On tässä taas viimeisten viikkojen ajan ollut todella paha ja lähes jatkuva paniikkiahdistus päällä enkä kykene tekemään oikein mitään saati sitten nauttimaan elämästä. Tätä minun elämäni on ollut enemmän tai vähemmän jo viimeiset 10 vuotta. Ei auta vaikka kuinka yrittää ajatella että kyllä tästä vielä selviän ja asiat kääntyy parhain päin kun kuitenkin elämä osoittaa jatkuvasti jotain aivan muuta. En voi mitenkään ylläpitää saati sitten luoda uusia ihmissuhteita vaikka haluaisinkin kun en kykene keskittymään mihinkään muuhun kuin omiin paniikkituntemuksiini.
Ahdistus pilaa elämän
Ikuinen-ahdistuspaniikki
332275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Millaista apua olet hakenut?
Lääkkeitä, kongnitiivista psykoterapiaa, hypnoosia jne...
Mulla sama ongelma. vaikka on rivat propralit sun muut niin ei auta. keho on ikäänkuin jatkuvasti hälytystilassa. Ja loppua ei näy näille oireille. ei auta ku kärsiä siis. vituttaa vaan ku elämällä mitää tarkotusta.
Rivatril on muuten sitten aivan helvetin pirullinen lääke, jonka jatkuva käyttö vie siltä tehon ja annosta on nostettava, jotta se tehoaa samalla tavalla kuin ennen. Se on myöskin todella pitkävaikutteinen, joten sitä saattaa syödä vähän niin kuin limittäin, eli huomaamattasi syöt isompia annoksia mitä itse kuvittelet. Jos sulla on vielä käytössäsi sen lisänä jotain muita rauhottavia lääkkeitä, alkaa tulemaan ns. ristitoleranssia, eli kohta ei auta mikään rauhottava kuin isoina annoksina.
Rivatril on sitten muuten yksi veemäisimmistä lääkkeistä vierottautua ihan jo 0,5-1mg vuorokausiannostuksilla. Sen kyllä huomaa kun keho alkaa vaatimaan sitä lääkettä. Älä siis ole ihmeissäsi jos aikaisemmat kuolemanpelkosi kasvavat aivan sietämättömiin mittasuhteisiin ja pelkäät sekoavasi tai meneväsi psykoosiin. Ihan tavallista on myös päähän tuikkivat sähköiskun tunteet, joiden jälkeen tulee omituinen ja sekava olo, ihan siinä määrin, että taju lähtee; epilapsialääkkeenäkin käytetty Rivatril nimittäin saattaa tuoda reboundoireina epileptisiä kohtauksia tai sen kaltaisia tuntemuksia.
Lääkkeet eivät paranna sitä, mikä aiheuttaa noi kohtaukset.
Jotain muhii alitajunnassanne. Oletteko ehkä joutuneet olemaan varuillaan elämänne varhaisvuosina. Nyt elimistö on hälytystilassa ja kätketyt pelot pakkaa esiin.
Kyllä jokaisen elämällä tarkoitus on.
En kyllä muista koskaan lapsena joutuneeni olemaan varuillani missään tilanteessa joten kotioloissa vika ei ainakaan pitäisi olla. Olen kyllä koulukiusattu mutta en pidä sitä varsinaisena syynä minun ongelmiini. En vain kertakaikkiaan keksi mitään järkevää syytä sille miksi elämä ja kaikki uudet tilanteet ahdistavat ihan paniikkiin asti.
Ehkäpä tämä on hermoston ylivilkkautta ja siihen vielä huonot elämänkokemukset päälle laukaisevat hälytystilan elimistössäni ja valmistaudun joko taistelemaan vastaan tai pakenemaan tilanteesta. Sitten kun on tullut epäonnistumisia ja huonoja kokemuksia niin kun tulee uusia ja tuntemattomia asioita eteen niin se laukaisee automaattisesti hallitsemattoman hälytystilan minun elimistössäni. Sitä ikäänkuin aina pelkää pahinta eikä pysty ollenkaan ajattelemaankaan sitä onnistumisen mahdollisuutta.
Tämä on hyvä kommentti ja varmasti pitää paikkansa. Kannattaa muistaa myös et asioissa on monesti kaksi puolta - on myös se positiivinen puoli. Ja onnistumisiakin on mahdollisuus saada. Tuulen suuntaan emme voi vaikuttaa, mutta purjeet voimme säätää....
Terve.
Itse olen vasta hiljattain alkanut kokemaan omia, lähes kymmen vuotta sitten ensikertaa ilmaantuneita pelko- ja ahdistustiloja niin voimakkaina, että oli pakko laittaa elämä remonttiin, eli rauhottavien päiväkäyttö kokonaan pois (uni on turvattava sitten vaikka rauhottavilla ja kokeiltava olla joka toinen yö ilman tai puolittaa annos. Neuroleptit eivät ole unilääkkeitä ja niitä ei pidä syödä edes lääkärin määräämänä), kofeiinin vähentäminen, alkoholista luopuminen, päivittäinen liikunta, lukeminen, tekeminen...
Voisitko siis rehellisesti kertoa miten paljon menee rauhoittavia, alkoholia, kahvia ja mitä mielialalääkkeitä käytät. Käytätkö muita päihteitä, kuten satunnaisesti kannabista? Onko unirytmi kohdillaan/nukutko tarpeeksi, jotta aivosi kykenee käsittelemään ja järjestelemään sinua ahdistavat asiat nukkuessasi ja valmistelevat sinua ottamaan vastaan päivän haasteita. Levoton mieli nimittäin kokee ihan pienetkin vastoinkäymiset täysin sietämättöminä.
Nykyään unentarvetta aliarvoidaan todella paljon ja unta haittaavat tekijät voivat todellakin olla ratkaisevassa asemassa mitä tulee mielenterveyteen.
T: Toinen ahdistunut ja mielen helvetit läpikäynyt.
Kahvia menee noin 4-6 kuppia päivässä, tenoxia unilääkkeenä joka toinen päivä ja mirtaa joka toinen päivä, toki välillä olen ilman kumpaakaan lääkettä. Mitään säännöllistä lääkitystä minulla ei tällä hetkellä ole.
Alkoholia kuluu noin 12 annosta viikossa kaikki yleensä viikonloppuisin. Ennen minulla meni alkoholia helposti 24 annosta viikossa ja jopa enemmänkin jos tuli baariin lähdettyä. Tässä vuoden alusta lähtien olen kuitenkin juonut vain puolet siitä mitä aiemmin. Tosin viime aikoina olen ollut taas niin ahdistunut että olen meinannut ratketa ryyppäämään että olo helpottuisi edes hetkeksi. Kannabista olen kokeillut pari kertaa elämäni aikana eikä se sopinut minulle ollenkaan joten siihen en kyllä aio enää koskea.
Mitä nukkumiseen tulee niin mielestäni nukun usein liikaakin mutta toisaalta joskus en saa nukuttua melkein ollenkaan jos en ota unilääkettä. Koen tarvitsevani unta noin 10 tuntia kun monet sanovat pärjäävänsä 8 tunnilla. Voi tietysti olla niinkin että vaikka nukun pitkät unet niin minulla unenlaatu jää jostain syystä heikoksi. Unirytmi taas on sellainen että nukkumaanmeno painottuu ennemminkin aamuyön puolelle. Herääminen taas tapahtuu vasta siinä puolen päivän tienoilla kun olen yksinkertaisesti niin väsynyt etten yleensä jaksa nousta sängystä aikaisemmin. Mutta vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin kun tämä on varmasti niin monisyinen ongelma.
Ihan kuin olisi omaa tekstiään lukenut sillä erotuksella, etten käytä mitään unilääkkeitä mutta säännöllisenä paniikkiin menee jo 4:ttä vuotta Paroxetin
Lopeta alkoholin käyttö kokonaan, niin sillä muutoksella olosi paranee jo huomattavasti. Alkoholi aiheuttaa ja ylläpitää välittäjäaineiden sekasortoa aivoissa vielä useita päiviä juomisen jälkeen. Taas viikon päästä, kun alkoholin vaikutukset vihdoin alkavat poistua ja tilanne normalisoitua, käynnistät uuden sekasorron juomalla jälleen alkoholia. Miksi juot taas? No tietenkin siksi, että kehosi on alkanut tottua alkoholin myrkyttämään tilaan ja siksi alkaa tuntea solutasolla tarvetta ylläpitää sitä tuttua tilaa.
Kyse on riippuvuudesta. Lopeta alkoholin käyttö, niin ahdistus paranee.
Kahvi!!! Lopeta myös kahvi! Tai kokeile edes puoli vuotta.
Oma kroppa ei kestä sitä ajoittain laisinkaan. Ihan kamala ahdistus ja paniikin tunne hiipii kehooni kun alan juomaan kahvia. Näin käy joka kerta kun sen teen.
Kahvia sinulla ainakin menee melkoisia määriä ja kofeiini tunnetusti provoisoi ahdistusta ja paniikkia. Lisäksi alkoholi voi olla sellainen, että se ei vain yksinkertaisesti sovi ahdistus- ja paniikkihäiriöstä kärsivälle, ei edes tuo 12 annosta/vko, joka on kyllä melkoisen paljon ja riittää aiheuttamaan ns. noidankehän. Käytössäsi kun on kuitenkin vielä unilääkkeet niin ei tee välttämättä kovinkaan hyvää.
Itse olen vähentänyt kahvin max. kahteen kupilliseen tai mukilliseen päivässä ja alkoholin jättänyt lähes kokonaan juomatta, mitä nyt muutama hassu olut on tässä parina viikonloppuna mennyt. Uneen pääseminen on helpottanut selvästi, vaikka ilman unilääkettä (Tenox) en välttämättä vielä uskalla olla ihan täysin ilman olla.
Mulla on kans vaikeuksia noiden aamujen kanssa. Ei meinaa millään silmät avautua ja päällä on sellainen epämääräinen, tuskainen olotila, joka muistuttaa taas tästä elämäksikin kutsutusta painajaisesta. Ennen nukkumaanmenoa pelkään kuolevani kun suljen silmät, mutta aamulla herätessä on niin väsynyt, että kuolema tuntuu jopa hyvältä vaihtoehdolta. Välillä mietin, että onkohan noiden unilääkkeiden syöminen lopulta se, joka pidentää unen tarvetta ja joiden alaisena unenlaatu on niin heikko, että se peilautuu siihen olotilaan. Yhtään unetonta yötä kun en vaan enää ikinä halua kokea.
Itselläni oli joskus pahimmillaan varmaan viikon ajan putkeen sellainen jakso etten saanut nukuttua kuin korkeintaan 2 tuntia per yö. Siitä nyt on aikaa jo melkein 3 vuotta eikä minulla tuolloin ollut mitään unilääkettä. Voin sanoa että silloin oli varmaan jo lopullinen pimahtaminen todella lähellä.
Tuosta alkoholin käytöstä sanoisin että ei tuo 12 annosta tunnu paljolta kun ennen on tullut käytettyä se 24 annosta tai pahimmillaan enemmänkin. Kun vielä jakaa nuo 12 annosta 7 viikon päivälle niin ei siitä tule ihan kahtakaan normaali kokoista 0,33 litran tölkkiä per päivä. Sama tuon kahvin juonnin kanssa ettei kuusi kuppia päivässä tunnu kovin paljolta jos ajattelee että juo aamulla 3 ja iltapäivällä 3 kuppia. Minulle tuo kahvin juonti on sen takia niin tärkeä asia kun koen ettei päivä lähde käyntiin jos en saa juoda vähintään kolmea kupillista kahvia. Muussa tapauksessa en herää kunnolla vaikka joku nyt varmaan olis tästä toista mieltä kuten myös tuosta alkoholi asiasta.
Sitten minulla kuitenkin käy niin että jos tulee lisää uusia stressin aiheita elämässä niin sitä minun pääni ei enää kestä, ahdistus käy niin kamalaksi että epätoivon hetkellä tartun pulloon ja alan juoda paljon enemmän vaikka tiedän että se on viimeinen vaihtoehto mitä ahdistushäiriöstä kärsivän kannattaa tehdä. Tai no ei ehkä pahin vaan kyllä jotkut huumeet on varmaan vielä pahempi vaihtoehto.
Pahimmillaan ahdistukseni on sitä että tunnen puristusta sydämen kohdalla, saan rytmihäiriöitä, kurkkua kuristaa, on vaikea hengittää, maha on todella kipeä ja vatsa menee jatkuvasti sekaisin. Vaikeaa tuollaisien oireiden kanssa on ajatellakkaan tekevänsä mitään kun ei pysty ajattelemaan muuta kuin että kuolenkohan kohta ja oikeastaan jo toivoo kuolevansa että pääsis pois tästä loputtomasta helvetistä. Sen tiedän että niin kauan kun minulla on näin pahoja paniikki ja ahdistus oireita en voi elää minkäänlaista normaalia elämää. Tuntuu etten pääse koskaan tästä ongelmasta kun tätä on nyt jatkunut jo pian 10 vuotta joskus enemmän ja joskus vähemmän. Tämän vuoden alku on ollut ehkä kaikkein pahinta aikaa minun elämässäni ja välillä olenkin jo vakavasti harkinnut itsemurhaa.
Onhan se totta, että ei kaikkia nautintojaan tarvitse elämässä lopettaa, kokeakseen parempaa olotilaa. Kofeiinin ja alkoholin käyttö on ahdistusta kärsivälle kuitenkin sekä siunaus että kirous ja jos ei niitä pois jätä, niin kannattaa ainakin kokeilla rajata niiden käyttöä. Ei sekään mitään ihmeitä välttämättä tee ja jonkinlainen vertaistuki olis ahdistuneelle ihmiselle paikallaan joka tapauksessa. Kyllähän se taakka selkeästi kevenee kun löytää jonkin yhteisön kenen kanssa voi ikäviä ajatuksia ja tuntemuksia jakaa.
Mietin muuten tossa jokunen päivä sitten, että mikähän tässä vuodessa on ollut niin poikkeuksellista, että itsekin olen ollut ihan flippaamisen rajoilla ja olo on tuntunut ihan liian järkyttävältä. Samoin sitä tuntuu olevan vähän monilla muullakin ja kysymykset vaikkapa elämän tarkoituksesta tai elämän mielekkyydestä ovat olleet jotenkin poikkeuksellisen paljon tapetilla. Ja ihan ensimmäistä kertaa elämässäni kuvioon on tullut jopa ajatukset itsemurhasta ja pari kertaa päässyt niin syville vesille ajatuksieni kanssa, että olen kyennyt eläytymään siihen tilanteeseen kun olen lopettamassa elämääni. Päässä sumenee ja suhisee, ja sitten tulee päälle tuskainen olo ja järkytys omista ajatuksista, sekä pelko sekoamisesta. Elämässäni on kuitenkin mulle hyvin läheinen ihminen joka on liikuttunut ilme naamallaan tuonut esiin ajatukset siitä, jos menisin itselleni tekemään jotain tollasta. Jättäisin hänet todella julmalla tavalla ja vaikka kuinka miettisin, niin en voi kenellekään aiheuttaa mitään tollasta. Veisin elämänilon myös minua rakastavalta ihmiseltä.
Minulla ainakin nuo itsetuhoiset ajatukset sai taas tässä alkuvuodesta lisää tuulta purjeisiin kun minulla kariutui yksi tärkeä ihmis-suhde ehkä lopullisesti. Se taas vahvisti sitä käsitystä vain entisestään ettei minusta oikeasti kukaan muu välitä kuin ehkä vanhemmat.
Kuinka paljon te ulkoilette ja harrastatte hikiliikuntaa viikossa?
1-3 kertaa viikossa puoli/tunti. Mulla taas on myös se ongelma että kun harrastan liikuntaa niin jälkeenpäin ahdistus ja paniikkioireet pahenevat. Olen kysynyt psykiatrilta tästä asiasta että miten liikunta voi voimistaa näitä oireita ja hän tiesi heti siihen selityksen. Liikunta aktivoi aivoissa juuri niitä alueita mistä ahdistus ja paniikkikin tulee.. lyhyesti siis. Minä itse syön Rivatril 4mg heti aamulla ja illalla viel 2mg jos olen käynyt lenkillä tms. lisäks propralia menee 120mg päiväs.
Päivittäin, pitkiä kävelylenkkejä ~10km, sekä käyn uimassa, jonka jälkeen rentoudun saunassa.
Nimimerkille hallelujaa suosittelisin kyllä keskustelemaan lääkärin kanssa tuosta rivatrilien käytöstä. Aika jumalaton määrä nimittäin tuo 6mg vuorokaudessa! Ennemmin tai myöhemmin ton lääkkeen teho häviää ja lopulta se menee siihen, että syöt sitä ainoastaan vieroitusoireisiin ja ahdistusta et saa enää sillä kuriin. Lisäksi se heikentää elämänlaatua huomattavasti ja vie muistin. Ja jos muuten käytät alkoholia, niin mitä luultavammin käytät niitä sitten sekaisin rivojen kanssa, koska noiden puoliintumisaika on aivan jumalattoman pitkä.
No toi on paskapuhetta. Liikunta aktivoi mielihyvähormoneja ja ulkoilma/luonto rentouttaa/rauhoittaa. Antavat myös paremman yöunen, joka edistää toipumista. Näillä on valtava merkitys mielenterveydelle. Ulkotyöntekijöillä ja urheilijoilla on harvoin mielenterveyden ongelmia.
Oon kyllä sun kanssa samaa mieltä. Harvoin lenkkeilyn tai uimisen jälkeen ahdistaa tai masentaa, vaikka sitä ennen tuntuukin maailma hajoavan. Tietty kyllä se saattaa vilkastuttaa ajatuksia ja varmasti joillain tuntuu lisäävän levottomuutta. Valitettavan moni kuitenkin luo ennakkoasenteita liikunnasta saatavaa hyvää oloa kohtaan, ja polilla näkemäni ahdistuneet tai masentuneet ihmiset ovat hyvin usein paljon kahvia käyttäviä, ylipainoisia tupakoijia, jotka eivät pillereistä kieltäydy tai kuppiin sylje myöskään. Ymmärrän kyllä sen ahdistuksen ja masennuksen luoman noidankehän, mutta ahdistuneeseen mieleen on todella vaikeaa yrittää takoa järkeä ja välillä jopa turhauttaa kun itse näkee jatkuvasti valittavassa ihmisessä todella asioita, joidenka kitkemällä tämän henkilön ahdistus varmasti helpottaisi huomattavasti. Sitä vaan odotetaan maailman tappiin asti, että apu ongelmiin tulisi polilta. Karu totuus, mutta itsestä se halu parantua lopulta lähtee.
Nyt kuulostan jo itse joltain "ota itseäsi niskasta kiinni", mutta ulkoilu ja psykoaktiivisten yhdisteiden pois jättäminen tai vähentäminen on avainasemassa, jos halutaan edes voida hieman paremmin. Koettu on.
Olen joka päivä pyrkinyt tekemään ainakin jonkinlaisen kävelylenkin mutta ei se paljoa ahdistusta helpota.
Ei ole paskapuhetta. Psykiatri sen selitti ja paperille piirsi miten liikunta vaikuttaa aivoissa. Joo sen nyt kaikki tietää että liikunta tuottaa mielihyvää, Mulla tilanne tosin saattaa olla se että koska syön rauhottavia, niiden vaikutus kuulemma nollaantuu liikkuessa ja sen jälkeen olen ahdistunut. Ja olen yheksän vuotta syönyt jo noita rivoja samalla 6mg annostuksella eikä muisti ole sen kummemmin menny puhumattakaan niiden tehosta.
Tarkistapa vielä toiselta lääkäriltä. Itse käytin rauhoittavia myös ja liikunta paransi siitä huolimatta ahdistusta. Tunnin ulkoilu luonnossa vastaa yhtä käyntiä psykiatrilla.
Noi psykiatrit eivät tosiaan ole mitään jumalia ja useinkin hyvin tietämättömiä jopa niistä lääkkeistä, joita itse määräävät.
On varmasti totta, että liikunta saattaa noputtaa lääkkeen metaboliaa, mutta päivittäin 6mg rivatril päivittäin, otettuna kahdessa tai useammassa erässä puoliintuu todella hitaasti, eikä siis ainakaan poistu elimistöstä minkään, eli siis nollaannu jonkun kävelylenkin jälkeen.
Mutta ihan totta yhdeksän vuotta rivoja? Tiedätkö, bentsojen syöminen huonontaa elämänlaatua jo pienemmilläkin annoksiilla ja lyhyemmässäkin ajassa. Ja vaikka et itse huomaa, niin tietämättäsi teet asioita, joita siis et itse tajua tehneesi. Tavarat katoilee kuin itsestään, kauppaan mennessäsi et välttämättä muista miksi olet sinne edes tullut ja kaikki tämä tietenkin pyritään selittelemään parhain päin itselleen. Ja kun ikää tulee lisää, niin tohelointi vaan kasvaa. Yleensä noi jutut huomaa joku muu kuin itse. Kyllä sen itse sitten uskoo kun tarpeeksi kuuntelee ja lukee entisten bentsojen käyttäjien ajatuksia asiasta.
Tiesitkö muuten, että 0,5mg tabletti rivatrilia vastaa ~10mg diapamia? Tiesitkö muuten, että bentsojen sivuvaikutuksiin kuuluu masennus ja ahdistus? Sun kannattaa ihan vakavasti ottaa asia puheeksi lääkärin kanssa. 6mg tuollaista bentsoa, jonka puoliintumisaika on 18-50h tarkoittaa, että olet aika pahasti koukussa siihen. Eli saattaa olla ja onkin niin, että kehosi huutaa aina vain suurempaa annosta, saadakseen ahdistuksen täysin hallintaan ja kärsit jo vieroitusoireista, jotka pysyvät kuitenkin jotenkin ruodussa kunhan veressäsi on bentsopitoisuuksia.
Tsekkaas vaikka sanakirjan kanssa nää vieroitusoireet:
http://www.bcnc.org.uk/symptoms.html
Kyllä vain 9 vuotta olen niitä syönyt samalla annoksella. Koskaan ei ole tarvinnut lisätä annostusta, paitsi alussa silloin kun aloitin. katsottiin mikä on riittävä annostus. Mulla on myös ollut epilepsia johon määrättiin aikoinaan deprakinea, mutta se lihotti eikä poistanut kohtauksia. sen sijaan rivojen jälkeen kohtauksia ei ole ollut, mutta putkassa olen ollut muutamia kertoja muistin menettäneenä kun olen juonut alkoholia. Nykyään jos otan alkoholia otan sinä päivänä normaalia vähemmän 2-3mg ja tiedostan määrän jonka voin juora ilman sekoiluja.
Se on totta mitä sanoit että mulla on vieroitusoireita. Varsinkin aamuisin kun herään on hirveä tärinä päällä ja otan napit suuhun makaan 15min ja olo normalisoituu. olen myös miettinyt lopettamista ja kerran yrittänytkin ja päässyt jo 1,5mg päivässä asti, mutta sitten olo taas huononi niin paljon etten pystynyt töihin joten nostettiin takaisin 6mg päiväs ja se kyl poistaa mulla tehokkaasti ahdistusta, mutta olen huomannut myös karseat vieroitusoireet.
Ihan turhaa pelottelua ja saarnaamista jos joku kerran oikeasti saa apua rivatrilista tai xanorista. Itse tosin en varmaan suostuisi syömään kuin enintään 2 milligrammaa päivässä ja koittaisin aina välillä pitää välipäiviä mahdollisuuksien mukaan.
Yhtä pahasti sitä jää koukkuun myös ssri, snri tai neuroleptilääkkeisiin joita lääkärit aina ovat suorastaan tyrkyttämässä ja varmasti niistäkin menettää muistinsa ja ennenpitkää alkaa sekoilla.
En kyllä ole missään väittänytkään aivokemioita sotkevia mömmöjä paremmiksi tai todellakaan suosittelisi niitä turvallisina vaihtoehtoina, mutta kyllä bentsoista ei vaan valitettavasti voi turhia "saarnoja" pidellä. Niihin tottuu, tole kasvaa päivittäisessä käytössä nopeasti ja ne eivät siis enää auta samalla tavalla kuin aikaisemmin ja tottunut keho alkaa pyytämään lääkkeitä lisää, ja tämä näyttäytyy juurikin pahenevana oireiluna.
Ja kai sinä itsekin luit, että hän ikään kuin osittain myönsikin ongelman?
Ahdistusta pitää opetella käsittelemään ilman lääkkeitä ja vasta sitten kun olo käy ihan sietämättömäksi, niin sitten turvautua niihin, jos aina sillonkaan. Pahempaan suuntaa se homma menee tolla menolla muuten.
Tiedän tuon tunteen todellakin sillä itsellänikin sama ondelma. Asutkos lähellä Raisiota niin voisimme purkaa ahdistustamme kumpainenkin!?? Olisi hyvä purkautua kunnolla ja ihan omana itsenään! Se auttaa edes vähta vähennettyä. En koskaan ole olllut väkivaltainen joten toivoisin että olisit oma itsesi sillä ymmärrän kyllä miltä sinusta tuntuu. Toivon että jaksat ottaa tämän minun viestini vastaan ja itsekin olen oma itseni enkä esitä yhtään mitään mitä en itse ole. Olen siis oma itseni jota en häpeä. Ehkä liiankin kiltti aina?? Kiltit jäävät aina jalkoihin sen olen huomannut kyllä. Toivottavasti vastailet minulle jos asut lhellä Raisiota. T: Pasi.
En tiedä kenelle osoitit vastauksesi mutta itse asun Tampereella eli en lähelläkään Raisiota.
Oletko kokeillut lukea positiivista kirjallisuutta? Esim. Brian Tracyn Menestys ja onnellinen elämä on hyvä ja silmiäavaava kirja, saa kirjastosta. Myös Norman Vincent Pealen Myönteisen ajattelun voima ja Usko mahdollisuuksiisi ovat tosi hyvä. Kun ahdistaa luen niitä aina uudelleen ja uudelleen. Välillä kun ahdistaa oikein toden teolla. Aloitan aamun ensin meditoimalla ja lukemalla positiivisia affirmaatioita esim. Olen onnellinen, Pidän itsestäni, Elämä on hyvä, Minä onnistun, Kaikki on menossa joka päivä parempaan suuntaan jne 1/2 tunnin ajan joka päivä ja aamu ja päivä alkaa paljon paremmin ja sen jälkeen voi mennä johonkin kauniiseen paikkaan ulkoilemaan ja sitten harrastaa vaikka venyttelyä tai joogaa. Iloinen ja rauhallinen musiikki myös rentouttaa ja virkistää mieltä:) Nämä on itselläni auttaneet ahdistukseen..
Kyllä ahdistuksen pois saa hengitysharjoituksilla, joogalla ja ulkoilulla. Mut aikaa se jonkun verran ottaa.