En ole ikinä seurustellut kenenkään kanssa, koska pelkään edetä pidemmälle. Tiedän että voin olla tavattoman mustasukkainen jo pelkistä ystävistä koska olen saanut kokea hylätyksi tulemista jo lapsesta. En osaa luottaa ihmisiin vaan ajattelen aina pahinta jos joku ei vastaa minulle tai ota yhteyttä vähään aikaan. Minulla on todella vähän ihmisiä joiden uskallan luottaa aina pysyvän elämässäni. Nämäkin pääosin sukulaisia. Olen todella tietoinen itsestäni ja näen toiminnassani jatkuvasti epäonnistumisia jotka voisivat antaa ystävälle syyn jättää minut. Tämän vuoksi elän jatkuvasti varpaillani enkä uskalla antaa kenenkään tutustua minuun.
En kuitenkaan ole mustasukkainen siten että tenttaisin toiselta että missä olit ja mitä teit, vaan pyörittelen asioita enemmän yksin pääni sisällä ja päädyn sitten aina johonkin johtopäätökseen että miksi kävi niin kuin kävi. Monesti myös suurentelen jonkin ikävän sanomisen merkitystä. Siedän myös itseeni kohdistuvaa arvostelua, eli en puolustele itseäni tai väitä että toinen on väärässä. Sen sijaan pyörittelen muiden sanomisia päässäni ihan turhan paljon jälkikäteen, ja se vain pahentaa epäluuloisuuttani.
Olenko mahdoton tapaus? Voisiko kukaan ikinä haluta minua? Tuntuu siltä kun luen seurustelupalstaa, niin kaikki v.ittumaiset naiset on juuri sellaisia kuin minä olen. Varmaan näytänkin ulospäin juuri sellaiselta leuhkalta jolle ei kukaan kelpaa, kun en anna kenenkään tutustua itseeni. Tai sitten että minusta tulee sellainen riippuva tyttöystävä joka lykkäytyy joka paikkaan mukaan. Onko siis edes turha haaveilla suhteen aloittamista? En haluaisi suhteen päättyvän heti kättelyssä oman kyvyttömyyteni takia.
En kuitenkaan ole mustasukkainen siten että tenttaisin toiselta että missä olit ja mitä teit, vaan pyörittelen asioita enemmän yksin pääni sisällä ja päädyn sitten aina johonkin johtopäätökseen että miksi kävi niin kuin kävi. Monesti myös suurentelen jonkin ikävän sanomisen merkitystä. Siedän myös itseeni kohdistuvaa arvostelua, eli en puolustele itseäni tai väitä että toinen on väärässä. Sen sijaan pyörittelen muiden sanomisia päässäni ihan turhan paljon jälkikäteen, ja se vain pahentaa epäluuloisuuttani.
Olenko mahdoton tapaus? Voisiko kukaan ikinä haluta minua? Tuntuu siltä kun luen seurustelupalstaa, niin kaikki v.ittumaiset naiset on juuri sellaisia kuin minä olen. Varmaan näytänkin ulospäin juuri sellaiselta leuhkalta jolle ei kukaan kelpaa, kun en anna kenenkään tutustua itseeni. Tai sitten että minusta tulee sellainen riippuva tyttöystävä joka lykkäytyy joka paikkaan mukaan. Onko siis edes turha haaveilla suhteen aloittamista? En haluaisi suhteen päättyvän heti kättelyssä oman kyvyttömyyteni takia.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sinulla ei ole riittävää itsetuntoa. Hanki se ennen parisuhteen hankkimista.
Itsestäänselvää mutta helpommin sanottu kuin tehty. Olen joskus myös ajatellut että parisuhde voisi parantaa itsetuntoa mutta mene ja tiedä.
Tuli tässä muuten mieleeni jos haluaisit jutella tästä asiasta? Voisin olla kiinnostunut juttelemaan tästä koska meillä tuntuu olevan paljon samanlaiset syyt tähän nykyiseen tilanteeseemme. Jos olet kiinnostunut, niin ilmoita kaikin mokomin.
Naisia on vähemmän kuin miehiä, joten seurustelusuhteen saat helpostikin.
Ei minua kiinnosta kuinka helposti tai vaikeasti saisin seurustelusuhteen... En näe oikeudenmukaiseksi aloittaa suhdetta jossa toinen osapuoli joutuu kärsimään takiani.
Suhteitakin on monenlaisia ja ihmisiä..Kiltteys taitaa olla sun heikoin lenkki.Ikuisesti ei voi miettiä toisten tunteita ja elää sen mukaan.Jos tulee turpaan niin sit tulee.Mietippä oikein tarkkaan mitä sinä haluat elämältäsi.Itse koen että en kykene saman katon alle kenenkään kanssa asumaan,mutta onhan niitä vapaampiakin suhteen muotoja olemassa.Enkä nyt tarkoita mitään yhden illan juttuja.Silloin on löytänyt potentiaalisen ihmisen,joka hyväksyy sellaisena kuin olet.Ilman vaatimuksia ja uskaltaa kertoa niistä asioista.Seksi sellaisen ihmisen kanssa poistaa estoja ja eheyttää.
Väittäisin että et ole mitenkään toivoton tapaus eli viittaa sille kintaalla. Tämän mahdollisen kumppanin tulisi tietää sinun lapsuudesta ym että hän tietää mistä tietyt asiat johtuvat. Eli sopivan ja ymmärtäväisen miehen löydettyäsi kaikki on mahdollista, usko pois! :) Itse voin hyvin pitkälti samaistua kirjoitukseesi paitsi että olen mies ja minulla on kyllä jokunen parisuhde takana mutta samat ongelmat kutakuinkin minullakin. Älä missään nimessä luovuta asian suhteen!!
Olen mies ja minäkään en ole koskaan vielä seurustellut yhdenkään naisen kanssa vaikka ikää onkin jo reilusti yli kaksikymmentä vuotta. Minun ongelmani on varmaankin se että pelkään jollain lailla sitoutumista. Pelkään etten ole sellainen kuin parisuhteessa pitäisi toiselle olla.
Olen aina pyrkinyt tekemään asiat niin hyvin kuin pystyn mutta myös niin että se vastaisi mahdollisimman monen odotuksia ja esiinnyn kuin ihmisen kunnolla oletetaan esiintyvän. Saatan siis hyvinkin ulkoisesti näyttää järkevältä ja kunnolliselta ja niinhän minä tietääkseni olenkin mutta olen varsin vähäpuheinen, ellen sitten oikein innostu puhumaan. Yritän olla sellainen että ulos mennessäni olen järkevän näköinen ja oloinen siellä mutta muuten kuin kuka tahansa muu ihminen.
Minäkään en ole koskaan luottanut ihmisiin ihan tuosta noin vain. Itse asiassa minun täytyy oppia tuntemaan kyseistä ihmistä ennen kuin edes voin kuvitella kertovani jotain syvällisempää. Mietin myös aina onko jonkin tietyn asian kertominen järkevää toiselle ja onko se liian henkilökohtaista edes kertoa kenellekkään ellen luota tähän henkilöön paljon enemmän ensin. Ja minulla ei ole oikein muita tähän kuin oma kaikista lähin sukuni.
En ole helposti tuomitseva ihmisten suhteen enkä suutu lähes mistään mutta itseäni kohtaan olen hyvin epävarma ja mietin aina tekosiani, vaikken olekkaan mitään pahaa tehnytkään. Tämä on jatkunut ihan lapsuudestani lähtien enkä tähän ikään mennessä ole muuttunut lähes yhtään. Mietin aina seurauksia enen kuin alan tekemään mitään. Myös se voi olla todella iso seurustelemattomuuteeni ja ystävyyssuhteiden luomiseen ylipäätänsä, että yritän miettiä ensin mitä toinen ajattelee minusta eli yritän ajatella toisen ihmisen puolesta. Jotenkin ensireaktion jälkeen tuomitsen itseni sillä haluaako tämä kyseinen ihminen edes olla minun kanssani sen enempää tekemisissä muuten kuin jutella tämän tietyn hetken kanssani.
Mutta pääsyy siis omaan seurustelemattomuuteni lienee tuo epävamuuteni omasta kyvykkyydestäni parisuhteeseen ja mahdolliseen kumppaniin. Olenko tarpeeksi hyvä ja täytänkö tietyt kriteerit jotka pitäisi kunnon parisuhteessa tulevan täyteen? Lisäksi on minulla joitain kriteerejä myös mahdolliseen kumppaniin ja lähes ehdoton edellytys olisi se että voisin luottaa häneen eikä minun tarvitsisi alkaa heti epäilemään hänen sanomisiaan tai tekosiaan koska en sellaisesta epäilyttävästä käyttäytymisestä ole koskaan pitänyt ollenkaan.
Tuossa ylempänä mainittiin myös tuo toisen lapsuuden tunteminen. Se tosiaan on yksi asia mikä auttaa minua mahdollisessa tutustumisessa ja luottamisessa toiseen ihmiseen paljon paremmin kun häntä oppii ensin vähän ymmärtämään syvällisemmin sieltä päästä. Se vain että se on aihe johon ei mennä ihan tuosta noin vain joten siitä ei kovin syvällisesti tule ihmisten välillä puhuttua.
Mitä minun siis pitäisi tehdä? Tuossa aiemmin kommentoitiin että itsetuntoa korkeammalle mutta kun se ei vain tunnu olevan niin yksinkertaista, ainakaan minulle? Hyvinhän tässä itselläni muuten menee elämä, ei pitäisi siis niin paljon olla valitettavaa mutta tämä nykyinen tilanne kyllä pistää toisinaan mietityttämään.
Et tuskin ole mahdoton tapaus enkä usko että itsekkään olen. Se on kai vain omassa ajatusmaailmassa se mikä estää sen tietyn rajan ylityksen joka on jossain vaiheessa elämää muokkautunut? Minulla tämä vaihe on tosin ollut siis lähes lapsuudestani lähtien. Jotenkin pitäisi varmaankin saada omia ajatuksia omasta itsestään muuttumaan?
Mitäpä, jos vain menisit päin liekkejä ja aloittasit parisuhteen? Katsoisit mitä tapahtuu. Isi ja äiti eivät pidä sinua kädestä kiinni lopunelämääsi.
Itse pyrin nykyään ensi metreistä lyömään kaiken tiskiin.Erottuu jyvät akanoista.Aika ja asioiden kohtaaminen ainut mikä voi auttaa.
En ole koskaan luottanut ihmisiin tuosta ihan noin vain. Lisäksi pelkään ja vihaan tupakointia, alkoholin liikakulutusta ja tämän kaltaista. Tämä on tullut juuri minun sukuni miespuolisilta edustajilta. Isäni oli yksi niistä joiden elämäntapaa opin inhoamaan heti lapsesta pitäen. Mutta hän oli vain yksi, myös muilla suvussani olleilla miehillä on ollut samankaltaista piirteitä ja olen aina pyrkinyt oleman erossa tämän kaltaisista ihmisistä joilla tämä elämänasenne.
Asun muuten omillani, olen asunut jo vuosia, joten äiti ei pidä enää kädestäni kiinni ja isäni on kuollut vuosia sitten vielä kauemmin sitten. Kuoli juuri tämän elämäntapansa takia. Pärjään omillani ja muuten menee hyvin mutta seurustelemattomuus on se iso este. Enkä halua aloittaa parisuhdetta väkisin jonkun tuntemattoman kanssa vain siksi että pitää aloittaa parisuhde.
Haluan siis tutustua ensin ihmiseen ja oppia vähän tuntemaan häntä. Miten on elämä mennyt, vaikka ihan lapsestakin lähtien ja sen sellaista? Siitä on hyvä lähteä, tai ainakin minulla.