Hei!
Kertokaapa onko allekirjoitus virallinen riippumatta mitä siinä lukee jos useampi ihminen todistaa että ko.ihminen on allekirjoituksensa raapustanut paperiin.
Esimerkkinä voisi antaa vaikka, että lapsen äiti vaatii yksinhuoltajuutta, paikalla ovat lapsen äiti ja kaksi sos.työntekijää ja sitten isä. Isä raapustaa paperiin vaikkapa "Unelma Säleikkö".
Allekirjoitus
4
1766
Vastaukset
- 16--11
Kyllä se on täysin virallinen. Onhan Suomessa kymmeniätuhansia pakolaisia, jotka eivät osaa lukea, eivätkä kirjoittaa. Olen nähnyt paljon heidän allekirjoituksiaan, kuka on piirtänyt jonkun eläinen, auringon, kuka laittanut kruksin, jne, jne..
- 167-176
Kirkkoveneneen kuvakin käy ellei osaa muuta piirtää D
Jos ajatellaan tilannetta, missä asiakirjan todistajat todistavat kirjallisesti, että olivat läsnä ja näkivät henkilöytensä passilla todistaneen henkilön allekijoittavan asiakirjan. Allekirjoitus voi olla väärennös ja henkilö on voinut esittää tilaisuudessa väärennetyn tai toisen henkilön passin. Tällöin asiakirjaan ei voida liittää mitään oikeusvaikutuksia koskien henkilöä, jonka allekirjoitus on siihen väärennetty.
Sopimuksella on tarkoitus kirjallisesti ilmaista se, mistä osapuolet ovat sopineet. Allekirjoituksilla vahvistetaan, että kumpikin osapuoli hyväksyy sen mistä sovittiin. Jos toinen osapuoli kokee sopimistilanteen painostavana, hän voi yrittää vetäytyä tilanteesta allekirjoittamalla jotain muuta kuin oman signeerauksensa. Tällöin hänellä ei ole ollut halua eikä aikomustakaan solmia sopimusta. Toinen osapuoli kuitenkin luultavasti kokee tilanteen siten, että sopimukseen on päästy.
Sopimuksen kirjallinen muoto voitaisiin erään tulkinnan mukaan katsoa vain yhdeksi todistuskappaleeksi siitä mistä ollaan sovittu. Varsinainen sopimus voidaan katsoa solmituksi jo ennen allekirjoitusta, kun neuvotteluissa on päästy yksimielisyyteen ehdoista ja osapuolien halukkuudesta sitoutua niihin. Ellei laki nimenomaisesti vaadi kirjallista muotoa, on suullinenkin sopimus aivan yhtä pätevä kuin kirjallinen ja allekirjoitettu.
Jos sopimuksen sopimistilanteessa on riippumattomia todistajia, jotka todistavat sopimusneuvotteluissa päästyn yhteisymmärrykseen ehdoista ja toteutuksesta, ja sopimuksesta yritetään laistaa verukkeella, ettei allekirjoitus vastaa osapuolen tavanomaista signeerausta, ollaan aika heikolla pohjalla.
Jos tilaisuudessa ei ole riippumattomia todistajia ja allekirjoituksen sijasta paperiin on tuherrettu "Unelma Säleikkö", on sopimistarkoituksen toteennäyttäminen huomattavasti vaikeampaa ellei mahdotonta. Mitään Aku Ankka-maisia sormenjälkiä ei paperista aleta ottamaan.- 16-1
Kyllä tuollaisen mielikuvituksen jälkeen Sakari Topeliuskin olisi kateudesta vihreänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1071153
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt621113Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146846Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61840- 66723
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel107639Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89591- 54578
- 78561
- 39528