Lainaus: Lauri Lahtinen 7.9.2013
Usko näyttää olevan paradoksien täyttämä asia. Juuri, kun luulen kasvun merkitsevän näkyvää kasvua, saan pettyä. Vuosia sitten kuvittelin, että elämä on nousujohteista.Toimeni vankilalähettinä saa tuulta alleen. Opin vähitellen puhumaan hyviä ja valloittavia saarnoja. Yhä useampi ihminen tulee kuulemaan minua, kun esiinnyn muurien ulkopuolella. Saan jo ainakin hopeisen sädekehän, kun olen mennyt muurien sisään ja päässyt vielä ulos samana päivänä.
Todellisuus oli alussa sellainen, että sain kannustusta ja pidin sitä automaattisesti kehumisena, koska matalahko itsetuntoni kaipasi sitä Ehkä se homma olisi sammunut alkuunsa, jos kritiikki olisi ollut rehellistä. En tiedä ihan tarkkaan. Onhan se tietysti ritisriitaista ajatella antautuneensa Pyhän Hengen välikappaleeksi, mutta kuitenkin vähättelisi Hänen toimintaansa. Jossain vaiheessa alkoi kasvukäyrä kääntyä. Lihallisena ihmisenä tarkkailin tietysti omaa suoritustani. Havaitsin, että ne parhaat ajatukset jäivät sanomatta, joita olin suurella hartaudella mietiskellyt.
Varhaisessa vaiheessa opin, etten tarvitse muistiinpanoja, kun en osaa niitä käyttää. Herra ilmaisi sen yksinkertaisella, mutta vakuuttavalla tavalla. Hän puhalsi minun paperini lattialle ja ne menivät seksisin, kun ei ollut sivunumeroita. Toinen opetus oli kamalampi. Jos menee puhumaan huolimattomasti valmistautuneena, niin voi käydä muistin menetys. Tuttu teksti, ehkä ennenkin käytetty, mutta ajatukset siitä puuttuvat. Silloin on käytettävä jossain kuulemaani hätärukousta: Apua!
Monesti käy niin, että pääsen mielestäni kunniallisesti aameneen, mutta sitten tapahtuu jotain, joka sekottaa kokouksen käsikirjoituksen. Teen jonkin tyhmän liikkeen tai jotain, joka inhimillisesti harmittaa jälkeen. Mielestäni on kummallista, kun on ollut väkevä kokous ja sitten mieltä jäytää joku käytöshäiriö, joka nollaa koko oman suorituksen. Kiitos Herralle! Se hyvä, mitä kuulijat ovat saaneet. ei häviä minun harmini myötä.Näin minulle ei jää mitään käteen, vain Jumalan armo joka kantaa jokaista. On kokonaan armoa, että saan olla Hänen palveluksessaan. On kokonaan armoa, että ihmiset istuvat paikoillaan ja kuuntelevat. On kokonaan armoa, että olen olemassa. On kokonaan armoa, että viimein pelastun Jeesuksen ristin tähden.
Usko näyttää olevan paradoksien täyttämä asia. Juuri, kun luulen kasvun merkitsevän näkyvää kasvua, saan pettyä. Vuosia sitten kuvittelin, että elämä on nousujohteista.Toimeni vankilalähettinä saa tuulta alleen. Opin vähitellen puhumaan hyviä ja valloittavia saarnoja. Yhä useampi ihminen tulee kuulemaan minua, kun esiinnyn muurien ulkopuolella. Saan jo ainakin hopeisen sädekehän, kun olen mennyt muurien sisään ja päässyt vielä ulos samana päivänä.
Todellisuus oli alussa sellainen, että sain kannustusta ja pidin sitä automaattisesti kehumisena, koska matalahko itsetuntoni kaipasi sitä Ehkä se homma olisi sammunut alkuunsa, jos kritiikki olisi ollut rehellistä. En tiedä ihan tarkkaan. Onhan se tietysti ritisriitaista ajatella antautuneensa Pyhän Hengen välikappaleeksi, mutta kuitenkin vähättelisi Hänen toimintaansa. Jossain vaiheessa alkoi kasvukäyrä kääntyä. Lihallisena ihmisenä tarkkailin tietysti omaa suoritustani. Havaitsin, että ne parhaat ajatukset jäivät sanomatta, joita olin suurella hartaudella mietiskellyt.
Varhaisessa vaiheessa opin, etten tarvitse muistiinpanoja, kun en osaa niitä käyttää. Herra ilmaisi sen yksinkertaisella, mutta vakuuttavalla tavalla. Hän puhalsi minun paperini lattialle ja ne menivät seksisin, kun ei ollut sivunumeroita. Toinen opetus oli kamalampi. Jos menee puhumaan huolimattomasti valmistautuneena, niin voi käydä muistin menetys. Tuttu teksti, ehkä ennenkin käytetty, mutta ajatukset siitä puuttuvat. Silloin on käytettävä jossain kuulemaani hätärukousta: Apua!
Monesti käy niin, että pääsen mielestäni kunniallisesti aameneen, mutta sitten tapahtuu jotain, joka sekottaa kokouksen käsikirjoituksen. Teen jonkin tyhmän liikkeen tai jotain, joka inhimillisesti harmittaa jälkeen. Mielestäni on kummallista, kun on ollut väkevä kokous ja sitten mieltä jäytää joku käytöshäiriö, joka nollaa koko oman suorituksen. Kiitos Herralle! Se hyvä, mitä kuulijat ovat saaneet. ei häviä minun harmini myötä.Näin minulle ei jää mitään käteen, vain Jumalan armo joka kantaa jokaista. On kokonaan armoa, että saan olla Hänen palveluksessaan. On kokonaan armoa, että ihmiset istuvat paikoillaan ja kuuntelevat. On kokonaan armoa, että olen olemassa. On kokonaan armoa, että viimein pelastun Jeesuksen ristin tähden.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luulen, että sama mies on protestoinut täällä esikoisten ensimmäisellä luokalla olemista ja sanonut, että pitää kasvaa. Tarkoittiko hän, että alaspäin?
Ei minusta ole sama mies Vaan tämä on se ,,Vankila lähetti jonka toiminta ei ole
Missä'än nimessä kiinni Es/Lestoista , vaikka hänellä hyvä Es/leata pohja onkin .
Minä olen tuntenut , Lahden Rukous huone talkoista ,asti ,,mutta olen tullut tunte-
maan 1955 paikkeilta , ja olimme Turussa Isoissa seuroisa , Myöhemin hän asui
AL: luona. Ja he poti kuin omaa poikaa, Tiedän kun tästä on LL pitänyt juttua
asunnossa oli myös omia poikia ehkä vanhin oli saman ikäinen. .
ARMON MERISE ON ,niin on lauri on oikeassa näin meillä täällä käy,käy ..
Sä , Jeesus ,olet ilomme,
Kans kuolemassa elomme,
Oi Vapahtajame rakas !,
Sä siunaukseks luvattu ,
Ja autuudeksi annettu ,
Turvamme olet paras .
Jaloon Armoon
Meidät nostit , Itse ostit ,
KUOLEMASTA,
Iäisesti hukkumasta .
Teksti koskettaa sydäntä...läheltä nähtyä ja koettua. Pieneksi kasvamisen ymmärtäminen kertoo Jumalan koulussa olemisesta.Pieneksi kasvanut riippuu kiinni kaiken hyvän lähteessä Herrassa Jeesuksessa eikä jää määrittelemään itseään ja suoritustaan, vaikka oma mieli sitä kehää pyörittääkin armotta. Pieneksi kasvanut välittää armon sanaa aidosti ja rehellisenä..Pieninä me mahdumme Jeesuksen syliin, niin puhujat kuin kuulijatkin. Kiitos Taivaan Isälle, joka aina vaan jaksaa pitää joskus isottelemaan pyrkiviä lapsiaan pieninä!