Vanha lasten point and click PELIN NIMI HUKASSA!

Hei!
Olemme ystäväni kanssa koittaneet kovin muistella joskus 2000-luvun alussa pelaamaamme lasten point and click pelin nimeä, mutta turhaan. Edes kovalla googlaamisella ei ole ollut tulosta. Emme ole varmoja pelin tekijästä, julkaisuvuodesta tai edes alkuperäismaasta.
Jos olette joskus itse sattumoisin pelanneet samaa peliä, ja seuraava pelin kuvailu herättää edes jonkinlaisia muistoja/ajatuksia teissä, kommentoikaa ihmeessä ja kertokaa kaikki mahdollinen.

Tässä asioita joita hämärästi muistamme pelistä (voimme muistaa joitakin asioita väärin):
- (Lasten) Point and click tietokonepeli
- Pelataan ensimmäisessä persoonassa
- Pelasimme peliä suomeksi
- Tapahtumat sijoittuvat metsään; myöhemmin peliä pelatessa koko metsä muuttuu punaiseksi ja pelottava musiikki soi taustalla. (Monia metsän eläimiä, kasveja. tms on kuolleena pitkin polun varsia..?)
- Metsässä on kaksi puhuvaa kasvollista puuta (kapea koivu vasemmalla ja ruskea paksu tammi oikealla?) vierekkäin,
- Metsässä on myös torni ja sen lähellä lampi (jossa saattoi olla merenneito kiven päällä jossain vaiheessa) sekä puinen mökki, jonka sisälle voi mennä (mökin sisällä oli keinuhevonen)
- Pelin maisemia voi maalata: ensin pitää kerätä värit (luonnosta..?) ja sekoittaa ne, jonka jälkeen voi klikata värit haluamansa kohtaan maalauskankaassa.
(- Emme ole varmoja mutta, pelin kannet taisivat aikanaan olla tumman siniset/liilat, metsän kuva keskellä ja pelin nimi punaisella kansion yläosassa)

Kiitos jo etukäteen kaikesta avusta mitä saamme!
1971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Löysimme ko. pelin - sen nimi on Forestia! Jos ketään muuta ihmetytti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mettässä kirjoitti:

Hei!
Olemme ystäväni kanssa koittaneet kovin muistella joskus 2000-luvun alussa pelaamaamme lasten point and click pelin nimeä, mutta turhaan. Edes kovalla googlaamisella ei ole ollut tulosta. Emme ole varmoja pelin tekijästä, julkaisuvuodesta tai edes alkuperäismaasta.
Jos olette joskus itse sattumoisin pelanneet samaa peliä, ja seuraava pelin kuvailu herättää edes jonkinlaisia muistoja/ajatuksia teissä, kommentoikaa ihmeessä ja kertokaa kaikki mahdollinen.

Tässä asioita joita hämärästi muistamme pelistä (voimme muistaa joitakin asioita väärin):
- (Lasten) Point and click tietokonepeli
- Pelataan ensimmäisessä persoonassa
- Pelasimme peliä suomeksi
- Tapahtumat sijoittuvat metsään; myöhemmin peliä pelatessa koko metsä muuttuu punaiseksi ja pelottava musiikki soi taustalla. (Monia metsän eläimiä, kasveja. tms on kuolleena pitkin polun varsia..?)
- Metsässä on kaksi puhuvaa kasvollista puuta (kapea koivu vasemmalla ja ruskea paksu tammi oikealla?) vierekkäin,
- Metsässä on myös torni ja sen lähellä lampi (jossa saattoi olla merenneito kiven päällä jossain vaiheessa) sekä puinen mökki, jonka sisälle voi mennä (mökin sisällä oli keinuhevonen)
- Pelin maisemia voi maalata: ensin pitää kerätä värit (luonnosta..?) ja sekoittaa ne, jonka jälkeen voi klikata värit haluamansa kohtaan maalauskankaassa.
(- Emme ole varmoja mutta, pelin kannet taisivat aikanaan olla tumman siniset/liilat, metsän kuva keskellä ja pelin nimi punaisella kansion yläosassa)

Kiitos jo etukäteen kaikesta avusta mitä saamme!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu