uutinen digitodaysta:
USA Today-lehti järjesti Avantgarde-nimisen teknologiayhtiön kanssa kokeen, jossa seurattiin kuuteen tietokoneeseen suoritettuja murtoyrityksiä kahden viikon ajan. Laitteet olivat tavallisia kotikäyttäjien pc:itä, joihin oli asennettu Microsoftin lisäksi Linuxin ja Macintoshin käyttöjärjestelmiä.
Laitteiden valtausyrityksen alkoivat heti, kun ne kytkeytyivät verkkoon. Murtoyritykset pysyivät korkealla tasolla koko testijakson ajan: Niitä oli keskimäärin 341 tunnissa XP-koneissa, 339 Macintosh-koneessa ja 61 pc:ssä, johon oli asennettu Small Business Server.
Palomuurilla varustetut koneet eivät kohdanneet vastaavaa ryöppyä lainkaan. Kahdella erityyppisellä palomuurilla varustetut XP-koneet sekä Linspire-pc vetivät puoleensa keskimäärin neljä murtoyritystä tunnissa.
Krakkereiden tulos oli suhteellisen laiha. Suojaamattomaan XP:hen he pääsivät sisälle yhdeksän kertaa ja kerran Small Business Serveriin. Suojaamaton MacIntosh säilyi krakkeroimatta, samoin kuten suojatut XP:t ja Linspire.
Testin tekijöiden mukaan on selvää, että Windows-ohjelmat vetävät puoleensa eniten murtoyrityksiä, sillä käyttöjärjestelmän markkinaosuus on tunnetusti 90 prosenttia.
USA Todayn päätelmien mukaan liittyminen verkkoon altistaa tietokoneen jatkuville hyökkäyksille. Vaikka pääosa hyökkäyksistä epäonnistuu, krakkerit voivat saada haltuunsa koneen hyvinkin nopeasti.
- Verkkoympäristö on hyvin vihamielinen, entinen krakkeri Kevin Mitnick totesi lehdelle.
http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=14&news_id=38138
Rosmo

Vastaukset 9
Vanhimmat
mistä ne krakkerit tietää etukäteen missä koneessa
on palomuuri ja missä ei?
Eikös se asia selviä vasta murtautumisyrityksen jälkeen?
Olen kuvitellut että tämmönen vihamielinen hyökkäys
tehdään "automaattiohjelmalla" joka kokeilee mistä
voisi päästä läpi.
Kun tietokone kytketään verkkoon(nettiin) niin alkaa nää krakkereitten käyttämät ohjelmat pommittamaan sitä välittömästi. Het kun ne huomaa että koneessa on palomuuri, ne siirtyy ettimään uusia kohteita. Eli hyö ei kehtaa(viitsi) pommittaa konetta joka on suojattu palomuurilla.
Krakkerit ei tiedä etukäteen onko koneessa palomuuri vai ei. Se kuitenkin selviää muutamassa sekunnissa kun "pommitus" alkaa.
Kun kone kytkeytyy verkkoon se "ilmottaa" itestään jollain lailla(riippuu suojauksista) ja sen perusteella krakkereitten käyttämät ohjelmat alottaa hommansa.
Rosmo
tämä tieto palomuurin vaikutuksesta lienee arvokasta
tietoa sellaisille jotka viittaavat kintaalla palomuurin hankinnalle ja yrittävät turvautua
vain netistä saataviin ilmaisiin örkinpoisto-ohjelmiin.
Kuluvalla viikolla konettani yritetty kahtena päivänä pommittaa 3 sekunnin välein. 4 erilaista pommitusta.
Mutta saattoi kyllä johtua ohjelmiasta, joita löytyi koneen syöveristä.
Mutta silti saa epäillä kyseistä artikkelia.
soppii eppäillä jos on epäluuloinen luonne....
Rosvon perustelut olivat kyllä loogiset.
jos koneelle tulee blasteri niin se rupeaa automaattisesti lähettämään itseään muihin valitsemiinsa ip osoitteisiin lähinnä summassa. eli jos sulla on suojaamaton kone -> blasteri on sun koneellas, josta se taas rupeaa lähettämään itseään eteenpäin.
no hakkerointi toimii taas lyhykäisyydessään sillä tavalla että on ohjelma jolla skannataan tietyltä ip-osoite väliltä kaikki ip-osoitteet ja niistä halutut portit. esim. 80.0.0.0 - 80.255.255.255. ohjelma kirjoittaa login tapahtuneesta ja siinä ilmoittaa löytyikö yhdestäkään ip osoitteesta avointa porttia. jos löytyi niin sen jälkeen ruvetaankin sitten miettimään miten porttia voisi käyttää hyödyksi..
tossa nyt oli hyvin yksinkertaistetusti selitettynä noi kuviot mutta noin se osapuillein menee.. palomuuri jos on koneella ja se on asiallisesti konfiguroitu niin ei oo pelkoa kummastakaan noista..
ja tarkempaa infoa löytyy googlella esim.
lisää. Kun konettasi skannataan voi siitä lähteä skannaajalle jompi kumpi ilmoitus open tai closed. Open tarkoittaa ettei koneesi estä siihen porttiin kohdistuvaa liikennettä mitenkään. Helppo hyökkäys kohde siis. Closed taas tarkoittaa, että koneesi on sulkenut liikenteen kyseiseen porttiin. Vähän vaikeampi hyökätä mutta M$:n roipeet tuntevalle voi olla vain pikku hidaste portista riippuen. Hyvin säädetty palomuuri (rauta- tai ohjelmistosellainen) ei vastaa kummallakaan tavalla. Ne yksin kertaisesti pysyvät hiljaa. Miksi? Jos skannattavassa IP-numerossa ei ole mitään laitetta ei sieltä myöskään tule mitään vastausta. Jos palomuuri ei vastaa mitään niin mistä skannaaja tietää onko siellä mitään konetta vaiko palomuuri? Yksinkertaisesti ei mistään. Sellaiset osoitteet jätetään rauhaan.
Voiko oman koneeni palomuurista löytyä reikiä? Taatusti löytyy jos käytät vertaisverkko (P2P) ohjelmia.
Netissä on monta sivua, joilta voi suorittaa oman koneen skannauksia ja nähdä onko palomuurissa reikiä. Yksi selkeä skannaussivu löytyy osoitteesta
https://grc.com/x/ne.dll?bh0bkyd2
..haluaisin jatkaa..
>Vähän vaikeampi hyökätä mutta M$:n roipeet >tuntevalle voi olla vain pikku hidaste portista >riippuen.
eli tästä syystä myös ne winkun suojauspäivitykset (ja tietysti muidenkin ohjelmien päivitykset) kannattaa hakea heti kun uusia ilmaantuu.
ja tämä on myös muuten se syy miksi nämä tietyt tyypit tällä palstalla ilmoittavat aina noista uusista löydetyistä tietoturva aukoista!
yksi hyvä konsti on myöskin jos omistaa ulkoisen modeemin jossa on reititin, että laittaa NAT:in päälle. sillä voi laittaa sisäverkon koneille omat sisäiset ip:t jotka ei näy ulospäin. lisää infoa asiasta löytyy modeemin ohjekirjasta tai laitevalmistajan sivuilta!
(P2P) ohjelma? Olen aloittelija, elikkä jos joku vastaa, niin rautalangasta, kiitos..mutta muuten tämä on tosi hyvä paikka opetella. Tietyt "tutut" nimimerkit vastaavat tosi hyvin ja asiallisesti. Mutta kun vastaan tulee usein tällaisia outoja juttua..eikä aina kehtaisi kysyä..