Olen jo vuosikaudet sairastanut masennusta, saamatta siihen apua. On koitettu lääkityksiä jotka eivät edes tehoa, terapiat nyt ovatkin täyttä paskaa. Miksi? No, koska minua ei kiinnosta JANKATA MENNEITÄ ja se tuntuu näitä terapiatanttoja vain kiinnostavan. Eikä muutenkaan kiinnosta tyhjänpäiväinen lässyn lässyn. Lääkkeet ja terapia ovatkin vain yhteiskunnan organisoimaa näennäisapua.
Olen täysin syrjäytynyt, masentunut ja yksinäinen. Rankka koulukiusaamistausta ja kaikkea muuta paskaa. Joudun elämään sossun tukirahoilla, sieltä ja työkkäristä sitten kunnon nöyryytystä ja vittuilua jatkuvalla syötteellä sateleekin.
Olen 24 ja pitäisi taas jaksaa vaivautua hakemaan yhteishaussa. Joo o, mikään ei enää kiinnosta enkä todellakaan halua olla ihmisten kanssa tekemisissä. Haluan olla vain yksin kotona rauhassa. Sairauslomaa minulle ei millään myönnetä, eläkkeelle haluaisin niin ei tätä paskaa tarttisi sietää.
Vai pitäskö mennä terapiaan? Joo ei kiitos, mua ei kiinnosta muistella miten ala-asteen matikantunnit sujui. Siis mitä vittua?! Tuollainen menneiden jankkaus on niin turhaa paskaa, varsinkin kun niillä menneillä ei ole nyt mitään merkitystä. Keskittyisivät nykyaikaan joka menee vain paskemmaksi jatkuvasti.
Olen täysin syrjäytynyt, masentunut ja yksinäinen. Rankka koulukiusaamistausta ja kaikkea muuta paskaa. Joudun elämään sossun tukirahoilla, sieltä ja työkkäristä sitten kunnon nöyryytystä ja vittuilua jatkuvalla syötteellä sateleekin.
Olen 24 ja pitäisi taas jaksaa vaivautua hakemaan yhteishaussa. Joo o, mikään ei enää kiinnosta enkä todellakaan halua olla ihmisten kanssa tekemisissä. Haluan olla vain yksin kotona rauhassa. Sairauslomaa minulle ei millään myönnetä, eläkkeelle haluaisin niin ei tätä paskaa tarttisi sietää.
Vai pitäskö mennä terapiaan? Joo ei kiitos, mua ei kiinnosta muistella miten ala-asteen matikantunnit sujui. Siis mitä vittua?! Tuollainen menneiden jankkaus on niin turhaa paskaa, varsinkin kun niillä menneillä ei ole nyt mitään merkitystä. Keskittyisivät nykyaikaan joka menee vain paskemmaksi jatkuvasti.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Jos menet terapiaan niin sano terapeutille mitä asioita haluat siellä käsitellä.Toki terapeutti voi välillä puhua tai kysyä jotain mikä sinusta voi tuntua täysin turhalta mutta ehkä siinä on joku pointti.
Kannattaa mennä terapiaan vielä kun voi, leikkauslistoja tehdään jo oikeistopuolueissa:
https://sites.google.com/site/oikeisto
Klikkaa tuosta ja katso millaista vaalien jälkeen tulee olemaan.
Viittaat itse taustaasi "rankkaa koulukiusaamista ja muuta paskaa" ja samalla väität, ettei menneisyydellä ole mitään merkitystä. Jos näin olisi, niin sittenhän voit jo tänään aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä..vai?
Eikun ihan oikeasti. Kukaan ei voi (täysissä järjissään) väittää ettei elämänkokemuksillamme olisi merkitystä nykyhetkeen. Varsinkin kasvuvuodet vaikuttavat siihen, mitä alamme harteillamme ja mielessämme kantaa, millaisen kuvan itsestämme ja toisista (elämästä) muodostamme. Tiedän tämän itse, koska olen kokenut myös paskan lapsuuden, koulunkäynti oli helvettiä eikä yhtään ystävää ollut (ei tosin ole edelleenkään).
Ellen olisi käynyt pitkää terpiaa en olisi hengissä. Terapiaa oli edeltänyt itsemurhayritys. Itselle oikean terapeutin löytäminen taitaa olla sinun vaikeus nyt. Oletko käynyt vain kunnallisella vai yksityisellä? Mikä on ollut terapeuttien koulutus? Oletko uskaltanut niitä haastaa? Mitä terapeutit ovat vastanneet, kun olet sanonut, että et ymmärrä puhumisen pointtia?
Siinä se on ongelma, että siinä nykyisyydellä ei ole pohjaa, kun perusta on jäänyt kaiken moskan varaan. Sitä toivoisi, että voisi vain hypätä ylös, simsalapim, mutta kun se ei vain onnistu. Kannat alitajunnassa sitä kaikkea mitätöimistä, jota kiusaaminen ja mollaaminen on sinulle jättänyt. Itsearvosi ja minäkuvasi ovat nollilla: en ole mitään, minusta ei ole mihinkään. Se mielikuva on sinulla itselläsi tunnetasolla, vaikka totuus on tietenkin ihan toinen. Ei se kiusaaminen ole todellisuudessa sinusta tyhmää tehnyt, ei poistanut lahjojasí.
Terapiassa nousee esiin se kätketty ja alistettu viha ja kauna noita kiusaajia ja itseäkin kohtaan. Kun tulee jälleen tietoisuuteen, aikuisen järki astuu peliin, voit tehdä sovinnon menneisyyden kanssa ja jopa antaa anteeksi noille lapsellisille hölmöille.
On minuakin kiusattu ja muutaman kanssa voin nyt vuosikymmeniä jälkeenpäin jopa kaveerata ja menneisyys ei enää tulee mieleen kohdatessa entisiä kiusaajia.
Kyllä sinun itsesi kannalta on mukavampi saada jokin ammatti. On antoisampaa elää kun saa tehdä jotain, saa enemmän rahaa.
Sinua masentaa ja tuntuu kaikki toivottomalta, mutta ei elämä välttämättä siihen monttuun jää. Opiskellessa voi sitten löytää itsestäsi uusia puolia, ja jopa eheytyä ja koet ahaaelämyksiä.
Joo opiskelupaikkaa monta kertaa koitettu saada, en pääse mihinkään. Töihin pääseminenkin jo täysin toivotonta.
Viime vuonna harkitsin yliopistoon hakua ja siihen koko kevään luinkin. No, sosiaalityöntekijä kannustavasti sanoikin ettei minun kyvyilläni sinne ole mitään mahdollisuutta päästä.
Nämä nykyajan kiusaajani ovatkin juuri sosiaalitoimistossa ja työkkärissä - mutta eihän siihen puututa. Jos hakeutuu terapiaan, lähtökohta on aina se että minussa on vika, ei tietenkään yhteiskunnassa.
Eli siis oli tuon yhden sosiaalityöntekijän vika, että yliopisto jäi.
Annat aika paljon valtaa ihan vieraille ihmisille ja niiden mielipiteille.
Minkään oikean psykoterapian tehtävä ei ole etsiä syyllisiä, vaan keinoja itsenäiseen elämään. Missähän "terapiassa" olet käynytkään.
Jos jäät jankkaamaan, että kaikki muut ovat syyllsiä ja sinulla on siksi oikeus kieltäytyä kaikesta, nähdä kaikki tarjottu vain paskana ja hylätä oma elämäsi, niin usko pois..
juuri nin siinä käy.
Yhteiskunta voi pettää ja olla paskakin, mutta mitä sitten. Kuolinvuoteellasi sitten mutiset..olin oikeassa..ei tästä mitään tullut.
Eikä minua kiinnosta tyhjänpäiväiset lässyn lässyn -terapiakäynnit. En tykkää puhua asioistani joillekin tuntemattomalle "asiantuntijalle". Eikä ne terapiat muuta sitä asiaa mihinkään, että ympärillä oleva yhteiskunta on perseestä. Ja nämä terapeutithan oikein puolustavat aina näitä sossutanttoja. Eihän yhteiskunnassa voi olla mitään vikaa...
Oletko käynyt oikeassa psykoterapiassa, etkä vain juttelemassa depressiohoitajalle tai mielenterveystoimiston hoitsulle?
On vissi ero sillä "märehtiikö ja jankkaako" vanhoja asioita vain käsiteleekö niitä.
Psykoterapian vaikutuksista on ihan aivotutkimuksiakin.
Mikä yhteiskunnassa on perseestä: sekö ettei sinulla ole huippputyöpaikkaa ( paljon liksaa ja vähän töitä) ja upeaa puolisoa jne? Epärealistisuus ei auta yhtään. Katso totuutta silmiin.
Onko se unelma-ammatisi oikeasti sopiva? Sinulla on ilmeisesti väärä käsitys siitä, mikä tuo sinulle onnea. Tosiasioiden hyväksyminen on muutoksen alku.
Yhteiskunta on perseestä: köyhiä ja sairaita luukutetaan, mutta se on vaan juttu johon joutuu osin sopeutumaan tai sitten tappelee ja keksii selviytymiskeinoja.
MItä voit ehkä tehdä?
Hakeudu työkyky- tai kuntoutusselvitykseen. Sitä kautta voit joko a. hakea kuntoutustukea (määräaikaista eläkettä, jos sitä suositellaan) tai b. ammatilliseen kuntoutukseen tai johonkin muuhun (mitä suositellaan)
Jos olet työkkärin asiakas, niin hakeudu sinne kuntoutusosastolle.
Hakeudu työttömien tai mielenterveyskuntoutujien toimintaan mukaan. Siellä saa usein myös edullista ruokaa ja voi päästää myös pikku hommiiin ja saa ainakin tuttavia ja toimintaa.
Sukulaisetko eivät välitä? Jos välittävät, niin hakeudeu heidän tukemana jollekin kunnolliselle psykiatrille, mielellään psykiatrille, jolla on myös psykoterapiakoulutus.
Jos paikkakunnallasi on etsivää nuorisotyötä tai nuorten työpajoja, voit hakeutua sinne.
Varmasti sulla on masennus, mutta luulisin, että sulla on myös jotain persoonallisuuden ongelmaa. Koet että sinulla on oikeus olla haluamatta parantua koska elämäsi on ollut niin paskaa. No, valitettavasti tämä yhteiskunta on sellainen, että ei voi jäädä yhteiskunnan rahoilla elämään, vaan koska siltä tuntuu. Et juttujesi perusteella edes vaikuta niin masentuneelta, ei esim. merkkejä itsetuhoisuudesta tms. Koulukiusaamistaustaa on monilla. Tietysti toiset ovat herkempiä, mutta juuri siksikin pitäisi mennä sinne terapiaan ja opetella jutuista eroon. Tai sitten vain menet töihin ja tienaat oman leipäsi ja saat elää vapaasti valitsemallasi tavalla. Paskaduunia kyllä löytyy, mutta ei ilmeisesti ole sinun arvollesi sopivaa? Ymmärrätkö mitä tarkoitan, ajattelet olevasi parempi kuin muut?
Ihmiset ovat sen verran perseestä ettei niiden kanssa jaksa olla missään tekemisissä. Unelma olisikin täysin itsenäinen elämä omassa rauhassa. Tässä ylisosiaalisessa yhteiskunnassa ei vain enää juurikaan ole itsenäisiä ammatteja. Itseäni työelämässä kiinnostaa lähinnä vain palkka ja sen työn tekeminen, ei turhanpäiväiset kahvipöytähöpötykset ja muu turha. Lottovoitto toki tekisi työnkin turhaksi, todennäköisyys siihen vain on olematon.
Määrittele paskaduuni? Olen toki koittanut saada hanttihommia lastenhoitajana ja koiranhoitajana, vaikka vihaankin lapsia. Tosin rahasta niitä voisi ehkä hetken ajan sietääkin. Mutta ei - eihän mua huolita edes koirankusettajaksi!
Aamulehden jakaja ainakin olisi duuni missä ei tarvitsisi olla ihmisten kanssa tekemisissä.
Miksen voisi jäädä yhteiskunnan rahoilla elämään? Vuosikausia kestäneen systemaattisen kiusaamisen jälkeen olen täysin oikeutettu elämään muiden "siivellä". Käykööt nämä "paremmat ihmiset" eli kiusaajat töistä ja raatakoot verorahoillaan minulle etuusrahaa. Sen yhteiskunta minulle onkin velkaa enkä haluaisikaan tehdä töitä näiden idioottien kanssa. Raha tässä toki on ainoa, josta koen pulaa. Ihmissuhteita ei ole enkä niitä haluakaan.
Persoonassani ei ole mitään vikaa. Se on näiden idioottien ihmisten ja yhteiskunnan tuotosta etten pidä ihmisistä. Ja miksi täytyisi pitää? Terapiaan en todellakaan enää aio mennä, miksi puhuisin asioistani kenellekään? Asiani kun eivät muille kuulu eikä minuakaan muiden asiat ja tekemiset kiinnosta.
Jos sinä jäät yhteiskunnan rahoilla elämään niin sinulla on aina rahasta pulaa.Kansaneläkkeellä tai sossu/työkkärirahoilla ei paljon juhlita.
Mutta sinä voit tietysti tehdä noin jos haluat,ei Suomessa ketään voi pakottaa töihin.
En ole minäkän sosiaalinen, mutta vihasi ja pelkosi ihmisiä kohtaan ei ole ihan normaalia, sitä pitäisi hoitaa. Minullakin oli kausi, jolloin en haluannut/psytynyt tapaamaan kuin kaupan kassan.
On käsittämätöntä miten paljon meidän kaltaisia on. Itse sinnittelen vuosien masiksen jälkeen koulussa ja etsin töitä. Ei voi muuta sanoa kuin, että koita jaksaa. Hyvinvointivaltio on jo mennyttä ja aina vaan pahemmaksi muuttuu elinympäristö. Onko sulla jotain sellaista elämässä, joka tuo lohtua tässä hetkessä? Itse dokailen ja kirjoitan näytelmiä ja runoja.
Ennen yritin itse "osallistua" normiyhteiskuntaan, mutta ei se mun kaltaisiani tule hyväksymään. Ei se hyväksykään ketään, koska arvot ovat epäinhimmillisen kovat. "Suorita, suorita, suorita" kuin Orwellin Eläinten vallankumouksen työhevonen. Mitä elämää se on?
Sanon, että tosiaan koita jaksaa, mutta anna samalla myös ns. henkisesti periksi. Ei meistä tule talouden tehokkaita tuotantoyksiköitä. Ei meistä tule voittajia. Ne kuvitelmat ovat menneet. Länsimaat elävät nykyään hyvinvointiteollisuudelle, joka on sitä, että kukin kerää itselleen materiaa niin paljon kuin kerkeää. Etsi siinä sitten elämällesi tarkoitusta ja hyväksy se, mitä löydät...kaikki on niin tyhjää. Tarvittaisiin kulttuurinen vallankumous, jonka tulisi eskaloitua fyysisiksi pyrkimyksiksi luoda parempaa uutta maailmaa, ohi materialismin. Saa nähdä toteutuuko.
Tämän ketjun otsikko vaan pisti silmään ja se pitää niin paikkansa. Poltin itseni loppuun töissä ties monenko kerran ja tuli osastohoitokin tutuksi mutta sieltä kotiuduttuani pari käyntiä sairaanhoitajan juttusilla, lääkkeitä niin widusti ja sitten minua alettiin jo patistamaan takaisin töihin polttamaan itseni loppuun. Tällä kertaa teinkin omat ratkaisuni ja otin duunista lopputilin ja vaadin että sairaslomaa jatketaan ihme kyllä sitä jatkettiin. No, nyt sitten olen taas siinä perus työkkäri-sossu oravanpyörässä mutta ainakin tuli stoppi duunien suhteen ja kohta aloitan mahdollisesti ahdistuksen säätelyryhmän. Onko kenelläkään muuten kokemusta moisesta ryhmästä?
On hienoa, että pystyt kirjoittamaan mitä todella ajattelet. Olin itse kognitiivisessa psykoterapiassa vuoden verran. Minulla oli jossakin määrin samanlaisia ajatuksia, mutta en kehdannut niitä terapeutille kertoa. Sinulle saattaisi sopia hyväksymis- ja omistautumisterapia. Sen viitekehys on hyvin pitkälle tässä hetkessä, ei niinkään menneessä.
Tulosta vaikka tämä keskustelu ja lyö se terapeutille käteen.
tiedätkö ap että koulumaailmassa opettajat ja aikuiset ovat vastuussa lasten hyvästä oppimisympäristöstä ja hyvinvoinnista. Kouluyhteisössä ei ole ketään muita aikuisia jotka voisivat tulla lasten turvaksi. Koulussasi he ovat tehneet väärin sinua kohtaan kun eivät auttaneet ja puuttuneet kiusaamiseen. Vaadi heitä vastuuseen nykyisestä olostasi.
Ja miten heitä vaaditaan vastuuseen? Se on totta ettei kiusaamiseen puututtu. Opettajat eivät ottaneet kiusaamista vakavasti. Lisäksi kiusaajani olivat näitä opettajien "suosikkeja" jotka aina opettajan läsnä ollessa esittivät "esimerkillisiä" oppilaita. Mutta kun opettajaa ei ollut paikalla, kiusaamiseni alkoi samantien. Ja kiusaajat aina onnistuivat uskottelemaan opettajille ties mitä, kaiken huippu oli että opettajat syyttivät välillä jopa MINUA KIUSAAJAKSI.
Ja miten heitä vaaditaan vastuuseen? Se on totta ettei kiusaamiseen puututtu. Opettajat eivät ottaneet kiusaamista vakavasti. Lisäksi kiusaajani olivat näitä opettajien "suosikkeja" jotka aina opettajan läsnä ollessa esittivät "esimerkillisiä" oppilaita. Mutta kun opettajaa ei ollut paikalla, kiusaamiseni alkoi samantien. Ja kiusaajat aina onnistuivat uskottelemaan opettajille ties mitä, kaiken huippu oli että opettajat syyttivät välillä jopa MINUA KIUSAAJAKSI.
...ja nyt suomi24 vittuilee, meneekö tämä edes läpi?
Sinun olisi kyllä hyvä etsiä itsellesi terapeutti kenen kanssa tulet toimeen ja käsitellä tuota kiusaamis-asiaa.Jos sinä yksin jäät pohtimaan noita asiota niin möykky sisälläsi vain kasvaa vuosien myötä.
Oletko ajatellut että ainakin osalla sinua kiusanneista saattaa olla nykyisin huono omatunto siitä miten sinua kohtelivat?
Rautakaupassa myydään pyykkinarua ja metsässä on puita.
Käytä päätäsi. niin murheet loppuu lyhyeen.
Et vaikuta kovin masentuneelta . Onko vaan muuten menneet halut. Avun saamisesi edellyttää parempaa yhteistyötä ja asennetta hoitohenkilöstön kanssa. Jos olet kieltäytynyt työtarjouksista ja muista.. Kyse on, että et ole joko työkuntoinen tai et ole työhaluinen, voi olla jotain pahempaakin.
Etkä ole mitenkään heikossa hapessa vaan päinvastoin, vaikutat jopa agressiiviselta ja sinulla on kielteinen muutosvastarinta normaalia elämää kohtaan.
Voi olla että on kyse muusta kuin masennuksesta, nasennukseen taas hoito on lähinnä erilaista terapiaa ja lääkitystä. Sinulla ei ole mahdollista saada siihen parempaa, apua kuin mitä julkinen psykiiatrinen sairaanhoito antaa. (ellei joku läheinen maksa hioitoa yksityiosellä) Julkinen nyt ei huipputasokasta ole, ja jos jokapaikastä lähdet ovet paukkuen , niin lopputulos on heikko.
Se mitä olet puhunut tuossa meille ja hoitohenkilöstölle on 5 % totuudesta, miten sinun vaivoja voi hoitaa jos niitä ei teidetä.
Meillä on työkyvyttömyysjärjestemä, mutta nyt on kyse työhaluttomuudesta. siitä ei pääse eläkkeelle.
Ryhdistäydy, meillä ei ole tapana patjan päälle ketään ruokkia
1)Luin tarkemmin, jos sinulla ei ole mitään diagnoosia, ja vajkutyat kertomasi perusteella ihan "normaalita" et pääse mihinkään erityisoppilaitokseen, paljon ongelmaisempikin opiskelee normaaliluokilla.
2) Peruskoulu sulla on kuitenkin käyty:
3) Mistä ammatista sinä lapsena haaveilit?
Mielestäni sinun pitäisi päästä ammatilliseen soveltuvuustestiin, ja sen myötä sopivaan ammattilliseen koulutukseen.
4) saattaa olla sinun mahdollista päästä myös lyhyempään työvoimakoulutukseen.
Koulutuskeskuksilla on myös valmentavaa koulutusta ennen sitä.
5. Koska olet hakenut jotain työpaikkaa viimeksi?
Nämä kaikki edellyttää sinulta itseltä yhteistyökykyä.
Eläkeaika sinulla on 40 vuoden kuluttua, sItä enne sinulle löytyy vielä mielenkiintoinen työura ...
1) diagnoosi keskivaikeasta masennuksesta muutamien vuosien takaa
2) peruskoulu käyty ja myös lukio. meinaa myös sitä, että ammattikouluun ei voi hakea koska lukio on suoritettu
3) en haaveillut mistään ammatista
4) ammatillisista testeistä en saa mitään irti, tulokset ovat aika mitäänsanomattomia
5) tällä viikolln
Kyllä ylioppilaat voivat hakeutua (ammattioppilaitos on nykyinen termi).
Ihan mille linjalle tahansa, mutta onhan siellä myös yo pohjaisia linjoja.
"Laiskuus lienee kohdallasi suurin syy". avoin asiallisuus.
Ei sun ole pakko syödä mömmöjä, ei ole pakko mennä terapeutille tai lääkäriin. Ei sun ole pakko elää täällä voit lähteä autuaimmille maille. Mitä vielä teet täällä paskamaaassa...
Tästä maastä pääsee lähtemään aivan helposti.
Kaikki on elämässä aivan vapaaetoista. Voi valita itse, loisia emme halua elättää...
Todeellakaan jos ei halua mennä hakemaan ns. apua jota kyllä tositilanteessa saa, niin ei sinua kukaan sinne pakota, mutta jos meinaa selvitä kantsii kaks krt miettiä kumman vaihtoehdon ottaa....
Se kysymys: Oletko käynyt ihan oikealla psykoterapeutilla vai vai hoitajan tai depressiohoitajan pakeilla?
valittajat keskittyvät siihen kuinka ette saa apua, vaikka olette jo KAIKKI käytössä olevat avut saaneet. Ne eivät vain ole tehonneet. Siinä on valovuoden ero.
Ja jos ihan todella mietitään niin kertokaa ihmeessä MILLAISTA apua haluaisitte!
Jos luulette että on olemassa joku pilleri tai menetelmä millä KAIKILTA VARMASTI masennus lähtee niin ihan vaan tiedoksi sellaista EI OLE!
Niinpä. Enkä halua kuulua yhteiskuntaan. En halua käydä töissä tai koulussa ja olla muiden ihmisten kanssa. Tätä ei koskaan tunnuta ymmärtävän. Haluan olla yksin ja omassa rauhassa, ilman rasittavia ihmisiä.
Ja näillä terapiakäynneillä on aina se sama inhokkikysymys "Mitä teet päivisin?". Vittuako se kuuluu kenellekään mitä teen, minullakin on oikeus yksityisyyteen. Sitähän ei yhteiskunta tajua. Eikä sitä jos joku ei halua kuulua tähän paskuuteen. Kohta minut pakotetaan taas johonkin työkokeiluun joka aivan varmasti päättyy sairauslomaan ja keskeytykseen. Mutta ei vain myönnetä eläkettä minulle, on se hienoa.
Todellakin auttaa. Eipä tarvitse rampata työkkärissä ja muissa virastoissa ja epätoivoisesti keksiä itselleen jotain sopivaa alaa - sellaista kun ei ole! Enkä koskaan haluakaan työelämään tai opiskelemaan joten pysyvä eläke olisi hyvä!
Ja todella olen ANSAINNUT. Vuosikausia jatkunut kiusaaminen ja syrjintä on johtanut siihen etten halua olla muiden kanssa. Joten näiden kiusaajien VELVOLLISUUS on elättää minut verovaroillaan ja näin ollen yhteiskunta joutuu KORVAAMAAN minulle kokemastani kärsimyksestä.
Ja lisäksi et halua tehdä mitään leipäsi eteen, etkä ole yhteystyökykyinen asioittesi hoidossa.
Ei sinun ole pakko tehdä mitään, mutta opettele tulemaan toimeen omillasi ilman veronmaksajien rahoja.
Sinuta ei puutu kykyjä vaan ensisijassa halut.
Anteeksi: päätökset tekee työkyvyttömyydestäsi lääkärit.
Pitkään jatkunut ja hoitamaton masennus juuri johtaa kirjoittajan tilanteeseen. Eli se "muuntautuu" suoranaiseksi vihaksi muita kohtaan.
Ei ole olemassa työhaluttomuuseläkettä. Suuri syy ongelmiisi on saamattamuus ja laiskuus.
Jos Sinä syöt yhteiskunnan ja veronmaksajan rahoja, olet sinä jostakin sentään tilivelvollinen ...
Mutta sitten kun et saa yhteiskunnalta enää mitään, ainoastaan verottaja kysyy määräajan kuluttua millä elät.
Lopeta yhetiskunnan avulla eläminen...
Suosittelen alkuunsa sellaista 3-5 vesilinjaa, olet syömättä mitään. Jos olotuntuu hyvältä jatka, jos ei niin mieti asenteitasi ja käytöstäsi. Yhteiskunta ei tarvitse sinua eikä yhteiskunta ei toimi sinun säännöilläsi.
Lopeta syöminen kokonaan niin ympäristö ei häiritse anää..
Viranomaisena laittasin sulle työvelvotteen
Täältähän pääsee pois, älä hae/syö lääkkeitä äläkä mene terapiaan. jOs ei ole enää rahaa älä syö, Pysyt vaan sieklllä sängyllä vedät verhot eteen, parin kolmen viikkoa olet vesilinjalla. Mietit sitten mitä nyt, jatkat vaan saat olla yksin en tule tantat häiritseen, ei ole niin paska maa..
Ihmiset ovat kyllä syvältä. Niiden seurassa on vastenmielinen fiilis ja odottaa vain sitä, että pääsee niistä eroon. Rasittavia.
Vaikka syy sun masennukseen olisikin yhteiskunnassa, niin et voi muuttaa yhteiskuntaa, vain itseäsi! Olet saanut apua, mutta se ei ehkä ole ollut sitä mitä olisit tarvinnyt. Sun pitää olla itse aktiivinen, jos haluat parantua. Kokeilen jotain toista terapiasuuntausta, esimerkiksi ratkaisukeskeistä terapiaa. Siinä ei vatvota menneitä, vaan keskityään tulevaan. Yritä miettiä mikä sinua kiinnostaisi ja hae opiskelemaan sille alalle, ihan sama mitä joku sosiaalityöntekijä siihen sanoo! Kyllä sä pystyt siihen :)
Tää kuulostaa hullulta, mutta aloita urheilu. Se auttaa. Itse olen sairastanut masennusta usein. oon ollu terapiassa ja lääkityksillä. Masennus uusinu niin monta kertaa että lääkäri sano etttä mun on syötävä lääkkeitä loppuikä. Sitten kävi neljä kuukautta sitten niin että jouduin aloittaa jalkakivun vuoksi kuntouttamaan mun jalkaa. kevyttä jumppaa ja vesiuintia. Sen myötä oon innostunu liikkumaan ja nyt urheilen melko aktiivisesti. Oon parantanu myös mun ruokavalion. oon huomannu muutoksia mielialassa. Ei masenna, oon vähentäny masennuslääkityksen puoleen ja uskon että kohta voin jättää sen kokonaan pois. Liikunnan myötä, keho ja aivot kuntoutuu. Kokeile, pakota ittes liikkumaan säännöllisesti. Se auttaa.
No kuule, ethän sä edes tunnu haluavan apua!
Jos kerta tiedät paremmin mikä masennukseesi tehoaisi parhaiten niin mikset hoida itse itseäsi? Miks sä kyseenalaistat hoitavan tahon metodit? Sä et tule pääsemään edes eläkkeelle ellet ota ensin kaikkea mahd.hoitoa vastaan. Jos sua ei kiinnosta ammattilaisten,jotka kyllä tietävät hoitokeinot paremmin kuin sä, hoitotyyli, niin voithan sitten märäntyä oloihis. Jokainen saa maata omalla luvallaan niin pohjalla kuin tykkää, tiätsä?
Miksi sinua tai ketään muutakaan pitäisi jonkun tai yhteiskunnan auttaa? Ihme ajatus tuo. Ratkaise itse ongelmasi äläkä ruikuta.
Jokainen masentunut ihminen on kaveri jota joku ei ole tavannut vielä. Masennus on tulosta sitä miten ihminen reagoi elämässä.
Lopettakaa toisten masentaminen.
Tarjotkaa aina ilon aihetta ja jos ei sitä aihetta ole niin se luodaan.
On iso askel, että olet jaksanut kirjoittaa tänne masennuksestani. Itse olen hiukan sinua vanhempi, 30v, ja oikeastaan ongelmani on juuri samat kuin sinulla. Aika ei paranna haavoja. Joternkin on elämässä mentävä eteenpäin, ja keksittävä jotakin. Sosiaalituilla elän ja se on tosi vittumaista, joka kuukausi täytellä paperit, ja omat tiliotteet toisten kyylättäväksi.
Itse olen miettinyt eläkettä kans, ja eläkkeellä ollessa voisi tehdä osa-aika töitä vaikka juuri aamulehden jakajana.
Lääkkeistäkin joutuu tappelemaan, ja melkeen joka kuukausi lääkitystä vaihdetaan jonkin verran, aina tulee paskamaiset vierotusoireet, ja ongelma uuteen lääkkeeseen sopeutumisessa.
Olo on perseestä, itsemurhaa en tee sen takia, että siitä sos.virkailijat, jne olisivat vaan vahingoniloisia. En oikeestaan pysty oman elämän vittumaisuutta yhtä hyvin kertomaan, kuin sinä kerroit. Uskon, että sekin voi helpottaa, jos kykenee tänne kirjoittamaan omista tuntemuksistaan.
Minulle oli yllätys huomata, että joku toinen on samassa tilanteessa kuin minä, ja aika samanlaisin ajatuksin.
Toimeentulotuessa on se virhe ettei se kannusta ottamaan vastaan osa-aikatyötä tai mitään muutakaan pienipalkkaista hommaa koska sosiaalitantat samantien vähentävät sen tukirahoista = asiakas ei rahallisesti hyödy mitään, pahimmassa tapauksessa jopa menettää koko tuen.
On myös hyvä, että Suomen sosiaaliturva on viime aikoina saanut moitteita. On totta ettei sossu ja työkkäri todellakaan kannusta mihinkään, lähinnä päin vastoin. Itselläkin näistä kokemusta ja se on juuri sitä työttömän asiakkaan nöyryyttämistä ja yksityisyyteen puuttumista. Ikään kuin vietäisiin kaikki ihmisarvo ja yksityisyys.
Itsekin kannatan Suomeen perustuloa ja yhteiskunta säästäisi rahallisesti siitäkin jos tukisysteemiä yhdenmukaistettaisiin. Miksi pitää sossu, kela ja työkkäri erillään, työkkäri noista kaiken lisäksi lähinnä turha. Toimeentulotuki kyllä siirtyykin Kelalle parin vuoden kuluessa, se helpottanee arkea hieman.
Tuo on ihan uskomatonta että lääkkeitä vaihdetaan vähän väliä.Tunnetko itsesi koekaniiniksi? Luulisi että jos potilas on tyytyväinen lääkitykseensä niin psykiatri ei alkaisi niitä vaihtelemaan.Aloite lääkevaihtoon pitäisi tulla potilaalta.Ei tuolla tavalla ainakaan parane.
Ja toistaiseksi niistä lääkkeistä saa sentään KELA-korvauksen. Leikkauslistoja on jo valmisteltu oikeistopuolueissa, katso tästä mikä meno meitä odottaa:
https://sites.google.com/site/oikeisto
Klikkaa ja lue!
Minä hyödyin terapiasta (kävin 3v) aivan valtavasti. Valitettavasi kela vaan hylkäsi eläkkeensaajan hoitotuen nyt minulta . Oon jo liian terve vissiin.. ei menny päätöksedtä tehty valituskaan läpi.. :( eikä julkisin varoin ole samalla terapeutilla mahdollista enää jatkaa. Enkä ainakaan heti alkuun pysty pienituloisena itsekään terapiaa maksamaan. Koen, että minut jätettiin yksin/ hoito Jäi kesken.
Masentunteet, menkää ulkoilemaan luontoon. Etsikää rakkaus vaikka deittisivustoilta tai ostakaa prostituoidu tunniksi. Asiat jotka ärsyttävät niitä välttäkää edes ajattelemasta.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että masennuksesta on mahdotonta toipua, jos on syntynyt friikin tai vammaisen näköiseksi. Ihmiset suhtautuvat luonnostaan joko tietoisesti, tai tiedostamattaan torjuvasti. Lisäksi kokee kiusaamista ja epämääräistä tuijotusta ym. Mielestäni ihmisten lajikäyttäytymistä ei psykiatria hahmota oikein, jos ihmisen ulkonäössä on hämmennystä aiheuttava "virhe". Terapiassa tulee välillä tunne, että psykologit tilanteen tajuavat, mutteivat uskalla sitä ääneen sanoa, ettei potilaan olo pahenisi entisestään->puidaan kaikkia elämän tapahtumia ym, joiden taustalla on kumminkin poikkeava ulkonäkö ja siitä johtuneet vastoinkäymiset. Itse olen oppinut sisäistämään asian vasta vanhoilla päivillä. Ihmiset ovat ok, mutta tekevät "valintoja" kenen kanssa haluavat olla tekemisissä. Jos ulkoinen habitus on vastenmielinen, niin elämästä tulee aika haastavaa. Ei auta vaikka kuinka yrittäisi "sisäisesti" kehittää itseään. Voisko masennuksesi johtua ulkonäöstäsi? Jos olet tavallisen näköinen, niin pitkässä juoksussa tilanne korjaantuu. Aika usein huomaan masentuneiden habituksessa piirteitä, jotka saavat monissa ihmisissä aikaan negatiivisia reaktioita. Kyse on silloin stigmasta. Jos sattuu syntymään mielyttävän näköiseksi, niin ympäristö suhtautuu positiivisesti myös silloin, kun masentaa. Ihmisen ympärillä on " sädekehä". Voi olla, että stigmasta johtuen monilla on elämässä vähän valittavaa tai ei ollenkaan. Lisäksi stigma voi aiheuttaa sen, että koskemattomuuskin on koetuksella.