Keskittäkää äänet seuraavissa vaaleissa

SuomeniMaa

Nyt on aika suomalaisten senioreiden unohtaa keskinäiset kaunat ja äänestää perussuomalaiset niin suureksi puolueeksi, että he määräävät seuraavan hallituksen sävelet.

Muutoin meidät hukka perii

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/stadigh-euroopassa-huikea-varainsiirtoveronmaksajilta-viedaan-ensimmaisena/fLt382MG

Olemme maksamassa suuresti valtaeliitin EU-leikkiä, jolla euroopan veronmaksajilta kiskotaan rahat pankeille ja huijareille.

Muistakaa, unohtakaa tällä kertaa aikaisemmat äänestyksenne ja puolueihanteenne, nyt on kysymys meidän eläkeläisten raha-asioista ja ne ovat tärkeät. Yhä tärkeämmäksi raha tulee, kun se kukkarosta vähenee.

Muutoin kokoomus ja SDP leikkaa isosti nimenomaan eläkkeistä, jotta rahaa riittää kaataa EU-pankeille ja etelän vetelille.

12

144

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 879

      Mitä perussuomalaiset ovat tehneet seniorien hyväksi? Kansanedustaja Kauko Tuupainen teki esityksen taitetun indeksin poistamiseksi, mutta ei saanut edes omaa puoluetta, persuja, taakseen. Te petitte eläkeläiset viime vaalien jälkeen, petättekö edelleen?

    • RKPturhake

      RKP on pettänyt kaikki se on pettäjienpuolue en äänestä vieraanmaan politrukkeja koskaan.

    • jookoo

      Sen me teemme...upeeta.

      • narraustataas

        EU;ta persut kyllä kritisoi mutta eroamiseksi ei ole edes puheita pidetty.


      • RKPpäättääasiopista

        Eipä persut sitä yksistään pysty päättämään kuulutaanko EU:hun tai ei.


    • Halla-ahon_äänestäjä

      TANSKASSA OLEVA ISLAMISTIJÄRJESTÖ Hizb-ut-Tahrir EI OTA ETÄISYYTTÄ ATTENTAATTIIN eikä tuomitse VAAN TUOMITSEE TANSKALAISET POLIITIKOT

      Tanskan teloittajan nimi on Omar Abdel Hamid El-Hussein. Hän ei ole ainoastan monikulttuurinen vaan nopeasti eli 22-vuotiaana valmistunut täysverinen monirikollinen eli multikrimineeli. Arabi on teen-ensin-ajattelen-sitten -tyyppi (action-oriented) joka toimii koston (alla tanskaksi ham) levittäjänä. Häntä lähellä oleva muslimijärjestö Hizb-ut-Tahrir ei tuomitse teloituksia

      Belingske Tidende (Tanskan päälehti) kertoo
      22-årige Omar Abdel Hamid El-Hussein udførte attentaterne i København
      Multikriminel
      Han virker til at have en action-orienteret profil, og det er spændingen og muligvis en ideologi, der driver ham. Han er i stand til at skifte mellem bandeaktiviteter og ekstremisme, så der er tale om en slags multikriminel

      Thomas Sand, Berlingske Nyhedsbureau: 16. februar 2015
      Hizb-ut-Tahrir opfordrer muslimer til ikke at tage afstand fra attentat
      Den islamistiske organisation Hizb-ut-Tahrir opfordrer muslimer til ikke at tage afstand fra weekendens terrorangreb.

      RÖYHKEÄ MUSLIMIJÄRJESTÖ SUUNTAA SYYTTÄVÄN SORMEN TANSKALAISPOLIITIKOIHIN
      Thomas Sand, Berlingske Nyhedsbureau: 16. februar 2015
      vi som muslimer ikke tager afstand, men tværtimod sætter tingene i den rette kontekst. Det er de danske politikere og medier, der burde tage afstand fra den politik, som har skabt omstændigheder


      EGYPTIN ARMEIJA LÄHTI muutama minuutti sitten LENTOHYÖKKÄYKSEEN LIBYAAN POMMITTAMAAN TELOITTAJIEN TUKIKOHTAA

      Viikonloppuna ISIS TEURASTI 21 KOPTIKRISTITTYÄ JULKISESTI LIBYASSA, SE ON PÄÄUUTINEN MAAILMALLA MUTTA YLE VAIKENEE AAMULLA 16.2. YLEN NAISTOIMITTAJA hihkui onnesta kun tanskanarabi ei ehkä ole ISISin jäsen vaan oli vain 22-vuotias taparikollinen, joka tosin oli islam-kytkentöjen takia seurannassa

      Ihanaa täti jankutti että mamu on tavallinen murhaaja. Eli lisää niitä että saadaan monikulttuurityövomaa. MUTTA FAKTA ON, ETTÄ AL QAIDALLA EI OLE OLLENKAAN JÄSENIÄ, 9/11 - iskijät New Yorkissa ja 7/7 - iskijät Lontoossa eivät olleet jäseniä missään VAAN AL QAIDA ON VERKOSTO ja tämä Tanskan arabi on sen verkoston osa

      Yle pakkoruotsittaa suomalaisia juuri sen takia voimalla nyt (lisännyt uutisia ruotsiksi ja valinnut toimittaja ruotsinkielisistä), jotta suomalaiset jäisivät Berliinin pakkoruotsimuurin taakse eivätkä pystyisi lukemaan kansainvälisiä uutisia

      ONNEKSI BBC KERTOO KAIKESTA JA MYÖS ISLMATERRORISTIEN TEKEMÄSTÄ KRISTITTYJEN JOUKKOMURHASTA LIBYASSA

      A video has emerged showing the beheadings purportedly of 21 Egyptian Christians who had been kidnapped by Islamic State (IS) militants in Libya. The footage shows a group wearing orange overalls, being forced to the ground and then decapitated.

      • koklaputsilmillä

        YLE on kokoomuksen äänitorvi. Ylen johtaja on kokoomuslainen Lauri Kivinen.

        Kokoomus järjesti kiviselle toistaiseksi voimassaolevan homman. Sitä ennen Ylen johtaja on ollut määräaikainen (5 v) virka.

        Toivottavasti seuraava ei-kokoomuslainen hallitus palauttaa tämän viran määräaikaisuuden.


    • Syyttäjänä

      "RÖYHKEÄ MUSLIMIJÄRJESTÖ SUUNTAA SYYTTÄVÄN SORMEN TANSKALAISPOLIITIKOIHIN"

      Miksi tuo muslimijärjestö ei suuntaa tekojaan juuri näihin poliitikkoihin joita he syytävät ?
      Luulisi heidän tuon ymmärtävät mitä suurempi herra poistetaan sitä kipeämmältä se tuntuu päättäjiin.

      • Halla-ahon_äänestäjä

        Syy on yksinketainen: jo eläkeläinen Halosella on henkivartija hän maksaa valtiolle paljon. Herroja vartioidaan supon auto seisoo oven edessä ja niin edelleen.

        On paljon helpompi hyökätä taviksen kimppuun joka ajaa kansan asiaa

        Herra asuu myös aina hyvällä asuntoalueella ja hänellä on matkalaukku pakattuna sängyn alla valmiina muuttamaan maasta kun ryssäntankit uhkaavat

        Sodan aikana Turussa joka siis on erittäin kaukana rintamalinjasta
        varakkaat suvut pitivät valmiina Aurajoessa veneitä että pääsevät Ruotsiin kun vyöry Tali-Ihantalan jälkeen tulee, mutta venäläiset lyötiin Tali-Ihantalassa (20 000 heistä kaatui)

        Samasta syystä Stubbin perhe (vaimo ja lapset) ovat Englannin kansalaisia,
        sinne sitten pääsee pakoon kun hölötys on loppuun suoritettu

        köyhät jäävät kärsimään ja ovat äänestäneet polvihousupoikaa ja kuunnelleet hömppätwiittejä


    • KOK-ja-sen-nuolijat
      • hyysärit-osasyyllisiä

        http://www.hs.fi/ulkomaat/a1424150721893

        Vai että oikein "veronmaksajien rahoilla" pitäisi hakea hyysäri-Suomeen tuohon sakkiin täältä lähteneet, ja vielä hyysätä veronmaksajien piikkiin? ÄLKÄÄ ENÄÄ VAALEISSA NOIDEN HYYSÄREITÄ JA NIILLÄ ISOT RAHAT BISNEKSINÄÄN TAKOVIA ÄÄNESTÄKÖ,


    • jooooa

      joo hyvä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      111
      1348
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      94
      457
    14. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe