Ensin haluan päästää vähän höyryjä, ja sitten kysyä jotain. Tiedän, ettei se ole hyvä idea googlailla oireita, ja ymmärrän, ettei diagnoosia voi tällä tavalla selvittää kunnolla. Samalla kuitenkin tajuan, että kun olen ollut mielenterveyspalveluiden alaisena noin 10 vuotta, minusta ei ole tehty yhtäkään kunnon diagnoosia, joka kuulostaisi järkevältä, tai annettu jotain hoitoa, joka voisi auttaa. Tuntuu, että olen enemmän tietoinen asioista, kuin hoitajat, ja se on pelottavaa. Mietin, että miksi edes käyn hoidossa. Tai tiedän miksi, koska muuten en pärjää, mutta mitä hyötyä siitä on ollut, en osaa sanoa. Paljon on palveluita, mutta niillä ei tunnuta saada aikaan mitään. Se tuntuu enemmän kulissilta, kuin siltä, että siellä kukaan mietisi enempää mitä ongelmaisille ihmisille voisi tehdä.
En halua kuulostaa kusipäältä, mutta kun esim jalkani murtui, en tehnyt diagnoosia, tai suunnitellut hoitoani, ja leikannut jalkaani yksin. Yksikään lääkäri ei syytellyt minua asiasta.
Mutta nyt kysymykseen. Miksi minulle tulee välillä sellaisia oloja, että yhtäkkiä heräisin? Olen siis jo hereillä. Koitan miettiä parasta tapaa kuvailla asiaa. Ehkä minulle tulee sellaisia hetken epäselkoisia oloja, ihan yhtäkkiä, istuessani jossain, niin kuin yhtäkkiä olisin tullut jostain muualta siihen tilanteeseen, jossa olen.
Tämän paremmin en osaa asiaa kuvailla. Varmaankin jotain ahdistukseen liittyvää. Kuitenkin, olen hieman huolissani, sillä kun aiemmin jouduin sairaalahoitoon, sitä ennen minulla oli tämän tapaisia oireita. Nyt kuitenkin tunnen olevani paremmalla perustalla mieleni kanssa, tai ainakin luulen niin, kuin silloin aikaisemmin.
Myös, kävin ulkona eilen, ja ensimmäisen tunnin ajan kun puhuin tuttavilleni, olisin voinut alkaa itkemään, ilman mitään syytä. Se oli outoa. Minulla ei tuntunut olevan mitään itkettävää sinänsä, siinä hetkessä, en ollut surullinen. Mietin vain, että nyt voisin alkaa itkemään, kaikkien näiden ihmisten edessä, ilman syytä.
Olen myös eristäytynyt, mutta se on samalla tuntunut todella hyvältä. Olen ollut kotona nyt jo muutaman kuukauden. Olen tuntenut olevani hetkittäin jopa ihan onnellinen, joka on aivan uutta minulle. En ole halunnut nähdä ketään tuttujani, paria poikkeusta lukuunottamatta. Nämä poikkeukset osoittaa minulle, että haluan kyllä nähdä ihmisiä, en vain tiettyjä ihmisiä. Mietin, että mikä minun päässäni voisi nyt olla vikana. Alkaa tuntua siltä, että pääni on vain jotenkin hajalla, ja vaikka oloni paranisikin, niin siitä riippumatta oireeni jatkuvat sattuman varaisesti.
En halua kuulostaa kusipäältä, mutta kun esim jalkani murtui, en tehnyt diagnoosia, tai suunnitellut hoitoani, ja leikannut jalkaani yksin. Yksikään lääkäri ei syytellyt minua asiasta.
Mutta nyt kysymykseen. Miksi minulle tulee välillä sellaisia oloja, että yhtäkkiä heräisin? Olen siis jo hereillä. Koitan miettiä parasta tapaa kuvailla asiaa. Ehkä minulle tulee sellaisia hetken epäselkoisia oloja, ihan yhtäkkiä, istuessani jossain, niin kuin yhtäkkiä olisin tullut jostain muualta siihen tilanteeseen, jossa olen.
Tämän paremmin en osaa asiaa kuvailla. Varmaankin jotain ahdistukseen liittyvää. Kuitenkin, olen hieman huolissani, sillä kun aiemmin jouduin sairaalahoitoon, sitä ennen minulla oli tämän tapaisia oireita. Nyt kuitenkin tunnen olevani paremmalla perustalla mieleni kanssa, tai ainakin luulen niin, kuin silloin aikaisemmin.
Myös, kävin ulkona eilen, ja ensimmäisen tunnin ajan kun puhuin tuttavilleni, olisin voinut alkaa itkemään, ilman mitään syytä. Se oli outoa. Minulla ei tuntunut olevan mitään itkettävää sinänsä, siinä hetkessä, en ollut surullinen. Mietin vain, että nyt voisin alkaa itkemään, kaikkien näiden ihmisten edessä, ilman syytä.
Olen myös eristäytynyt, mutta se on samalla tuntunut todella hyvältä. Olen ollut kotona nyt jo muutaman kuukauden. Olen tuntenut olevani hetkittäin jopa ihan onnellinen, joka on aivan uutta minulle. En ole halunnut nähdä ketään tuttujani, paria poikkeusta lukuunottamatta. Nämä poikkeukset osoittaa minulle, että haluan kyllä nähdä ihmisiä, en vain tiettyjä ihmisiä. Mietin, että mikä minun päässäni voisi nyt olla vikana. Alkaa tuntua siltä, että pääni on vain jotenkin hajalla, ja vaikka oloni paranisikin, niin siitä riippumatta oireeni jatkuvat sattuman varaisesti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
koska elämme elämämme unessa niin herääminen on hyvä juttu. Se voi liittyä siihen , että vierailet korkeammilla tasoilla ja palatessasi takaisin koet sen "heräämisenä".
Olen lukenut harrastuksena psykologista kirjallisuutta ja itsehoitokirjoja ja tulee mieleen, että sinulla voi olla jotain alitajuista vaikka pakoa omaan itseen ja sulkea ympärillä oleva pois.
Ihminen on ihmiselle peili. Sen vuoksi on hyvä olla kosketuksessa toisiin, vaihtaa ajatuksia, mielipiteitä, väitellä, pohtia, saada tietoa. Toisen ajatukset ovat monesti heijastus. Jos on vain itsensä kanssa niin alkaa vajota omaan "maailmaan", ulkopuolinen todellisuus vääristyy ja alkaa kiertää ympyrää joka pienenee keskipisteeseen päin.
Eiköhän kaikillla ole välillä välähdyksiä, että on toisessa maailmassa.
Rohkaisen sinua olemaan ihmisten parissa. Haittaako tuo jos sitten joskus alkaa itkemään, nauramaan ilman että syy siihen selviää.
Psykiatria lääketieteellisenä sairauksien diagnosointiin sekä niiden hoitoon, ja sitä kautta ihmisten auttamiseen, keskittyvänä alana on nimen omaan kulissi, valhe, jossa elävät myös lukuisat alalla toimivat henkilöt itse. Psykiatrian todellinen yhteiskunnallinen tehtävä on sosiaalikontrolli, josta ei pahaa aavistamattomille kansalle paljoa hiiskuta.
"The definition of psychiatry as a medical specialty concerned with the diagnosis and treatment of mental diseases is a monumental falsehood. Psychiatry is a branch of the law, combining features of criminal, civil, and family law: its primary function is to promote and ensure domestic tranquility." --Thomas S. Szasz, Professor Emeritus of Psychiatry, 1920-2012, Psychiatry: A branch of the law
Mikäli olet kiinnostunut oppimaan psykiatriaa, siitä mitä psykiatria on, miksi "ammattilaiset" eivät ymmärrä eivätkä kuuntele sinua, miten psykiatria toimii, mitä psykiatria tekee käytännön työssä ja mikä alan todellinen rooli ja tarkoitusperä yhteiskunnassa on, suosittelen opiskelemaan Thomas Szaszin analyysia asiasta tuottamansa kattavan kirjallisuuden avulla. Kirjojaan saa kaikista suomalaisistakin kirjakaupoista, ja melko edullisestikin. Hyvä aloituskohde tietämyksen kartuttamiseen on Szaszin läheisen ystävän Jeffrey Schalerin ylläpitämä Szaszin opetusten virallinen kotisivu www.szasz.com.
Tuo on ihan totta, mitä sanoit siitä, että jos on vain yksin, niin sitä alkaa omat ajatukset joko vahvistua tai käydä tylsiksi. Se olen tunnistanut itsestäni.
Tuo kulissi homma, ilman mitään salaliittoteorioita tuntuu myös aika todelta. Ei siis että jollain taholla olisi taustalla jokin takaa-ajatus, vaan ihan vaan, että systeemi tuntuu valahtavan siihen muottiin rakennelmansa kautta.. Hyvä mielenterveydenhoito ei mielestäni ole sitä, että listataan oireet, ja annetaan oireisiin lääkkeitä, koska oireet syntyvät yleensä jostain. Joskus, lääkkeillä saa oireet hallintaan hyvällä tavalla, mutta joskus, lääkkeet ummistaa silmät oikeille syille. Vähän kuin ottaisi kipulääkettä murtuneeseen jalkaan, ja sitten käsketään jatkaa kävelemistä normaalisti. Mielestäni ehkä psykologeille pitäisi kertoa, etteivät he ole koulutettuja diagnosoimaan muuta, kuin oireet, ja jos psykologi, jolla on ammattitaitoa diagnosoida ihmisen oireiden syyt, antaa luvan lääkitä oireita, niin se olisi hyvä. Tai näin minä ajattelen.
Itse kävin miespuolisena tietynlaisen syömishäiriön kanssa psykiatrilla, ja hän arvosteli ulkonäköäni, että olin lihonnut. Syömishäiriöni ei johdu laihuuden ihannoinnista, vaan syyllisyydestä syödä, joka tulee vanhemmiltani. Sen jälkeen olin monta kuukauta hajalla, ja oikestaan olen vieläkin vähän rikki, ja luottamus meni ihan täysin tähän ihmiseen. Sen jälkeen hän on syyttänyt minua huumeidenkäytöstä, enkä ole koskaan käyttänyt mitään, ja niin edespäin. Ei ollut enää mitään paluuta tämän ihmisen kanssa sopimaan omista asioistani.