Jasmin tykittää takaisin!

Labourlove

Ketä kiinnostaa?!?
10.2.2015 Jasmin Mäntylä

Pienoisen hiljaiselon jälkeen taas täällä, mutta en todellakaan supertyytyväisenä. Olen viime keväästä lähtien toiminut Labour -puolueessa vapaaehtoisena täällä Englannissa ja joitain se tuntuu ärsyttävän kovasti. Niin, tarkemmin sanottuna joitain suomalaisia. Samat nettihäiriköt kirjoittavat valituksiaan aiheesta paikalliselle ehdokkaallemme sekä toimistollemme. Suomesta Englantiin siis. Wtf?

Onnekseni ja ilokseni kaikki tiimiimme kuuluvat ovat ihania ja fiksuja tyyppejä, joten he osaavat ottaa nuo em. viestit ja minua parjaavat kirjoitukset huumorilla. Niiden jälkeen pelkästään tsemppausten ja halausten määrä on kasvanut, joten tavallaan pitäisi ehkä kiittää noita asioistani superhyperkiinnostuneita… ;)

Tiimimme on ollut huvittunut varsinkin siitä, miten suomalaisia nyt yhtäkkiä kiinnostaa niin kovasti Labour -puolueen toiminta alueellamme sekä se, miten joillain voi olla jotain sitä vastaan, että haluan auttaa toisia. Lisäksi jotkut heistä ovat innoissaan siitä, että nyt he tuntevat julkkiksen, vaikkakin suomalaisen… Haha, kuten sanottu – mahtava porukka, johon on ilo kuulua!

xxx

105

3750

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pers-Erkki

      TiimiMME taitaakin olla sitten täynnä vatipäitä. Eli julkkikseMME on löytänyt arvoistaan seuraa

      #toimistolleMME #ehdokkalleMME #niinmua #woohoo #woopwoop.

      • Tuksu2

        Tuksun manttelinperijä.
        Jutut kuulostaa samanlaisilta = Kaikki ovat niin onnellsisia kun tuntevat julkkiksen suomesta.
        Hahaa haa, haluan auttaa toisia


      • ParhausIhanuusMinä
        Tuksu2 kirjoitti:

        Tuksun manttelinperijä.
        Jutut kuulostaa samanlaisilta = Kaikki ovat niin onnellsisia kun tuntevat julkkiksen suomesta.
        Hahaa haa, haluan auttaa toisia

        Nyt enää puuttuu että Jassu tunkee paapan siniseen makuupussiin, heilutellaan punnan seteliä, Jassun noitanaama kuvaan etualalle, ja blogiin: harrastan hyväntekeväisyyttä! Woohoo!


      • ParhausIhanuusMinä kirjoitti:

        Nyt enää puuttuu että Jassu tunkee paapan siniseen makuupussiin, heilutellaan punnan seteliä, Jassun noitanaama kuvaan etualalle, ja blogiin: harrastan hyväntekeväisyyttä! Woohoo!

        oikeesti?? En itsekkään aina ymmärrä ko.leidin touhuja, mutta jos toinen yrittää tehä jotain järkevää elämässään ni miksi tarvii siit tääl jauhaa ja haukkuu??


      • mrsprämli
        kauris.vm83 kirjoitti:

        oikeesti?? En itsekkään aina ymmärrä ko.leidin touhuja, mutta jos toinen yrittää tehä jotain järkevää elämässään ni miksi tarvii siit tääl jauhaa ja haukkuu??

        No, mutta kun Jassu on huippupoliitikko joka ajaa aatetta Borossa mutta porvariston etuja Oulussa. Järkevää? Kaikki mitä se tekee on vaan typerää, omahyväistä ja noloa.


    • Roivas1

      Jassu itse kertoo asioita julkisuuteen, on julkkis ja kirjoittaa työkseen blogia jossa on kuvituksena oma naamansa.
      Julkkis saa aina kritiikkiä, on niitä jotka tykkää ja on niitä jotka ei tykkää. Piste. Jassu ei voi käsittää että hänestä ei joku pitäisi tai joku pitää tottakai mutta lähinnä idioottina. Raskastahan se on ettei nauti toivomaansa ihailua ja uskottavuutta.
      Kaiken kruunaa joka ikinen kerta hillitön, raivoisa vastaisku blogissa. MinuNI elämä!! MINÄ!! MinuNI puolue!! MinuNI paappa!!! Älkää herjatko, lukekaa blogiani äliöt!!11!! Tavikset ja kateelliset näädät!!1!! HAMRAATA!!1!11

      Sitten ihmettelee kun porukka vitsailee ja leukailee Jasminin sivistyksestä (tai sen puutteesta) ja naureskelee naamakuville.

      Voisi luulla 20-vuotisen julkkisuran tehneen ihmisen oppineen jotain.. paitsi sen että kännissä ei ajella ja että Ilkka Kanervaa ei kiinnosta.

    • kahvinkeittäjäkö

      pystyykö se oikeasti keskustelemaan ovelta ovelle kulkiessaan brittien politiikasta?
      tietääkö se brittien ja leipureiden poliittiset agendat?
      Bedroom tax meni ainakin niin metsään, kuin metsään voi mennä.
      Vai ajautuuko väittelyyn mahdollisten leipureiden äänestäjien kanssa politiikasta, saate sanoilla minä tiedän olen täällä paikanpäällä ja mulle ei vi***illa, olen suomalainen julkkis.
      Todella uskottava flyereiden jakaja ja poliittinen keskustelija...suomalainen julkkis jonka osoite on edelleen suomeen.

      • leipuritkokkare

        Eipä taide paljoakaan leipureiden puolueesta kertoa, vai onko takinkääntäjä?
        Muistaakseni Mäntylä yritti eduskuntaan nimen omaan Kokoomuksen riveihin!
        Siis kaksi puoluetta, jotka ovat ääripäät......


    • himonäätä

      " Lisäksi jotkut heistä ovat innoissaan siitä, että nyt he tuntevat julkkiksen, vaikkakin suomalaisen…"

      Ai oliko se labourtiimille uutinen että Zääs on julkkis, ollut jo 20 vuotta? Kaksoiselämätlä tuommoinen vaikuttaa kun asioita noin salaillaan. Ymmärrettäväähän on ettei Zääs homoliittojaan ja rattijuoppouksiaan paljon halua setviä mutta vaiettiinko Heklan postilaatikkodildo-case myös täysin?

    • eiihmissudetaitoja

      luin nuo kyseisen henkilön blogbook blogit läpi. Joka ainoassa postauksessaan blogin keskeinen sisältö on MINÄ. Jokaisessa postauksessa halveksitaan muita ihmisiä, kiroillaan ja manataan muiden yksinkertaisuutta.
      Blogi kertoo paljon ihmisen sivistyksestä ja muiden ihmisten huomioon ottamis kyvystä, pitää itseään ylivoimaisena ja muiden ihmisten yläpuolella olevana

    • TykkiäJassullekin

      Aivan varmasti Jasmiina otetaan briteissä jatkossakin huumorilla, briteillähän on tunnetusti pervo huumorintaju. On varmasti supercoolia kun tiimimME tietää, että suuren suomalaisen tyrkkyjulkkiksen ensimmäinen aviomies oli homo, toinen tämä talutettava papparessu ja äitiarmaana tyttären raivoisasti otsikoihin nostama kuuluisa seksi-Hekla. Jasmiinahan voi vinkata brittifaneilleen, että naamakuvia otetaan ihan joka päivä ja nähtävänä on jo muutama tuhat.
      Eikös Jassu voisi jakaa kuviaan syvällisten poliittisten keskustelujen ohessa?

    • niinmuajawoohoo

      -- Tiimimme on ollut huvittunut varsinkin siitä, miten suomalaisia nyt yhtäkkiä kiinnostaa niin kovasti Labour -puolueen toiminta alueellamme

      Aika outoa että puolueessa ollaan huvittuneita kun puolueen asiat kiinnostavat muuallakin.

      Ja miten niin siellä nyt vasta tiedetään että Jassu on suomalainen julkkis? Eiköhän se kuitenkin oo tuonut asian ihan itse esille heti kättelyssä. Ei tietenkään alastonkuviaan, vanhojen miesten kanssa vehtaamisiaan, rattijuopumustaan, aborttiaan tms asioita joiden vuoksi se oikeesti on kohulehtien palstoilla. Nyt, kun Jassun oikea karva on paljastunut, ollaan niin tuohtunutta ja närkästynyttä julkkista. Mitenkähän se on asiat selittänyt? Nuoruuden hölmöilyinä? Ja kuinka nyt on kasvanut muka aikuiseksi? Vaikka alvariinsa täytyy juosta äitin helmoihin, kovasti lomailla ja rentoutua.

      Eikä se taaskaan jaksa kuin korkeintaan tämän viikon talsia kaduilla tekemässä politiikkaa, kun on taas pakattava matkalaukku. Ouluun on jo kova kiire. Rentoutuun ja komaileen. Hohhoijaa. Animalian vapaaehtoistöistä ei sitten tullut mitään? Kuten ei klubimme hallituksen jäsenyydestäkään. Ja leipureitakin autellaan vaan muutama päivä vuodessa. Viimeksi viime keväänä.

      • Kampanjointia

        Priteissä piti alkaa jo ajat sitten myös mystiset PR-hommat ja suomalaisen firman myynninedistämistyöt. Ja mainostihan se olevansa jonkun brittiläisen mallifirman listoillakin. Muun muassa. Ainoa mitä se on saanut tehtyä, on pari päivää vuodessa layereitten jakoa. No, kai se käy toimistolla kehuskelemassa ihanaa elämäänsä ja rivoa seksiä papsun kanssa, jatkuvia matkojaan ja lomailujaan milloin missäkin peräkylässä.


    • Omanaama

      Niinpä Kohta kolme vuotta brittielämää eikä muuta kuin pariin otteeseen vaalimainosten jakamista, kaikista s-postin täyttämistä mielenkiintoisista työtarjouksista huolimatta, joista aina piti kuulla myöhemmin lisää. Kaikki aika kun on mennyt lomailuun ja lepäilyyn.

    • RassuHassuJassu

      Yksinkertainen tyrkky - ei tajua että sille nauretaan siellä ja täällä. Miten voi olla noin sivistymätön ja joutilas? Se koira älähtää mihin kalikka osuu.

    • vabbadoo

      "Pienoisen hiljaiselon jälkeen taas täällä, mutta en todellakaan supertyytyväisenä."

      Heh heh! Jassu ei oo supertyytyväinen kun puolueväelle on paljastunut millanen huuhaajulkkis tää Suomen oikeistolainen vahvistus oikein on. Vaikka Jassu miten väittää että on sinut menneisyytensä kanssa, niin ei haluaisi että siitä kukaan tietäisi Borootissa mitään. Nyt ottaa kovasti koteloon kun totuus on paljastunut.

      "Samat nettihäiriköt kirjoittavat valituksiaan aiheesta paikalliselle ehdokkaallemme sekä toimistollemme. Suomesta Englantiin siis. Wtf?"

      Valituksia? Eiköhän ne oo ollut paljastuksia Jassun tekemisistä. Ja ihan oikeesti, posti kulkee myös Suomesta Englantiin! Ylläri ylläri!

      Samanlainen älynväläys kuin se, ettei bed room taxista voi tietää ketkään muut mitään, paitsi ne, jotka on paikan päällä, hah hah!

      • germ65

        varokaan vain, kun naarastiikeri hyökkää kunnolla, eihän siitä paketin lähettäjästäkään jäänyt edes mainintaa mihinkään, ehkä karvatuppo jossain..


      • ökkölkölk

        Naarastiikerillä on vaan suuri suu, mutta ei tekoja ollenkaan. Kaikki vaietaan aina. Jassu se pelkstään nillittää.


      • SäksäksäkHAHA

        Tiikerit on seksyjä ja älykkäitä. Jassu on .... säksättävä mangusti!


      • Tsemppiä-tirskis

        Ei saisi nauraa kai tälle asialle, mutta mitähän kaikkea sähköpostissa on Jasusta paljasteltu :-) Jasuahan ei osaa mitään hävetä mutta on saattanut puolueväkeä kikatuttaa takahuoneessa faktat tästä Suomen kelebrity-mödelistä!!!


      • hihiihaa

        juu, ei saisi nauraa vakavalle asialle :-) mutta kyllä hieman hymyilyttää.
        Mutta onneksi kaikki on hyvin kun leipurit borossa tietää, että tuntevat oikein suomalaisen julkkiksen. Miksi se muuten piti blogissa oikeen erikseen mainita?


      • Tsemppiä-tirskis

        Hih. Niinpä.


    • Suomalaisuus

      Mulle osui silmään miten Jasmin dissaa suomalaisia. Jasminista ja Labourista kiinnostuneita on suomalaisista varmasti todella pieni osa, ja ehkä yksi kirjoittanut jotain sähköpostia. Sitten tyyppi omahyväisesti nauraen keljuilee meille suomalaisille. HAHA. Siis wtf Jasmin!? Jasmin ei ainakaan minua saanut tällä fanikseen.

      Melko surulliselle kuulosti myös se että nyt häntä halaillaan enemmän....

    • NauruaSelänTakana

      Halaillaan, joo. Tyyliin: Koita kestää... Oma itses ja menneisyytes. Mahtaa puoluekavereita naurattaa teetauoilla Jassu ja Jassun julkisuuteen vuotaneet puuhastelut vuosien varrelta. Ihanat Hymyn alastonkuvat ja kaikki se muu törppöily. Jos ne seksiä tabuna pitäneet naiset aiemmin vähän nolostui sen avoimista seksiavautumisista, niin nyt tais paljastua minkälainen höynä se ihan oikeesti julkisuudessakin on.

      • niinMua

        en tiiä mitä sinne puolueeseen on postattu, jos on postattu mitään kohukaunottaren menneisyydestä. Jos on postailtu niitä asioita joista suomen mediat on oikein pääkannessa kirjoittanut, niin ei hyvältä kuulosta. Vai miltä kuulostaa nämä lehdessä olleet asiat:
        mouruaminen poliitikon rappukäytävässä, poliisit paikalle.
        Rattijuoppous ja siitä tuomio.
        ei saavu paikalle sovituille keikoille.
        lyhyt avioliitto ja seikkailut vanhemipien miesten kanssa.
        nakukuvat lehdissä ym mistä lehdet on kirjoittaneet.

        Ei tuo kovin hyvää julkisuuskuvaa anna. Kannattaa miettiä mitä siellä julkisuudessa sekoilee, tekoja ei saa tekemättömäksi ja niiden tekojen seuraukset seuraa yleensä perässä koko elämän.


      • Jasutin12

        Lisäksi unohtui listasta yläasteikäisenä suhde omaan opettajaansa,joka toki oli kymmeniä vuosia vanhempi.Aikoinaan lehdissä kirjoiteltiin.


    • quido

      Not, häätyy menna hopiat jakoo papsun kanssa, elämä rankkaa.

      • itpweieoi

        Helppo ero tulossa, ei mitään jakamista. Ellei papsu sitten halua niitä hopeoituja kristallikoruja ja muuta ostamaansa rihkamaa takasin.


    • Ohhohhoijaa

      Tiimimme on huvittunut ja halailee tsempaten, mutta Jassu ei todellakaan ole supertyytyväinen. Whaaat?

      Nokun Jassun ihmistuntemus rajoittuu Jassuun, niin Jassu tietää satasenvarmasti tiimimme selän takana hirnuskelevan, juoruilevan ja kaiken kannustuksen olevan vain kaksinaamaista vitsuilua.

      Kyllähän siitä mieli mustenee niin, että pitää oikein kahteen blogiin siitä avautua.

      Että kiitti vaan vidusti, suomalaiset,

      • ShineShineShine

        jos kaikki sen toilailut on kerrottu boron leipureille, niin ei ole vienoista hymyistä varmaan loppua tullut. Ei taida paljon selittelyt auttaa, en kadu mitään tyyliin.
        Mutta herneet on tosiaan mennyt nenään, on avauduttu asiasta tosiaan kahteen blogiin.
        Miten nyt suomalaiset tuollalailla celebrity mallia ja pr-henkilöä kiusaa?


      • IllanNaurut

        MHAHAHA :D Kiitos näistä kommenteista.


    • HassunCV

      Riippukuvat, rattijuoppous, kortitta ajo, sopimusrikkomukset, läträily, homoaviomies, iken ikkunan alla sisään mouruaminen, postipenis, kokoomuskahvittaja. Hupaisa on vasuripoliitikko, vuoroin vieraissa paappalassa ja mummolassa :-)

      • Puksu

        Yläasteella suhde opettajaansa


    • KuselanArmi

      Hehe!!! Onkohan kyseessä sama käräyttelijä, joka varoittelee kirjeillä ravintoloita Tuksusta?

      Joku hullu on tainnut oikeasti kilahtaa! Kauanko luulette, ennen kuin pakkohoitopäätös paukahtaa ja tyyppi joutuu suljetulle?

      • Kilinkolin

        Niinpä! :D


      • Einehartiatvaansenokka

        Samaa oon miettinyt, että koska hassu väkisin viedään suljetulle. Selkeästi sen tarpeessa eli toivottavasti kohta joutuu pakkohoitoon. Egyptirajaukset vaan vilahtaa kun hartiat ei meinaa mahtua ambulanssin ovista ja silloin on turha mouruta Elina kiikon miestä apuun, sehän soittaisi TAAS poliisit ja taaskaan ei meinaa hartiat mahtua poliisiautoon! Niin mua! Woopwoop!


      • IhanEriAsia

        Ravintoloiden varoittaminen Tuksusta onkin perusteltua, koska Tuksu yrittää pimittää tulonsa verottajalta. Siksi on suorastaan isänmaallista tiedottaa yrittäjiä huijarista. Varsinkin kun yrittäjälle itselleen voi koitua hankaluuksia Tunkin petollisesta toiminnasta!


      • Niinmua

        Jassu vai helkako siellä stalkkaa taas? Tiedoksi, jassu on työtön eli ei ole mahdollista lähettää kirjeitä eri työnantajille. Flyereiden ilmaisjako ei ole työpaikka.


      • DennisBoroot

        No, I'm Dennis. Please learn yourself finnish kielioppi.


      • Indianrimjob

        Dear Dennis, do u like indian rimjob?


    • Päänpyörittelyä

      Voi Jassu, Jassu, miten noloa, TAAS! Sinulle.

      Ihana tiimimmeNI jakaa jaksuhaleja, ajattelevat myös että on vaan niin noloa.

      Ja Jassulle kaikki on niin lähes melkein mahtavat hyvin. ....

    • Jhuupasjuu

      Kyllä Zäässi on oikea politikko ja peeärrrrrrrä ja ihan julkkis ihan englannissa asti joista kuullaan taas pian lisää:) Jasmin nousi julkkikseksi omien lahjojensa ja avujensa avulla! Ei homojen tai paappojen takia!!! Avioliitonrikkomista unohtamatta woopwoopwoop!

    • PieleenMeni

      Voi Jasmin parka! Taas kerran kaikki pielessä!

      Mut niin se on tässä maailmassa, että minkä taakseen jättää, sen eestään löytää. Julkisuudella nyt vaan on myös se pimeä puoli!

      Huvittava kaksikko nuo Seiskan jäljellä olevat tyrkkybloggarit Jassu ja Tussu. Alkavat muistuttaa yhä enemmän toisiaan: alko maistuu, ja kännipäissään sitten kirjoitellaan julkisuuteen mitä sattuu. Molemmilla on myös hieman epärealistinen kuva omasta julkisuusarvostaan: Tuksun mukaan yleisö puhkeaa kyyneliin ihastuksesta hänen esiintyessään, ja Jassun puolue"toverit" on kuulemma aivan intoa piukassa, kun nyt tuntevat jonkun julkkiksen! Ei hemmetti sentään!

      Mahtaa pappaa ja lapsiansa nolottaa tämä Suomen neropatti...

    • rouskis

      Jassu kehuu kovasti tekevänsä ahkerasti vapaaehtoisena vaalityötä, mutta ei sanallakaan kerro mitä tarkasti ottaen itse siinä tiimissäNI tekee. Vois myös kertoa miten vaalityöskentely eroaa suomalaisesta mallista yms. Mutta ei, kerran vuodessa lompsitaan joukon jatkona mainosmateriaalia kanniskellen pari päivää and that´s it? No, oikeestihan sillä ei oo hajua miten kokkareiden vaalikoneisto toimii Oulussa sen paremmin kuin leipurit Borootissakaan.

      Ja kun on niin vankasti sitä mieltä että oikeistoaate sopii Suomeen ja vasemmisto ideologia Britteihin, niin vois selventää että miten se on mahdollista ja miksi sekä missä asioissa ja missä toiminnoissa. Mutta sitä päiväähän ei tule että mitään perusteluja kuultaisiin. Se on leipureissa siksi kun papsu äänestää niitä ja toimistolla on papsun kavereita jotka suostu akan ottamaan mukaan. Ei ne välitä pätkääkään sen kokkaripuuhista Oulussa koska sen huuhaajutuilla ei oo mitään merkitystä missään maassa.

      • 3382882

        Nehän kiertää ovelta ovelle julistamassa aatetta. Suomessa kyllä koettais häirinnäksi, vähän niin kuin mitä jehovantodistajat tekee. Pareittain kiertävät soittelemassa ihmisten ovikelloja ja jakamassa mainoksia. Ihanaa ja niin parasta ettei parempaa voisi olla.


    • EesTaasEesTaas

      Liika lentäminen halpalentoyhtiöillä aiheuttaa poliittista takinkääntöä :-)

      • niinmua

        ihan paras :-) :-)


      • niinmua

        ihan paras :-) :-)


    • TotuusPaljastuu

      Luuleeko Jasmin todella olevansa suurenkin luokan julkkis? Tuolla ämmällä on niin suuret luulot itsestänsä ettei mitään rajaa, Briteissä jossa häntä ei kukaan tunne voi Jasmin tekeytyä miksi vain ja esittää muille olevansa jotain. Kunpa vain muut Labour puolueen tiiminjäset tietäisivät totuuden tuosta naisesta...Hän ei ole mitään muuta kuin narsistinen ja itsekeskeinen pyrkyri.

    • Lähipiirivuotaa

      Jasmin puuhailee muuttoa Skotlantiin. Hän on neuvotellut työpaikasta hotellista, jossa he ovat lomailleet huru-ukkonsa kanssa.

      • Lähipiirivuotaa

        Jasmin haki työtä ensi kesän turistikaudelle. Hän saa asunnon samaisesta hotellista. Huru-ukkokin saa oleilla siellä, jos haluaa, tai siis jos Jasmin haluaa :) Nyt Jasmin pänttää pieneen päähänsä paikallistuntemusta ja Skotlannin historiaa :D


      • Pers-Erkki
        Lähipiirivuotaa kirjoitti:

        Jasmin haki työtä ensi kesän turistikaudelle. Hän saa asunnon samaisesta hotellista. Huru-ukkokin saa oleilla siellä, jos haluaa, tai siis jos Jasmin haluaa :) Nyt Jasmin pänttää pieneen päähänsä paikallistuntemusta ja Skotlannin historiaa :D

        Minipään Skotlantitietoutta: Roope Ankka was from scotland I think. He was from MacAnkka tiimi I think. I love my teeth and old men I think. This is niin mua ja woop woop, my home is in oulu I think.I am celebrity person I think. Bedroom tax is bad I think.


      • JohanVitsinMurjaisit

        Vai matkaoppaaksi skotlantiin, millä taidoilla ja millä paikallistuntemuksella?
        Matkaopas joutuu ihan aikuisten oikeesti tekemään töitä! ei ehdi oikein selfieitä kuvaamaan ja nettiä vahtimaan.
        Mitä matka oppaalta vaaditaan:
        Matkaoppaan työ on itsenäinen ja vastuullinen palveluammatti, jossa vaaditaan laajaa matkailun asiantuntemusta ja yleissivistystä.
        Työssä tarvitaan omatoimisuutta, yhteistyökykyä, ystävällisyyttä, hyvää käytöstä ja kiinnostusta asiakkaita kohtaan.
        Oppaan on tiedettävä, miten hätätilanteessa toimitaan. Hänen on tarvittaessa pystyttävä antamaan ensiapua. Muutamia esimerkkejä tarvittavista taidoista.

        Ei taida tuokaan työ onnistua jos sellaiseen nyt luulee pääsevänsä.
        ei oikein vakuuttaneet nuo sen blogi kirjoittelut skoteista, ihana rakennus, haluan tälläisen talon, joku vesistö, taas joku rakennus....niistä pitää oikeasti tietää nimet ja vähän historiaa.


      • ketkuopas

        Missäs kohtaa kerrottiin, että se olis matkaoppaaks menossa?
        Minä ainakin käsitin, että on menossa hotelliin töihin....
        Jos joku turisti esittäisi tiskin toiselta puolen hankalahkon kysymyksen kertoisin olevani noviisi ja itsekin hakeutuneeni töihin juuri tähän paikkaan, koska tunnen suurta rakkautta Skotlantia kohtaan ja haluan oppia lisää ihan paikallisilta ihmisiltä...


      • kljlkjkljlkjlk

        Kun katsoo Nelosen Matkaoppaita, niin eihän ne mitää osaa eikä mistään mitään ikinä tiedä. "Opastukset" tavataan suoraan paperista. Eivät osaa sanaakaan paikallista kieltä ja englantikin on erittäin alkeellista. Ihan pilipali hommia noi oppaiden hommat. Lyhyet työpäivät ja jää paljon aikaa ryypiskelyyn. Sopis sen puolestakin Jassulle.


    • Supermodel

      Jasminilla on kaksi asentoa seisoessa. Tämä kuvassa oleva ja sitten asento, jossa hänellä on kädet lantiolla.

      http://instagram.com/p/y6gfR4FY1E/?modal=true

      Miten ihminen saa käännettyä jalkateränsä tuollaiseen asentoon?

      • Tiskiainemainos

        Vuosien kokemus, you see! Onhan sit vielä se kolmas muuvi, jossa toinen käsi lantiolla ja toinen koholla, kämmen kohti taivasta.

        Jasmin on kyllä niin mallia, niin mallia tuossa mnihame lenkkarit-porukassa!


      • Kasariposeeraus

        Autch, järkyttävä. Onko hänellä polvilumpio pois paikoiltaan? Melko alienin näköistä :-o


      • Naurunpyrskäys

        Sitä ollaan niin missiä, niin missiä rivissä. Tosikko Jassu pistää "parastaan". Aamun naurut tälle vääntynyt jalka-kuvalle.


      • EnköVoisiUnohtaa

        Yksi pose, hyvällä maulla tottakai, on vielä jäänyt mieleen, se TADAA-pose, jossa Jassu leväyttää auki itsepaljastajan takin paljastaen pullamössövartalon ja riipparit.


      • Calimero

        Ryhmä rämän slummitournee. Halvat, huonosti istuvat releet. Jassu the Man ja pipo; reps!!!


      • EetuVee

        Hittolaene. Tuo fläppikansionpitelemisote on ku paremmillakin ammattilaisilla: assistentti, sihteeri ym. Mutta uransa huipulla lienee Jaz tässä.
        Mikä muuten on meriselitys tulevalle erolle? Kasvoimme erillemme vai että arkitodellisuus iski eli arki erilaista vaimona kuin morrrrssmaikkuna?


      • BignosePinetree

        Ikäeromme oli liian pieni.

        Ei tullut kunnollista kohinää ja kähinää mediassa, vaikka kuinka itse yritin keskustelua asiasta aloitella.


    • mrsprämli

      Päin mäntyä Mäntylä matkaoppaana? No, otin tuon ihan vitsinä. Eiköhän se tähtää sentään Skotlannin kuningattareksi.

      Jassun poseeraukset sujuu ihan intialaiseen malliin. Tulee varmaan ihan selkärangasta, hah hah! Katsokaas Akun Intian jaksoa kohdasta 35.28 eteenpäin, kun vinkuinkut poseeraa Taj Mahalin edessä: http://www.katsomo.fi/?progId=421468

      • TyypillinenAsento

        Joo, hihii! On varmaan niillä jo geeneissä tuo käden nosto. Jassultakin se sujuu niin luontevasti.


    • ShoeMustGoOn

      Onko muuten Jasmin saanut eilen blokattua ketään? Kuka oikeasti onnellinen ihminen blokkaa jokaisen hiemankin eri mieltä olevan? Olisko Jasminilla vain huono itsetunto ja onnellisuusnaamari päällä?

      • HyytyväHymy

        Kyllä Jassun supertyytyväinen hymy on hyytävä.


    • Ihan-PARHAUTTA

      Paljosta vetoo että tänään, viimeistään huomenna, Jasun plökiin ilmestyy kuva supertyytyväisestä ulkonevasta hammasrivistä bling pling ja kaikki on niin onnellista ja hapyä!!!? Turha Jasu yrittää näytellä, totuus tuli ilmi Enkun päässäkin ja sua korpee niin maan pirhanasti, MHAHA! xxx <3 pus!!!

      • Kiilosillmä

        Silmän karsatus vielä kruunaa koko komeuden


    • ZäsminWho

      "Lisäksi jotkut heistä ovat innoissaan siitä, että nyt he tuntevat julkkiksen, vaikkakin suomalaisen…"
      Kai Jassu on painottanut tiimille, että hän on aikoinaan saavuttanut merkittävän "Suomen turhin julkkis" -tittelin. Ja varmasti joka vuosi ollut sinnikkästi ehdollakin siihen. Tämä tieto tuo lisää iloa ja jaksuhaleja koko porukalle!

    • Inspiraatiota

      Jasmin on rautainen mimmi. Kaunis kuin veistos. Itsellä tässä asumusero menossa joten mielelläni ottaisin Jasminin paapan syleilystä. Pitäisin hyvänä ja höyläisin päivittäin. Ihana ja kaunis Jasmin hän inspiroi paljon.

      • LadonoviHarteet

        Kirveellä veistetty.


    • himonäätä

      Zääs on taas lähtenyt livohkaan kotinurkista!

      jasminmantylaofficial
      16 hours ago
      #stokesley #england #lovingit #sunnyday #justsaying #instalove

      • himonäätä

        Stokeskeyn kylä vain reilun 9 mailin päässä boroosta, muuta eipähän tarvi olla kotona. Papsua ei mailla halmeilla eikä labourtiimiäkään.


      • AinaVaanPaistaa

        papsu taitaa olla menneen talven lumia. Ero häämöttää, ei hehkuteta enää papsua, eikä rakkautta, instassa eikä blogeissa.


    • rouskis

      Jassu ei ookkaan enää aikoihin laskenut kuinka monta päivää on ollut papsun kanssa. Into laski kummasti vihkimisen jälkeen. Ja taas lähikylään pakoon? Siinäpä unohtui vapaaehtoistyö leipureillekin tai sitten se tuumas että vuoden hommat on jo hoideltu, wooohooo, nyt lomaileen ja heti sen jälkeen rentoutuun, pakkaan kapsäkki ja vinttikammariin, huiskis.

      • skososo

        Perjantaina olisi se häiden kuukautispäivä, saa nähdä juhlitaanko sitä enää... on toi tyyppi huvittava, jotenkin hauska ja nolo...


    • IkeeAvaaOviiiiiiii

      Sillä on kaksi lokaatiota:
      1) kapsäkki&senioritalo
      2) kapsäkki&vinttihuone
      Mahtavia valintoja, yay!

      • MatkalaukkuVaimo

        jep, siinäpä ne vaihtoehdot.
        Kapsakki ja vinttihuone on varmaan se tuleva vaihtoehto.
        Elämä palkitsee!


      • MatkalaukkuVaimo

        jep, siinäpä ne vaihtoehdot.
        Kapsakki ja vinttihuone on varmaan se tuleva vaihtoehto.


      • bebee

        Voi, kuinka olenkaan kade. On kans osoittautunut että Jassullahan se huono parisuhde on.


      • HarmaatPilvet

        niinpä me kommentoijat ei taidetakkaan olla ainoita jotka on huonossa parisuhteessa :-)
        taitaa celebrity mallin ja politikon suhde olla loppusuoralla, muru hehkutus on ainakin loppunut, eikä taida aurinkokaan paistaa pilvettömältä taivaalta.


    • HullunkurisetPerheet

      Homomies, pappamies - next?

    • KinkyVinkki

      Pappa nykyään hot vai not - äkkiä esiin mummokorsetti&apuvälineet! Silmät kiinni, ja tunnelmaan, niin ei häiritse kunnan senioritalon moodi. Huonon parisuhteen karkoitukseen!

      • IhanParhautta

        Pappa hot or not -
        nykyajan Hamletia.
        :DDD


    • Omanaama

      Aina aurinkoisesta Britanniasta onkin yhtäkkiä tullut tavallinen, sateinen saari. Kauankohan se jaksaa ihailla ja hehkuttaa lähikylien taloja ja maisemia ennen kuin huomaa että koillisenglannin talot ja kylät muistuttavat toinen toisiaan eikä maksa vaivaa koluta joka pitäjää. Englannissa on oikeesti mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, mutta ne sivuutetaan.

    • niintainäinniinpä

      oon matkalaukku vaimo minä vaan, jäi papsu boroon yhä asumaan ja minä lähdin toiseen maisemaan..

    • afsfsf

      Jassu on lähdössä Whitbyyhyn. On se levoton sielu.

      • niinMua

        jos sillä on paha olla kotona tai siis murun palveluasunnossa
        huono parisuhdeko?


    • Hhgnnhgddxcggf

      Kaunis nainen joka elää kuten tykkää, mikä siinä on väärin?

      • taitaaOllaNäin

        moni kakku päältä kaunis.


      • gleeeeee

        Eipä se tunnu olevan tyytyväinen elämäänsä. Kovasti on pitänyt miettiä. Vaikeeta on ja vaihtoehtoja tasan kaksi: Boron luukku tai Oulun vinttikamari. Kummassa tykkäis asua mieluummin. OMG. Elää kuten tykkää?


      • AnkeetaOn

        Elää kuten tykkää. Rahatta, karmeessa murjussa, jossa ei viihdy hetkeäkään. Tosin on niin patalaiska, ettei viitsi edes yrittää tehdä majapaikastaan viihtyisempää. Pelkkä tekstiilien peseminen ja pintojen puhdistaminen raikastaisi tunkkaista luukkua.


    • TyhmäNeitsyt

      Luulisi tuleva (olematon) eläke huolestuttavan. Elämä valunut täyshukkaan huuhaan perässä.

    • dgdfcccc

      Kunnan kustantamat kaappiovet ja lattia keittonurkkaukseen eivät tehneetkään siitä sitten vihdoinkin onnellista naista. Oi voi, mitähän siltä vielä puuttuu?

      "Tämän päiväinen Whitbyn visiitti oli tosi kiva ja huomenna taas kampanjoidaan täällä Middlesbroughin alueella. Samalla ihanalla porukalla, kuten yleensäkin :) Hyviä öitä kaikille ja huomiseen! ❤ xxx "

      Taas jaksaa jatkaa kampanjointia, mitä se sitten lie Jassun itsensä kohdalla onkaan, kun käytiin vähän rentoutumassa lähikylässä. Leipurien porukka on nyt niin ihanaa, papsu ei oo ollut ihana enää aikoihin. Rahat on kai niin tiukoilla ettei sillä ukkoparalla oo enää varaa edes niihin markettien tarjouskimppuihin.

      • halvatHelyt

        tai valkokultakoruihin jotka kuiten lähemmässä tarkastelussa paljastuivat muutaman punnan rihkamahelyiksi, ilman kultasepälle arviointiin kiikuttamista.
        ShineShineShine


    • jaska-ei-silkkoakaan-sis

      Jos sieltä leipureista löytyisi joku paikallinen politiikan Frederik seuraavaksi tyhjiin kupattavaksi sulhoksi?

    • Omanaama

      "Käyttäjältä Jasmin Mäntylä
      12.02.2015 22:44
      Tämän päiväinen Whitbyn visiitti oli tosi kiva ja huomenna taas kampanjoidaan täällä Middlesbroughin alueella. Samalla ihanalla porukalla, kuten yleensäkin :) Hyviä öitä kaikille ja huomiseen! ❤ xxx "

      Voi apua! Se ei aio juhlia hääpäiväänsä 13.2 ollenkaan vaan raataa leipurien vaalikoneistossa! Eikö oo edes treffejä papsun kanssa illalla? Nyt on asiat todella huonosti kun hääpäivä unohtuu eikä yhdessäolopäiviäkään enää lasketa. Eikä papsua kutsuta muruksikaan!

    • mrsprämli

      Hääpäivä on jäänyt juhlimatta ja kuka lie ostanutkaan ystävänpäivälahjoja vai onko ne vaan Jassun mielikuvituksessa ja kamerassa? Kuvannut tyhjää pakettia ja ravintolan menun kansikuvaa, hah hah. Woohoo ja niin mua!

    • Pellefantti
      • himonäätä

        Zääsillähän oli brittilippu kännykässä Skotlannissa ja nyt Saltire boroossa. Akkapaha varmaan luulee olevansa suurempikin hyvän tahdon lähettiläs viime syyskuun itsenäisyysäänestyksen jälkimainingeissa.


    • Roivas1

      Ihmiset kommentoi ja kyselee hyvälläkin ja positiivisella mielellä asioista. Jassu mököttää hiljaa. Edistystä vai mitä?

    • rouskis

      Jassu kirjoittelee kahtakin blogia joissa hehkuttaa oikein kovasti poliittista toimintaansa Boron leipurien osastossa. Heti perään ihmettelee äkäisenä ja supertyytymättömänä että ketä muka kiinnostaa. OMG, ihan parhautta taas, päin-mäntyä-Mäntylä.

    • bebee

      -- Tiimimme on ollut huvittunut varsinkin siitä, miten suomalaisia nyt yhtäkkiä kiinnostaa niin kovasti Labour -puolueen toiminta alueellamme sekä se, miten joillain voi olla jotain sitä vastaan, että haluan auttaa toisia.

      Niin, miksi kummassa yhtäkkiä kiinnostaa? Oliskohan Jassulla itsellään jotain tekemistä asian kanssa. Onko se ihan oikeesti niin superhypertyhmä ettei tajua asiayhteyttä?

      Kellään ei varmaankaan ole mitään auttamista vastaan, ennemminkin ihmetellään kovasti niitä Jassun kaksnaamasia puuhia; leipurit Borossa ja kokkarit Oulussa sekä sitä että pääasia onkin oman naaman esille tuominen. Mutta miksi? Eipä Jassun julkisuus mitään Oulussakaan merkkaa. Jos se äänestäjiä luulee kalastavansa niin kantsis sitten keskittyä vaan niihin alueisiin missä asuu muita maahanmuuttajia ja intialaisia. Ei perusbritti ton vinkuintiaanin naaman takia leipureita äänestä ikinä.

    • papsutkiertoon

      Koomikko Jatso, eipä ole asiat juuri muuttuneet..mitä nyt papsut ja puolueet vaihtuneet muutamaan otteeseen :D

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4862
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3523
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1548
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      40
      1413
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1312
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1108
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1027
    Aihe