova porukka karsinnoissa ja viime vuodelta jo kokemusta karsintapeleistä.
LL89 sitten koko kauden tähän asti tappioitta (yksi tasapeli Lukon kanssa). Kovasti sanottiin että helpon alkulohkon takia pääsi jatkoon mestiskarsinnasta, mutta on osoittanut olevansa kova joukkue Mestiksessäkin.

Miten sitten LL89 ja Lukko jaksaa kahdella kentällä pelata kun vastaan tulee kovasti luistelevat KJT ja Kuortane jopa neljällä kentällä. Ottelutahti kuitenkin aika tiivis ja tuplaviikonloppuja näyttää olevan joten kahdella kentällä aikamoinen työ selviytyä kahdesta kovavauhtisesta ottelusta viikonlopussa.

Mutta tälläinen avaus tälle sarjalle. Jatkakaa keskustelua ja sana on vapaa( jopa GO Lapparille)

128

2121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kilpakiekko

      Pitkästä aikaa tultaneen näkemään erittäin mielenkiintoiset karsinnat. Kuortane saanut pelata kauden sm-sarjassa ja siitä on varmasti hyötyä ja kun voivat vielä pelata lähes paineetta niin pistänee kampoihin jokaiselle vastustajalla. Lisäksi sm-sarjan ja varmaan myös karsintojen paras maalivahti löytyy Kuortaneelta. Kjt:llä oli jo jalka Playoff oven välissä, mutta totaalinen sulaminen lopussa vei joukkueen karsintaan. Kiva nähdä kuinka joukkue ja varsinkin muutamat kärkipelaajat jotka pettivät todella pahasti viimeisissä peleissä pystyvät käsittelemään tilanteen. Löytyykö Kjt:ltä karsinnoissa se tekeminen millä he ottivat pisteitä sm-sarjassa vai meneekö tekeminen väkinäiseksi puurtamiseksi. Mestis joukkueista ei minulla juuri tietoa ole muuta kuin nyt vähän tilastoja katsomalla voitaneen sanoa että karsintojen ylivoimaisesti kokenein ja iältään vanhin joukkue tulee Lapinlahdelta. Lapinlahti on tottunut voittamaan niin ringetessä kuin nyt tällä kaudella myös kiekossa joten on mielestäni mielenkiintoisin joukkue karsinnassa ja Tanja Niskasen liittyminen joukkueeseen nostaa Lapinlahtelaisten mahdollisuuksia tuntuvasti. Lukko näyttää pelanneen suhteellisen vahvan kauden paitsi nyt viimeisissä peleissä on tullut kenties vähän yllättäviäkin pistemenetyksiä.

    • GoLapparit

      Hirveä tuuri kävi Lappareilla. Ensin oli karmean huono alkulohko mestiskarsinnassa ja hirveällä tuurilla sattui joukkue pääsemään varsinaiseen mestikseen vaikka eivät osaa pelata kuin ringetteä, mutta onneksi oli muutamilla pelaajilla vähän enemmän tuuria niin tuli myös nuo kärkisijat pistepörssissä. Sitten varsinaisessa mestiksessä tuuri vain kasvoi kun joukkueen piti olla vastaan tulija Lukkoa ja Rokia ym muita vastaan, mutta onneksi oli tuuria ja taas irtosi kärkipaikka mutta miten tämä on mahdollista kun joukkue ei kestä vastustajien kovaa peliä eikä osaa laukoa eikä muutenkaan pelata?

      • Hienoa

        Kyllä on raskasta tuo elämä jollakulla !


      • goLapparit

        On se on se. Raskasta on.


    • kx2

      Lappareitten nousu kaatuu maalivahtipeliin.

    • 1haastajat

      Viime vuonnahan erot KJT:n ja Kuortaneen eduksi olivat selvät sm-karsinnassa. Tänä vuonna tulee olemaan huomattavasti tiukempaa. Molemmat joukkueet ovat muuttuneet täysin viime kaudesta. Todennäköisesti Lapinlahti voittaa molemmat joukkueet, koska heillä on ihan sm-sarjan kärjen tasoiset hyökkääjät.
      Jokseenkin turha aliarvioida sitä, että ovat pelanneet ringetteä. Pelaahan Suomen maajoukkueessakin ringettepelaaja, jopa ykköskentässä. Lapinlahden hyökkääjät kuitenkin samaa tasoa kuin Riikka Välilä jääkiekossa. Ehkä kiekonkäsittelyssä on vieläkin jotain puutteita, mutta ovat kauden aikana oppineet riittävästi sitäkin.

    • mitenonkjt

      Onko Kjt heittänyt pyyhkeen kehään jo ennen kuin karsinnat alkavat? Joukkueen toiminta oli sekaisin kuin seinäkello viimeisten kierrosten ajan ja nyt vielä paras pelaaja Tanskanen siirtyi Bluesiin. Lapinlahden ykköspelaaja on kylläkin Tanja Niskanen ja ei hänkään nyt Välilän tasoinen ole, mutta kyllä Lapinlahdella niin kova joukkue on että sm-sarjaan nousevat.

      • GoKJT

        Ei LL:llä ole muita SM-tason hyökkääjiä kuin Tanja Niskanen, kyllä KJT vie.


      • Eteläpohjanmaa

        Eikä LL:llä ole kunnon maalivahtia mutta Kuortaneella on , Kuortane vie.


      • Ei ole KJT heittänyt pyyhettä kehään. Ovat kyllä heittäneet pihalle luokattomat valmentajansa jotka saivat joukkueen sekaisin niin kuin edellä sanottiin. Esim Tanskasen HE saivat siirtymään Bluesiin sitä itse ehdottamalla. Ei ihme että Bluesin valmentajakin kehui tätä ex päävalmentajaa.


      • missämennään

        Mistäs tälläinen tieto on? Ainakin Kjt:n kotisivujen mukaan valmennus on sama mikä on ollut koko kauden.


      • Eiköhän se muutu siellä piakkoin. Johanna Pelkonen ottaa loppukauden vastuun ja yrittää palauttaa junaa raiteille


      • Puusilmäkö

        Vielä kun olisivat ymmärtäneet heittää muutaman pelaajan pihalle, niin jatko mahdollisuudet olisivat tuplaantuneet. Mutta kun on sinettiseura ja fair play ideologia, niin kaikki pelaa ja osa pilaa. No, tosin 5 pistettä ensimmäisestä viikonlopusta, onnea.


    • kiinnostunut2

      Onko naisten MM kisat samaan aikaan karsintojen kanssa? Jos Kuortaneelta lähtee naisten MM -kisoihin maalivahti Keisala ja Savander.

      • mest

        Ei ole saman aikaan MM-kisat eikä edes MM-leirit.


    • Katsomostanähnyt

      Turha koittaa Lapparit voittaa. Kyllä on niin vauhdikasta ja taitavaa Lappareiden peli että todella hyvän lisän ensi kauden sm - sarja Lappareista saa.

      • joukkue

        Jos KJT ja Kuortane pelaa ns omaa kurinalaista joukkuepeliä hyvällä maalivahdilla maustettuna, niin kyllä on Lappareilla tekemistä. Kaikkien pelejä nähneenä.


      • klka

        On vain niin iso tasoero, kokemus ja voittamisen kulttuuri Lappareilla verrattuna häviämään tottuneisiin Kjt:hen ja Kuortaneeseen että Lapparit voittaa karsinnan ja jos Kjt onnistuu pitämään Kuortaneen takana niin se tulee toiseksi ja ensi kaudella sm-sarjassa pelaa 9 joukkuetta


      • Ooko

        Voittamisen kulttuuri oli aika lähellä romahtaa viimeisissä mestispeleissä. Jos Niskasta ei olisi saatu joukkueeseen olisi varmasti tullut tappioita Pohjolan ollessa pois.Lapparien menestys perustuu pitkälti pariin kolmeen pelaajaan ja kun taas SM-karsinnoissa tulee pykälän kovempia joukkueita vastaan on syytä alkaa tottua niihin tappioihinkin.


      • goLapparit

        Lapparit ei yhteen tai muutamaan pelaajaan kaadu! Toki me Anne takaisin tarvitaan, mutta on se vaan uskomatonta kuinka hyvin meidän joukkue on kiekkohommat omaksunut kun mestiksestäkään ei löytynyt joukkuetta joka olisi meidät pystynyt voittamaan ja jos kerran Kalpa joka on varmasti puolet huonompi kuin Lapparit on pystynyt olemaan sarjassa korkeammalla kuin Kuortane ja Kjt niin tuskinpa karsinnoissakaan on Lappareilla mitään hätää.


      • GoLukko

        Taisi Kalpassa pelatessaan Tanja Niskanen yksinään kaataa Lapparit, joten kyllä se taitaa kaatua yhteen pelaajaan. Mikäli Tanja puuttuu, niin Lapparit häviää Lukollekin.


      • goLapparit

        Tanja on kyllä ihan huippu, mutta ei pelannut mestiksessäkään Lukkoa vastaan ja silti voitto tuli Lappareille. Kesällä harkkkapeli Kalpaa vastaan pelattiin muistaakseni niin aikaisin että Lapparit oli ollut jäällä kokonaista kaksi kertaa ja siinä pelissä tosiaan Tanja taisi tehdä kaikki Kalpan maalit.


      • Kolaapari
        goLapparit kirjoitti:

        Lapparit ei yhteen tai muutamaan pelaajaan kaadu! Toki me Anne takaisin tarvitaan, mutta on se vaan uskomatonta kuinka hyvin meidän joukkue on kiekkohommat omaksunut kun mestiksestäkään ei löytynyt joukkuetta joka olisi meidät pystynyt voittamaan ja jos kerran Kalpa joka on varmasti puolet huonompi kuin Lapparit on pystynyt olemaan sarjassa korkeammalla kuin Kuortane ja Kjt niin tuskinpa karsinnoissakaan on Lappareilla mitään hätää.

        Kyllähän se vaan niin on, että LL-89 on täysin parin-kolmen pelaajan joukkue. Näkeehän sen siitäkin, että Niskanen on pelaamassaan 4 ottelussa tehnyt puolet Lapparien maaleista ! !


    • Samaa1

      KJT Tanskasella tuli jo niin sanotust v.... housuun ja pakeni Bluessiin, no sieltä peliaikaa saakin? Luultavasti Bluesin pakka menee vain sekaisin kun loppukaudesta tärkeimpiin peleihin tulee ketjumuutoksia, no kolme viikkoa niin sen näkee. 6 3 Sm-sarjassa, Bluesin kolmos kenttään luultavasti , tyttö joka tarviis peliaikaa paljon niin kaiketi se kehittää istua

      • Ihmevalintoja

        No onneksi Tanskasella on paikka myös maajoukkueessa. Varsinkin kun on noin kova maalintekijä ja maajoukkue teki juuri päättyneessä kotiturnauksessa maaleja ihan liukuhihnalta.... Kun kerran maajoukkueelle on maalinteko vaikeaa niin kannattaisikokohan nämä Tanskaset vaihtaa vaikkapa Kalpan Nilssoniin joka teki kutakuinkin yhtä huonossa joukkueessa kuin Kjt kuitenkin 24 maalia.


      • jokusen maalin näytti tänään tehneen Luganoa vastaa, onnenkantamoisia varmaan :)


    • goLapparit
    • näilläkö

      Vaikka en ole yhtään peliä nähnyt, niin eipä tuota Lappareiden menestystä ja hyvin todennäköistä nousua kannata juuri ihmetellä kun tietää että he ovat voittaneet ringetessä niin paljon ja osaavat siis varmasti luistella todella hyvin ja on voittamisen kulttuuria. Lisäksi kun katsoo vaikkapa karsinnoissa pelaavien joukkueiden ikähaitareita niin voi sanoa että Lapparit on ainut naisjoukkue ja muut on tyttöjoukkueita. Voisi jopa sanoa että onpa epäreilu karsinta kun pannaan aikuiset ja lapset samaan sarjaan.

    • gtuv

      Hyvät karsinnat tulossa ja kerrankin selkeä suosikki tulee mestiksestä. Kun katsotte pistepörssiä keskiarvoilla niin saa paremman kuvan kun pelimäärät vaihtelee niin paljon.
      Neljän kärki tulee Lappareista ja on sanomattakin selvää että jos Lapparit meinaa voittaa niin tuo nelikko on pystyttävä pitämään kiinni, mutta eipä taida löytyä sellaista joukkuetta joka siihen karsinnoissa pystyisi. Toisesta paikasta Sm-sarjaan nähdään varmasti todella kova kisa kaikkien kolmen joukkueen kesken, mutta ehken kuitenkin pienoinen etu on sm-sarjassa tällä kaudella pelanneilla joukkueilla. Kuortane ei tipu, mutta haluaa varmasti säilyttää paikkansa pelaamalla ja sillä on siihen ihan hyvät mahdollisuudet, joten uskon että ensi kaudella sm-sarjassa pelataan edelleen 8 joukkueen sarja ja uutena joukkueena Kjt:n tilalle tulee Lapinlahti.

    • GoKJT

      KJT:n tuskin tarvitsee olla huolissaan LL-89 "nelikosta".

      • Katsomostanähnyt

        Eipä taida Kjt:lla löytyä vastaavaa nelikkoa. Ollikainen ainut joka on samalla tasolla kuin Lappareiden nelikko. Pelaajia Kjt:llä on enemmän, mutta eipä siitä juuri hyötyä ole jos taso ei riitä.


    • kjthajoaa

      Huhujen mukaan Kjt:n porukka olisi hajoamassa täysin ja mikähän on motivaatio tälläisella joukkueella karsinnassa? No varmaan Lapinlahdella ollaan tyytyväisiä, varsinkin kun sinne taas on menossa kalpasta ja monesta muustakin seurasta pelaajia paljon. Tosin kovin moni kalpan pelaaja ei taida sopia Lappareiden joukkueeseen. Lukolla tuski rahkeita riittää sm-sarjaan ja kuortane jatkaa joka tapauksessa joten aika selvä karsinta taitaa olla edessä.

      • Hajoavan porukan peliltähän tuo tänään näytti Kuortanetta vastaan.....


    • mitenkähänkäy

      Lapinlahdella on varmasti voittamisen kulttuuria ja voihan siellä olla hyvä valmentajakin joka jo ennen kauden alkua "tiesi" mihin joukkue pystyy eli nousemaan sm-sarjaan ja näyttää myös kannattajat kuten esimerkit seuran Facebook sivuilla: " Paavo Puurunen Sitä varmaan moni toivoo että ringette "tytöt" palaisi oman lajin pariin.SM mitalikahveja odotellaan." ja "Kati Heikura Kyllä sen nyt jo voi sanoa: ensikaudella Savossa pelataan SM kiekkoa kahdella eri kaukalolla!!! Siis tuplaten enemmän paikalla seurattavaa
      Loistava kausi - ONNEA! "
      Varmaan sm-sarjaan nousevatkin, mutta jos nyt jo suunnitellaan mitallikahveja niin hyvä pitää joukkueen olla ja jotenkin tuntus että ei varmaan ihan ykkössuosikki sm-sarjassa ole vielä ensi kaudella.....

      • goLapparit

        Näin se homma etenee!


      • Grauuu

        Toivotaan että juniorityökin otetaan tosissaan ettei tartte haalia pelaajia muualta


      • goLapparit

        Eipä tarvitse haalia kun näyttää pelaajat itse haluavan tulla Lappareihin. Emma Ritari kalpasta näytti liittyneen Lappareihin.


    • hipho

      No onneksi huomenna jo karsinta alkaa niin nähdään kuinka käy. Niin paljon tuota Lapinlahtea on hehkutettu joka puolella että toivottavasti nyt sitten myös nousevat.

    • goLapparit

      Tanja Niskanen, Tanja Niskanen, Tanja Niskanen!!!!!!!! !! Ja asema nro 1 selvitetty! Vielä 5 jäljellä.

      • GoKJT

        Hyvä Tanja, ei tuolla näytä muita Sm tason pelaajia olla.


      • GoGo

        Onneksi lapparit saivat yhden sm-tasoisen JÄÄKIEKONpelaajan ringettejoukkueeseen, muuten olisi kyyti turhan kylmää karsinnoissa.


      • goLapparit

        Voi teitä kateellisia! Meillä voi ykköskenttä välillä ottaa rennosti ja silti voitto tulee. Välillä Tiia passaa ja Tanja iskee tai Tiia passaa ja Essi iskee ja kaiken lisäksi ei edes bussit kestä kun meillä on niin kovia likkoja kyydissä! No huomenna on vuorossa asema kaksi ja siitä se matka jatkuu!!!


      • kolaapari
        GoGo kirjoitti:

        Onneksi lapparit saivat yhden sm-tasoisen JÄÄKIEKONpelaajan ringettejoukkueeseen, muuten olisi kyyti turhan kylmää karsinnoissa.

        eikös se toinen mainitsemasi Kuopion "laivan jättävä" päässytkään pelaamaan :(


      • asennehukassa
        goLapparit kirjoitti:

        Voi teitä kateellisia! Meillä voi ykköskenttä välillä ottaa rennosti ja silti voitto tulee. Välillä Tiia passaa ja Tanja iskee tai Tiia passaa ja Essi iskee ja kaiken lisäksi ei edes bussit kestä kun meillä on niin kovia likkoja kyydissä! No huomenna on vuorossa asema kaksi ja siitä se matka jatkuu!!!

        " Meillä voi ykköskenttä välillä ottaa rennosti" ... hohhoijaa sentään, kun Sm-karsinnassa ollaan, ....ilmeisesti peruja rinkulan pyörittämisen ajoilta :)


      • Haavettavain
        goLapparit kirjoitti:

        Voi teitä kateellisia! Meillä voi ykköskenttä välillä ottaa rennosti ja silti voitto tulee. Välillä Tiia passaa ja Tanja iskee tai Tiia passaa ja Essi iskee ja kaiken lisäksi ei edes bussit kestä kun meillä on niin kovia likkoja kyydissä! No huomenna on vuorossa asema kaksi ja siitä se matka jatkuu!!!

        Toivottavasti bussi kestää ja kaikki edes yrittävät pelata:) Rennosti ottaminen ei nyt enää riitä, vaikka sm-mitalisteja jo luullaan olevansa. Ensin pitää kuitenkin selvittää edes karsinnat.
        Oikeat jääkiekkopelit eivät ole vielä edes alkaneet ja vaikka LL sm-sarjaan selviäisikin, ovat vieläkin sm-sarjan karsijasakkia. Mitaleille ei ole mitään mahdollisuutta, ellei saa haalittua vähintään kahta kentällistä Niskasen tasoisia jääkiekonpelaajia.


      • kolaapari kirjoitti:

        eikös se toinen mainitsemasi Kuopion "laivan jättävä" päässytkään pelaamaan :(

        Ei varmaan kun siirtoikkuna on sulkeutunut


    • Lukkofani

      Voi kun olisin niin toivonut Lukon voittoa tasaisessa pelissä !! Mutta, jos seuraavalla kerralla olisi vaikka Tanjalla vatta kipee...

      • Hienostihan ovat lapparit pelanneet koko kauden ja siitä kunnioitus heille, ovat nostaneet naisten kiekkoilun kiinnostusta kaikkialla ja saaneet sille lisää palsta tilaa. Mutta pelataan nyt vielä nämä karsinnat alta pois ja sitten nähdään ketkä pelaavat ensi kaudella SM sarjaa. Tiukkaa oli tänään Lukon kanssa , huomenna sit näemme oikean tason lappareilla. Sinne vain Keravalle katsomaan kuinka käy. Tsemppiä kummallekin vain


    • voivoi

      Niskanen oli hyvä, mut kyllä tuo ylimielisyys kertoo miksei pelaa paremmissa porukoissa.

      • Ylimielinenkö

        Mikäs juttu se tämä ylimielisyys oikein on? Parin peliä katsomalla näyttää ainakin taitoa ja uskallusta mielummin kuin ylimielisyyttä. Ja peli-iloa näyttäisi olevan, lasketaanko se sitten ylimielisyydeksi?


      • Lukenut

        Niskasella kaksi voittomaaliyritystä Kjt:a vastaan ja kummastakaan ei tulosta. Ei muita merkintöjä ottelupöytäkirjassa.


    • heikkoaon

      Sen verran tasaisia näyttää nuo karsintapelit olevan että toivottavasti siellä liitossa ei kukaan enää ainakaan suunnittele sarjan laajentamista. Valitettavasti Suomesta ei löydy kuin 5 sm-sarjan kriteerit täyttävää joukkuetta. Kuudes voisi löytyä siten että Lukon, Lappareiden, Kuortaneen, Kjt:n ja Kalpan joukkueista tehtäisiin yksi joukkue, mutta se ei liene mahdollista.

    • huutelija

      Sieltä tuli ensimmäinen tappio lappareille, sm-karsintajoukkueelta, voi olla aika pitkä tie ensi vuoden sm mitaleille.

      • Lukenut

        Ei lähellekään SM-tasoa.


    • goLapparit

      Tilastotappio Lappareille vaikka veikin peliä lähes miten tahtoi. Maalivahtien torjunnat kjt 45 ja Lapparit 23 kertoo missä päässä peli pyöri. No ensiviikonloppuna palataan normaaliin päiväjärjestykseen ja korjataan nyt tullut lipsahdus.

      • Kiekkomamma

        Näissä vaan sattuu ne maalit ratkaisemaan ....


      • Hieno peli oli Keravalla eilen, harmi vain että tämä punapäinen pääpillipiipari onnistui taas kerran sekottamaan siistin ja kovavauhtisen pelin mitä ihmeellisimmillä tuomioillaan. Kotijoukkeelle 30 jäähyminuuttia kertoo tuomarin luokkattomuudesta, linjatuomaritkin olivat jo ihmeissään ja pahoillaan kolleegansa epäpätevyydestä. Yleisöäkin paikalla oli hurja määrä , eli kyllä LL on tosiaan näyttänyt tuovan naiskiekkoon lisää uutta puhtia. Hienosti jaksavat pelata kahdella kentällä ja Niskasen tulon myötä kiekollista taitoa paljon lisää. Mielestäni LL:n tulo naiskiekkoon on tuonut jo paljon lisää väriä ja varmasti tuo lisää uusia pelaajia.
        Melkein täytyy toivoa että KJT ja LL pääsisivät suoraan SM -sarjaan ja Kuortane pitäisi kiintiöpaikkansa niin ensi kaudella tulisi enemmän mielenkiintoisia pelejä.


      • juustola

        Juurikin noin. Lapinlahti tuonut paljon julkisuutta ja toivottavasti nousevat pelaamalla, mutta vaikka kävisi huonostikin olisi naiskiekon kannalta järkevää nostaa Lapinlahti sm-sarjaan. Varmasti pystisi pelaamaan sm-sarjaa siinä kuin muutkin häntäpään joukkueet. Ainoat ongelmat ovat hyvin tyypillisiä eli pelaajia on vähän ja jos muutama kärkipelaaja on poissa niin sitten on vaikeaa ja Lapinlahden joukkue on iältään jo sellainen että kovin montaa vuotta ei suurimmalla osalla pelaajia ei ole pelivuosia jäljellä ja jatkumoa ei taida pienellä paikkakunnalla juuri olla. Mutta toivottavasti ensi kaudella sm-sarjassa on 9 joukkuetta.


      • puusilmäkö

        Mites tänään. Oliko tämäkin tilastotappio. Veikö laparit tänäänkin peliä miten tahtoivat. Jos niin tekivät, niin on kyllä erikoinen konsepti.


      • senial

        Voikohan nuo maalivahtien torjunnat pitää paikkansa? Jos todella torjunnat on 12 - 30 niin kyllähän Lapinlahti on peliä hallinnut, mutta kovin hyvin ei liene kotijoukkueen maalivahti onnistunut.


      • 70prosenttii
        senial kirjoitti:

        Voikohan nuo maalivahtien torjunnat pitää paikkansa? Jos todella torjunnat on 12 - 30 niin kyllähän Lapinlahti on peliä hallinnut, mutta kovin hyvin ei liene kotijoukkueen maalivahti onnistunut.

        kyllä voittava joukkue taitaa tarvita maalivahdin, joka ottaisi enemmän kuin joka kolmannen vedon kiinni ! ! !


      • donrtami

        Don Tamia lainatakseni. Jos maalivahtipelissä on eroa niin paremman maalivahdin joukkue voittaa aina, tapahtuu kentällä mitä tahansa.


    • Raumoainraum

      Lukolla todella kova työ edessä.kiekko hyvin kaukana sm tasosta, typeriä virheitä ja kiekko ei löydä millään omille.kauhea hätä aina kun päästään punaisen yli,kiekkoa ränniin mutta jalat ei riitä millään ensimmäisenä perään,peli ilme muutenkin aika loopakka.ensimmäisessä ottelussa pisteet jäivät saamatta kun kun jengi huokaisi ja ll-89 pelaaja polki yksin koko kentän läpi ja teki erittäin näyttävän maalin.toisen ottelun black moment syötti pistehaaveet haille.tykit lähtivät viimeistään viimekauden jälkeen ja ratkaisijoita ei löydy.mv-peli on on vahvuus muttei silläkään niasten sarjoissa ilman maaleja voiteta.kuortane jo pelillisesti lukkoa valovuoden edellä, ll-89 on vielä toisessa vs. Mahdollista kaataa, pisteitä tarvittaisiin...

    • Raumoainraum

      Ainoa toivo=omilla vahvuuksilla pelaaminen,hätä pois ja tsemppiä tytöt!

    • Mikä_mättää_Rauma

      Lukolla oli menneinä kausina useita hyviä pelaajia. Missä ovat nyt?

    • Raumoainraum

      Hpk...

    • Tietäjä2015

      Sane autotalossa , fisu töissä poris , tuuli kotiäitinä , Jenna TPS , Maija HPK ,granaatti närpiössä , hakala Kuortaneella , vuorio äitiysvapaalla ja muut vanhainkodissa töissä tai asiakkaana

    • missäpelaajat

      Miksi tuollainen joukkue kuten Lukko on sm-karsinnassa? Toivottavasti liitossa viimein tehtäisiin naisten sm-sarjaan sekä myös sm-karsintaan jonkinlainen lisenssijärjestelmä jossa pitäisi olla vaatimuksena pelaajamäärä. On lähinnä irvokasta jos joukkue tulee karsimaan paikasta sm-sarjaan 10 pelaajalla kuten nyt Lukko näyttää olevan menossa Lapinlahdelle. Kun tänään pelataan myös välierät niin tuskinpa Jyp, Blues, Ilves tai Hpk tulee peliin 10 pelaajalla.
      Sm-sarjassa samaan kuin Lukko on syyllistynyt mm Kalpa. Jos kerran pelaajat ei riitä niin silloin pitää joukkueiden määrä vähentää sarjassa.

      • goLapparit

        Oikeassa olet. Ei Lukko kuulu sm-karsintaan, mutta LAPPARIT ON YKKÖNEN, LAPPARIT ON YKKÖNEN, LAPPARIT ON YKKÖNEN!!!!! Nauttikaa nyt nyt Blues, Jyp tai Ilves, sillä ensi kaudella se on myöhäistä, koska taas mennään kohti Suomen mestaruutta ja se ei ole LAPPAREILLE uutta. Olipa taas hieno meininki hallissa ja huomenna vieläkin parempi kun sm jengi saa köniisä! VIRTA- POHJOLA- KOSKELIN- NISKANEN!!!!!!! Hullu on se maajoukkuevalmentaja joka ei halua voittajia joukkueeseen!!!!!!


      • Kiekkomamma

        Voi hyvää päivää


      • liikkuu
        goLapparit kirjoitti:

        Oikeassa olet. Ei Lukko kuulu sm-karsintaan, mutta LAPPARIT ON YKKÖNEN, LAPPARIT ON YKKÖNEN, LAPPARIT ON YKKÖNEN!!!!! Nauttikaa nyt nyt Blues, Jyp tai Ilves, sillä ensi kaudella se on myöhäistä, koska taas mennään kohti Suomen mestaruutta ja se ei ole LAPPAREILLE uutta. Olipa taas hieno meininki hallissa ja huomenna vieläkin parempi kun sm jengi saa köniisä! VIRTA- POHJOLA- KOSKELIN- NISKANEN!!!!!!! Hullu on se maajoukkuevalmentaja joka ei halua voittajia joukkueeseen!!!!!!

        Kjt johtaa 5-1 !!!!!!!!


      • gonelapparit
        goLapparit kirjoitti:

        Oikeassa olet. Ei Lukko kuulu sm-karsintaan, mutta LAPPARIT ON YKKÖNEN, LAPPARIT ON YKKÖNEN, LAPPARIT ON YKKÖNEN!!!!! Nauttikaa nyt nyt Blues, Jyp tai Ilves, sillä ensi kaudella se on myöhäistä, koska taas mennään kohti Suomen mestaruutta ja se ei ole LAPPAREILLE uutta. Olipa taas hieno meininki hallissa ja huomenna vieläkin parempi kun sm jengi saa köniisä! VIRTA- POHJOLA- KOSKELIN- NISKANEN!!!!!!! Hullu on se maajoukkuevalmentaja joka ei halua voittajia joukkueeseen!!!!!!

        Mikä mahtoi olla tunnelma hallissa tänään ?I


      • OnkoJo

        Aika herätä GoLapparit ja lopettaa se lapsellinen huutelu tulevan kauden SM mitalleista ja maajoukkuepaikoista. Vai mikä tilastoharha tällä kertaa tänään tapahtui?


    • vähänpelaajia

      Kyllähän nuo pelaajamäärät iso ongelma on varmasti lähes kaikissa joukkueissa poislukien muutamaa sm-sarjassa pelaavaa joukkuetta. Tuskin vaan kävisi niin että jos joukkuemääriä vähennetään niin lopetattavien joukkueiden pelaajat siirtyvvät toisille paikkakunnille pelamaan. Eiköhän vähäisillä pelajaamäärillä mennä niin pitkään kunnes seurat kehittävät kunnolla junioritoimintaa ja sitä myötä saadaan pelaajia lisää.

    • koojiitee

      KJT - lapparit sata nolla. Voi voi sentään :)

    • eimaalivahtia

      Oliskohan Lapinlahden kannattanut värvätä sieltä Kalpasta Niskasen lisäksi myös maalivahti. Olisi Lapinlahti sarjan johdossa ilman pistemenetyksiä jos heillä olisi maalivahti, mutta nykyisillä hoovereilla voi olla tiukoilla jopa Kuortaneen kanssa tai sitten pitää toivoa että vastustajan vedot suuntautuu ohi maalin tai kohti maalivahtia.

      • pääeikestä

        Eipä taida Niskasellakaa pää kestää ratkaisupelejä. Viikko sitten munasi 2 rankkia ja eikä nytkään näyttänyt saavan mitään aikaan.


    • goLapparit

      Kukaan ei voita aina ei edes joka kerta. Eipä ole yhtään peliä vielä ollut jossa Lapparit ei olisi hallinnut kenttätapahtumia, kuten taas jokainen voi nähdä kun katsoo maalivahtien torjunnat. Juna kohti sm-sarjaa jatkaa kuitenkin matkaa aikataulussaan. Tuntuu vähän pahalta jopa sanoa että seuraavaksi laitetaan pataan Kuortaneen tyttösille, sillä niin nuori joukkue se on että
      ei oikein edes viitsisi ihan tosissaan pelata koska eihän se ihan reilua ole kun naiset löylyttää tyttösiä.

      • Kiekkomamma

        Jotenki säälittävää ... Lapparit on oikeesti hyvä porukka . ... Mut sit täällä yksi goLapparit pilaa koko homman . Mitähän mieltä joukkueen naiset näistä sun kirjotuksista mieltä .... Ja jos ootkin yks heistä niin sit vieläkin säälittävämpää.
        Annetaan naisten pelata ja katotaan viel ne kaks peliä mitä jäljellä .... Sen jälkeen joka jengi siinä paikassa minkä pelillään ansainnu !


      • Katsomostanähnyt1

        Kuten sanoit Lapparit on oikeesti hyvä joukkue. Miksi siitä ei voisi avoimesti kirjoitella? Miksi meillä on se tapa että jos joku kehuu omiaan niin sitten kun se epäonnistuu tai tässä tapauksessa häviää niin sitten ollaan ilkkumassa että miksi kehuit kun kuitenkin joskus häviävät. Ei pidä ihmetellä kun ei pärjätä Kanadalle ja Usalle kun meillä on asenne että anna anteeksi kun ollaan olemassa. Jotenkin tästäkin karsinnasta saa sellaisen kuvan että ei sillä ole väliä kuinka oma joukkue pärjää sillä tärkeintä on se että Lapparit häviäisivät edes joskus!


      • Kiekkomamma
        Katsomostanähnyt1 kirjoitti:

        Kuten sanoit Lapparit on oikeesti hyvä joukkue. Miksi siitä ei voisi avoimesti kirjoitella? Miksi meillä on se tapa että jos joku kehuu omiaan niin sitten kun se epäonnistuu tai tässä tapauksessa häviää niin sitten ollaan ilkkumassa että miksi kehuit kun kuitenkin joskus häviävät. Ei pidä ihmetellä kun ei pärjätä Kanadalle ja Usalle kun meillä on asenne että anna anteeksi kun ollaan olemassa. Jotenkin tästäkin karsinnasta saa sellaisen kuvan että ei sillä ole väliä kuinka oma joukkue pärjää sillä tärkeintä on se että Lapparit häviäisivät edes joskus!

        Tottakai saa kehua ja pitääkin kun siihen kerta aihetta .
        On olemassa kehumista ja sitten on " kehumista " .... Tässä tapauksessa se kääntyy itseään vastaan . Harmi
        Tsemppiä kaikille tuleviin peleihin . Ihmetellään niiden jälkeen lisää :)


      • kolaapari
        Katsomostanähnyt1 kirjoitti:

        Kuten sanoit Lapparit on oikeesti hyvä joukkue. Miksi siitä ei voisi avoimesti kirjoitella? Miksi meillä on se tapa että jos joku kehuu omiaan niin sitten kun se epäonnistuu tai tässä tapauksessa häviää niin sitten ollaan ilkkumassa että miksi kehuit kun kuitenkin joskus häviävät. Ei pidä ihmetellä kun ei pärjätä Kanadalle ja Usalle kun meillä on asenne että anna anteeksi kun ollaan olemassa. Jotenkin tästäkin karsinnasta saa sellaisen kuvan että ei sillä ole väliä kuinka oma joukkue pärjää sillä tärkeintä on se että Lapparit häviäisivät edes joskus!

        saa kait sitä kehua ja aiheesta pitääkin, mutta tämä em. "YLTIÖFANI" on jo haasta-massa SM-mitalipelijoukkueita, kun Lapparit eivät pärjää edes karsijajoukkueitakaan vastaan, niin saattaa se hänen hehkuttamansa SM-paikka mennä Lappareilta sivu suun, ja sitten koittaneekin ilmeisesti taas paluu rinkuloiden pariin ! ! !


      • peukalotpystyyn

        Kuortaneen ja KJT:n pelaajat ja kannattajat eivät täällä taida kirjoitella. Jos kuitenkin luette näitä kirjoituksia, tietäkää että meitä on täällä Suomen maassa paljon, jotka toivomme teille tsemppiä ensi viikonlopun peleihin! Yksi voitto kummallekin riittää sarjapaikan varmistamiseen :). Hyvällä asenteella ja iloisella mielellä nuoret tytöt näyttää tädeille kaapin paikan ;)


      • peukutpystyyn
        peukalotpystyyn kirjoitti:

        Kuortaneen ja KJT:n pelaajat ja kannattajat eivät täällä taida kirjoitella. Jos kuitenkin luette näitä kirjoituksia, tietäkää että meitä on täällä Suomen maassa paljon, jotka toivomme teille tsemppiä ensi viikonlopun peleihin! Yksi voitto kummallekin riittää sarjapaikan varmistamiseen :). Hyvällä asenteella ja iloisella mielellä nuoret tytöt näyttää tädeille kaapin paikan ;)

        Minä ainakin kannustan KJT:n ja Kuortaneen "tyttöjä" ja toivon voittoja kummallekin !


    • missätaso

      Saa nähdä nouseeko Lapparit sm-sarjaan neljän pelaajan voimin? Huolestuttavalta näyttää tuo sm-sarjankin tilanne kun Jyp voitti runkosarjan ja sijoittui lopulta hopealle vaikka heillä ei ole kuin kaksi pakkia ja neljä - viisi hyökkääjää. Kukaan karsinnan joukkueista ei kuuluisi sm-sarjaan ja muutenkin joukkueiden määrää pitäisi oikeasti vähentää sm-sarjassa jotta pelien taso ja sitä kautta pelaajien taso nousisi. Varsinkin nyt kun on kuulemma useita pelaajia siirtymässä pelaamaan jenkkien yliopistoihin ja varmaan myös lopettaneita tulee.

    • faillapparit

      Lapparit ei jatkoon, amen.

    • goLapparit

      Lapparit jatkoon!!!!!!!! Oli varmaan Liiton kuortane järjestäny tuomarit vetämään liiton joukkueen puolesta mutta Lapparit tuli sisulla ohi!!!!!!

      • Katsomostanähnyt

        Voitto huomenna riittää. Ja kun katsoo pistepörssiä niin ei suosikista liene epäselvyyttä.


      • voipakko
        Katsomostanähnyt kirjoitti:

        Voitto huomenna riittää. Ja kun katsoo pistepörssiä niin ei suosikista liene epäselvyyttä.

        HOX ! ! Pakkovoitto siis, muuten koittanee paluu taas rinkulan ääreen :)


      • Katsomostanähnyt
        voipakko kirjoitti:

        HOX ! ! Pakkovoitto siis, muuten koittanee paluu taas rinkulan ääreen :)

        Ei koita ei.....


      • katikatsoipelin
        Katsomostanähnyt kirjoitti:

        Voitto huomenna riittää. Ja kun katsoo pistepörssiä niin ei suosikista liene epäselvyyttä.

        Ei kestä huomenna kuortaneen lasten pää. Lapparit jyrää.


      • kultavainunissa

        Nyt vasta kontataan lasten kanssa tasapeliin, mutta hehkutetaan jo sm-kullasta.... tästä on vielä pitkä matka edes sm:n play off peleihin.


      • Oikeuttakerrankin

        Eikö tällä kertaa ollutkaan Lapinlahden valmentajan valitsemat tuomarit? No sentään jotain edistystä ko. paikkakunnalla tapahtuu:)


      • netistänähnyt

    • Lapkuor

      Aika tasaväkinen peli eilen oli! Hyvinhän ne junnut pärjäsi Lappari tätien tahdissa :)

      • pelinnähnyt

        Huono kuntoisia oli nuoret Kuortaneen tytöt. Mitä pitemmälle peli eteni sitä enemmän Lapparit hallitsi kun tytöiltä loppui kunto.


      • kiekkoliikkuu

        Jes, kuka voittikaan tänään Kuortaneella ! Tädit voivat kaivaa rinkulat esiin, tytöt jatkaa SM-sarjassa!!! Hyvä Tytöt !!!!!


    • Sitäsaamitätilaa

      Lapinlahti teki sitten "Jypit". Kovaa uhoa läpi kauden ja ylimielistä käytöstä somessa ja muualla. Kun pitäisi kauden tärkeimmät pelit voittaa, sulaa joukkue ihan täysin. Jyp-Family ei päässyt lähellekään mestaruutta, vaikka runkosarjan voittivatkin.

      Sitten Lapparit... Nimittäin jos ei edes Kuortaneen tyttöjoukkuetta pysty voittamaan, ei todellakaan ole mitään asiaa SM-sarjaan. Ei mitään. Kaikesta muusta uhosta puhumattakaan.

      • keiski65

        Onnee Kuortaneen tytöt oli hieno peli!


      • hyväjypjalapparit

        Niin tässä nähdään myös se miksi Suomalaiset ei pärjää juuri koskaan arvokisoissa. Kun Ruotsalaisilta tai Kanadalaisilta kysytään tavotteita niin he ilmoittavat aina ennen kisoja että vain voitto kelpaa ja uho myös monesti on tuonut menestystä. Meillä sanotaan että lähdetään tekemään parhaamme ja sehän ei juuri koskaan ole näyttänyt riitävän mihinkään. Siksi arvostan niin Jypin kuin Lappareidenkin puheita unelmista eli mestaruudesta tai noususta sm-sarjaan, vaikka ne ei tällä kertaa toteutunutkaan, mutta jos ei edes uskalla unelmoida voitosta niin ei sitä kyllä koskaan voitakaan mitään ainakaa kansainvälisellä tasolla.


    • Lapkuor

      Hyvinhän tuo kesti Kuortaneen lasten päät?!

    • Tasaväkinen

      Kuortane jyräsi! Hyvä tytöt!

    • darthvader56

      Nii no uho on terveellistä, mut goLapparit ja hänen kommenttis ei oo tervettä nähnytkää :D Kyseinen nimimerkki nolannu kyllä koko tiimin ja heiän "unelmansa" ku ikinäkään yks ihminen vaan voi. Voin kuvitella mitä jotkut ketkä ei yhtään tunne tai tiedä lappareita, ajattelee niistä ton sairaalloise hehkumisen ja leijumisen jälkee.

      Kiitos Kuortane, palautitte just maan pinnalle ehkä koko universumin idioottimaiset ihmiset ja heidän "uho"puheensa. Nyt saa seurata sivusta ku paskapuhe hiljenee :D

      • hyväjypjalapparit

        Eli pitäisi vaan tyytyä siihen että anna anteeksi kun ollaan olemassa ja lähdetään tekemään parhaamme vaikka se ei koskaan riitä mihinkään kansainvälisillä kentillä. Hiirikoskella on iso ego ja sitäkin monet pitävät huonona asiana, mutta jos on valittu monesti maailman parhaaksi puolustajaksi niin silloin se ego voikin olla iso ja ei taatusti olisi paras jos se ego olisi tyyliä anteeksi kun olen olemassa.


      • Sitäsaamitätilaa

        Joojoo. Jos koko kausi puhutaan ensi kaudella SM-mitaleista ja maajoukkuetason pelaajista, mutta sitten ei edes väsynyttä Kuortanetta onnistuta voittamaan tosipeleissä, niin onhan se nyt suht noloa.

        Edelleen täällä odotetaan goLapparit -nimimerkkiä kommentoimaan....


      • GoKJT

        Ei taida GoLapparit nimimerkki edustaa LL-89 virallista kantaa ja ei liitto kovin väärin tekisi vaikka nostaisikin Lapparit SM:ään ensikaudeksi. Onnea Team Kuortane.


      • eisarjaan

        Ainut syy miksi Lapparit tulisi nostaa sm-sarjaan on heidän saama mediajulkisuus, mutta kun joukkueessa on vain yksi kentällinen kunnollisia pelaajia ja hekin jo sen ikäisiä että tuskin kovin montaa vuotta pelaavat ja sen jälkeen koko toiminta loppuu eli ei ole minkäänlaista jatkumoa siellä. Jos nostettaisiin Lapparit niin sitten pitäisi nostaa ilmeisesti myös Lukko joka ei saanut pistettäkään koko karsinnassa ja sm-sarjaan tulisi vain vieläkin suuremmat tasoerot jotka jo nykyisellä joukkuemäärällä on aivan liian isot, joten ei missään nimessä pidä nostaa ketään sm-sarjaan.


      • näinonnäreet
        GoKJT kirjoitti:

        Ei taida GoLapparit nimimerkki edustaa LL-89 virallista kantaa ja ei liitto kovin väärin tekisi vaikka nostaisikin Lapparit SM:ään ensikaudeksi. Onnea Team Kuortane.

        No jos lapparit nostettas niin oispahan kjt:lläkin mahdollisuus voittaa joku peli ja kenties välttää karsinnat kerrankin....


      • älytön69
        Sitäsaamitätilaa kirjoitti:

        Joojoo. Jos koko kausi puhutaan ensi kaudella SM-mitaleista ja maajoukkuetason pelaajista, mutta sitten ei edes väsynyttä Kuortanetta onnistuta voittamaan tosipeleissä, niin onhan se nyt suht noloa.

        Edelleen täällä odotetaan goLapparit -nimimerkkiä kommentoimaan....

        älytön jöpis


    • 898

      Mahtoiko loppua lappareitten taru jääkiekon parissa? Ei ne parhaat pelaajat varmaan halua pelata toista kautta mestiksesssä vaan siirtyvät suoraan SM-sarjan joukkueisiin.Ottajia kyllä on jos vaan pelaajan elämäntilanne sallii maisemanmuuton.Lähellä ei taida olla kuin Kalpa.

    • IsoKutonen

      Alkuperäinen suunnitelma kauteen lähdettäessä ei varmaan ollut edes nousu SM-sarjaan. Nyt vaan tämä naisten erikoinen sarjajärjestelmä olisi sen mahdollistanut ja vielä kun peli näytti kulkevan niin nälkä kasvoi syödessä. Loppujen lopuksi jääkiekon pari perustaitoa eivät vaan tiukoissa paikoissa riittäneet eli maalinteko ja maalivahtipeli... tai no se yksikin maali olisi riittänyt, mutta sitä ei tullut.
      Todella mielenkiintoista nähdä miten nyt motivaatio riittää pelata alempia sarjoa. Sarjatasoahan ei voi todellakaan tietää kun puhutaan naisten kiekkoilusta Suomessa. Nämä muuttuu vuosittain.
      Lappareiden nelikolle varmaan tulee tarjouksia muista seuroista ja äkkiäajateltuna Kalpa olisi järkevin vaihtoehto, mutta ei taida ylpeys antaa periksi tämän kauden mediamyllytyksen ja suitsutuksen jälkeen? Ja tosiasiahan on että useamman vuoden tulevaisuutta Lappareilla ei tule olemaan, koska oma juniorityö puuttuu. Toki "ostamalla" pelaajia saa mutta se on aika lyhytnäköistä toimintaa.

      • vauhdillaeteenpäin

        Taitavat kylläkin jo olla kasaamassa ensi kaudeksi sellaista joukkuetta että nousee varmasti sm-sarjaan. Nykyinen joukkue pysyy kasassa ja Ritari kalpasta on jo siirtynyt Lappareihin ja Kuusela tulee maalille sekä Nilsson hyökkäykseen niin ikään kalpasta ja muutama muukin hyvä pelaaja sm-sarjasta on tulossa Lapinlahdelle.


      • netistänähnyt
        vauhdillaeteenpäin kirjoitti:

        Taitavat kylläkin jo olla kasaamassa ensi kaudeksi sellaista joukkuetta että nousee varmasti sm-sarjaan. Nykyinen joukkue pysyy kasassa ja Ritari kalpasta on jo siirtynyt Lappareihin ja Kuusela tulee maalille sekä Nilsson hyökkäykseen niin ikään kalpasta ja muutama muukin hyvä pelaaja sm-sarjasta on tulossa Lapinlahdelle.

        Mitenkähän ne pelaajat oikein vielä siirtyy minnekään, kun siirtoaika on ummessa ! !
        Toivottavasti myös LL:n FB ei täysin vaikene ja YLE.n jutut nyt jää tekemättä,
        kun nousukiito pysähtyi noihin "tyttösiin" !


      • ylimielisetlapparit
        vauhdillaeteenpäin kirjoitti:

        Taitavat kylläkin jo olla kasaamassa ensi kaudeksi sellaista joukkuetta että nousee varmasti sm-sarjaan. Nykyinen joukkue pysyy kasassa ja Ritari kalpasta on jo siirtynyt Lappareihin ja Kuusela tulee maalille sekä Nilsson hyökkäykseen niin ikään kalpasta ja muutama muukin hyvä pelaaja sm-sarjasta on tulossa Lapinlahdelle.

        Miksi kukaan kalpasta haluaisi lähteä pelaamaan huonompaan sarjaan ja huonompaan joukkueeseen?? Kalpasta on kyllä lähdössä pelaajia mutta tuskin kukaan mestistä haluaa pelaamaan kun sm-sarjassakin saa peliaikaa.


      • Valoja
        vauhdillaeteenpäin kirjoitti:

        Taitavat kylläkin jo olla kasaamassa ensi kaudeksi sellaista joukkuetta että nousee varmasti sm-sarjaan. Nykyinen joukkue pysyy kasassa ja Ritari kalpasta on jo siirtynyt Lappareihin ja Kuusela tulee maalille sekä Nilsson hyökkäykseen niin ikään kalpasta ja muutama muukin hyvä pelaaja sm-sarjasta on tulossa Lapinlahdelle.

        En usko, että Nilsson-Kuusela kaksikko lähtisivät Lapinlahdelle Mestistä pelaamaan, kun ovat kuitenkin Sm-tason pelaajia. Eivätkä nuo Lapinlahden puitteetkaan varmasti houkuttele verrattuna KalPan tarjontaan.


    • kauheeälämölö

      Vauhdillaeteenpäin , eikö tämä nousu pitänyt olla jo varma tänä vuonna , vai alkaako nää ei yhtäänpeliä hävitä hehkutukset taas uudelleen ? Go lapparit vois kyllä antaa selityksen miksei suksi luistanut

      • Gokestäväkehitys

        Golapparit on "trolli" eikä sen kommenteista kannata juurikaan välittää. Se, että LL-89 vie KALPA:n pelaajat tarkoittaa ainostaan sitä, että KALPA putoaa ja LL-89=KALPA. Selkeästi parempi ratkaisu olisi, että muodostaisivat yhden SM-joukkueen(KALPA) ja Mestis-joukueen ja ehkä sen myötä ehkä jonkinlainen juniorityökin olisi mahdollista. No toisaalta, jos on lusikalla annettu, niin on turha kauhalla ammentaa vai miten se meni.


      • toivotontehtävä
        Gokestäväkehitys kirjoitti:

        Golapparit on "trolli" eikä sen kommenteista kannata juurikaan välittää. Se, että LL-89 vie KALPA:n pelaajat tarkoittaa ainostaan sitä, että KALPA putoaa ja LL-89=KALPA. Selkeästi parempi ratkaisu olisi, että muodostaisivat yhden SM-joukkueen(KALPA) ja Mestis-joukueen ja ehkä sen myötä ehkä jonkinlainen juniorityökin olisi mahdollista. No toisaalta, jos on lusikalla annettu, niin on turha kauhalla ammentaa vai miten se meni.

        No taitaisi olla helpompaa yhdistää vaikkapa Kjt ja Blues, sillä Lapinlahden ja Kuopion välimatka on yli 50 kilometriä. Tuskin kovin moni kehtaisi käydä treeneissä jos edestakainen matka on reilut 100 kilometriä. Tosin eipä taida löytyä kummaltakaan paikkakunnalta pelaajia hyvän sm-sarja joukkueeseen ja tuskin ainakaan Lapinlahdella on kovin paljon vetoa paikkakuntanakaan houkutella uusia pelaajia muualta.


      • kallistaon
        toivotontehtävä kirjoitti:

        No taitaisi olla helpompaa yhdistää vaikkapa Kjt ja Blues, sillä Lapinlahden ja Kuopion välimatka on yli 50 kilometriä. Tuskin kovin moni kehtaisi käydä treeneissä jos edestakainen matka on reilut 100 kilometriä. Tosin eipä taida löytyä kummaltakaan paikkakunnalta pelaajia hyvän sm-sarja joukkueeseen ja tuskin ainakaan Lapinlahdella on kovin paljon vetoa paikkakuntanakaan houkutella uusia pelaajia muualta.

        Sama ongelma koskee lähes jokaista mestis-seuraa. Omalla paikkakunnalla ei ole tarpeeksi hyviä pelaajia ja muualta niitä on hankala saada, koska liian kallista ajella kauas treenaamaan ja pelaamaan. Pienille paikkakunnille ei kukaan muuta, koska ei ole opiskelu- eikä työpaikkoja.
        Eiköhän nuo sm-seurat pysy jatkossakin isoissa kaupungeissa. Joku pienempi seura voi nousta kaudeksi tai pariksi kiusaamaan sm-sarjan häntäpään joukkueita, mutta sitten nuoret tytöt lähtevät opiskelemaan tai töihin muualle. Niin kauan kun harrastaminen maksaa eikä siitä saa mitään korvausta, tilanne pysyy samalaisena.


      • eilappareitasmsarjaan
        Gokestäväkehitys kirjoitti:

        Golapparit on "trolli" eikä sen kommenteista kannata juurikaan välittää. Se, että LL-89 vie KALPA:n pelaajat tarkoittaa ainostaan sitä, että KALPA putoaa ja LL-89=KALPA. Selkeästi parempi ratkaisu olisi, että muodostaisivat yhden SM-joukkueen(KALPA) ja Mestis-joukueen ja ehkä sen myötä ehkä jonkinlainen juniorityökin olisi mahdollista. No toisaalta, jos on lusikalla annettu, niin on turha kauhalla ammentaa vai miten se meni.

        Tuskinpa kovin montaa pelaa Lapparit Kalpalta tai keneltäkään muulta joukkueelta vie. Varmasti viimeistään siinä vaiheessa kun näkee paikkakunnan "jäähallin" niin kääntyy takaisin ja muutenkin paikkakuntana ei taida pystyä tarjoamaan minkäänlaisia opiskelu tai työpaikkoja joten parempi kun eivät nousseet uudeksi heittopussiksi sm-sarjaan.


    • Näkisvaan

      Miksi Sm-tasoiset pelaajat haluais tulla pelaamaan mestistä? Pystyykö lapparit tarjoamaan jotain niin hyvää että kannattaa siirtyä alempaan sarjaan pelaamaan varsinkaan kun nousu Sm -sarjaan ei siltikään ole varmaa.

    • onkotietoa

      No nyt kun on sarjat pelattu niin onkohan kenellekkään selvillä missä sarjassa pelaa mitäkin joukkueita ensi kaudella? Jos meinaan alkaa samanlainen pelleily kuin tällä kaudella että syksyksi lähes kaikki joukkueet laitetaan samaan sarjaan niin aika moni pelaaja ja mahdollisesti monet joukkueetkin pohtivat kehtaavatko lähteä enää sarjatoimintaan mukaan ollenkaan. Enkä nyt puhu mistään Lappareista.

      • hyvävaihuono

        Ei ole vielä pelattu, mutta kaikki pelaa tällä hetkellä niillä sarjatasoilla joilta ensi kausi pitäisi aloittaa, mutta ilmeisesti taas mennään siihen että laitetaan Suomisarja ja mestis yhteen jotta ei tarvitse matkustaa niin paljon syyskaudella.


      • Roivaenen4

        Niin Kalpallahan mahdollisuus voittaa Suomisarja kun ei SM-sarjassa pärjänneet. Näppärää!


    • Lätkäfani

      Toivottavasti Lapparit lopettais ton. Ei ne sillä rinkulajuokkueella pärjää ensivuonnakaan, vaan tarvitsevat muista joukkueista apuja. Ja jos nyt nousevat SM-sarjaan, niin pelaavatko pari vuotta siellä ja sitten vain lopettavat, kun mammat ei enää jaksa ja junnuja ei ole. En näe järkeä jatkaa jääkiekkoa sillä seuralla. Menkööt pelaamaan muihin joukkueisiin, jos se jääkiekko on se juttu...

      Toi joukkue ei pelannut jääkiekkoa, mitä nyt pari peliä näin. Toivon, etteivät tule pilaamaan lajia tuollaisenaan...

      • lätkäfani

        siis jos nyt nousevat ensikaudella..


      • Lätkääkaikille

        Ei ne nyt ihan huonosti Mestistä pelanneet eikä karsinnatkaan mikään floppi LL-89:ltä ollut. Ensi kausi on taas uusi mahdollisuus.


      • eiosaapelata

        Näin muutaman pelin mitä nämä Lapparit pelasi ja kuten he itse sanovat luistelu on heidän vahvuus ja vaikka he sanovat itse että kiekon käsittely on se heikkous, niin eipä se mestiksessä ainakaan näkynyt, vaan olivat yllättävän hyviä siinäkin, mutta se missä nämä Lapparit on paljon jäljessä sm-sarjan seuroja on pelisilmä ja pelin ymmärtäminen. Vaikka ilmeisesti valmentaja Lappareilla kuvittelee että he osaavat pelata, mutta eipä se ainakaan siltä katsomoon näyttänyt. Ja siitä syystä ei todellakaan ollut yllätys että neljästä pelistä sm-porukoita vastaan lapparit onnistui voittamaan vain yhden ja senkin vasta jatkoajalla.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe