Kun näitä kirjoituksia katselee, niin väistämättä tulee mieleen, että kuvatut tapahtumat ovat vain kirjoittajien fantasiaa eikä todellista pikkujoulutoimintaa.
Itse olen ollut monien firmojen pikkujouluissa elämäni aikana enkä mihinkään täällä kuvattuihin pettämisilmiöhin ole törmännyt - en ainakaan havainnut :)
Viinaa sen sijaa on kulunut ja muita hauskuuksia tehty. Yleensä ryypiskely on aloitettu heti puolenpäivän jälkeen ja viety huippuunsa itse pikkujoulupaikassa. Siltikin moraali on säilynyt ja vaan tanssittu ja pidetty hauskaa. Tosin itse olen syyllistynyt pikkutuhmuuksiin joista esimerkkinä menneiltä vuosilta:
- kuseminen firman viherkasvien juurille
- lumen tunkeminen pihalla seisovan vartiointiliikkeen auton sisätiloihin puoliavoimesta ikkunasta (vartija itse ei luonnollisesti ollut paikalla :)
- liikennemerkkien varastaminen ja vieminen eri paikkoihin (tätä tapahtui opiskeluaikojen pikkujoulubileiden kotimatkalla muutaman muun hullun kanssa)
- huoltoasemien "kauppalippujen" laskeminen alas ja siirtäminen esim. jonkun talon lipputankoon (ks. edellisen bulletin kaltainen tilanne).
Siis mitään moraalittomuuksia ei ole tehnyt juuri kukaan - mitä nyt pientä kiusaa.
Puppua...
3
570
Vastaukset 3
- Gimma
huvittavia nämä sun pikku jäynät!on hyvä tietää,että löytyy vielä näitä miehiä joilla on selkärankaa ja moraalia!
- Tane
Eipä ole meidänkään pikkujouluissa mitään pettämisjuhlia nähty. Pikkutuhmuudet ovat rajoittuneet amatöörimäisiin strippausesityksiin ja mahdollisesti sylissä istumiseen. Enpä muista hirveästi suuteluitakaan nähneeni.
Yllä oleva koski siis varattuja. Olin ennen töissä paikassa, jossa oli paljon nuoria sinkkuja. Silloin pikkujouluissa saattoi tapahtua enemmänkin, mutta mitään moraalitontahan homma ei ollut, kun ketään ei petetty. Poistuin itsekin joskus kahdenkeskisille jatkoille muutaman kerran - siis silloin, kun vielä sinkku olin.
Suurin osa tämän palstan jutuista on varmasti keksittyjä. Ihmisten fantasioita, joita he eivät koskaan toteuta...- Yuca
Itselläni on suurinpiirtein samanlaiset kokemukset. Sinkkuna ollessa saatoin pikkujouluista tai tilinpäätösjuhlista sinkkunaisen kanssa päätyä sänkyyn mutta huomasin, että ei ole oikein hyvä idea "syödä kuormasta" joten senkin lopetin parin kokeilun jälkeen. Naimisiin mentyä eipä ole oikein ollut tilaisuuksiakaan täällä kuvailtuun toimintaa. Ilmeisesti ulkonäkö suojelee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681095
- 981054
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i22912Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔62852Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124835- 134817
- 57745
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27721Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20710- 45666
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol47650- 19617
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48600Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596- 48594
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128594Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142592- 35590
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6583Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11559