Messukylän.

Entinen esso,nykyinen mikä lienee sti aijotaan lopettaa joidenkin ympäristö määräyksien mukaan.Paras,ei voida enää puhua huoltoasemasta,mutta palvelu on parhaasta päästä.Voisiko joku osaava järjestää jonkun adressin keräämään nimiä paikan säilyttämiseksi.Monen ihmisen kohtaamispaikka,jos se katoaa,lisää kotona istuvia yksinäisiä ihmisiä."ABC ovat niin kaukana"
Nyt täytyy ryhtyä taistelamaan typeriä viherpiipertäjien pelleilyä vastaan paikan pitää säilyä,meitä ihmisiä varten.Suomesta on jo tapettu kaikki pienet huoltoasemat vuosien varrella älyttömien määräyksien nojalla.Paikan pitää säilyä.
10523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei sitä paikkaa kuule sillä säilytetä, että ympäristö pilataan. Ympäristön pilaamisella on peruuttamattomat seuraukset, sen riski on minimoitava.

Jakeluasema on vanhentunut ja st1 ei ole halunnut uusia asemaa määräysten vaatimalle tasolle. St haki 2012 ympäristölupaa vanhentuneelle määräysten vastaiselle jakeluasemalle ja lupaa ei myönnetty St1 valitti oikeusasteisiin ja korkein hallinto-oikeus antoi aseman lopettamiselle sinetin, koska jakeluaema ei vastaa määräyksiä ja st1 ei ole halunnut uusia asemaa vastaamaan ympäristömääräyksiä.

Yllätys yllätys nyt kun asia on jo saanut sinetin, niin st1 haluaisi uudistaa aseman..

Muutaman juoruämmämiehen koontumistarve tai st1:n bisnes ei mene ympäristön ja asukkaiden edun edelle.

77 Ympäristölupahakemus, ST1 Oy:n jakeluasematoiminta, Messukylänkatu 27
http://ktweb.tampere.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil.htm? elin=YRJA&pvm=22.5.2012 16:00&lista=0

78 Lausunto korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä koskevasta valituksesta, jakeluasema, St1 Oy, Messukylänkatu 27
http://ktweb.tampere.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil.htm? elin=YRJA&pvm=20.5.2014 16:00&lista=0

18 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös ja toiminnan lopettaminen, St1 Oy:n jakeluasema, Messukylä
http://ktweb.tampere.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil.htm? elin=YRJA&pvm=3.2.2015 16:00&lista=0

Äänestä
  • "Ei sitä paikkaa kuule sillä säilytetä, että ympäristö pilataan. Ympäristön pilaamisella on peruuttamattomat seuraukset, sen riski on minimoitava."

    Loistavaa retoriikkaa, kiitos.

    "Muutaman juoruämmämiehen koontumistarve tai st1:n bisnes ei mene ympäristön ja asukkaiden edun edelle."

    Onko sinulla jotain faktaa esittää, että ko. jakeluasema olisi ympäristöä pilannut ? Mikä asukkaiden etu? Ympäristön etu?

    Äänestä

Erittäin suuri virhe oli mennä lopettamaan Messukylän Esso. Se oli niitä viimeisä idyllisiä, vanhan hyvän ajan bensiiniasemia, joissa oli viihtyisä tunnelma ja ystävällinen palvelu. Heillä palvelualtis hymy oli aitoa, eikä missään firman koulutuspäivillä opetettua väkinäistä naaman vääntöä. Minulla olikin tapana ajella sitä kautta töihin ja nauttia aamukahvit siellä. Kahvi oli hyvää ja tuoretta sekä sämpylät runsailla täytteillä ja kohtuuhintaisiakin vielä. Mutta näin karsitaan ihmisten viihtyvyyttä ja muutataan Tampere pikkuhiljaa "Helsingiksi", jossa Dannyn sanoin : "Kaikilla on kiire, harva täällä hymyilee, Ihmiset ei tunne edes naapuriaan.."
Mutta ikävä todeta, ettei Messukylän "keidasta" autoilijalla enää ole..

Äänestä
  • Tyhjillään on ollut jo kauan. Koska puretaan ja kerrostalo tilalle nousee?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhjillään on ollut jo kauan. Koska puretaan ja kerrostalo tilalle nousee?

    Viherlinjan mukaan siihen rakennetaan pilvenpiirtäjä. Ratikalla pääsee kaikkialle vaikka pysäkkiä ei ole.

    Äänestä

Odotas kun rakentavat ratikan messukyläntielle. Alkaa taloja nouseen.

Äänestä
  • Ei oo sellaista tulossa. Seuraavat miljardit pisteään kiinni lentokentän suuntaan ja Kangasalan suuntaan. Jos Ylöjärvi maksaa 500 miljoonaa niin pääsevät mukaan maksumieheksi. Anteeksi henkilöksi.

    Äänestä

Rakennuksen purku on alkanut

Äänestä
  • Nyt on suunniteilla jo uusia kerrosstaloja

    Äänestä

Matujen uusia asuntoja 🤣🤣🤣mukava asuinympäristö

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lidl kirjoitti:

Entinen esso,nykyinen mikä lienee sti aijotaan lopettaa joidenkin ympäristö määräyksien mukaan.Paras,ei voida enää puhua huoltoasemasta,mutta palvelu on parhaasta päästä.Voisiko joku osaava järjestää jonkun adressin keräämään nimiä paikan säilyttämiseksi.Monen ihmisen kohtaamispaikka,jos se katoaa,lisää kotona istuvia yksinäisiä ihmisiä."ABC ovat niin kaukana"
Nyt täytyy ryhtyä taistelamaan typeriä viherpiipertäjien pelleilyä vastaan paikan pitää säilyä,meitä ihmisiä varten.Suomesta on jo tapettu kaikki pienet huoltoasemat vuosien varrella älyttömien määräyksien nojalla.Paikan pitää säilyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu