Ei lapsia tässäkään kuussa

Ohjaustilasisko

Vastaus: Luuletko, sä että meistä on kiva ymmärtää, tämä kansanlähetysseuran, ulkoisen feminismin ja seurailun oikeutuksena, sitä pyydellessä, kristillisenä pakkomielteenä, uskonnollinen väkivalta-palvonta sosiaalityöntekijälapsi-palvontamuoto, johto-, hallitseminen. Ja sen käytös-häiriöiden omaksuttaminen, käyttämällä kristillistä perhettä lapsentappoon, yleistäen samanaikaisesti sukupuolinuolemattomuuden tapaa, Tapani-palvonnassa, sen käsittämisenä väärin yleis-sivistykseksi, ja käyttämällä tätä Heli-nimenä, äidin ja sikiön välisen istukan käyttöön, hänen väkivaltansa riemuun, roikottamalla edelleen napanuoran kaltaisesti, ihmisen eri arvoistamisen tarpeena, jopa kuntoutuksena, tai siten edelleen eri arvoistamalla, psyykkisen kivun tuottamisena, tai origottomana, ulkoisen feminismin hyväksyttämisenä, valtion lainsäädännön vastaisesti kivun tuottamisella, tuhoten tulevaisuuden.
-MIksi tästä ei tulekaan Sinille lapsia?
Vastaus: No, sen sosiaalityöntekijälapsi palvonnan takia, kun te esitätte steriliteettiä, vain surmataksenne sisaren lasta ja siihen pyrkien.
Korva-nenä- ja kurkkutautien lääkärin käyttäminen. Ei ammatti.
Vastaus: Ei tähän tehdään aina ympäristönsuojelu, lapsettomuuden tukihoito ja tuntemukset, niiden säätely ja hillintä. Perusta: b-hepatiitti terveyden osa-alueiden säilyttäminen, muoto: jo valmis turvallisuudentunne, paraabeli, kehon ylävartalon osin

Lausunto: Mä en ole minkään maan, tai valtion tunnustama henkiparantaja... Ulkopuolinen nainen
En ole tämä allekirjoittanut lausunnon kirjoittanut.
- "En saakaan lähestyä, en saa olla ilman noita, verisairauksia."

Ei täällä saa seurata ihmistä, transvestismin oikeuttamisen pyyntöihin, steriliteetti lapsen tappaen.

- Vain palvoaksenne harhaa, sikiön turva-istukasta, rankaisuhakuisuuden oikeuttamisenpyyntö.

Kela: Järjestelyvirhe: "Ei saadakaan."
Olitteko te tehneet tällaista Kelan toimintaa tässä, äsken, kansaneläkelaitos?
Vastaus: Kyllä
- Olimme.
Niin, mä olin vahingossa halunnut yksilapsista perheen äitiä palvoa äskön. Mieshenkiö
Vankina pitäminen, lapsenkasvatuksen ja kehitys-olosuhteiden pyynnöt
Tajuttoman kuljettaminen, aakkosjärjestelmättömyyden oikeuttamisen
Omaan egoismiin turvautumisen*, turvallisuushakuisuuden täyttymys rankaisuhakuisuuden oikeuttamisen pyyntö
* oikeuden kokeminen
Koska Matti-niminen on häiriintynyt Jonna-nimipalvontana, Sosiopatian hillitsemättä jättämisestä, ja ulkoisen kauneuden käsittämisestä, muita ihmisiä käyttämällä, itseänsä varten, erottelukykyjä tukemalla näin lasten surman viettiä?

Lohtajan kunta, naishenkilö: Mekö tätä oltiin tehty?
Kyllä.
Tapa: Ulkoista kehon kiputilaa käyttämällä, luenta, vuosi syksy 1997, vuosi kevät-talvi, 2001

Jatketaanko tämä?
- Miksi te ette käy missään työssä, Flash-arvo todellisuuden puuttumisena?
- Miksi te tuhoatte sukupuolenmääräytymisen tekemisen kasvohermo-arpia, pakottaen, alistaen?
- Miksi et suostu ymmärtämään, että et saa vetää täällä, mitään sun itsenäisiä sosiaalityöntekijälapsi-palvontoja, vaikka oletkin kokenut turhautuman kohdistamista, naisena kehollesi?

Lausunto: Ei. Te ette saa pitää lapsia.
Valitettavasti meillä on tiedossa, että te ette saa toimia, ilman ulkoisen kauneuden arvomaailmaa.
Tuleeko tähän jo kansainvälinen tuhonta-syyte?
Jaa.
-Minkä takia te olette kansainvälistä tuhontaa, käyttämällä lastentarhaa?
Vastaus: Muut valtiot ovat, sen lainsäädännön puuttuessa lapset osana, turvallista miljöötä, jopa kuntanne takia.
Ajatus: Kasvaminen, voi heti lopettaa.

- EI sitten.
Kyllä.

1

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kolibrisisko

      -Niin, näissä ei saa olla niitä muistin laiminlyömisiä, ja sellaisia.
      Mieshenkilö, entinen lääkäri: syyte: sosiaalityöntekijälapsi-palvonta

      P.S: Jotain haureita, avioliitottomuutensa tiloja esittelisivät.

      Lausunto: Lähdeppä kotia sieltä.

      Kaupunki: Niin, mitä väkivalta-ympäristöjä teillä ei olekaan ollut?

      POLIISI! POLIISI!
      Ei sitä pidetä niiden kanssa.

      Olitteko menossa vielä kokoontumaan lapsen surmillanne?

      Vastaus: Niin, ei perhettäkään saa siitä laitos-hoitamisesta.
      Ei ole mitään laitos-hoitamista.
      - Lähde helvettiin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2531
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1423
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe