lapsinäyttelijä Pikku-Annika eli Annika Sipilä

Onko kenelläkään tietoa Annika Sipilästä (s. 1943 ) joka mm näytteli elokuvissa aaltoska orkaniseeraa, laulava sydän ja prinsessa ruusunen.
Oli hyvin suloinen ja hyvä näyttelijä niinkin pieneksi kuin noissa elokuvissa oli.

En ole löytänyt mitään tietoa hänestä, ainoastaan linkit sivuille (mm. ELONET) jossa mainitaan elokuvat joissa esiintynyt.
1121684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kuoli traagisesti 50-luvun lopulla.

2Äänestä
  • Millä tavoin kuoli? Mistä tietolähteestä olet kuullut. Joku Annika Sipilä niminen ainakin toimii tai on toiminut astrologina ja sattuu olemaan sama syntymäaika et voisiko olla hän.

    1Äänestä

  • Tapasin Annika Sipilän astrologian kursseilla ja hän kertoi olleensa Pikku-Annika joka oli näytellyt Prinsessa Ruususta lapsena. Tapaamiset olivat vuosien 1987-1992 välillä.

    Äänestä

  • Henkilö on astrologi ja samannäköinen vieläkin... annika sipilä

    1Äänestä

Arvelen Annika Sipilän olleen näyttelijä Sirkka Sipilän tytär, koska elokuvassa Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, jossa Sirkka Sipilä oli mukana, vilahti myös Annika eräässä voimistelukohtauksessa, vaikkei hän filmissä näytellytkään. Hän oli varmaan vain äitinsä mukana kuvauspaikalla ja osui vahingossa hetkeksi kameran eteen.

Äänestä
  • Sirkka Sipilä avioitui vuonna 1943 ja tytär syntyi vasta häiden jälkeen (kuitenkin vuonna 1943). Elokuva Aatamin puvussa ja vähän Eevankin filmattiin vuonna 1940, joten tytär ei voinut edes vilahtaa samassa elokuvassa. Mutta kun katsoo Annikaa ja Sirkkaa - voi heistä hyvinkin löytää samoja piirteitä. Eli mahtavatko olla äiti ja tytär - siihen ei netistäkään saa varmaa tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sirkka Sipilä avioitui vuonna 1943 ja tytär syntyi vasta häiden jälkeen (kuitenkin vuonna 1943). Elokuva Aatamin puvussa ja vähän Eevankin filmattiin vuonna 1940, joten tytär ei voinut edes vilahtaa samassa elokuvassa. Mutta kun katsoo Annikaa ja Sirkkaa - voi heistä hyvinkin löytää samoja piirteitä. Eli mahtavatko olla äiti ja tytär - siihen ei netistäkään saa varmaa tietoa.

    Ei ole Sirkan tytär. Tyttären nimi on Kristiina. Asuu Australiassa.

    Äänestä

Annika teki aikuisiällä astrologina uraa, ja eli 75-vuotiaaksi. Hän esiintyi useissa elokuvissa.

1Äänestä

Hän oli melko varmasti sama henkilö, jonka kuolinilmoitus oli Hesarissa 26. tammikuuta 2019. Mekin pohdimme sitä, että onko hän se lapsinäyttelijä.

Äänestä

Hän on astrologi, ilo tuntea hänet... tampereen astrologinen seura..

Äänestä

Elonet osaa nyt kertoa Annika Sipilästä:
Syntymäaika 24.05.1943
Kuolinaika 30.12.2018
Muuta tietoa elokuvien lisäksi ei ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pikku-Annika kirjoitti:

Onko kenelläkään tietoa Annika Sipilästä (s. 1943 ) joka mm näytteli elokuvissa aaltoska orkaniseeraa, laulava sydän ja prinsessa ruusunen.
Oli hyvin suloinen ja hyvä näyttelijä niinkin pieneksi kuin noissa elokuvissa oli.

En ole löytänyt mitään tietoa hänestä, ainoastaan linkit sivuille (mm. ELONET) jossa mainitaan elokuvat joissa esiintynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu