Louhimies vs. Selin

Sen siitä saa, kun palkkaa "taiteilijoita" projekteihinsa. Tulee huonoa julkisuutta ja elokuvan markkinointi vaikeutuu.

Ensi kerralla kannattaa Selinin työllistää joku sellainen ohjaaja, joka tekee työnsä annettujen käskyjen mukaisesti. "Taiteilijat" muuttakoon Kuubaan tai johonkin muuhun valtiorahoitteisen elokuvanteon paratiisiin.
11983
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta Suomessa kun tälläistä tapahtuu...

Olen useasti ihmetellyt että miksi ei voisi olla kaksi eri loppua elokuvalle, ja siten voisi aina kertoa että kumman version on nähnyt ?

Ei pitäisi olla mahdotonta, sillä Tarua Sormusten Herrasta tehtiin kolmea elokuva samaan aikaan ?

Äänestä
  • Tuntuu kuin et olisi ihan ymmärtänyt tätä kiistelyä ja sen syitä ?

    Ei ole kysymys mistään lopusta, taikka kakkos osasta vaan elokuvan juonellisesta sisällöstä.

    Kiista on siis paljon muustakin, kuin pelkästää taiteellisista pisteistä.

    Äänestä

Eikö se ole selvää, että koko jupakka on järjestetty. Selinin markkinointikoneisto on laittanut jutun liikkeelle ja hakee elokuvalle nyt kohujulkisuutta, kun se ei muuten sellaista olisi saanut.

Levottomat-sarja pelasi seksillä, pahat pojat tunnetulla pahisilmiöllä, nykäsleffa nykästoilailluilla ja niin edelleen. Paha maa saa oman kohunsa ohjaajan ja tuottajan riidasta.

Antaa iltapäivälehtien hoitaa markkinointi.

jos asia on kerran uutinen, niin miksi vain toinen iltapäivälehti kirjoitti siitä? Miettikää sitä?

Äänestä

"Tiettyjä sellaisia kohtauksia on poistettu, joita en voinut hyväksyä ja joita suomalainen elokuvayleisökään ei voisi hyväksyä." -Markus Selin Iltalehdessä tänään 2.12.2004.

Minäkin koen kuuluvani suomalaiseen elokuvayleisöön. Silti en oikein pystynyt hyväksymään Levottomat kolmosta. Ja nyt muun muassa minunkin puolestani on päätetty erään elokuvan ohjaajaa vastaan. Jaa-a.

Louhimies sanoo ettei mainostempusta ole kyse. Oli tai ei, joka tapauksessa Paha maa saa nyt mainosta. Ja vielä juuri silloin kun mainoskampanjoinnin olisi tarkoitus alkaa.

Jaa-a. Jaa-a.

Äänestä

Jos Louhimies haluaa tehdä taidetta, kannattaa hänen työskennellä jonkun toisen tuottajan kanssa.

Selin haluaa maksimoida voitot, joten mitään valtavirrasta poikkeavaa on turha yrittää suoltaa hänen kanssaan.

Olen ehdottomasti Louhimiehen puolella kuitenkin. Superkaupallista paskaa on maailma pullollaan. Ehkä hänen versiossaan olisi edes jotain särmää.

Jos ohjaaja on niin tyhmä ettei tee final cut sopimusta niin olkoon sitten tuottajan sätkynukkeina.

Suurimmalla osalla tuottajista ei ole minkäänlaista käsitystä elokuvista taidemuotona tai edes elokuvankerronnan tajua mikä on sääli tälläisissä kiistatilanteissa.

Äänestä

JA JUNTIT RIENTÄÄ KATSOMAAN KUN SIITÄ ON KIRJOITETTUKIN NIIN KAUHEESTI. SELIN EI OO TYHMÄ. LOUHIMIES EI OO TYHMÄ MUT NÄYTTELIJÖISTÄ EN OO IHAN VARMA. SIIS JOS ETTE VIELÄ TAJUNNEET,ETTÄ TÄÄ KIISTA ON PELKKÄ MAINOSKIKKA NIIN PAAVO LIPPONEN SAA TAAS SEURAAVISSA VAALEISSA AIVAN SAAATANASTI ÄÄNIÄ KUN TÄÄ KANSA ON NIIN V-TUN TYHMÄ.

Äänestä

tämä kansa on kyllä niin helposti manipuloitavissa ja markkinavoimien sekä poliitikkojen vietävissä. Siihen päälle vielä keltainen lehdistö muka kertomaan viimeinen totuus kyseisestä aiheesta ja onhan se suomalaisen mentävä itse katsomaan leffa kun siitä on niin kauheasti kohistu. En vaivaudu elokuvateatteriin sillä tämä Selin vs Louhimies on silkka vedätys. PS. Edelman kumppanit ehkä kannattais olla kauheesti olla ottamatta kantaa vaikka Selin niin vaatiikin.

Äänestä
  • ...ja ihmetystä herättää kyllä sekin, miten se ohjaaja naistenlehdissä pui"kohtaloaan." Jotenkin se on epämiehekästä silleen kalastella sympatiapointseja. Mä en kannata tarpeettoman väkivallan kanssa mässäilyä. Nyt ei vaan tiedä siitäkö lopulta kyse? Vai isommista arvovalta mittelöistä? Kovat on puheet.

    Äänestä

Mielestäni elokuva on aina pääasiallisesti ohjaajan luomus vaikka tuottaja sen omistaakin.

(Ja vaikka "isossa maailmassa" [eli Hollywoodissa] viimeinen sana onkin tuottajalla.)

Kuitenkin tässä tapauksessa Louhimiehen on turha vinkua; kyllä hänen pitäisi aikaisemman kokemuksen (ja perhana jo maalaisjärjen!) avulla ymmärtää, että jos hän tekee elokuvaa ällökaupalliselle Solarille, siitä elokuvasta pitää tulla kaupallinen ja yleisöystävällinen.

Jotenkin on kuitenkin vaikea uskoa, että ne kaksi versiota olisi kuitenkaan NIIN erilaisia. Kyse on kymmenestä minuutista, muutamasta kohtauksesta, jotka lehtikuvausten perusteella eivät edes vaikuta olevan kovin keskeisiä tarinan kokonaisuuden kannalta.

Äänestä

Miksi vasta nyt on tullut tälläinen eteen ?

Miten ennen hommat hoidettiin, jos tämä on elokuva alalla ensimmäinen kerta Suomessa ?

Äänestä

se sopu sitten saatiinkin aikaan. Oli vaanniin läpinäkyvä mainoskikka ettei Selinillä riittänyt kanttia pitkittää "riitaa". Paljonko vetoo että toi filkka floppaa. On jo liikaa tehneet samantyylisiä , no kun ne juntit nyt saatiin kattomaan tälläsii nii tehään näitä lisää et saadaan pöntöiltä rahat pois. Ja sit elokuvatarkastamo suositus vielä 5v ni hyvä on. Kävin katsomassa Pahat pojat ja teki pahaa kun alun sokkikohtauksen , jossa Loiri huitoo sirpin kanssa sängyn alla olijaa,edessäni istuneet kaksi n.8v pikkupoikaa tärisivät pelosta . Unohtui karkinsyönti kundeilta pitkäksi aikaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tuottovaade kirjoitti:

Sen siitä saa, kun palkkaa "taiteilijoita" projekteihinsa. Tulee huonoa julkisuutta ja elokuvan markkinointi vaikeutuu.

Ensi kerralla kannattaa Selinin työllistää joku sellainen ohjaaja, joka tekee työnsä annettujen käskyjen mukaisesti. "Taiteilijat" muuttakoon Kuubaan tai johonkin muuhun valtiorahoitteisen elokuvanteon paratiisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu