Keskustan laittomuuksia Vestia-asiassa

Kun tätä kepua täällä niin ylistellään hyvistä teoista, niin palautetaanpa mieleen, miten kepu ja kaupunginjohto toimii Haapavedellä laittomasti. Pari vuotta sitte haapavetiset tekivät kuntalaisaloitteen jätekuljetuksen muuttamisesta kuntaperusteisesta sopimusperusteiseksi. Laki määrää, että jos 10 prosenttia täysi-ikäisistä kuntalaisista tai 25 prosenttia valtuutetuista vaatii, pitää asia ottaa valtuuston käsiteltäväksi. Miten kävikään? Haapavetiset keräsivät yli 500 nimeä aloitteen taakse, mutta asiaa ei tuotu valtuustoon. 8 valtuutettua allekirjoitti myös tuon aloitteen. Tämän vuoksi lain mukaan asia olisi pitänyt tuoda kiireellisenä valtuustoon. Tätä ei koskaan tehty. Lakia rikottiin ja kuntalaisten perusoikeutta rikottiin räikeästi. Halla-aho istui tuolloin Vestian hallituksessa ja taitaa olla nykyään Vestian hallituksen puheenjohtaja, en ole aivan varma? Halla-aho oli myös Haapaveden kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja. Miten kukaan, edes keskustalaiset, voivat sanoa tällaisen kepupolitiikan olevan oikeaa kaupungin johtamispolitiikkaa? Suuri häpeä keskustalaisille ja suuri plussa perussuomalaisille, jotka asiaa ajoivat lain kirjaimen mukaan. Suuri osa kaupunkilaisista on tänäkin päivänä tyytymättömiä ja vihaisia Vestian toiminnalle. Martinmäen aikana olimme tyytyväisiä toimintaan ja palveluun
24284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kaikkihan me oomma tyytyväisiä Vestian toimintaan hinnatkin on kilpailukykyisiä nykyisin!

Äänestä
  • Persut ne elää menneessä huonossa ajassa, kaikki on nyt hyvin kun vestia vie jätteet ei tarvi perään itkeä!

    Äänestä

Ei pidä paikkaansa. Martinmäki hakisi jos voisi. Ja tuo Vestia pakko pitäisi kieltää

Äänestä
  • Onhan niilläkin mahdollisuus osallistua tarjouskilpailuun, mikseivät?

    Äänestä

Olishan siinnä jäänyt nekin vero eurot jäähallin rakentamiseen

Äänestä

Vestia on tullut kuntalaisille kalliiksi ja palvelu on todella heikkoa, välillä jopa ala-arvoista. Kaupungin järjestämänä ei ole vaihtoehtoa. Sopimusperusteisena kuntalaiset saisivat itse päättää kummalta palvelunsa hankkivat. Törkeää tällainen pakottaminen. Sopimusperusteinen toisi mukaan myös kilpailua, mikä pitäisi hinnat kohtuullisina ua palvelun tarjoajan on osattava kohdella asiakkaitaan kunnioittavasti. Martinmäki osasi nämä asiat. Vestiassa ei ole mitään kehumisen arvoista

Äänestä
  • Meillä asiakkailla ei ole muutakuin kehumista Vestian palvelussa, mutta ehkä persuvalittajilla on joka asiassa valittamista!

    Äänestä

Montako ihmistä oli kaksi vuotta kirjoilla Haapavedellä. Tuo aloittajan mainitsema 10 % ei 500:lla varmaankaan tule aivan täyteen, riippuu tietenkin miten paljon yli 500:n allekirjoittajia oli, ei ole tietoa. Että se siitä laittomuudesta, tuolla perusteella.

Äänestä
  • Oikeinhan se sit sekin asia meni kun 90% kannattia vestiaan palveluun siirtymistä, nämä ilmanaikuiset valittajat vain valittaa ja itkee menneestä!

    Äänestä

tuossa nyt on jotakin joka "ontuu" ja pahasti.Uskotko itekkää että päätöksiä voidaan tehdä lakeja pikkomalla. Nou, nou.

Äänestä

Haha! Tämä vestiajuttu vietiin läpi ry-läisten halun mukaan. Se yksi h-Heikki omaa paikkaansa ajatellen myi hyvän palvelun oaskavirmalle. Nyt nostaa kovaa palkkiota hallituksessa. Harmittaa että teuvo pienten hmisten asialla olevasta puolueesta kehtaa puolustaa tätä touhua vain kun on saanut paikan kunnan edustajana. Luopuisi ennemmn paikasta kuin vääryyttä puolustaa

Äänestä
  • Tää kaiken alan asituntia persu, ainakin omasta mielestään, haukkuu kaikki jopa teuvonkin!

    Äänestä

  • Minkäpä tosiasioille mahtaa. Koko vestiatouhu haapaveellä ontuu. Kepujohto rikkoo lakia eikä kuuntele äänestäjiään. Jos lain määräämät ehdot toteutuu, niin erkki ha anttiko voivat silti olla noudattamatta lain kirjainta? Esitys pitää tuoda pikimmiten valtuustoon

    Äänestä

  • Kaikessa tässä on vain kyse lestaadiolasesta kähminnästä. Halla-heikki pelaa uskonveljien pussiin ja pahasti! On kyllä todella kummallista että kuntalaiset eivät itse saa päättää kuka heidän roskansa vie.
    Missä on kuluttajan valinnanvapaus?! Lestamafia sai tällä päätöksellä paikallisen firman jotka ei ole uskonveljiä, pulautettua pois pelistä. Mutta tämähän on normaalia toimintaa täällä.

    Äänestä

Haapavesi antaa oman kaupunkinsa yritystoiminnat naapurikuntiin. Sinne ne menevät sen myötä verorahatkin. Pitkäaikaisen sairaankuljetustoiminnankin hävittivät vieraan käsiin. Ihmeen hyvä tämä Haapavesi. Verotoimisto, työkkäri, lupapalvelut päästettiin pois ilman vastaanpanemista. Mitä näiden toimistojen ja palvelujen säilyttämiseksi teki kansanedustajamme Rantakangas? Hän istuu siellä pääkallopaikalla päättämässä. Seuraavaksi lähtee varmaan kela.

Äänestä
  • monet vaalit on jo käyty tuonkin asian jälkeen keskustan kanatus vain on kasvanu, olisihan ne äänestät äänestäny toisin jos olisivat pitäny asiaa hunona!

    Äänestä

  • Eli jos kuntalaiset on kepun johdolla sitä mieltä että paikalliset yritykset pitää saada nurin, jos ne ei ole lestaadiolaisia, niin silloin se kertoo kunnasta sen kaiken oleellisen. Joten nuoret, muuttakaa täältä muualle!

    Äänestä

  • Tosi lapsellista kirjoittelua, aivan kuin koulukiusaajan kirjoitusta, mua ei ainaan toi persupuolue tule koskaa kiinnostaan niin paljo että äänestäsin niitä!

    Äänestä

Jussilla pyörän kumi puhki, piha auraamatta, kiviaita rakentamatta ja polttopuut pienimättä.

Äänestä

tämäkin kirjoitus valitettavasti totta on. Lestaatiolaiset pitävät aina toistensa puolia joka asiassa. He kadehtivat ja syrjivät ei positiivisiä yrityksiä ja suosivat omiaan. Eivät ajattele puolueettomasti vaan heidän omaa parasta. Sama sitten jos siinä muut vähän kärsii kun eivät ole saman arvoisia kuin uskonveljet. Valitettavaa että nuin sisäänpäin kääntynyt ryhmä pääsee päättämään ja hallitsemaan melkeinpä kaikkea tämän kylän asioita. Kyllähän nuoriso on suurimmalta osin koulun jälkeen muualle lähtenyt. Ei tänne jää kuin äriseviä eläkeläisiä.

Äänestä

Näyttää persujen kannatus vai laskevan jospa nyt saadaan uuteen eduskuntaan muutos ja uusi hallitus, ei vain oppositioon pyrkiviä!

Äänestä

"Mafia" on siitä merkillinen järjestö ettei siihen kuuluva aina tiedä olevansa tekemisissä hämärätoiminnan kanssa, varsinkin jos sen johonkin toiminnan vaiheeseen on saatu kytkettyä laillinen toiminta yhteiskunnallisten päättäjien myötävaikutuksella. Tässäkin asiassa täyttynee nuo tunnusmerkistöt. Laskuja on lähetelty kiinteistöjen omistajille vaikka todistetusti nämä eivät asu kiinteistössä eivätkä käytä ko. jäteyhtiön palveluksia. Sitäpaitsi kaikkkeen kaupasta ostettuun tavaraan sisältyy jo jätemaksu ja kierrätysvelvollisuus esim.elekktroniikan ja metallien osalta.

Äänestä

Naapurikunnat näyttävän riitauttavan Vestiakytkennät.

Äänestä

Eletään tuottamatta jätteitä. Ylijäämän voi myydä vapaille markkinoille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kepulaittomuus kirjoitti:

Kun tätä kepua täällä niin ylistellään hyvistä teoista, niin palautetaanpa mieleen, miten kepu ja kaupunginjohto toimii Haapavedellä laittomasti. Pari vuotta sitte haapavetiset tekivät kuntalaisaloitteen jätekuljetuksen muuttamisesta kuntaperusteisesta sopimusperusteiseksi. Laki määrää, että jos 10 prosenttia täysi-ikäisistä kuntalaisista tai 25 prosenttia valtuutetuista vaatii, pitää asia ottaa valtuuston käsiteltäväksi. Miten kävikään? Haapavetiset keräsivät yli 500 nimeä aloitteen taakse, mutta asiaa ei tuotu valtuustoon. 8 valtuutettua allekirjoitti myös tuon aloitteen. Tämän vuoksi lain mukaan asia olisi pitänyt tuoda kiireellisenä valtuustoon. Tätä ei koskaan tehty. Lakia rikottiin ja kuntalaisten perusoikeutta rikottiin räikeästi. Halla-aho istui tuolloin Vestian hallituksessa ja taitaa olla nykyään Vestian hallituksen puheenjohtaja, en ole aivan varma? Halla-aho oli myös Haapaveden kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja. Miten kukaan, edes keskustalaiset, voivat sanoa tällaisen kepupolitiikan olevan oikeaa kaupungin johtamispolitiikkaa? Suuri häpeä keskustalaisille ja suuri plussa perussuomalaisille, jotka asiaa ajoivat lain kirjaimen mukaan. Suuri osa kaupunkilaisista on tänäkin päivänä tyytymättömiä ja vihaisia Vestian toiminnalle. Martinmäen aikana olimme tyytyväisiä toimintaan ja palveluun

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu