Olen jo 30-vuotias ihminen.. tuntuu, että mietin hirveästi nykyisin, että mikä minusta voisi tulla..olen elämässäni keskeyttänyt 2 eri koulua, lopulta päätin sitten opiskella merkonomiksi..eli olen ylioppilas ja merkonomi. Töitä olen elämäni aikana tehnyt lähinnä erilaisia kesätöitä ja sitten olen ollut erilaisissa työharjoittelussa. Nyt en ole yli kahteen vuoteen ollut mukana työelämässä..hoidin lastani kotona, mut nyt lapseni on ollut jokusen kuukauden päiväkodissa.
Olen tällä hetkellä työttömänä kotona, mikä on sekin hiukan masentavaa, vaikka toisaalta kotona on juuri ihana olla. Hyviä puolia elämässäni on mies ja lapsi, mutta välillä toivoisin että minulla olisi enemmän energiaa panostaa kyseisiin suhteisiin.
Tuntuu, että olen jotenkin juuttunut siihen, etten löydä itselleni sopivaa alaa..ehkä etsin jotakin juuri minulle sopivaa ja tuntuu ettei sellaista löydy. Jotenkin masentaa, kun välillä tuntuu ettei oikein mikään ala tunnu täysin sopivalta. Mitä siis tässä tilanteessa kannattaisi tehdä? Kannattaisiko mennä töihin? Pelkään sitä, että en pärjäisikään/jaksaisikaan olla jossakin työpaikassa, niin sitten varmaan työkkäristä tulee joku karenssi jos joutuu keskeyttämään työn oma-aloitteisesti? Taloudellisen tilanteen kannalta en haluaisi mitään karenssia.
Tuntuu, että väsytän itseni vaan miettimällä sitä, mikä minusta voisi tulla. Onko mitään ns.ihmiselle täydellisesti sopivaa alaa olemassakaan? Tuntuu, että minun elämäni on jotenkin niin pysähtynyttä. Jaksaminen on välillä vähissä ja ei toisaalta edes innostaisi käyttää sitä vähää energiaa jonkun ei innostavan työn parissa. Kannattaako mun tässä elämänvaiheessa edes hakea töihin? vai keskittyä ensiksi itseni hyvinvointiin?
Olen tällä hetkellä työttömänä kotona, mikä on sekin hiukan masentavaa, vaikka toisaalta kotona on juuri ihana olla. Hyviä puolia elämässäni on mies ja lapsi, mutta välillä toivoisin että minulla olisi enemmän energiaa panostaa kyseisiin suhteisiin.
Tuntuu, että olen jotenkin juuttunut siihen, etten löydä itselleni sopivaa alaa..ehkä etsin jotakin juuri minulle sopivaa ja tuntuu ettei sellaista löydy. Jotenkin masentaa, kun välillä tuntuu ettei oikein mikään ala tunnu täysin sopivalta. Mitä siis tässä tilanteessa kannattaisi tehdä? Kannattaisiko mennä töihin? Pelkään sitä, että en pärjäisikään/jaksaisikaan olla jossakin työpaikassa, niin sitten varmaan työkkäristä tulee joku karenssi jos joutuu keskeyttämään työn oma-aloitteisesti? Taloudellisen tilanteen kannalta en haluaisi mitään karenssia.
Tuntuu, että väsytän itseni vaan miettimällä sitä, mikä minusta voisi tulla. Onko mitään ns.ihmiselle täydellisesti sopivaa alaa olemassakaan? Tuntuu, että minun elämäni on jotenkin niin pysähtynyttä. Jaksaminen on välillä vähissä ja ei toisaalta edes innostaisi käyttää sitä vähää energiaa jonkun ei innostavan työn parissa. Kannattaako mun tässä elämänvaiheessa edes hakea töihin? vai keskittyä ensiksi itseni hyvinvointiin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet vielä nuori, tee vaikka toinen lapsi!
Hei, kuulostaa niin tutulta tuo kertomuksesi!
Mun mielestä sun kannattaisi nyt ihan rauhassa miettiä mitä haluat ja panostaa omaan hyvinvointiisi! Sillä tavalla olla aktiivinen kuitenkin :) Jos menet töihin ja irtisanoudut, niin työkkäristä kyllä napsahtaa se karenssi. Eli siinä mielessä ei ehkä kannata mennä vain kokeilemaan, niin hullua kuin se onkin!
Ei varmaan ole mitään täydellisesti sopivaa ammattia kenellekään. Joillain on hirveä palo johonkin työhön ja joillekin työ on vain työtä. Onko sulla jotain ihan oikeaa unelma-ammattia? Ja olisiko sitä realistista lähteä toteuttamaan? :) Kolmekymppinen on kuitenkin vielä nuori, eli eläkeikään on aikaa vielä kymmeniä vuosia!
Enempää lapsia en todennäköisesti hanki. Yksi riittää hyvin meidän perheeseen. :)
Unelma-ammattini oli aikoinaan psykologi, mutta tiedän miten vaikea sitä alaa on päästä opiskelemaan (olen kerran hakenutkin), joten en uskoisi pääseväni sinne. Viime yönä pohdin eri vaihtoehtoja ja päätin, että haen joihinkin kouluihin ja katson miten käy. Jos en saa opiskelupaikkaa, niin sitten täytyy alkaa tosissaan etsimään työpaikkaa. Jotenkin olen saanut jostakin uskoa siihen, että asiat järjestyvät. :) Ja eihän ihmisen arvo ole kiinni vaan siitä mitä tekee työkseen/opiskelee. Ihminen on jo itsessään arvokas, työtönkin on arvokas. Ei kaikille aina löydy sopivaa työtä/muut asiat vaikeuttavat työssä käymistä.