Pitkä oli asialista. Kiinnostaa monien kohtien käsittely. No Asko taustajoukkoineen hoitanee homman. Käytännössä antaa puheenvuoroja, mutta päätös on valmiina. Tämä on minun arveluni. Tiedossa on, että päätöksiä alkaa tulla, ja silloin taitaa puntit ja helmat tutista.
Hallitus maanantaina
11
111
Vastaukset
- Kotosvaan
Näkis vaan!
- Lemmy1
Onkos siellä käsiteltävänä..
Toimintatavat eivät tunnu parantuneen. Yli vuoden ajaksi "pöytälaatikkoon unohtunut" Tita Rinnevaaran oikaisuvaatimus (elokuu 2013) löytyi sattumalta loka-marraskuun(2014) vaihteessa kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Ei "osattu" käsitellä, päätettiin pyytää kuntaliitolta neuvoa ja ohjeistusta muuten selvässä asiassa. Lieneeköhän nyt uusi hallitus saanut jo ohjeistuksen kuntaliitolta ja asia saataisiin käsittelyyn käsittelyyn, vai onko asiapaperi "unohtunut" taas johonkin? Ja onkohan hallintojohtaja löytänyt jo NAMO-laitteistosta tallennustoiminnon? Aikaahan on ollut tuumata asiaa. - Supinatseis
Onkos tämä hallitus jo jotain säveltänyt?
Kuntalaisia kiinnostaisi julmetusti mitä ollaan tekemässä ja edes miettimässä.
Tämä info puuttuu edelleen. Pidetäänkö meitä todella luupäinä.
Me maksamme veromme tähän kuntaan, ainakin toistaiseksi.
Täällä junailee outo hallitus ja keskeneräinen valtuusto.
Vuoropuhelu puuttuu tältä uudelta "minihallitukselta" täysin.
Lienevät keskittyneet tulevaan Sipilän sutkauksiin! Sipilästä ei tule pääministeriä.
Olkaapa pojat jalat maassa. - Infoo
Tuo tiedotustoiminta on ihan P...stä. Ei yleisötilaisuuksia, eikä muutakaan luettavaa. Sisäsiittoista on touhu
- Lemmy1
Hj ja kaupungin tiedotus on veronmaksajiaan kohtaan avoimmuudessaan huippuunsa viritetty. NAMO:kin olisi, mutta kun on niin vaikea käytettävä. Edistyksellistä hallintoa ja uraa uurtavaa kunnnallispolitiikkaa.
- Paikkojarajatusti
Hitaanlaisesti nuo valmistelut sujuu nettilähetyksistä.
Linkki: http://dynasty2.pyhajarvi.fi/kokous/2013443-36.HTM
Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen hallintotoimen ja teknisen toimen valmisteltavaksi. 21.10.2013
Alkaakohan kohtapuoliin olla valmista, kun kahden lautakunnan voimin asiaa pähkäillään?
- jatkokertomus
Kun tarpeeksi kauan totuutta väistää
valheen tuskaan vain tyhjyys jää
kierojen kukkojen kiekuessa
sontaan sotkettu on naapurinkin pää - korvausilma
Näkyy olevan terveyskesuksen ilmastointiurakasta päättäminen. Tarjousyynnössä vain vaatimuksena että halvin valitaan. Yksi on vain jättänyt tarjouksen. Mistä silloin tietää onko se halvin vai kallein? Eikö tarjouksessa kannattais kysyä kuitenkin ainakin referenssejä eli kuinka minessa paikassa on tullut menestystä. Sutta ja sekundaa tilastot näkyy toisissa kansioissa
Ilmanvaihdon järjestäminen rakennukseen on pilannut suurimman osan pyhäjärvelläkin julkisten rakennusten kunnosta ja sisäilman laadusta ja homehtumisesta. Halvin voi tulla kalleimmksi.- TIIVIttaavi
No kukapa sitä profeetta omalla maallaan. Rahat vain niin kauvaksi ettei senttikään paikkakunnalle palaa.
- Lemmy1
Nyt olisi hj:lla kultainen tilaisuus esitellä uusia tiedottamisen avoimmuuteen tähtääviä toimenpiteitä, kuten esim. NAMO ja enemmän yleisötuoleja ja tilaa valtuuston kokousten seuraamiseen. Ne kokouksethan ovat julkisia, eikö niin? Veronmaksajat ja äänestäjät ottaisivat ilomielin vastaan avoimemman tiedotus-strategian.
- Tervalempi
Naapurikunnissa yleisölle on tilaa ja tuoleja, valtuustosalissa, tulla seuraamaan kokouksia. On jopa toimivat äänentoistolaitteetkin, miten Pyhäjärvellä ? Namo lukittiin peräkammariin , ja tutkinta jatkuu mitä, milloin, miten, vai uskaltaisiko ollenkaan antaa kuvan- ja tekstin levitä kuntalaisten kuultavaksi ja -nähtäväksi. Mikä pelottaa ??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455230Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1291686Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511650Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151609- 141305
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41220No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22112081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60867