Talous | Turun Sanomat 8.2.2015
Lähes kaikki Suomen huoltoasemilla myytävät liikennepolttoaineet valmistetaan ”lähiöljystä”.
Kaikki polttoaineketjut kehuvat pumppujensa letkuista virtaavien nesteiden kotimaisuusastetta. Vain perustelut vaihtelevat.
Enimmäkseen venäläistä raakaöljyä käyttävät Neste ja Teboil korostavat polttoaineidensa kotimaista valmistusta.
Bensiininsä pääosin muista Pohjoismaista tuova ABC:n, St1:n ja Shellin yhteinen hankintayhtiö NEOT painottaa puolestaan kansallisen huoltovarmuuden paranemista sekä biopuolen kotimaista jäteraaka-ainetta.
Uusiutuvat dieselpolttoaineet ovat koko lailla sinivalkoisia menovesiä. Neste hyödyntää niiden raaka-aineina suomalaista jäte-eläinrasvaa. UPM valmistaa uusiutuvaa mäntyöljypohjaista dieseliä Lappeenrannassa.
Haluatko että bensarahasi virtaavat venäjälle?
4
170
Vastaukset 4
- samapase
Ei sillä ole merkitystä vaikka suomeen haettaisiin bensiini jenkeistä, sitten ne hakisivat tilalle venäjältä. Eli lopulta on sama mistä sen ottaa, eli otetaan sieltä mistä halvimmalla saa.
- Neot
NEOT hankkii öljytuotteita useilta lähialueen jalostamoilta, jotka sijaitsevat pääosin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Puolassa. Useita hankintalähteitä käyttämällä saavutetaan paras kilpailukyky kullekin tuotteelle.
Tärkeä hankintalähde on St1:n öljyjalostamo Göteborgissa. Jalostamon vuosikapasiteetti on noin 4,8 miljoonaa kuutiometriä. Tuotannosta noin neljännes on bensiiniä, noin puolet dieseliä ja lentopetroolia sekä noin neljännes raskasta polttoöljyä. Raaka-aineena käytetään pääosin Pohjanmerellä tuotettuja raakaöljyjä.
Pääosa tuotteista menee Ruotsin markkinoille, mutta merkittäviä määriä moottoribensiiniä ja dieseliä tuodaan myös Suomeen. Biokomponenttien hankinnassa NEOT hyödyntää St1 Biofuelsin Suomessa tuottamaa jätepohjaista etanolia sekä Haminassa sijaitsevaa etanolin absolutointitehdasta - kakkapyllykakkonen
Lopetin tankkaamisen Teboililla Putinin sotaretkien vuoksi.
- eipitäisvielänousta
Raakaöljyn barrelihinta 51 dollaria ja Brent noin 60 dollaria.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu611650- 291275
- 851108
- 43925
- 95878
- 67855
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15809Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19755Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131735- 116711
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �151669Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80638- 4632
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 43611
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19576
- 46568
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25561Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔33558