Lainaus Lauri Lahtinen 7.9.2013
Usko näyttää olevan paradoksien täyttämä asia. Juuri, kun luulen kasvun merkitsevän näkyvää kasvua, saan pettyä. Vuosia sitten kuvittelin, että elämä on nousujohteista.Toimeni vankilalähettinä saa tuulta alleen. Opin vähitellen puhumaan hyviä ja valloittavia saarnoja. Yhä useampi ihminen tulee kuulemaan minua, kun esiinnyn muurien ulkopuolella. Saan jo ainakin hopeisen sädekehän, kun olen mennyt muurien sisään ja päässyt vielä ulos samana päivänä.
Todellisuus oli alussa sellainen, että sain kannustusta ja pidin sitä automaattisesti kehumisena, koska matalahko itsetuntoni kaipasi sitä Ehkä se homma olisi sammunut alkuunsa, jos kritiikki olisi ollut rehellistä. En tiedä ihan tarkkaan. Onhan se tietysti ritisriitaista ajatella antautuneensa Pyhän Hengen välikappaleeksi, mutta kuitenkin vähättelisi Hänen toimintaansa. Jossain vaiheessa alkoi kasvukäyrä kääntyä. Lihallisena ihmisenä tarkkailin tietysti omaa suoritustani. Havaitsin, että ne parhaat ajatukset jäivät sanomatta, joita olin suurella hartaudella mietiskellyt.
Varhaisessa vaiheessa opin, etten tarvitse muistiinpanoja, kun en osaa niitä käyttää. Herra ilmaisi sen yksinkertaisella, mutta vakuuttavalla tavalla. Hän puhalsi minun paperini lattialle ja ne menivät seksisin, kun ei ollut sivunumeroita. Toinen opetus oli kamalampi. Jos menee puhumaan huolimattomasti valmistautuneena, niin voi käydä muistin menetys. Tuttu teksti, ehkä ennenkin käytetty, mutta ajatukset siitä puuttuvat. Silloin on käytettävä jossain kuulemaani hätärukousta: Apua!
Monesti käy niin, että pääsen mielestäni kunniallisesti aameneen, mutta sitten tapahtuu jotain, joka sekottaa kokouksen käsikirjoituksen. Teen jonkin tyhmän liikkeen tai jotain, joka inhimillisesti harmittaa jälkeen. Mielestäni on kummallista, kun on ollut väkevä kokous ja sitten mieltä jäytää joku käytöshäiriö, joka nollaa koko oman suorituksen. Kiitos Herralle! Se hyvä, mitä kuulijat ovat saaneet. ei häviä minun harmini myötä.Näin minulle ei jää mitään käteen, vain Jumalan armo joka kantaa jokaista. On kokonaan armoa, että saan olla Hänen palveluksessaan. On kokonaan armoa, että ihmiset istuvat paikoillaan ja kuuntelevat. On kokonaan armoa, että olen olemassa. On kokonaan armoa, että viimein pelastun Jeesuksen ristin tähden.
Pieneksi kasvaminen?
6
143
Vastaukset 6
- onk_näi
Paljon huononnuksia tässä uudistuksessa.Luulin, ettei tämä tullut tänne olenkaan, koska tuli monia herjauksia. En uskonut toisenkaan kirjoituksen tulleen julki.
- teuta
Olisi kivaa jo kaikkia kolmea arvioitaisiin , yhden voi jöttää..
- normimittane
No se ny vaa harmittaa latea ko on jäänyt vähän lyhyemmäks
Olisi ihan mukava, jos näin täydellisessä lainauksessa olisi lähde mistä kopsattu. Tuo on siis puolitoistavuotta vanha juttu kirjoitettu Mikaelin seurakunnan nettiplokiin. Olen siis sama henkilö ja sopivan mittainen ainakin housunpuntit ja hihat todistavat sopivaa pituutta. Mikaelilaiseen kirjoittelin kai runsaan vuoden itselle ajankohtaisista aiheista.
- teuta
Hyvää ystävän päivää..
Sinulle vihne
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va651802Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661199- 138973
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15866- 81636
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41628
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa94601- 45528
- 47515