Vaalirahaa ei ole jaossa kentälle

pSS-kassakirstusta

Työmiehen tuumaustunti.
Mediapläjäyksen sekava anti lienee vain työmiehen yksityisajattelua ja kovaa pyrkyryyttä.Eihän opposition suurinta puoluetta voida ohjailla näin reteällä otteella vailla virallista asemaa?
Suosionmittaukseen vaalikentillä ja sitä kautta kansan antamalla mandaatilla rehellisen aseman hankkimiseen puoluejohdossa työmiehllä ei rohkeus yksinkertaisesti riitä.

Mänttien tv-asemamaisesti kyhätyn "olen työmies,minä johdan koko showta"- mediapläjäyksen ainoa anti oli huomio faktasta kuinka perussuomalaisten toinen nimenkirjoittaja eli puoluesihteeri on täysin alistettu työmiehen alle.

Muppetshowmainen Miss Piggy esiintyminen työmiehen poliittisena marionettinukkena ei vahvista kuvaa hallituskelpoisesta ja keskisuuresta puolueesta.

Vaalien lähestyessä kenttä karsastaa Pyrkyri-Putkosta joka on näyttävästi asemoitunut Halla-ahon tukijaksi.Tästä pääsemme käsiksi vaalirahoitukseen.Kentälle rahaa ei ole koko vaalikautena liiemmin herunut,mutta työmiehen takana rahaa on kanavoitunut ja reippaasti.

Maan kattavasti kuuluu oikeutettua nurinaa tuosta etuoikeutetusta eliitistä,joka sai jytkyn myötä todellisen tilipäivän.Tilipäivän anti on niin runsas ettei tulevilla vaaleilla ole eliitille juurikaan merkitystä.Jytkyn taloudellisesti muhkea anti on jo jaettu pienen sisäpiirin kesken. Ne nurisijat jotka ovat tarpeellisia on ostettu hiljaisiksi tai liikaa kyselevät ja vallan antamista ilman ansioita arvostelevat leimattu huuheloiksi.

Toki kentällä vaalirahaa silmanlumeeksi liikkuu.Summat ovat vain pieniä ja nekin ovat täsmäkohdennettu tarkoin valittujen ehdokkaiden taakse.
Puolueen mainostaminen on tähänasti ollut todella rahakasta puuhaa.
Mainostaminen itsessään on mukaelma Neuvostoliiton ainoan mainostoimiston tekeleistä..Mainostellaan mukakuvin ja itse tuotetta näyttämättä.Ensin annetaan avokätinen budjetti,Mainostaja ryvetään rahoissa ja tuotokseksi kyhätään halpismainos viitteelliseen kehykseen.Tuotoksen laadulla ja asiasisällöllä ei ole väliä. keskeinen ulosanti voi olla kuvitteellinen uhkakuva Kardemumman yössä,väitetään faktana mustaa valkoiseksi,keskitytään lakittelemaan omppuja ja melooneja,jne.... .

Ei olisi mikään ihme,vaikka tähän mainostamiseen luottaen vaaleihin valmistauduttaisiin vain teini-Timpan nuunalla ja naamalla...??

Kenttäväki on leipääntynyt raatamaan ainoana kiitoksenaan se kuuluisa selkäpuukko.
Monelle nyt listoille houkutelluista ehdokasehdokkaista on annettu piilolupauksia vaalien jälkeisesta auvosta ja onnenmaasta," kun pääset osalliseksi maallisesta mammonasta ja vaikutusvallasta".

Vaalit jokainen joutuu tietysti hoitamaan oman rahoituksen ja tukiryhmän voimin.

Puolue ei voi yksittäistä ehdokasta auttaa koska se keskityy vain suurten linjausten vetämiseen-epämääräinen viittaus EU:n ongelmiin...Tämä on helppo luvata vaalikauden puskanuunailun,vaalilupausten pettämisen ja asioiden totaalisössimisen jälkeen....

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • soinidiktatuurista

      Köyhä ps kenttä saa tyytyä niihin pikkumurusiin, joita diktaattori Isä Timon pöydältä sattuu karisemaan. Selkäpuukko ja Isä Timon julkea rahassa kylpevä hovi pitävät huolen siitä, että alistunut kenttä pysyy pelokkaana hiljaa ja ostaa jatkossakin työrukkasensa omilla rahoillaan ja vielä hurmioitunut itkunhyrinä huulillaan kiittää, kun saa tehdä vuodesta toiseen ilmaista ja uhrautuvaa työtä säätiömiljonääri Soinin hyväksi.

    • Näin_on_hyvä

      Isä Timo lupaa edelleen seurata Hesburgerin ikkunasta persujen toripönöttäjiä hampurilaisaterian syömisen ajan. Tämä katseella siunaaminen on osoitus Isä Timon ylitsepursuavasta hyvyydestä, ja parjaamisen sijaan toripönöttäjien pitäisi olla kiitollisia, kun saavat osallistua soinisäätiötalkoisiin ostamalla itse saludonsa vaalitilaisuuksiin. Putkonen ja Jusula nauravat koko matkan pankkiin mennessään.

    • toripönöttäjä_typerykset

      vain typerin kansanosa äänestää enää persuja.tyhmyydestä sakotetaan,mutta persuäänestäjien työttömyys ja tukiverkoissa rimpuilu on ihan "itseaiheutettu kansantauti".
      Mahdollisuus annettiin,mutta saimme vain säätiömiljonääri-Soinin ja poliittisilla aneilla lihotetun syöttiläseliitin.emen.

      • Soinismi on sairaus.


    • Juhlamokkaa

      Kenttäväki ostakoon tarjoamansa vaalikahvit toreilla ihan omasta pussistaan. Jokainen peruspersu kantaa varmaan kortensa kekoon, koska puolueella ei ole varaa mihinkään kahvittelun maksamisiin. Saapa nähdä onko soinistien haukkumassa Hesarissa taas koko sivun persu-mainos Soinin naamakuvalla ;)

      • saludosumppia

        köyhäinavusta voi hakea ylipäiväisiä kannikoita pöytään.ei puoluepontsarilta ole koskaan liiennyt kentälle edes kiitosta.Selkäpuukon pelossa nöyrimmät valmistelevat vaaleja.Taasen kerran loikkarit ja hovisyöttiläät korjaavat kenttätyön hedelmät.Toripönöttäjille riittää kiitoksesksi että "meidän Timppa" siis Soini käy naapurikaupungissa raveissa tai Hesessä..

        Toimistojehun mukaan mediatilaa on varattu sivukaupalla:(


    • Väärävalinta

      Eikö peruspertsoja yhtään häiritse, että persuja mainostetaan aina Soinin naamalla? Jos joskus mainoksessa olisi vaikka hyväkuntoinen Kike tai Kansanmies Teuvo.

      • vanhaanmalliin

        Soinin teininaama ja keltainen tausta. Kyllä sellaisesta neroudesta kannattaa taas maksaa "enemmän kuin ystävä" Jusulalle muutama sata tuhatta euroa??


      • Ainoaoikeatapa

        Mainostaa puoluetta on juuri tuo teini-Timpan naamataulu pissyellow taustalla.Misi muuten laskuttaa vaatimattomasti vain muutama satatuhatta Ekeä? Eikö entisajan reklaamfilm opit oikeuta isompaan tiliin?????


    • herätkää

      Jos eduskuntavaaleissa ei puolue käytä ehdokkaiden mainontaan ym, niin vaalitulos tulee olemaan heikko, jopa 25 paikan saanti alkaa olla vaikea.
      Viime kunnallisvaaleissa mentiin täysin sammutetuin lyhdynin ja äänestäjät jäivät kotiin.
      Tv-ss- kepun Juha Rehula ennusti PS-lle 31 paikka, mutta tuotakaan tulosta ei saada jos ei vaalipiireissä tuoda yhteismainonnalla esiin uusia kasvoja. Jos taas rahat menee johon Soinin tv mainoksiin sillä ei pitkälle mennä..Toivottavasti nyt tajutaan ei sitten vaalien jälkeen?

    • vaaliteemakehiin

      Soini jo julkisesti lausunut ettei köyhiä alle tuhat euroa kuukaudessa tienaavia tulla muistamaan millään tavalla. Hänellä on jo niin paljon massia ettei viitsi vaivautua köyhiä ajattelemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      433
      13500
    2. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      61
      2654
    3. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      158
      2653
    4. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2612
    5. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      37
      2097
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      171
      2068
    7. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      81
      1967
    8. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      42
      1545
    9. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      64
      1507
    10. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1480
    Aihe