Kaikille nuorille romantikoille!

Sä miksi hukut pimeyteen?

Sen teetkö itse,

vai minäkö sut pohjalle vien?

Sä sanoihin koreisiin tartut,

niiden runollisuuteen

itses verhoten.

Ja alastomaks ainaiseksi jäät,

järjen syyt ja suhteet kadottaen.

Sä etsit inhimoa ja estetiikkaa,

kaiken kauniin luokses katsoen,

ja itseäsi varten, valmiiks valiten.

Sä työnnät tarmokkaasti

pois luotas ruman totuuden;

se mielestäs ei sua varten

ehkä ole laisinkaan(?)

Sairaus, rahahuolet,

väsymys, kivut.

Ne muille rahvaammille,

kuuluuko vaan(?)

Sä säikyt vähästä,

kun ihmisluonnon karuus

sun päälles oksentaa.

Sä etkö näe, mikä on se,

joka oikeasti satuttaa,

vie voimat

ja ihmisen polvilleen pakottaa?

Sä etkö koskaan

oo omaisias joutunut

arkkuun panemaan(?)

.

Sä kenties nähnyt et oo,

mitä on. kun isäs päästä

sanat vähitellen pois putoaa,

ja vanha äitis,

hiljaa masennukseen katoaa.

Tai mitä on ihmistä nuorta,

rinnallaan hautaan talutta



(T: Nainen minäkin,
ilmeisesti vanhempi vain)




Ilmianna