Kansanedustaja Osmo Kokon (ps.) kirjallisessa kysy

metsamaapv1

Kansanedustaja Osmo Kokon (ps.) kirjallisessa kysymyksessä Tiehöylät tienhoidossa todetaan, että "pitkät, keltaiset ja voimakkaat tiehöylät eli niin sanotut tiekarhut ovat valitettavasti nykyään yhä harvinaisempi näky teillä".

Tieliikelaitos-Destialla on enää muutama kymmenen tiehöylää, kun vielä parikymmentä vuotta sitten niitä oli 200.

"Tiehöyliä on käytetty vuosikymmenet taistelussa ajoväylien jäätyneitä tienpohjia ja sohjoa vastaan", Osmo Kokko kirjoittaa.

Kokon mukaan tiehöylän paikan on ottanut kevyempi kalusto, joka ei kuitenkaan pysty poistamaan jäätä yhtä tehokkaasti ja saamaan teitä tasapintaisiksi esimerkiksi jäätyneiden ajourien osalta sekä tasoittamaan pientareita.

"Kuorma-autoon kiinnitetyssä aurausterässä on terän muodon vuoksi se ongelma, että se jättää tien ulkoreunaan jäisen kantin. Auton renkaan osuessa kanttiin se heittää auton takaisin ajouraan, ja näin syntyy epävakaa ajoalusta. Tiehöylien kanssa tätä ongelmaa ei ollut. Ongelma korostuu etenkin kapeissa ja leveissä ajoneuvoissa, jotka eivät sovi ajouraan", kansanedustaja tietää.

Kysymyksen mukaan tienhoidon urakkatarjouksissa olisi tarvetta edellyttää urakoitsijoilta tiehöylää, mutta niin ei tehdä.

"Suomi tulee aina olemaan talvinen maa, jossa sääolosuhteet ovat hyvin vaihtelevia ja haastavia. Ajourat ovat vakava liikenneturvallisuusuhka, ja niiden vuoksi tänä talvena Suomessa on ollut jopa kuolonkolareita, kun auto on lähtenyt heittelehtimään ajourassa".

2

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Etuosto

      Raskaat tiehöylät ja nosturikalusto sekä kuljetuslavetit tulisi ottaa pikaisesti Puolustusvoimien hallintaan. Samoin muu kalusto jota on välttämätöntä aina käyttää suhdanteista riippumatta. Tieverkostostoon kriisitilanteessa mahdollisesti tulevat tukkeumat tulisi ennakoida ja rakentaa valmiiksi lisää siltoja sekä kahlaamoja.

      • hrhugifheerr

        Armeijalla on em kalusto ja sen omistaja-urakoitsijat kirjoissa ja kansissa samoin heitä on kertautettu-mitä nyt siten erään naisresitentin aikana miinat ja kertaukset minimoitiin, kiväärit rautakangeiksi jnpp, pitäähän se "Tiltu olaa rauhanaikanakin ja meilläkin!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      188
      11688
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8174
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6136
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      171
      5076
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      38
      4842
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      46
      4442
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      110
      4337
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      116
      3799
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3310
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1811
    Aihe