Espanjalaisen punkun maku?

aloitteleva_harrastaja

Innostuttuani punaviineistä ehkä vuosi sitten olen yrittänyt maistella eri tyyppisiä viinejä logiikalla, että pyrin kokeilemaan erilaisia mutta tyypillisiä viinejä, siis sellaisia, jossa rypäleen maku olisi sille ominainen tai viini olisi tuotantoalueelle tyypillinen. Apuna valinnassa olen käyttänyt milloin viinistä viiniin palvelua, milloin kavereiden vinkkejä, milloin Alkon myyjien asiantuntemusta.

Espanjalaisia viinejä joukkoon on mahtunut kaksi: Torres Gran Sangre de Toro ja Campo Viejo Crianza. En pitänyt kummastakaan. Kuvailisin makuja häiritsevän kirpeän marjaisiksi, ihan kuin muuten mainion viinin sekaan olisi kaadettu makeuttamatonta marjamehutiivistettä.

Onko kyseessä jokin espanjalaisille punaviineille ominainen maku, tai rypäleille ominainen maku, vai onko minulla kenties vain ollut valinnoissa huono tuuri?

Joka tapauksessa olen valmis antamaan espanjalaisille punaviineille vielä tilaisuuden tai kaksi. Hyviä vinkkejä tyypillisistä, maukkaista muttei liian marjaisista, järkevän hintaisista (ei ainakaan paljoa yli 10 euroa) espanjalaisista punkuista otetaan siis vastaan.

7

171

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maistelija

      Oletko kokeillut Chileläisiä? Ovat yllättävän pehmeän makuisia. Espanjalaiset eivät ole minunkaan makuun.

      • aloitteleva_harrastaja

        Maistamissani Chileläisissä, Argentinalaisissa, Australialaisissa, Italialaisissa, Ranskalaisissa eikä edes Portugalilaisissa viineissä ole ollut tuota samaa ongelmaa kuin noissa Espanjalaisissa.

        Pääsääntöisesti muut juomani viinit ovat olleet väliltä ok ja oikein mainio. Poikkeuksia ovat olleet nuo kaksi Espanjalaista, joista en pitänyt ja yksi Etelä-Afrikkalainen josta maistui alkoholi ikävästi läpi.


      • paikanpäällä

        Espanjalaisten punaviineissä on melkolailla heittoja. Kun ostat samasta erästä, siis kaupan hyllystä kolme pulloa sama viini, voi olla että kaikki ovat erilaiset tai ainakin yksi poikea.

        On näissä muitakin ongelmia, mutta mitäs teet kun chilelaisia et helposti siellä saat. Puhun siis viineistä espanalaisesta supermercadosta.


    • aloitteleva_harrastaja

      No niin, kuten tuolla aiemmin lupailin, päätin antaa espanjalaisille punaviineille vielä mahdollisuuden.

      Valitsin Piedemonte Reservan, 8,99 € Alkossa.

      Tämä oli minun mielestäni paljon parempi tuttavuus kuin nuo aiemmin mainitut. Yhtä intensiivinen, mutta paljon tasapainoisempi. Todella tuhti ja marjaisa, muttei lainkaan kirpeä.

      Siinä missä moni ranskalainenkin viini, tämäkin parani kun seurana oli kunnon pippuripihvi, mutta ehkä eri syystä tai eri tavalla. Ranskassa tunnutaan tekevän viinit niin, että ilman ruuan pehmentävää vaikutusta niiden tanniinit ovat varsin hallitsevia. Piedemonte Reservan tapauksessa kyse ei ollut niinkään siitä, että maussa ilman ruokaa olisi ollut jotain vikaa, vaan ennemminkin siitä, että voimakkaan makunen viini loi yhdessä ruuan kanssa hienon makuelämyksen.

      Tähän astisten kokemusten perusteella tuntuu siltä, että espanjalaisissa viineissä on keskimäärin selvästi intensiivisempi maku kuin etelä-amerikkalaisissa, italialaisissa tai australialaisissa. Tai sitten valintani eivät vaan ole ollet riittävän edustavia. Vaikka tämä olikin ihan positiivinen kokemus, en sitä helppona ja turvallisena seurusteluviininvalintana kyllä mainostaisi.

    • EHemingway

      Tässä pari yksinkertaista nyrkkisääntöä espanjalaisiin punaviineihin. Jos marjaisuus tuntuu häiritsevältä, valitse reserva tai gran reserva -laatuja. Ne on pitempään kypsytettyjä ja pehmeämpiä. Toinen juttu, mikä miellyttää monia, on Riojan alueen viinit, joissa on pehmeämpi maku, mutta silti intensiivisyyttä löytyy enemmän kuin eteläamerikkalaisista.

    • bijooli

      Kokeile Durius Tempranilloa

    • Espanjalaiset viinit on tehty ruoalle. Esimerkiksi Riojan päärypäle - tempranillo - tuottaa viiinejä, joissa on roheutta, kirsikkaa, marjaa, pippurisuutta ja voimaa. Ne eivät ole juurikaan mitään fifistelyviinejä. Pidän itse espanjalaisista viineistä niiden persoonan vuoksi ja ennen kaikkea, koska ne sopivat niin hyvin paikalliseen ruokaan: padat, liha, makkarat, oliiviöljy jne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2502
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1732
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      678
      1137
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1032
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      982
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      946
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      895
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      86
      809
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      94
      776
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      756
    Aihe