Väärältä tieltä oikealle tielle

arto_paavola

Leikimme kerran lastemme kanssa riemukasta leikkiä. Oli ollut tekemisen puute ja toisaalta tarvetta vaihtelulle. Lapset halusivat katsella maisemia.
Istutimme perheen nuorimmaisen, juuri puhumaan oppineen, maasturimme turvaistuimeen ja lähdimme ajamaan. Aina risteyksen kohdalla kysyimme nuorimmalta: ”Oikealle, vasemmalle vai suoraan?” Kuopus ilmoitti topakasti ja varmasti uuden suunnan, jonne mentiin.

Takapenkillä oli hauskaa, koska oli täysin epävarmaa, minne karttaa tuntematon oppaamme meitä neuvoi. Ilo oli suuri, kun neljänkymmenen kilometrin ajelun jälkeen päädyimme ihmeeksemme naapuripitäjän tuttavatalon pihaan, jonne sitten menimmekin kylään. Tapauksesta puhuttiin pitkään ja pelkkä reissun ajatteleminen tuotti hyvää mieltä.

Kaksi tietä

Jos edessä on risteys, jossa on tehtävä valinta, perustuu päätös aina johonkin, kuten tietoon tai hyvän onnen luottamukseen. Tieto on vaihto­ehdoista luotettavampi.

Hesekielin kirjassa puhutaan Juudan kansan matkasta. Heille annettiin profeetan kautta selkeä tieto kahdesta tiestä. Toinen tie oli Jumalan tahdon rikkoneiden tie, jota useimmat kulkivat. Hesekiel kirjoittaa, että syyllisyys ja synti ovat uhkana tämän tien kulkijoilla. Herra itse sanoo heille: ”Kääntykää!” (Hes. 18:30–32.)

Kääntyminen on tarpeellista, jos on menossa väärää tietä, joko itselle tuntematonta päämäärää kohti tai peräti tietä, jonka päässä odottaa varma tuho. Jumalan sanan mukaan jumalatonta ihmistä, uskosta osatonta, ei odota tien päässä armahtava Jumala, vaan kadotus.

Jumalan lapsi tietää jo matkalla ollessaan, että tien päässä on koti. Sen on Pyhä Henki hänelle ilmoittanut ja antanut varman tiedon määränpäästä.

Matka kääntyy uskon hedelmänä

Hesekielin kirjan mukaan Jumala ei halua, että jumalaton ihminen kuolee, vaan että hän kääntyisi ajoissa ja alkaisi kulkea kohti Jumalaa hyvin viitoitetulla tiellä. Kun epäuskoinen ihminen saa parannuksen armon, hänen elämässään tapahtuu uskon hedelmänä muutos, profeetan mainitsema kääntyminen.

Hesekiel kirjoittaa, että parannuksen armon saaneet saavat uuden sydämen ja uuden hengen. Uusi sydän lyö samaa tahtia Jumalan seurakunnan kanssa. Pyhä Henki vaikuttaa uskon, että on oikealla tiellä. Usko onkin luottamusta Jumalan lupauksiin.

Jumalan kansa tekee matkaa

Jumalan kansa kulkee tietä, jossa jokaisessa risteyksessä on selkeä opaste. Jos ei itse saa kyltistä selvää, löytyy matkaseurasta aina joku, joka näkee ja ymmärtää. Omiin voimiin ei tarvitse luottaa, Jumalan lupauksiin kyllä.

Jumalan lapsinakin me usein epäilemme, koska meissä vaikuttavat niin monet tähän aikaan kiinnittyneet ja tänne aikaan jäävät perisynnin vaivat. Reitin epäileminen ei helpota perille pääsyä, usko sen sijaan auttaa. Rohkaistu siis nytkin uskomaan, että tie on tehty ja viitoitettu perille saakka.

Arkeamme piristäneessä leikissämme epävarmuus oli sopivan jännittävää ja se huvitti meitä. Taivastiellä turvaa tarjoaa Jumalan valtakunnan evankeliumi. Siinä kuuluu aina Hyvän Paimenen kutsuva ääni.(11.2.2015.)

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rtdd

      ### Taivastiellä turvaa tarjoaa Jumalan valtakunnan evankeliumi. Siinä kuuluu aina Hyvän Paimenen kutsuva ääni.(11.2.2015.) ###

      Harmi vaan kun Hyvän Paimenen kutsuvaan ääneen ihminen vastaa ja lähtee seuraamaan Hyvää Paimenta, niin kohta tulee vastaan vanhoillinen ja sanoo, että et sinä seuraa Hyvää Paimenta, koska et seuraa meitä. Ihminen vasstaa siihen: "En seuraakaan teitä, vaan Herraa Jeesusta Kristusta!"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      252
      16645
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5361
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2544
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2002
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1741
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      972
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      936
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      842
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      840
    Aihe